Suomessa EU:n toiseksi vanhin autokanta - vain Latviassa vanhempi
Duuniauto.net
Länsi-Euroopan häpeäpilkku
"Lähtötilanteessa myyntimäärä on suuri vähäisen autokannan vuoksi. Myöhemmin myyntimäärä ei enää hirveästi nouse varannon nousun vuoksi. Myyntimäärää sääntelee autokannan iässä tapahtuvat muutokset", Mankinen sanoo.
"Vuonna 2009 autojen osuus oli laskenut kahteen, kolmeen prosenttiin kotitalouksien kulutusmenoista", Mankinen lisää.
Vaikka Suomen henkilöautokanta onkin kasvanut, huomionarvoista on se, että ensi vuoden myyntimäärällä Suomen jo ennestään vanha henkilöautokanta edelleen vanhenee. Suomen henkilöautokannan keski-ikä on 11,6 vuotta. Keskimääräinen romutusikä on 19,3 vuotta. Paineet autokannan uudistamiseen olisivat kovat.
"Kuluvan vuoden jälkeen autokannan keski-ikä noussee yli 12 vuoden. EU:ssa vain Latviassa on meitä vanhempi autokanta. Suomessa on siis läntisen Euroopan vanhimmat autot", Kallio toteaa lakonisesti.
Suomen henkilöautokanta jatkaa ensi vuonnakin vanhenemistaan, sillä ennustettu 122 000 uuden henkilöauton vuosimyynti ei vielä riitä uudistamaan vanhaa autokantaamme. Siihen tarvittaisiin 140 000–150 000 kappaleen vuosimyynti.

Vastaukset 6
Vanhimmat
ainoa maa Euroopassa, jossa puolimiljoonaa kilometriä ajetusta mersusta voi pyytää saman verran kuin saksalaiselta autosta jossa on vielä takuu voimassa.
Matkustakaa enemmän niin näette miten teitä kusetetaan.
Autot ovat nykyäänkin , autosta riippuen, paljon kalliimpia kuin muille eurooppalaisille.
rajoitu pelkästään ikääntyneeseen autokantaan, vaan koskee kaikkia elämänaloja.
kuten muissakin maissa. Yksityisautot tulisi kieltää kokonaan. Avaaja on lattapää mutaatio, kuten enemmistö suomalaisista.
Venäläisturistitkin ihmettelevät, että mitenkä täällä voi olla näin vanhoja autoja...
Tosin, hehän tulevatkin Suomeen lomailemaan, koska tämä on halpa maa.
Tiemme kohti kehitysmaata etenee tasaista vauhtia. 600 000 kotitaloutta, neljännes kansasta, kärsii kroonisesta rahapulasta.
Auto on tuontitavaraa ja sitä pitää verottaa sekä käyttää mahdollisimman pitkään.
Kyllä. Ja autoilijoille turpiin, nurkan takana. Syy= Yhteisen hengitys-ilman pilaaminen.