R-kioskit toimittavat kirkon virkaa pienillä

Tavarapaljouden keskellä yksinäinen ja lohtia vaille jäänyt nykyihminen kokee saavansa lohdutusta, kuin kirkossakäynnistä ikään. Jonoa on ihan ovelle asti, vaikka hinnat ovatkin kovia, on ahdistunut ihmispoloinen valmis maksamaan sen, saadakseen sielulle tyydytystä. Käykää tekin kokemassa ripittäytymisen ihme lähimmällä ärrällä :D
21459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Jotkut ihmiset myös tarvitsevat elintarvikkeita ja ruokaa elämiseen (kuvitella), mitä nyt ei sattuneista syistä kaupoista saa näiden kristillisten hömpötyspyhien keskellä.

Äänestä
  • Ei ole sellaista yhteiskuntaa, missä jokin ei olisi pyhää ja siitä johtuvia poikkeusoloja?

    Äänestä

on tuokin.

Äänestä

ennen joka kylän havaitsi kirkontornista. nykyään parhaiten näkyy ABC:n toteemi. toisaalta hyvä kun ABC:n toteemi kertoo bensanhinnankin, toisin kuin kirkontorni. lisäksi ABC:n toteemista ei lähde turhaa älämölöä kuten kirkontorneista tai minareeteista.

Äänestä
  • mikään kauppa auki tänään, paitsi Siwat, joita on Helsingissä 10, mutta kehyskunnissa ei yhtään.

    Kyllä alaluokka lakkoilla osaa, mutta ruokaa se ei osaa myydä. Esimerkiksi.

    Äänestä

  • *Ä* kirjoitti:

    mikään kauppa auki tänään, paitsi Siwat, joita on Helsingissä 10, mutta kehyskunnissa ei yhtään.

    Jos on yläluokkaa, varaa tarpeeksi ruokaa residenssiinsä.

    Äänestä

  • *Ä* kirjoitti:

    mikään kauppa auki tänään, paitsi Siwat, joita on Helsingissä 10, mutta kehyskunnissa ei yhtään.

    Kyllä alaluokka lakkoilla osaa, mutta ruokaa se ei osaa myydä. Esimerkiksi.

    itse olen ajatellut, vaikka köyhä olenkin, että kyllä sitä ihmisellä kerran vuodessa on varaa siwan hinnoillakin ruokaa ostaa jos pakottava tarve iskee.
    kaipa nuo kaupat olisivat auki, jos saisivat. mutta kun ei saa kuin alle 400m2 pikkukaupat. näin on päättäjämme parhaaksemme päättänyt..

    Äänestä

  • piip piip kirjoitti:

    kotitalouksissa heitetään syömäkelpoista ruokaa hukkaan aikalailla.

    Mahtaako palstalaisista kellään olla "puhdas omatunto" tässä asiassa?

    Itselläni ei.

    Äänestä

  • Jjeeves kirjoitti:

    ruoka on (vielä) suomalaisille niin itsestäänselvyys ettei sitä mietitä kun ostetaan.
    kaikista pahinta on mennä nälkäisenä kauppaan, silloin ostaa liikaa ja turhaa.
    mutta ei tässä varmaan mene kuin vuosi tai pari niin tuo ruokaongelma ei koske kuin eliittiä. muilla ei enää ole siihen varaa.

    Suuntaus on pidemmän aikaa ollut selvä.

    Moni jolla on satoja tuhansia velkaakin (jolla on hankittu jotakin hyödyllistä ja/tai näyttävää) kuvittelee olevansa eliittiä, ja se on pahimpia harhaluuloja. Useimmilla elämän taso ja perheen toimeentulo on pienestä kiinni. Muutokset verotuksessa, lainojen koroissa, hyödykkeiden ja terveydenhoitopalveluiden hinnoissa voivat olla kohtalokkaita.

    Lohtu se on, vaikka pienikin, että meitä ei-eliittiä on aina vain enemmän. Ei ole yksinäistä...

    Ei siis närkästytä kaupan myyjille, niille tavallisille ihmisille, joille kotona vietetyt juhlapyhät ovat yhtä arvokkaita kuin wahlrooseillekin.

    koko nykyinen talousjärjestelmä on pyramidihuijaus, jossa pieni porukka kerää n. 7 vuoden välein muiden omaisuuden taskuunsa. sitten seuraa nousukausi jotta ihmiset saavat taas hankkia omaisuutta, jonka pieni porukka pian kääntää.
    no ihan avoimestihan tämä tapahtuu, koska ihmiset sen antaa tapahtua.
    ihan ok, mutta samalla logiikalla wincapitankin olisi pitänyt antaa vain jatkaa toimintaansa.

    ja ne velat, jotka duunari joutuu jättämään maksamatta, nehän on ihan tyhjästä luotua rahaa. mutta takuulla duunari sen kaiken tulevaisuudessa maksaa silti takaisin. korkojen kera.

    Äänestä

  • piip piip kirjoitti:

    koko nykyinen talousjärjestelmä on pyramidihuijaus, jossa pieni porukka kerää n. 7 vuoden välein muiden omaisuuden taskuunsa. sitten seuraa nousukausi jotta ihmiset saavat taas hankkia omaisuutta, jonka pieni porukka pian kääntää.
    no ihan avoimestihan tämä tapahtuu, koska ihmiset sen antaa tapahtua.
    ihan ok, mutta samalla logiikalla wincapitankin olisi pitänyt antaa vain jatkaa toimintaansa.

    on eri asia kuin kulta.

    Siksipä kultakannasta piti päästä eroon.

    Äänestä

  • Jjeeves kirjoitti:

    on eri asia kuin kulta.

    Siksipä kultakannasta piti päästä eroon.

    hollannissa voi jatkossa saada neljän vuoden vankeusrangaistuksen ja 19000 euron sakot jos yllyttää ihmisiä nostamaan rahansa pois pankista tiettynä ajankohtana.
    http://nos.nl/artikel/207170-oproep-...strafbaar.html
    no mitä toisaalta siitäkään tulisi jos ihmiset yrittäisivät nostaa rahansa, joita todellisuudessa ei ole. siksi tuollaiseen yllyttäminenkin piti kriminalisoida.
    ei kannata edes vitsillä heittää työkaverille perjantaina että nyt tili tyhjäksi ja baariin!

    Nyt todella ymmärrän, että rahat pitäisi kiireesti nostaa pankista ja sijoittaa johonkin hyödylliseen tai arvonsa pitävään.

    Tuollaisesta säädöksestä en ole ennen kuullutkaan.

    Onpahan markkinatalous heppoisissa kantimissa!

    raha kannattaisi ilmanmuuta vaihtaa sellaiseen tavaraan, jolla voi käydä vaihtokauppaa. kulta on myös hyvä vaihtoehto jos ei halua asuntoaan muuttaa romuvarastoksi.

    mutta eipä ole köyhällä tuotakaan ongelmaa kun pankissa on satanen tai pari :)

    on olla monitaitoinen ja kätevä käsistään. Silloin on mahdollista huoltaa omaisuuttaan mahdollisimman pitkään käyttöikään ja voi tarvittaessa myös tehdä vaihtokauppaa taidoillaan.

    Äänestä

ollut vuosiin käynyt ärrällä, kunnes pari viikkoa sitten piipahdin hermo oli mennä, pitkä jono?? ihmiset jättivät veikkauksia???? Siis se oli minulle kummastus, itse kun olen kohta kymmenen vuotta tehnyt veikkaukseni netissä!! jumankauta että se kesti se veikkausten teko ja jättö siinä kassalla, ihan ihmettelin sitä myyjällekin kun vuoroni tuli! Voiko tosiaankin olla ihmisiä vielä noin paljon jotka eivät nettiä käytä?
Enää en mene kioskillle.

Äänestä
  • Siinä alaluokan ja tuplaW:n välissä on esimerkiksi keskiluokka. Alaluokaksi katson kaikki Sak-laisiin liittoihin kuuluvat, jotka saavat yleensä isompaa liksaa kuin akateemiset, mutta persettä penkkiin osataan kyllä laittaa. Joka völissä ja milloin minkin piun paun tai tsaun lakkoilun myötätunnolla perustellen.

    Kauppoihin löytyisi henkilökuntaa, opiskelijat tulisivat riemusta kiljuen. Jos olisi tahtoa ja organisointikykyä.

    Äänestä

  • *Ä* kirjoitti:

    Siinä alaluokan ja tuplaW:n välissä on esimerkiksi keskiluokka. Alaluokaksi katson kaikki Sak-laisiin liittoihin kuuluvat, jotka saavat yleensä isompaa liksaa kuin akateemiset, mutta persettä penkkiin osataan kyllä laittaa. Joka völissä ja milloin minkin piun paun tai tsaun lakkoilun myötätunnolla perustellen.

    Kauppoihin löytyisi henkilökuntaa, opiskelijat tulisivat riemusta kiljuen. Jos olisi tahtoa ja organisointikykyä.

    Puuttuuko sitä tahtoa ja organisointikykyä, kun ahistaa SAKlaisten meininki?

    Äänestä

  • Jjeeves kirjoitti:

    Puuttuuko sitä tahtoa ja organisointikykyä, kun ahistaa SAKlaisten meininki?

    JJeevesin viesti on osoitus tyypillisen SAKlaisen logiikasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

paikkakunnilla... kirjoitti:

Tavarapaljouden keskellä yksinäinen ja lohtia vaille jäänyt nykyihminen kokee saavansa lohdutusta, kuin kirkossakäynnistä ikään. Jonoa on ihan ovelle asti, vaikka hinnat ovatkin kovia, on ahdistunut ihmispoloinen valmis maksamaan sen, saadakseen sielulle tyydytystä. Käykää tekin kokemassa ripittäytymisen ihme lähimmällä ärrällä :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu