Äitini kuoli joitakin viikkoja sitten. Alustavat tutkimukset kuolinsyystä ovat valmistuneet, mutta mitään vikaa ei löytynyt. Lääkäri sanoi että joka toisessa tapauksessa löytyy syy joka johti kuolemaan. Nyt vain odotan ja pelkään että todellista syytä ei löydykään. Äitini oli sairas, oli jo tutkittu paljon, mutta mitään ei löydetty. Odotti pääsyä lisätutkimuksiin. Oli kotona paitsi viimeisen yön sairaalassa, jossa sitten menehtyi. Mitä ihmettä siellä oikein tapahtui?? Kaikenlaista tulee mieleen. Kuolinsyy meinasi jäädä kokonaan selvittämättä lääkärin "virheen" takia.. Onkohan merkitystä sillä koska tutkimus tehdään, kuinka pian kuoleman jälkeen? Tässä tapauksessa avaus tehtiin vajaa kaksi viikkoa kuoleman jälkeen. Onko mahdollista että jotain on poistunut elimistöstä.. Äidilleni meinattiin jo useita kertoja syksyn aikana antaa vääriä lääkkeitä ja muitakin virheitä tapahtui... Eihän sairaala tietenkään sellaista halua myöntää. Voiko herkkä ihminen kuolla sairaalan aiheuttamaan stressiin? Näkyykö se jotenkin kuolinsyyn tutkimuksessa? Hoitajilla ei ole aikaa ja toisaalta monilla ei tunnu olevan ollenkaan sydäntä. Ennen uskoin että jos sairastun, niin menen sairaalaan jossa minua autetaan. Nyt kun olen nähnyt miten huonosti suomessa ihmisiä hoidetaan, jään mieluummin kotiin kuolemaan.
Selviääkö kuolinsyy koskaan?
lintunenpikkuinen
251842
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
että esim. toksikologisissa tutkimuksissa saattaa mennä kuukausia?
Joissakin tapauksissa kuolinsyy jää tosiaan selvittämättä. Jos ihminen menehtyy stressiin niin se taas vaikuttaa mm. verenpaineeseen ym. ja tulisi esille avauksessa.
Osanottoni. Kerrot että äitisi oli sairas. Jotain kait hänellä epäiltiin kun jatkotutkimuksia oli aiottu tehdä..
Patologiko sinulle sanoi että joka toisessa jää syy selvittämättä?! Tuskin, sillä niin asia ei ole, kyllä se syy useimmiten löytyy kuin joka toisessa tapauksessa.
Alustava on vain alustava.
Joo,
sanottiin että lisätutkimuksissa saattaa kestää kuukausia. On kuulemma kaksi mahdollisuutta johon ihminen voi kuolla: sydän pettää tai keuhkot pettää. Miten niin pettää, täytyyhän siinä olla joku syy miksi niin käy. Se tarkempi syy selviää joka toisessa tapauksessa, näin lääkäri minulle sanoi. Kysyin asiasta myös patologilta, ei sanonut mitään todennäköisyyksistä, kun että niin käy joissain tapauksissa, mutta eipä korjannutkaan käsitystäni kun kysyin onko todella näin.
Äidilläni oli jotakin vikaa autonomisen hermoston toiminnassa: vatsa, pyörtyily, nukkumishäiriöt. Tutkittiin ensin vatsaa. Joutui odottamaan liian kauan erilaisiin tutkimuksiin pääsyä. Seuraavaksi olisi ollut neurologisia tutkimuksia. Tiedä häntä olisiko löytynyt parannus, mutta mielestäni on hoitovirhe kun ihminen kuolee odottaessaan hoitoon pääsyä. Oli ollut sairaaloissa lähes pari kuukautta. Kukaan ei tuntunut tietävät mistä on kyse.
Olimme todella läheisiä. Nyt tuntuu kun osa minuakin olisi kuollut. Tunnen vihaa sairaalaa kohtaan. He eivät pitäneet äitini tilaa riittävän vakavana vaan antoivat hänen mennä huonoon kuntoon ja kuolla. Äitini ei ollut edes kovin vanha, vasta 60. Äitini ollessa elossa joutui taistelemaan että saa apua. Kun hän kuoli, on sympatiaa sairaalan puolelta riittänyt. Nyt se vaan on liian myöhäistä.
Mistä ihmeestä sinä olet saanut päähäsi, että on vain kaksi mahdollisuutta, mihin ihminen voi kuolla - sydän pettää tai keuhkot pettää - kirjoitit? Kyllä kuolinsyitä on kuule mielettömät määrät. Kuolinsyytutkimus kestää keskimäärin noin 2-3 kk, joskus tietysti tapaus voi olla hyvinkin selkeä ja saadaan pian asia omaisten tietoon.
Mm. niinkin yksinkertainen kuolinsyyselvittely kuin aivoverenvuoto, voi pahimmillaan kestää kaikkine tutkimuksineen kolmisen kuukautta ja näitä tapahtuu erityisen paljon nuorehkoille ihmisille. En tarkoita, että äidilläsi olisi ollut tällainen, vaan otin sen esimerkkinä.
Toki voit tehdä kantelun/kyselyn äitisi hoidosta vaikka heti. Sitä ei mikään estä.
Sanon kuitenkin lohdutukseksi, että eikö ole hyvä, että äitisi kuolinsyy tutkitaan perusteellisesti, vaikka siinä aikaa meneekin. Näin tulet itse tietämään omaa sukuhistoriaasikin sairauksien kannalta.
Osanottoni äitisi poismenon johdosta.
Lääkäri, neurologi kertoi, hän joka siis kirjoittaa kuolinsyyn. Sanoi että ne ovat kaksi vaihtoehtoa, muut ovat vain johdannaisia niistä. Ja kumpi oli kyseessä, saadaan kyllä varmasti selville. Mutta sitten tarkempi syy voi jäädä epäselväksi. Tietenkin haluan että selvitetään. Tämä tietämättömyyys ja se että en usko lääkärin pätevyyteen ja siihen että asia edes tulee selviämään, rassaa. Meidät on jätetty asian kanssa niin yksin. On jouduttu soittelemaan ja selvittelemään asiaa itse. Kun kävimme katsomassa äitiäni kun hän oli kuollut, ainut asia mistä huolehdittiin on että tuodaan meille tuoleja tarpeeksi. Mitä helvettiä me tuoleilla, haluamme tietoa kun jokin meni pahasti väärin. Tietoa edes siitä minne voi soittaa kysyäkseen missä vaiheessa asian selvitys on. Ja varmuutta siitä että asiaa selvitetään.
niissä sairaaloissa vaan yllättäen kuolee ihmisiä, jotka kävelevät sinne omin jaloin. Niin kävi anopillekin. Hänelle annettiin verta runsaan nenäverenvuodon takia. Jäikö huomioimatta, että hänellä oli voimakkaat verenohennuslääkkeet. Tuli tukokset aivoihin ja sydämeen, hän menehtyi kahdessa päivässä. Oli vasta 72-vuotias.
Äitini vietiin päivystykseen. Hän ei kävellyt sinne omin jaloin, koska ei pystynyt, vaan kannettiin. Ja äitini oli vasta 60.
Olen tullut epäluuloiseksi sairaala kohtaan. Se on tyrinyt jo niin monta kertaa, että en voi enää uskoa sen toimintaan.
Aion laittaa muistutuksen sairaalan toiminnasta ja katsoa sitten mitä seuraavaksi. Syksyn aikana niin moni asia meni väärin.. Kannattaakohan se muistutus tehdä jo nyt vai odottaa lopullisten tulosten valmistumista?
suhteellisen nuoriakin kuolee yllättäen, vaikka he ovat jo sairaalassa ja tutkittavina.
Sekin tapaus, missä ensisynnyttäjä kuoli osaston lattialle, josta avomies hänet sitten löysi. Eikö sairaaloissa ole valvontaa lainkaan? Erään tuttavan tiedän menehtyneen yöllä sairaalan vessaan, syy keuhkoveritulppa. Hän oli sairastunut samaan tautiin jo vuosia sitten, mutta silti kukaan ei sairaalassa osannut arvata hänen ilmiselvien oireidensa johtuvan siitä. Pari päivää oli tutkittavana ja kaiken sanottiin olevan kunnossa1 Todella kummallista.
Minua suorastaan pelottaa joutua sairaalaan, kun ei ne siellä mitään osaa. Tietoa ja hoitomenetelmiä on vaikka kuinka ja mitä harvinaisimpiin sairauksiin, mutta eikö tieto kulje, vai mistä on kysymys?
Keuhkoveritulppakin on aika yleinen sairaus ja sen oireet ovat hyvin tunnistettavat. Silti edes kaikki lääkärit eivät osaa epäillä sitä, vaikka sairaskertomuksessa selvästi lukee aiemmat sairaudet. Huh, huh...:(
Voimia sinulle surusi kanssa. Itse kysymykseesi en oikein osaa vastata, mutta uskoisin, että voit tehdä aluksi valituksen sairaalan menetelytavasta ja kysyä heiltä, miten pitää menetellä.
hoitovirhevalituksen? Mikä meni mielestäsi väärin?
Keuhkoembolia saattaa olla _erittäin_ vähäoireinen! Oletko koskaan kuullut aortan repeämisestä? Ihan vain esimerkkinä...
Miksi kysyt? Onko jotain neuvoja tai ideoita asian suhteen? Aluksihan suositellaan tehtäväksi muistutusta, jossa voi kysyä miksi on tietyllä tavalla menetelty, jotain tehty tai jätetty tekemättä. Minulla on paljon kysymyksiä ja kritiikkiä sairaalan toimintaa kohtaan, joita en äitini eläessä viitsinyt sanoa, kun pelkäsin sen vaan huonontavan äitini hoitoonpääsyä. Osa pikkujuttuja, mutta niistä pitää sanoa, koska kyseessä oli täysin ala-arvoista toimintaa.Toiset taas vakavampia. En tässä ala niitä ruotimaan. No nyt ei tarvitse miettiä sellaisia, vaan ne tahot joiden tiedän tehneen väärin, joutuvat siitä antamaan minulle vastauksen. Toivottavasti edes joku tuntee piston sydämessään. Tosin epäilen että heillä ei sellaista olekaan. Sairaalalla on velvollisuus vastata muistutukseen 3 kk kuluessa.
Sairaalan byrokratia on mielestäni jotenkin sairasta. Lääkärit määräävät, heidän sanansa on laki, sillähän ei ole merkitystä ymmärtävätkö he asiasta juurikaan mitään. Huoneissa tehdään siivous ennen lääkärikierrosta, siis lääkäreitä vartenko ne potilaiden huoneet siivotaan? Lääkäreistä moni tuntuu olevan alalla koska siitä saa hyvää palkka, ei potilaiden takia.
Olen samaa mieltä tuon sairaalan valvonnan kanssa, aika surkeatahan se on. Sitä lukee lehdistä mitä kaikkea sairaaloissa tapahtuu, mutta ei sitä oikeasti tajua ennen kuin itse joutuu näkemään sen.
osaa menetyksen johdosta ja siitä, että tunnet ettette ole saaneet oikeaa kohtelua/hoitoa.
Käytännössä lääkärin pitäisi olla selvänäkijä jos pystyisi näkemään mistä on kyse kunkin potilaan kohdalla. Siksi vääriä diagnooseja on aina tapahtunut ja tulee tapahtumaan. Kuitenkin suurin osa potilaista saa tarvitsemansa avun ja hoidon.
Itse olen sairaanhoitaja ( vanhamuotoinen esh) ja nähnyt/kokenut paljon. Olen itsekin kokenut useita kertoja sen, että omainen ei ole saanut oikeaa hoitoa tai diagnoosia. Mutta tunnustan myös realiteetit mitkä ovat olemassa. Lääkäri ei ole selvännäkijä, ei omaa tietokone-aivoja, eikä ole jumalasta seuraava. Tarkka diagnoosi ei ole aina mahdollinen.
Kun tarkastellaan esim tilannetta mikä syntyy kun asiakas/potilas hakeutuu päivystykseen. Päivän/vuorokauden aikana tutkitaan jopa satoja potilaita. Ainakin kymmeniä pienelläkin paikkakunnalla.
Lääkäri joutuu tekemään seulontaa. Mitä tutkitaan kenestäkin, kenet voidaan ottaa tarkkailuun, kuka tarvitsee ehdottomasti osastohoitoa.
On täysin luonnotonta ja mahdotonta, että mikään päivystys pystyy ottamaan esim tarkkailtavaksi kymmeniä potilaita. Ei minkään sairaalan resurssit riitä siihen kun ei ole tilaa/huoneita. Lääkäri joutuu priorisoimaan potilaat heidän oireidensa/koetulosten/kunnon perusteella. Tulos ei ole koskaan jonkun kohdalta oikeudenmukainen.
Olen ollut työssä mm erään sairaalan ensiapu/päivystyspoliklinikalla ja tiedän mistä puhun. En ole vielä tähän ikään mennessä tavannut niin varmaa lääkäriä joka kykenisi tekemään aina oikeat johtopäätelmät. Sellaista ihmemiestä tai naista ei ole vielä syntynyt. Lääkäri työ on vastuullista ja sekin pitää paikkansa, että myös omaisten kuin itse potilaiden pitää pitää puoliaan. Aika useinkin näköjään.
Toivottavasti saatte selvyyden mikä äitiäsi vaivasi ja mihin hän menehtyi. Yleensä syy selviää. Se tieto voi vapauttaakin jos ilmenee, että mitään ei olisi voitu tehdä/auttaa, jotta elämä olisi jatkunut terveenä.
Äidilläsi on voinut olla vakava sairaus joka ei helposti ole ollut diagnosoitavissa. Nyt kannattaa suunnata katse tulevaisuuteen kun olet surusi surrut. Luulen, että äitisikin haluaisi , että jatkat elämääsi normaalisti:)
Joskus sitä syytä ei vain kerta kaikkiaan löydy.
Kaikki kotona ei-suoranaisesti tiedossa olleeseen sairauteen kuolleet avataan tai jos tarvitaan selvityksiä kuolinsyystä. (Itse asiassa hyvin monessa tapauksessa avataan).
Nykyään syy on etsittävä todella tarkkaan, mutta joskus sitä nyt ei vain kertakaikkiaan löydy. Viimeinen syy nyt useimmiten löytyy eli sydämenpysähdys, mutta se ei sellaisenaan ole mikään automaattinen merkintä ellei kyse ole todistetusti nimenomaan sydämenpysähdyksestä johtuvasta kuolinsyystä. Sydänhän pysähtyy kaikilla lopuksi ja siihen on useimmiten jokin kyseiseen tilaan johtanut syy.
Itsellä kahdesti käynyt niin, että ei vain lopullista syytä löytynyt. Toinen oli isä ja toinen hieman kaukaisempi sukulainen. Jotain epäselvän sydänperäistä jäi sitten merkinnäksi ja aika paljon kysymysmerkkejä. Mutta en nyt tiedä onko sillä kauheata merkitystä mikä on lopullinen syy... Rikosta kun ei asiaan liity tai sikäli epäselvää, niin tapahtunut mitä tapahtunut.
Oikeastaan elämä oli aika selkeätä aikana, jolloin kuoltiin mm. Pääntautiin (vainaja valitti todistetusti päätään ennen kuolemaansa tai piteli sitä tms.) tai yleisesti "laaki", eli jokin kohtaus ilman sen enempää epäselvyyttä. Nykyaika on muuttunut hieman turhan Amerikkalaismaiseksi, eli vaikka ei olisi sikäli mitään epäselvääkään niin aina yrittävät monet löytää syyn. No ok, saattoivat isälläkin olla väärät lääkkeet kun pariin pienempään vaivaan haettiin eli saattoi siinä jotain osasyytä olla, mutta silti kättelin hoitanutta lääkäriään että hyvin hoidit hommasi ja nyt vain kävi näin. Ehkä jonkun mielestä siinäkin oli jonkun virhe, mutta mitä sitä selvittelemään kun kuitenkin tilanne oli sillä lailla selvä ettei mitään ollut kropassa liikaa tai liian vähän ja "jotain petti" vaikka ei asiaa koskaan saatukaan täysin selville. Esim. ohimenevä rytmihäiriö joka kuitenkin vie hengen, voi olla sellainen että kaikki on teräskunnossa mutta henki vain on paennut kehosta silti ja se on pysähtynyt... Ei ole patologinkaan homma helppoa, ei todellakaan.
sikainfluenssa,veritulppa,infarkti,yms..kyllä ne sairaudet saadaan selville useimmista tapauksista ja siitä saa sit omainen kuolemansyy todistuksen postissa,itse ainakin meni niin kun isäni kuoli yllättäen yöllä.
aiheuttajia oli kymmenkunta eli kaikki yleisimmät mitkä tulee kun viinaa juo ja tupakkaa kiskoo sekä syö rasvasia ruokia.
sepelvaltimot tukossa ja sydän heitti saamasta verta tai jotain sinne päin.
meni kuukausia 2-3 kun tuli se paperi ja haudattiin jo 2vkon päästä eli melko nopee oli avaus ja toimenpiteet..kaikkihan elämässä on mahdollista...lääkärit kiireitä,eivätkä ota kaikkia tauteja tai oireita tosissaan.
Niinhän se isäukollakin oli, että pieni rasvamaksa löytyi vaikkei nyt mikään sen kummempi juomari ollutkaan yleisesti linjaten, mutta omaan tasoonsa nähden tuon rasvan edestä kuitenkin ja kessua kiskonut parikymppisestä reilu viiteenkymmeneen jonka ikäisenä sitten menikin edes. Nekin kysymysmerkillä tulivat paperille, mutta ei osattu sen enempää vaikutusta osoittaa.
Meni siinäkin usea kuukausi, että tuli lopullinen tulos postissa. Kaikki kesälomat ym. välissä niin eteni aika hitaasti asia. Ei nopea juttu.
Ja tuohon nyt todettava, että aika yleisestihän lääkäreitä aina syytetään mutta jos nyt tehty tiettyyn rajaan asti peruskokeita ja laitettu jonoon tarkempiin mitään ihmeempää löytämättä, niin en todellakaan sanoisi että kaikkia tauteja ei oteta tosissaan. Silloin sanoisin, että ei otettu tosissaan jos esim. nuorella on voimakkaat oireet ja tehdään tyypillinen virhe eli ikään vedoten "ei sulla ole mitään kummempaa", vaikka samoilla oireilla keski-ikäinen mies laitettaisiin pikavauhtia esim. Ekg:hen ja keuhkokuviin jne jne. Mutta se ei ole tekemättä jättämistä jos paljon on tutkittu, muttei syytä löydetty. Ja tutkimuksia jatkettukin, kuten alkuperäisellä kirjoittajalla. Laiminlyönti ja huono tuuri ovat kaksi aivan eri asiaa. Ja tietysti mitä epäterveemmät elämäntavat ihmisellä itsellään ja tietynlainen tottuminenkin kaikkiin kestovaivoihin sitä kautta, niin entistä vaikeampi on lääkärinkään tehdä kovin vakaita päätelmiä. Etenkin tilanteessa, jossa "koko kroppa jo valittaa" (ja monesti hoitomyönteisyydessäkin toivomisen varaa usein...)
Jälkiviisas on helppo olla, etukäteisviisas voisi olla monessa tapauksessa vain jos omistaisi kristallipallon.
isäni tapauksen. Hän oli saanut sydäninfarktin ja oli vuodeosastolla "hoidossa". Siellä pitivät tuuletusikkunaa paukkupakkasilla auki pitkiä aikoja. Kun menin hänen luokseen viimeiseksi osoittautuvan kerran, niin ikkuna oli selällään. Viivyin sairasvuoteen ääressä noin puoli tuntia. Paikalle tuli sisareni, jonka läsnä ollessa kuolema sitten tuli.
Autetaanko vanhoja ja jo heikkoja kuolemaan päästämällä raakaa pakkasilmaa suoraan potilaan silmille, että hän saisi keuhkokuumeen ja varmasti kuolisi "luonnollisen " kuoleman? Niin ainakin isälleni tehtiin.
totesin meilahden sairaalan syöpätautien osastolla. Sielläkin hoitsu avasi ikkunan apposen auki, vaikka varmasti koneellinen ilmastointi hoitaisi tuuletuksen tehokkaammin.
Oliko kuitenkin tarkoitus päästää jo terminaalivaiheessa olleen potilaan hengitettäväksi vilkkaiden Tukholman- ja Topeliuksenkatujen sekä hieman kauempana sijaitsevan mutta kaikkein saasteisimman Mannerheimintien likaista ilmaa? Asianomainen potilas muuten valitteli flunssaa viimeisellä näkemisellämme, pari päivää ennen kuolemaansa...!
pitää ja ei isäsi kuoli ilmeisesti sydänkohtaukseen? Niin, että keuhkokuume tuli puolen tunnin sisään ja tuuletuksen ansiosta??? Kukaan ei tuuleta siksi että potilas saisi keuhkokuumeen ja keuhkokuume tulee ilman että tuulettaa. Sairaalahuoneessa on erinäisiä eritetuoksujakin ja osa potilaista pyytää tuuletusta ja tuuletus kuuluu asiaan. Järkeä kehiin, eikä luuloja.
Aina ihmisen kuolema johtuu siitä, että veri ei kierrä eli happi ei kulje. Tämä johtuu joko siitä, että a) sydän pysähtyy tai b)aivojen verenkierto lakkaa. Siinä on ne 2 syytä miksi ihminen kuolee. On olemassa eri tapahtumia jotka johtaa kahteen edellämainittuun. Oli syy mikä vain, nämä kaksi ovat ne perimmäiset syyt elämän loppumiseen.
Itsekin ihmettelin tuota ihmisten kiusaamista kylmyydellä.. Heikkokuntoiset, ja vielä laihtuneet vaan palelee herkemmin. Äitini paleli uudessa "hienossa" sairaalassa. Välillä tuuletuksen ja välillä liian voimakkaan koneellisen ilmastoinnin takia. Eikä potilaiden mielipidettä kysytty. Saako tuulettaa tai tarvitaanko lisää peittoa. Tai siis niitä pyyhkeitä, jotka eivät todellakaan lämmitä.. Niitä kyllä tuotiin kun äitini sanoi että hänellä on kylmä, mutta eipä ne juuri auttaneet.
Vielä tuosta diagnosoinnin vaikeudesta. En oleta että pitäisi heti tehdä oikea diagnoosi. Ei päivässä, ei parissa eikä edes viikossa. On kuitenkin kohtuutonta antaa sairaan ihmisen odottaa kuukausia samalla kun hänen tilansa huonontuu. Kukaan ei ota vastuuta vaikka asialle pitäisi tehdä jotain. Yritimme jatkuvasti saada apua äidille, mutta se kesti aina niin kauan. Kun jollakin puolella oli tehty tutkimukset eikä löytynyt syytä niin sitten joutui taas odottamaan.. Ja taas soittelemaan, että ei toinen jaksa siihen päivään milloin olisi uudet tutkimukset. Ja välillä niitä saatiin vähän aikaisemmaksi. Usein suhtautuminen oli sitä ettei meitä otettu tosissaan. Sai tuntea että häiritsee lääkäreitä ja hoitajia kun pyytää heitä tekemään jotain että äitini saisi apua. Vaikka potilaan tila ei aluksi olisikaan kriittinen, niin jossain vaiheessa se muuttuu sellaiseksi, jos oireet ovat rajuja ja kunto pikkuhiljaa heikkenee. Jos äidilläni oli joku parantumaton sairaus, olisi halunnut että se olisi diagnosoitu ja olisin ehtinyt hyvästellä hänet. Jos puolestaan hänet olisi voitu parantaa, pidän eri sairaaloita ja hänen hoidostaan päättäneitä lääkäreitä vastuussa siitä että hänen annettiin kuolla odottaessa. Miten voi olla että kesti niin kauan ennen kuin joku keksi että kyseessä voi olla neurologinen häiriö?
Äitini ei juurikaan käyttänyt alkoholia. Eri sairaaloissa oli paljon tapauksia, joissa alkoholilla oli tekemistä potilaiden tilan kanssa. Niinpä myös äidiltäni kysyttiin useasti kuinka paljon hän juo. Sairaalassa näki myös useita tapauksia joissa potilailla ei näyttänyt olevan edes halua parantua, tekivät päinvastoin kun heitä neuvottiin. Esimerkiksi joku pyysi omaisia tuomaan sellaista ruokaa jota ei missään nimessä olisi saanut hänen tilassaan syödä, ja he toivat. Tuntui pahalta. Äidilläni oli motivaatiota parantua. Hän olisi tehnyt mitä vain, jotta olisi tullut kuntoon.
Eräs asia mihin kiinnitin huomiota, kun jouduin viettämään paljon aikaa sairaaloissa, oli sairaalan hierarkia. Se on ihan käsittämätöntä. Miten ihmisillä on yleensäkin tarve päteä asemansa kautta. Itse uskon, että ihminen joka on sinut itsensä kanssa, ei koe mitään tarvetta yrittää pomottaa muita. Sitä näki ihan kaikkialla sairaalan henkilökunnassa. Jopa toiset sairaanhoitajat käyttivät jonkinlaista valtaa potilaisiin. He kun olivat heikompia ja riippuvaisia avusta. Sitä nähdessäni voin todella pahoin. Potilaatkin ovat ihmisiä ja ansaitsevat ihmisarvoisen kohtelun. Minun kävi sääliksi erityisesti vanhempia potilaita. He joutuivat tyytymään osaansa. Eivät he varmaan edes uskaltaisi valittaa asiasta. Ymmärrän kyllä että sairaaloissa on resurssipula, siltikin potilaita pitäisi kohdella hyvin. Vaikka ensisijaisesti on tarkoituksena hoitaa potilaiden fyysistä puolta, olisi tärkeä ottaa huomioon että ihminen on kokonaisuus. Myös henkinen hyvinvointi on tärkeää ja varmasti edistää parantumista.
sydäntä raastavan surulliselta rakkaan äitisi kokema kohtelu sairaalassa ja lääkäreillä! Voimia sinulle selvittää tapahtumien kulku juurta jaksaen ihan oman mielenrauhasikin vuoksi. Ja myös opiksi ja mahdollisesti ojennukseksi kaikille ihmisen hoidon ja sairauksien tutkimuksen parissa työskenteleville, lähinnä tietenkin lääkäreille ja hoitajille.
Vielä lisää vanhempien ja heikkokuntoisten potilaiden sairaalaelämästä. Heitä usein kohdellaan kuin jotain objekteja. Heille siis suoritetaan erilaisia toimenpiteitä. Kaikki mahdollisimman nopeasti, eikä mahdollisimman inhimillisesti. Mielestäni potilaiden täytyisi kuitenkin saada tuntea, että he määräävät omasta elämästään. Tässä tarkoitan tapauksia, jossa aivot toimivat, mutta kroppa ei täysin. Tuntui pahalta nähdä kun sellaisia potilaita käsiteltiin kuin perunasäkkejä. Ja tässäkin varmasti joo: resurssipula.. Mutta silti! Jos tarvii apua syömisessä, pukemisessa ym. niin mikä valtava ero siinä on jos potilas saa tuntea, että määrää itse kehostaan (enkä mene tässä mitenkään liiallisuuksiin, koska ei kaikesta voi itse määrätä). Että esim. ruokaa ei tunketa suuhun liian nopeasti. Kuvitelkaa miltä tuntuu jos teitä syötetään ja uutta annosta ollaan antamassa ennen kuin vanha on ehditty nielaista. Mieleeni tulee jonkinlainen kidutuskeino.
Yleensäkin kyky asettua toisen ihmisen asemaan olisi todella tärkeä hoitotyössä. Liian monilla hoitajilla ei ollut minkäänlaista empatiakykyä. Ja ne joilla sitä oli, olivat liian kiireistä, koska resursseja oli liian vähän.
että purat vihaasi ja katkeruuttasi tällä palstalla äitisi kohtalon vuoksi. Miksi et laittaisi suoraan palautetta ko sairaalan johdolle näkemistäsi epäkohdista? Näillä palstoilla esiin tuodut asiat eivät korjaudu vaan aina pitää antaa palaute sinne minne se kuuluu.
Olen tehnyt sairaanhoitajan työtä ( ollut myös esimiesasemassa) vuosikymmeniä ja ehtinyt nähdä/kokea kaikenlaista. Aivan varmaan alalla on henkilöitä, jotka eivät ole "sopivia" ja sellaiset saavat kyllä palautetta huonosta käytöksestään paikan päällä esimieheltä, jos se viesti on ensin mennyt esimiehelle.
Olin aikoinaan muutaman kuukauden ns kroonikko-osastolla, jotta näkisin millaista se hoito ja työ on. Työmäärä oli aivan järkyttävä ja esim iltavuorossa vaan kaksi hoitajaa ja yli 30 potilasta joista suuri osa syötettäviä. Mikään ei liene muuttunut, sillä olen kuullut saman jatkuvan sillä päättäjät eivät lisää hoitajien määrää.
Ainoa millä voi vaikuttaa olosuhteiden paranemiseen on vaikuttaa päättäjiin, jotta kaikissa hoitoyksiköissä olisi tarpeellinen määrä hoitavia käsiä/jalkoja. Sama kiire on myös akuutti sairaanhoidossa. On tosi-asia, että hoitajalle ei jää aikaa syödä eväitään työvuorossa.
Sekin vielä, että kun arvostelee hoitoa ja käytäntöjä pitää muistaa että suomessa on lukuisia hoitolaitoksia ja henkilökuntaa noissa yhteensä kymmeniä tuhansia ( kaikkiaan hoito-alalla toista sataatuhatta) joten sekaan mahtuu monenmoista, mutta yleistys pois, koska usealle tulee käsitys, että kaikkihan ne ovat samanlaisia. Tarvitaan paljon tervettä järkeä ja ennen kaikkea kritiikki ja negatiivinen palaute sinne mihin se kuuluu. Hyvää Uutta Vuotta:)
Kuten jo sanoin, aion laittaa palautetta sairaaloihin niiden toiminnasta. Toisaalta en tiedä onko oikeasti sillä mitään merkitystä, luulen että moni potilas ja omainen tulee siitä huolimatta vielä kokemaan saman kohtalon. Kuitenkin aion edes yrittää. Kirjoitin tänne, koska halusin kertoa ihan tavallisillekin ihmisille mitä näin syksyn aikana. Tai aluksi kyselin toisesta asiasta, mutta sitten kerroin enemmänkin mitä oli tapahtunut. Vaikka toisaalta tiedän ettei sitä halua uskoa ennen kuin osuu omalle kohdalle. Toisaalta halusin myös kuulla onko muilla samanlaisia kokemuksia. Minulla on oikeus kirjoittaa tänne. Tiedostan terveydenhuollon resurssipulan, mainitsin siitä jo aikaisemmin. Ja hyviäkin hoitajia on, senkin sanoin. Kuitenkin joka osastolta löytyi sellaisia, jotka eivät sovi alalle. Joten kyseessä ei ole mikään pieni määrä hoitajia. Näkemäni perusteella.
niin väärin!
niin se vain on!