2 miljoonaa suomalaista köyhyysrajan alapuolella

Suurtyöttömyys, kansa ilman perustuslaillisia oikeuksiaan kunnolliseen toimeentuloon ja perusturvaan.

Suomi heti pois Afghanistanista. Alas veropakolaisten loiseliitin natokiimaiset Bilderbergiläiset.

Nämä voivat olla viimeiset, ns. vapaat vaalit Suomessa, jos äärioikeiston suunnitelmat toteutuvat, kansa tuhotaan lopullisesti.

Meillä on vielä yksi mahdollisuus saada vedettyä Suomi pois Afghanistanin sodasta ja ihmisille kunnollista toimeentuloa ja perusturvaa, kaikille suomalaisille. Vastustakaa harvojen valtaa, tuhotkaa Suomen kimpussa oleva Bilderbergin loiseliitti, Äänestäkää Vasemmistoliittoa.
5112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suunnitelma on , että tulevaisuudessa bensaa myydään vain porvareille.

Ase- ja metsästysluvat on tarkoitus kerätä pois Vasemmistolaisesti, tai muuten toisinajattelevilta.

Huomatkaa, että Natoa markkinoivat kansan- ja maanpetturit kuuluvat Valtakunnanoikeuteen tuomittaviksi kansan- ja maanpetoksista, Suomen Perustuslain rikkomisesta.

Äänestä
  • Äänestäkää Vasemmistoliittoa, joka on se ainoa ns. isänmaallinen puolue tämän päivän Suomessa. Ihmisten puolella.

    Äänestä

  • Ihmiset Ensin kirjoitti:

    Äänestäkää Vasemmistoliittoa, joka on se ainoa ns. isänmaallinen puolue tämän päivän Suomessa. Ihmisten puolella.

    Se on yksinkertaista ja helppoa. Ihmisten puolustamista.

    Äänestä

  • Elämän puolella kirjoitti:

    Se on yksinkertaista ja helppoa. Ihmisten puolustamista.

    Ei ole enää muuta vaihtoehtoa.

    Toivottavasti Suomen kansa käsittää tämän mahdollisimman pian. Laittakaa sanaa kiertämään, äärioikeiston sensuroima media ei sitä tee.

    Äänestä

  • Meitä on paljon kirjoitti:

    Ei ole enää muuta vaihtoehtoa.

    Toivottavasti Suomen kansa käsittää tämän mahdollisimman pian. Laittakaa sanaa kiertämään, äärioikeiston sensuroima media ei sitä tee.

    Äärioikeisto sensuroi tätäkin keskustelupalstaa, Yle:ä, MTV3:a, HS:ää ym yleisimpiä medioita.

    Sananvapaus on vakavasti estetty Suomessa.

    Ihmiset nouskaa puolustamaan itseänne, äänestäkää Vasemmalle ja paljastakaa rikolliset.

    Kansan- ja maanpetturit kuuluvat Valtakunnanoikeuteen tuomittaviksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äänet Vasemmalle kirjoitti:

Suurtyöttömyys, kansa ilman perustuslaillisia oikeuksiaan kunnolliseen toimeentuloon ja perusturvaan.

Suomi heti pois Afghanistanista. Alas veropakolaisten loiseliitin natokiimaiset Bilderbergiläiset.

Nämä voivat olla viimeiset, ns. vapaat vaalit Suomessa, jos äärioikeiston suunnitelmat toteutuvat, kansa tuhotaan lopullisesti.

Meillä on vielä yksi mahdollisuus saada vedettyä Suomi pois Afghanistanin sodasta ja ihmisille kunnollista toimeentuloa ja perusturvaa, kaikille suomalaisille. Vastustakaa harvojen valtaa, tuhotkaa Suomen kimpussa oleva Bilderbergin loiseliitti, Äänestäkää Vasemmistoliittoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu