Vinkki kaikille: älkäää luottako liikoja joidenkin veteraanien muisteluihin. Monissa kiistakysymyksissä on hyvin äkkiä paljastunut veteraanien muistikuvien ongelmallisuus. Ukot kertovat toisen käden tietoja ominaan, muistavat ajat ja paikat miten sattuvat ja juttua höystetään niin ettei lopputuloksena ole usein kuin pelkkää tolkutonta legendaa.
Veteraanit horisee
P. Ropaganda
6182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ja venäläiset veteraanit tietenkin punikin mielestä kertovat pelkkää totuutta. Kyllä minä aina enemmin suomalaiseen tai saksalaiseen sotaveteraani luotan kuin kasaarilaiseen JUUTALAIS-RYSSÄÄN!
tai ne vähäiset jotka palasivat sodasta kotiin Neuvostoliittoon olivat niitä jotka eivät olleet etulinjassa. Ryssän etulinjamiehet tuhoutuivat jokseenkin totaalisesti. Ne jotka jäivät henkiin olivat joitakin tykistön, NKVD:n ja takalinjojen miehiä jotka 25 kg kunniamerkkejä rinnuksillaan horisevat jotain stalinistista jargonia "fasisminvastaisesta sodasta".
Ryssä teloitti omia sotilaitaan 422 000. Siinä sitä on Kaisa Korhosellekin aihetta lauluun. Vaan onko Kaisasta laulajaksi?
Vaikka muistivirheitä ja väärinkäsityksiä muistikuvissa onkin, ne voidaan helposti tarkistaa. Jos ne ovat totta, se saadaan kyllä selville vertailemalla muihin tietoihin. Paljon esiintyy myös kuvittelua. Eräskin veteraani esiintyi kuolleena Mannerheim ristin ritarina aseveljien huomautteluista piittaamatta. Hän antoi jopa lehtihaastatteluja.
Sitten on myös tahallista valehtelua ja varsinkin valeveteraaneina esiintyvät syyllistyvät siihen. Tyyppiesimerkkejä ovat myös näillä palstoilla esiintyvät "vaarien" kertomiksi pannut valeet.
Se on aika luonnollista. Ensinnäkin sodasta on jo kauan aikaa. Sen kokeneet ovat melko vanhoja. Muisti pätkii ihan lääketieteellisistä syistä ilman mitään tarkoitushakuisuutta. Monet ovat myöhemmin lukeneet paljon sota-ajan historiaa ja tietty keskustelleet muiden veteraanien kanssa. Muiden kokemukset sekoittuvat omiin. Tai tutkimuskirjalisuutta lukiessa tulee ahaa-elämyksiä: noinhan se (laita tähän haluamasi tapahtuma) menikin, vaikka rivimiehenä ei olisi mitään havaintoa paikan päällä ollutkaan. Eikä sodan jälkeen pahemmin mitään debriefingejä järjestetty. Monella on varmaan ollut traumoja, jotka on ollut helpompi hukuttaa vääristyneisiin muistikuviin, esim. omasta sankarillisuudesta. Sekin on inhimillistä.
Onnenonkijat, toisten maineella esiintyvät kuuluivat vanhempaan aikaan, 50-luvulle. Silloin veteraanit vielä olivat arvostettuja laajoissa yhteiskunnan piireissä. Sitten tuli taantumuksen aika, jolloin veteraaneja halveksuttiin. Mainetta ja kunniaa ei ollut saatavissa niillä jutuilla. Tilanne muuttui taas veteraanien kannalta paremmaksi 90-luvun alussa, mutta siinä vaiheessa alkoi jo ikä painaa monia ja aidot muistiongelmat lisääntyivät.
Olen itsekin esittänyt täällä palstalla kysymyksiä juuri tälläisistä "vaarien" kertomisista. En ihan kaikkea pistäisi valheeksi taikka väärin muistamiseksi, jos useampi "vaari" muistaa saman jutun samalla lailla.
Olen juuri lukemassa kirjaa: Vihollisen selustassa päämajan tiedustelu Neuvostokarjalassa 1939-1944 ja monia asioita jää auki siinäkin, kun arkistoja on tuhottu. Samoin jää näiden "vaarienkin" kertomuksiin hieman väljää, kun ei ollut kameroita tai kaikkea ei kirjattu.
Omat isoisäni eivät juuri sodasta puhuneet, mutta jotakin he kertoivat, samoin naapurini veteraani. Ja tuolloin, kun he olivat kertomassa, olivat he vielä täysin tajuissaan. Yksi kertomus on niin uskomaton, että sen on pakko olla totta. Olen yrittänyt löytää siihen vahvistusta dokumenttien muodossa, vaan ei ole vielä onnistanut.
Ei kannata suoralta kädeltä uskoa kaikkea, mitä kerrotaan.
Esimerkiksi haavoittuminen on saattanut olla vähemmän kunniakas tapahtuma, joten sitä on saatettu vähän "silitellä" tai puhua muunnettua totuutta. Mutta eipä se maailmoita kaada, annetaan heidän pitää kasvonsa. Ei ne sotareissut ole olleet kovin kaksisia reissuja, niistä on vaan jälkeenpäin pitänyt tehdä vähän "kullatumpia".
Isäni ei puhunut mitään sotareissuistaan, en kuullut niistä ensimmäistäkään, vaikka varmaan kokemuksia oli kertynyt talvi- ja jatkosodan aikoina sekä sattuneesta haavoittumisesta. Eipä hän tainnut erityisemmin pitää koko savotasta.