on kehuttu, pääasiassa tulen suuntaamiseen kehitetyn, sinänsä alkeellisen, laskutikun tasoisen suuntaamista helpottavan apuvälineen ansiosta. Totuus on kuitenkin että tykistö toimi vanhentuneen taktisen periaatteen mukaisesti aina suuriin kesän 44 lopun torjuntataisteluihin asti. Vielä Viipurin taisteluissa tykistön toiminta perustui vastatykistötoimintaan ja sen jälkeisiin sulutuksiin. Tilanteessa, jossa vihollistykistön ylivoima oli jopa kymmenkertainen, tällä ei saavutettu tuloksia. Vasta Talin-Ihantalan taisteluissa tykistöä ymmärrettiin käyttää suuriin aluemaaliammuntoihin, tuhota keskitetyllä tulella ryhmittyviä ja hyökkääviä vihollisjoukkoja sen tykistön tehottoman häirinnän sijaan. Ja tämä tapahtui vastoin voimassa olevaa ohjeistusta joka ei ollut kyennyt seuraamaan sodankäynnin luonteen muutosta.
Suomen tykistön toimintaa
Rateki
36986
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Eikös jo tuolloin kokeiltu vähien tykkien vuoksi ampumista ryhmänä samaan kohteeseen? entäs ne Krivin taistelut?
Itseasiassa Krivin toisessa taistelussa syksyllä 1942 kokeiltiin ampumista ryhmissä samaan kohteeseen. Ja tulokset olivat merkittäviä. Puna-armeijan tappioista mainittaessa kiinnitettiin huomiota suomalaisen tykistön osuuteen. Tämä oli enne siitä mikä puna-armeijaa tuli odottamaan Kannaksen ratkaisutaisteluissa kesällä 1944. Neuvostoliittolaisten muistelut ja dokumentit kuvaavatkin sitä miten järkyttävänä suomalaisten tykistötoimintaa pidettiin. On todellakin hirvittävää ajatella millaista on ollut kun 2000 kranaatti iskeytyy minuutissa 6 hehtaarin kokoiselle alueella - so. yksi kranaatti keskimäärin 6 metrin päähän toisistaan. Käytännössä melkein kaikki kuolevat tai haavoittuvat tuossa iskussa. Jos joku jää henkiin on hän koko loppuelämänsä täysi sekopää.
"pääasiassa tulen suuntaamiseen kehitetyn, sinänsä alkeellisen, laskutikun tasoisen suuntaamista helpottavan apuvälineen ansiosta"
Korjausmuunnin eli korjausympyrä on tarkoitettu tulenjohtajan korjauskomentojen muuntamiseen tuliaseman tasotyössä tähystyssuunnasta ampumasuuntaan. Se helpotti tulenjohtajan työtä, mutta ei muuttanut tulenkäyttöä mitenkään. Keskitetyn tulen periaatteet oli kehitetty jo ennen sotia. Suuria tulivalmisteluja käytettiin jo hyökkäysvaiheessa mm. Tuulosjoella.
Puolustuksessa tulenkäyttö perustui valmisteltuihin maaleihin, joihin ammuttiin yhdellä komennolla.
Talin-Ihantalan taisteluissa oli oleellista 6-8 patteriston tulen keskittäminen näihin valmiisiin maaleihin. Siinä ei sinänsä ollut mitään uutta. Järjestelmää oli vain yksinkertaistettu eli oli runsaasti tuliyksiköitä, joista vapaat ampuivat kulloinkin käskettyihin maaleihin ryhmäupseerien ohjeiden mukaisesti.
Rateki ei ole lainkaan selvillä asiasta, ei tekniikasta eikä taktiikasta. Ihan tuttu tilanne.
minkä vuoksi tämä taktiikka otettiin käyttöön vasta kun 100 kilometriä Kannasta ja Viipuri oli paniikinomaisesti menetetty. Kuvastaa sodanjohdon otteen hervahtamista tai sen vajavaisuutta alun alkaenkin, ettei kyetty valmistautumaan hyökkäykseen suunnittelemalla näitä tulialueita koko Kannaksen syvyydeltä pää-etenemislinjojen osalle. Esimerkiksi Viipurin puolustuksessa näin ei kyetty menettelemään, eikä koko puolustukseen itse asiassa osallistunut kuin joitain kevyitä tykistöosastoja, raskasta tykistöä ei lainkaan.
Tämä ei ole jälkiviisautta, käytettävissä oli usean vuoden ajan Saksan kokemukset itärintamalta, johon mikään ei estänyt lähettämästä tarkkailijoita. Kuitenkin ne tarkkailijat joita lähetettiin, lähetettiin Berliiniin.
Selitetään että tilanne oli kaoottinen ja se esti järkevän toiminnan. Tottakai se oli kaoottinen kun se sellaiseksi päästettiin. Tilanteen tasalla oleva sodanjohto olisi esimerkiksi ilman muuta ymmärtänyt, että rintaman murtuminen ja erityisesti sen lähteminen hallitsemattomaan taaksepäinliikkeeseen tulee hinnalla millä hyvänsä estää. Sen jälkeen on turha puhua enää tykistötuesta kun ainoa tehtävissä oleva on saada kalustoa pois nopeasti etenevän vihollisen tieltä. Aluemaaliammuntoja olisi tullut voida suorittaa hyvin valmistelluista ja huolletuista asemista heti suurhyökkäyksen ensimmäisestä päivästä lähtien, ja siten estää vihollista syöttämästä yhä lisää joukkoja murtumakohtiin. Samalla olisi omien joukkojen taistelutahto noussut niiden huomatessa että oma tykistö tukee voimakkaasti.
Se olisi kuitenkin vaatinut pitkäjänteistä proaktiivista seurantaa, valmistelua ja toimintaa, nyt sodanjohto tyytyi hätäiseen reagointiin ja eräänlaiseen sodankäynnin näyttelemiseen asemasodan ajan.
Pääasemassa oli valmiit tulisuunnitelmat ja niitä toteutettiin täysin asiallisesti. Esimerkiksi yksin RsPsto 17 ampui 9.-10.6. 1 686 laukausta.Ylivoima ja yllätys vain tekivät tehtävänsä.
Tulta käytettiin kootusti, missä tilanne suinkin mahdollisti. Esimerkiksi Siiranmäessä käytettiin keskitetysti kahdeksaa patteristoa.
---"Tämä ei ole jälkiviisautta, käytettävissä oli usean vuoden ajan Saksan kokemukset itärintamalta, johon mikään ei estänyt lähettämästä tarkkailijoita. Kuitenkin ne tarkkailijat joita lähetettiin, lähetettiin Berliiniin. "---
Ei todellakaan edes jälkiviisautta. Taas ihan puppua. Suomalaisia upseereita kävi itärintamallakin useaan otteeseen ja Saksan kokemukset tiedettiin hyvin. Niitä heijastava suurhyökkäyksen torjuntaohje annettiin keväällä -44.
Ratekin tekstistä käy tavan mukaan esille täysi asiantuntemattomuus ja väärät tiedot.
Hyvä ettei viime tinkaan jäänyt. Tehtiinkös niiden johdosta sitten jotain?
PUOLET KANNAKSEN TYKEISTÄ MENETETTIIN
Kesäkuun 10. päivänä 1944 Suomen kenttätykistö kärsi suurimmat yhden taisteluvaiheen materiaalitappiot koko sodan aikana. Painopistesuunnassa ollut IV Armeijakunnan 10. Divisioonan tykistö menetti samana päivänä 64 tykkiä, joiden joukossa oli lähes koko järeä ja kaukotykkikalusto. Kannaksen taistelujen luonteesta kertoo muun muassa Kenttätykistörykmentti 9:n tappiovaiheet. Pääasemassa rykmentti menetti 12 kevyttä haupitsia (122 H 10-30) ja 19 kevyttä kanuunaa (76 K 02). Tappiot täydennettiin nopeasti reservitykistöstä, mutta Sahakylässä ja Rokkalanjoella rykmentti menetti jälleen 14 kanuunaa (76 K 02). Uusi täydennys tuli 20.6.– 2.7. välisenä aikana. Kaksinkertaisia menetyksiä kokivat myös Raskas patteristo 25 ja Järeä patteristo 1. VT-linjalle keskitettiin kaikkiaan 28 patteristoa ja neljä patteria tykkien lukumäärän ollessa 350. Reserviyhtymien tykistö oli nyt mukana taistelussa. Muutamaa päivää myöhemmin kalustomenetykset jatkuivat. Kesäkuun 14.–18. 1944 välisenä aikana tappiot olivat 35 tykkiä. Lisäksi menetettiin 11 sivutykkeinä ollutta rykmentinkanuunaa (76 RK 27). IV Armeijakunnan kokonaistappiot olivat 117 tykkiä. Naapurin, III Armeijakunnan 2. Divisioona menetti pääasemassa 10.6.1944 kaikkiaan 17 tykkiä, joiden joukossa olivat sivutykkeinä käytetyt viisi rykmentinkanuunaa. Rannikkotykistörykmentti 2:n tappiot olivat 17 kevyttä kanuunaa (14 kappaletta 75 K 17, ja kolme 76 K 37) sekä Kellomäen kolme tykkiä
PUOLET KANNAKSEN TYKEISTÄ MENETETTIIN
Kesän 1944 taistelussa Karjalan kannaksella menetettiin yhteensä 151 tykkiä, joiden joukossa oli valitettavan paljon raskasta ja järeää kauaskantoista kalustoa. Tappiot olivat mittavat, peräti 49 prosenttia Kannaksen tykistön kokonaisvahvuudesta.
Kannaksella menetettiin lähinnä ensiluokan kalustoa. Toki Perkjärven varikolla oli jonkin verran korjattavaakin kalustoa ja muutamia Talvisodassa menettyjä, mutta Jatkosodan alussa takaisin vallattuja tykkejä, joita ei enää oltu otettu käyttöön. Näitä oli vaikkapa muutama ns. japanilaishaupitsi (2 kpl 150HJ), joita jäi 11 kpl NL:lle Summassa Lähteen lohkolla 1940. Yksi noista tykeistä päätyi Petroskoihin Leninin patsaan tilalle.
Itä-Karjalassa ja Laatokan suunnalla jätettiin tarkoituksella kömpelöä ja raskasta linnoitustykistöä, mallia De Bang, joiden ammukset oli ensin ammuttu loppuun. Niitä jätettiin 49 kpl. Toki oikeaakin ja kunnollista kalustoa menetettiin tuollakin suunnalla.
Suomen Kenttätykistön historia, osa 2, kertoo sivuilla 537-540 nuo lukemat.
s. 539-540:
IV AK menetti Kannaksella 117 kenttätykkiä
III AK menetti Kannaksella Vaskisavotassa 17 tykkiä
Itä-Karjalassa ja Laatokan suunnalla menetettiin 123 tykkiä, joista jäykkälavettisia oli 49 kpl.
II AK menetti Maaselän suunnalla 10 tykkiä
Kaikkiaan vallattiin 842 tykkiä, (joista osa oli Talvisodassa menetettyjä) ja menetettiin 316 (tai 318) tykkiä (Suomen Kenttätykistön historia, osa 2, s. 538).
Nuo kuvaamasi ovat juuri se seuraus jonka rintaman, tai pikemminkin joukkojen, hallitsematon liike taaksepäin sai aikaan. Sekä kalustoa että ammuksia menetettiin valtavasti sen sijaan, että niitä olisi käytetty tehokkaasti hyökkäyksen alusta lähtien. Eräs syy oli asemasodan aikana taisteluvälinehuoltoon kehittynyt ylenpalttinen byrokratia ja äärimmäisyyksiin viety säästämisvimma. Tämä kulminoitui Viipurin taistelussa jossa ammusvarikkoja jouduttiin räjäyttämään ja niitä menetettiin vihollisille, mutta taistelevat joukot eivät saaneet niistä ammuksia ajoissa byrokratian vuoksi. Voidaan aiheellisesti kysyä miksi esimerkiksi Valkeasaaressa ei kyetty ampumaan samanlaisia peitteitä kuin myöhemmin Ihantalassa, vaikka käytössä piti olla vuosikausia valmistellut asemat ja valmiiksi järjestetty ammushuolto. Aikaa ennen rintaman murtumista kuitenkin oli lähes kaksi vuorokautta.
torjuntoja ja vastavalmisteluja sen mukaan kuin tulikomentoja saatiin läpi ja kranaatteja riitti. Hyökkäys tuli kuitenkin läpi sellaisella voimalla, että enempään ei kyetty. Ihantalassa tilanne oli täysin toinen.
Olisi varmaan tarvittu Ratekin tasoisia osaajia, jotka jo 66 vuotta tapahtumien jälkeen tietävät, mitä olisi pitänyt tehdä. Tosin puuttuu kaikkinainen tieto siitä, mitä tehtiin.
Juuri näin. Säälittäviä nuo Rateki-polon yritykset. Sokeaa mustamaalaamista parhaaseen neuvostotyyliin. Ei tarvitse kahta kertaa kysyä, mistä mies on ammentanut toimintatapansa...
n. 10 500 kranaattia tykistöllään. Määrä ei jää kovinkaan paljon jälkeen Vihman divisioonan ampumasta määrästä 3.7.44 - siis siitä tulituksesta mistä historia puhuu niin paljon nykyisin. Martolan divisioona saattoi saada melkoista tuhoa aikaan hyökkääjien keskuudessa.
Sellaisessa tilanteessa helposti ollaan kun johtaminen pettää vuosikausien ajan ja joudutaan improvisoimaan ja reagoimaan.
Tuskin kukaan voi kiistää että koko asemasodan aika käytettiin pääosin joutavanpäiväisyyksiin.
Linnoitusyksiköt tekivät kyllä ainakin osin ansiokasta työtä, mutta ikävä kyllä väärissä paikoissa puutteellisen strategisen ja operatiivisen näkemyksen johdosta.
Suomen sodanjohto epäonnistui.
Hahhaa! Mikä epäonnistuminen se oli, että tuhottiin vastustajan voimat? Kummaa epäonnistumista! Rateki-logiikkaa taas...
>Voidaan aiheellisesti kysyä miksi esimerkiksi Valkeasaaressa ei kyetty ampumaan samanlaisia peitteitä kuin myöhemmin Ihantalassa<
Ammuksia oli asemissa aivan liian vähän ja lisää ei saatu vaikka pyydettiinkin. Tykistökomentajat nimenomaiseti kielsivät moiden täydennyksen, vaikka osalla pattereista oli ammukset likimain lopussa jo 9.6. iltapäivällä. Edes 9.6. päivän jälkeen yölläkään ei ammustäydennystä annettu eikä kenties saatukaan. Kuorma-autoilla riitti ajoja kanikoppien kuskauksessa... Olikohan 10. D:n Mandelin se kaninkasvattaja-tykkipomo, jos nyt oikein muistan. Perkjärvelle jäi noin 80 000 ammusta ja paljon muutakin. Ammusten evakuointia taakse yritettiin järjestää sitten kun se oli jo liian myöhäistä. Olisi ajettu nekin vät asemiin ja ammuttu naapurin niskaan kun ei muutakaan voitu. Nyt useimmat tykit jäikin kylminä naapurille!
Yhteydetkin meni heti poikki ja tulikomennotkin taisi jäädä monelle patterille saamatta. Osa tykeistä ammuskeli vastatykistötoimintaa ennalta suunnittuihin ja tiedettyihin maaleihin. Tuollaisen ammuskelun vaituksista ja tuloksista ei ole saatu mitään tietoa varmaan tähänkään päivään menenssä.
Tirrosen Jylisevät tykit -kirja antaa hyvän kuvan tuosta sekamelskasta.
mutta antisi keskusteluihin on kovin köyhää, et oikein osaa sanoa mihinkään mitään muuta kuin väittää muita keskustelijoita valehtelijaksi ja tietämättömäksi ja aiheita valeeksi. ei anna korkeaa kuvaa omasta tiedon tasostas
Kuten aiemmin kerroin, oli taisteluvälinehuoltoon pesiytynyt jäykkä byrokratia ja väärin käsitetty säästämisen kulttuuri. Johtamisesta ja organisoinnista paistoi läpi täydellinen sodankäynnin paradigman muutokseen valmistautumattomuus. Kalusto ja materiaali liikkui pääosin hitaalla hevoskalustolla joka jäi nopeasti etenevän motorisoidun vihollisen jalkoihin. Varastoinnin ja kuljetusten suunnittelussa ei ollut huomioitu että ilmatoiminta oli aivan toisella tasolla kuin vielä talvisodassa ja hyökkäysvaiheen aikana, enää juuri mitään ei voinut laskea valoisaan aikaan tapahtuvien kuljetusten varaan. Ensin saksalaisten ja sittemmin venäläisten omaksumaa panssarien painopistekäyttöä ja panssarikaluston neljän vuoden aikana tapahtunutta kehittymistä ei ollut lainkaan ymmärretty, panssarintorjuntaan oletettiin edelleen käytettävän pääosin kädellä heitettäviä kasapanoksia. Voi vain kuvitella mikä vaikutus oli joukkojen taistelutahtoon nähdä Kannaksen taisteluissa omaa panssarikalustoa: http://www.jaegerplatoon.net/BT42_1.jpg
verratuna vihollisen kalustoon http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:IS-2-44.jpg
---"Ensin saksalaisten ja sittemmin venäläisten omaksumaa panssarien painopistekäyttöä ja panssarikaluston neljän vuoden aikana tapahtunutta kehittymistä ei ollut lainkaan ymmärretty, panssarintorjuntaan oletettiin edelleen käytettävän pääosin kädellä heitettäviä kasapanoksia."--
Tuollainen näkemys rajoittuu kyllä pelkästään Ratekiin ja on taas osoitus hänen täydellisestä tietämättömyydestään. Sen varassa on hyvä hölmöillä.
panssareita vastaan oletettiin käytettävän? Esim. Viipurin puolustuksessa.
Ei tosin saatu siellä niitä käsipommejakaan kun rättivääpeli ei varastostaan raaskinut antaa.
Minkäs sille voi kun tänne tulee näitä Ratekeita ja Korppeja valehtelemaan. Mitäs itse annoit keskustelulle? Et mitään.
Sitten oma, parempi versiosi
Taistelutahdossa kai ei ollut pahemmin moittimista kun vihollisen hyökkäysvoima tuhottiin ja sen massiivinen hyökkäys pysäytettiin. Sitä ei edes Ratekin valehteleminen muuta miksikään.
37-76 mm. Niitä oli erilaisin a-tarvikkein. Myös miinoituksia käytettiin runsaasti. Joukoille jaettiin nyrkkejä ja kauhuja 8.6. alkaen. Jotkut saivat jo aiemmin ( mm. PSD ja 2. D.).
Viipurissa oli mm. tykkejä, rynnäkkötykkejä ja kauhuja.
Koeta rauhoittua. On jo käynyt selväksi, että et tunne Kannaksen tapahtumia miltään kohdin.
antoi Saksalta saadut panssarikauhut ja nyrkit niin jälkijättösesti käyttöön ettei niitä keretty kouluttamaan. Mosurit oli ihmeissään etteikö muka putken reikäpäätä pitänyt tähdätä tankkiin.
Minä arvostan Ratekin näkemyksiäkin
paljonkin moitittavaa, kaikilla organisaatiotasoilla, useiden viikkojen ajan. Pahimmillaan jo ylipäällikkökin oli antautumismielialan vallassa. Katsominen karttaan auttaa ymmärtämään.
Jos joukot käyttävät vuosikausia aikansa löhöilyyn ja syömiseen, ne veltostuvat. Sama pätee päällystöönkin.
6.D:n JR 12/II pataljoona oli poikkeus, sen koulutuksesta oli pidetty huolta ,"lippaanvetoharjoituksia" myöten.
Siitä vaan. Minä en arvosta valehtelua enkä yksisilmäistä mustamaalausta, mutta makunsa kullakin.
Hitto, minä kun luulin, että Siiranmäessä ja Kuuterselässä tapettiin venäläisiä kasoittain. Mutta taisivat kuolla sitten vanhuuteen.
Tulenavausta, niin saatettiin selvitä jatkoon. Ei Ihantalassa olisi päästy ampumaan ilman tuliasemien nopeaa valmistelua ja näitä ensimmäisiä tulitehtäviä, sillä venäläisille puolustajan tykistö on tärkeämpi maali kuin etulinjan puolustus keskukset. Tuohon aikaan ei varmaan harrastettu kovin vaativia tehtäviä.
Mahtava tulivalmistelu Savon prikaatissa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Porrassalmen_taistelu#Tulivalmistelu_ja_ensimm.C3.A4inen_hy.C3.B6kk.C3.A4ys
Kirjoitettu nimi, joka ampukaa komennolla räiskitään tuliannoksella. Eikö tätä hallittu jatkosadassa.
jotka on määritetty valmiiksi ja joihin putket suunnataan kun muuta tulitoimintaa ei ole. Asia opetettiin jo 1. Maailmansodassa.
Raieki sotkee asiantuntemattomuuttaan koko tulenkäytön tunnistamattomaksi hölynpölyksi.
ei "ymmärretty" käyttää vasta tali-ihantalas tai jossain, vaan miten ammut kun ei ole kranaatteja.
joukkoihin oli iskostettu että KRANAATTEJA PITÄÄ SÄÄSTÄÄ.
sanoivathan vangitkin että suomalaisten kranaatit osuu heti mutta miksi niitä tulee niin vähä.
oli turhaa ampua kymmenellä tykillä kahdeksaa kranaattia.
siis kranaatteja ei ollut, vasta lopussa niitä ruvettiin todella ampumaan.
se ei ollut ymmärtämisestä kiinni.
Se on totta, että niitä oli turhaankin säästelty. Kyllä Kannaksella ammuttiin, mikä kerettiin, mutta sitten ontui täydennys. Vasta juhannuksena saatiin a-huolto vaatimusten mukaiseksi. Käytännössä kranaatit ajettiin junista suoraan tuliasemiin ilman väliporrrastuksia. Ja niitä oli riittävästi. Varastoja tyhjennettiin vielä 90-luvulla.
päällikkö sanoo ampukaa saatte 8 kranaattia, niin siinä ei kotirintaman varastot auta.
--------
komentaja sanoi menet talin myllylle kompanjan päälliköksi, jos ryssä tulee läpi minä tulen ja ammun sinut, onko kysyttävää.
"... sanoivathan vangitkin että suomalaisten kranaatit osuu heti mutta miksi niitä tulee niin vähä. ..."
Nyt sotketaan Talvisodan ja Jatkosodan ammusten käyttöä. Talvisodassa venäläiset sotavangit olivat ilmeisesti eri kertomusten mukaan sanoneet Summan rintamalla, että "suomalaisten kranaatit osuu heti mutta miksi niitä tulee niin vähä".
Asiaa!