Tuntikulutus

Miksi ajotietokene ei kerro tuntikulutusta. Olisi todella hyvä omisaisuus, kun saisi todellisen tunti kulutuksen selville. Sitähän voisi sitten verrata näppärästi maantiekulutukseen. Jos keskinopeus nykyisellä näytöllä on 30 km/h ja kulutus 11.2 l/km ei se varmaankaan kerro koko totuutta. Työmatkoilla yhtään kilometriä ei ajata moottoritiellä, tai missä olisi nopeus yli 60 km/h. Mutta seistään kyllä liikennevalossa monta minuttia päivässä. Auto on lohkossa sekä kotona että töissä.
17689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

ajotietokone on automaailman turhimpia keksintöjä, mitä väliä sillä on näyttääkö jokin digitaalinäyttö jotain numeroita, minua kiinnostaa vain että paljonko tankissa on polttoainetta ja sitä näyttää ihan tavallinen viisari. ulkolämpömittari on ajotietokonettta tärkeämpi varuste.

Äänestä
  • Eipä ole koskaan pettänyt kun kertoo monako kilometria voi vielä jäljellä oleavalla määrällä ajaa.

    Äänestä

  • Hieno laite, osaa kertoa kaikenlaisia ajoaikoja, keskinopeuksia ja kulutustietoja. Harmi vaan että ainakaan itse en tee niillä tiedoilla hittojakaan.

    Kun löpö loppuu, sitä haetaan lisää, ja samalla voi laskea todellisen keskikulutuksen jos huvittaa. Oma ajokalkumalaattori näyttää järjestään pienempiä kulutuksia kuin tankatuista litroista ja ajetuista kilometreistä laskettu keskikulutus.

    No, onhan siinä tosiaan se ulkolämpömittari. Niitä tosin on ollut aikaisemmissakin autoissa vaikkei ajotietokoneita ole ollutkaan.

    Äänestä

Kun kuluttaa 11,2 l / km !!!!! Mitä sillä tuntilukemalla tekee kun se vaihtelisi koko ajan ajonopeuden ja kierrosten mukaan. Paikallaan raksuttava lämmin diesel vie 1-2 litraa tunnissa ja bensiini 2-3 litraa.

Äänestä
  • 1.6 l bensa automaatti. Tietenkin tuntikulutus kumulatiivisena käyttötuntien mukaan. Eihän hetkellisellä kulutuksella ole kuin viihde arvoa.

    Äänestä

  • > Kun kuluttaa 11,2 l / km !!!!! Mitä sillä tuntilukemalla tekee kun se vaihtelisi koko ajan ajonopeuden ja kierrosten mukaan

    No jos nyt vaikka sattuisi kiinnostamaan. Ja olisihan siitä hyötyä sinullekin, kun on suuruusluokat täysin kuutamolla... Normaalijärjellä varustettu kyllä ymmärtää asiayhteydestä, että tuossa pitäisi lukea per 100 km eikä per km.

    > Paikallaan raksuttava lämmin diesel vie 1-2 litraa tunnissa ja bensiini 2-3 litraa.

    Jaa. Ja kuitenkin ruuhka-ajossa 30 km/h tjsp keskinopeudella menee bensakoneella kesäkeleillä 8,5 ja talvella 10 tjsp. l/100 km. Koska 30 km/h nopeudella 100 km matkaan menee 3 h 20 min, me laskutaitoiset voimme päätellä tuntikulutuksen olevan 2,5-3,0 l/h. Eli sen verran, mitä väitit pelkän tyhmäkäynnin vievän. Todellisuudessa tyhmäkäynnin kulutus lienee 0,5-1 l/h haarukalla, lämpimällä moottorilla.

    Ja pääseehän tuohon keskimääräiseen kulutukseen myös ajoajan kautta, jos ajotietokoneessa trippimittari mittaa kilometrien lisäksi myös matkaan kuluneen kokonaisajan. Toki tässäkin jää paikallaan seisomisen vaikutus aika hankalasti arvioitavaksi, joten olisi todellakin ihan kiva, jos tietsikka raportoisi myös l/h -lukemat auton seistessä paikallaan.

    Äänestä

  • Onko sulla joku kuorma-auto?

    > Paikallaan raksuttava lämmin diesel vie 1-2 litraa tunnissa

    Oma vie ajotietokoneen mukaan 0,8 l/h paikallaan seistessään. Ilmastoinnilla saa välillä pyörähtämään 0,9 lukemiin. Ehkä jos pistäisi vielä lämmittimet päälle pääsisi siihen litraan... En oikein jaksa uskoa, että mikään kuokkia pienempi vie kahta litraa tunnissa tyhjäkäynnillä...

    Ai niin, oma näyttää tuntikulutusta tietysti paikallaan seistessä. Silloinhan l/100 lukema olisi ääretön.

    Jos haluaa, niin tuon voi laskea matkasta, ajo-ajasta ja keskikulutuksesta. Kaikki nuo ainakin minun ajotietokoneeni ilmoittaa. Mutta miksi? Se ei vielä selvinnyt...

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Onko sulla joku kuorma-auto?

    Nykyinen ajotietokone summaa valoissa seisontajajan kulutuksen kilometrikulutukseen vaikka metriäkään ei edetä. Ihan looginen juttu, mutta kiinnostasi mikä on kulutus kun auto liikkuu ja sen päälle seisonta-ajan kulutus.

    Yksi tapa vaikuttaa polttoaineen kokonaiskulutukseen on ryhtyä optimoimaan matka-aikaa. Karkea mittari joka näyttäisi käyttötuntikulutuksen antaisi heti arvon sille mitä matka-ajan säästö vaikuttaa kokonaiskulutukseen. Esim 5 minuutin muutos töihin lähdössä tai reitinvalinta saattaa tehdä yllättäviä muutoksia matka-ajassa. esim lyhentyneiden jonoissa ja valoissa seistonta-aikojen kautta.

    Tyhjäkäyntikulutus tunnissa on siis ilmoitettu oikeille auton moottorille, ei milleen downsizing mopon koneille. Ajotietokoneet tunnetusti näyttää 0,5-1 litraa liian vähän.

    Äänestä

  • kunniaan. kirjoitti:

    Tyhjäkäyntikulutus tunnissa on siis ilmoitettu oikeille auton moottorille, ei milleen downsizing mopon koneille. Ajotietokoneet tunnetusti näyttää 0,5-1 litraa liian vähän.

    > Ajotietokoneet tunnetusti näyttää 0,5-1 litraa liian vähän.

    Tämä tarkoittanee siis vain tyhjäkäyntikulutusta? Mitä matka-ajoon tulee, niin kaksi kertaa tarkistettuna (noin 900 km / kerta) ollaan 0,1 l/100 tarkkuudella samoissa tankilta mittaamalla ja ajokoneen antamalla tuloksella. Kenties johtuen siitä, ettei nopeusmittari juurikaan heitä...

    Äänestä

  • 19 kirjoitti:

    Nykyinen ajotietokone summaa valoissa seisontajajan kulutuksen kilometrikulutukseen vaikka metriäkään ei edetä. Ihan looginen juttu, mutta kiinnostasi mikä on kulutus kun auto liikkuu ja sen päälle seisonta-ajan kulutus.

    Yksi tapa vaikuttaa polttoaineen kokonaiskulutukseen on ryhtyä optimoimaan matka-aikaa. Karkea mittari joka näyttäisi käyttötuntikulutuksen antaisi heti arvon sille mitä matka-ajan säästö vaikuttaa kokonaiskulutukseen. Esim 5 minuutin muutos töihin lähdössä tai reitinvalinta saattaa tehdä yllättäviä muutoksia matka-ajassa. esim lyhentyneiden jonoissa ja valoissa seistonta-aikojen kautta.

    > Nykyinen ajotietokone summaa valoissa seisontajajan kulutuksen kilometrikulutukseen vaikka
    metriäkään ei edetä.

    > Karkea mittari joka näyttäisi käyttötuntikulutuksen antaisi heti arvon sille mitä matka-ajan säästö vaikuttaa kokonaiskulutukseen.

    Totanoin, koska seisonta-ajat ovat jo nyt auton ilmoittamassa l/100 km kulutuksessa mukana, niin et enää tarvitse seisonta-ajan l/h -kulutuslukemia ollenkaan. Sen kun vaan nollaat tripin (olettaen, että laskuri on siihen sidottu) joka aamu ja vertaat lukemia. Tämä riittää eri lähtöaikojen vertailuun.

    Eri reittejä verrattaessa pitää ottaa huomioon myös matkan pituus. Esim. suorinta tietä 7,0 km, mutta reippaalla 9,5 l/100 km kulutuksella (johtuen lähes seisovasta ruuhkasta) vs. 8,5 km 7,5 l/100 km kulutuksella. Matkan kokonaiskulutukset ovat tietenkin (7,0/100) * 9,5 = 0,665 vs (8,5/100) * 7,5 = 0,634 eli kiertotie on hieman taloudellisempi .... ja oli omassa tapauksessani myös pari minuuttia nopeampi. Kyllä harmittikin, kun tahkosin ruuhkassa vuoden päivät ennen tuon hiffaamista!

    Nykyään on kämppä eri suunnalla ja mahdollisuudet eri reittien testaamiseen 0. Mutta lähtöaikaa voin edelleen optimoida ja siinä sivussa olen tehnyt yllättävän havainnon - tyhjä tie, millä saa päästellä omaan tahtiin/rajoitusten mukaan EI ole taloudellisin vaihtoehto. Kaikkein taloudellisinta on lievä ruuhkautuminen, mikä pudottaa huiput jonnekin 70-80 haarukkaan (rajoitukset 80/100 matkan varrella) ja matkan keskinopeuden 50 -> 40 km/h.

    Jälkiviisaasti ajateltuna tämä on ihan loogista, koska pienin tasaisen nopeuden kulutus on jossain 50-60 haarukassa.

    Toki ruuhkan pahentuessa ja keskinopeuden valuessa kolmenkympin pintaan kulutus kääntyy taas reippaasen nousuun.

    Äänestä

  • riittää vertailuun kirjoitti:

    You just don't get it. User experience. Ei mitään insinöörihommia laskutikun kanssa.
    1 Kuinka paljon polttoainetta meni työmatkalla?
    a: kellon on nyt 7.35
    b: kello on nyt 7. 58
    c: paljonko paloi polttoainetta matkalla? Ajotietokone voisi tehdä laskun puolestani tai aniakin kertoa kulutuksen ajan suhteen, milloin kerron kuluksen ajalla ja saan haluamani.
    d: huomenna ehkä kokeilen toista reittiä?

    Vähän Apple meininkiä Nokian sijaan saisiko?

    > You just don't get it. User experience. Ei mitään insinöörihommia laskutikun kanssa.

    Onko kertolasku liikaa pyydetty? Työmatkan kulutus on auton ilmoittama km-kulutus kertaa matkan pituus (trippimittarista). Toki yksiköt pitää vielä muuntaa oikeiksi eli l/100 km kulutus l/km kulutukseksi.

    Siis
    - aluksi trippimittarin (ja toivottavasti myös l/100 km -lukeman) nollaus
    - ajetaan töihin
    - kirjataan muistiin keskikulutus ja matkan pituus
    - lasketaan keskikulutus * matkan pituus / 100 = matkalla kulunut polttoainemäärä litroina.

    Tuo sadalla jakaminen on tarpeen, koska ajotietokone ilmoittaa kulutuksen litraa per 100 km eikä l/km.

    Ajankäyttö on sitten asia erikseen. Itse pääsen ruuhka-ajan ulkopuolella töihin 10-12 minuutissa ja (kesäkeleillä) 7,5 l/100 km kulutuksella. Lievä jonoutuminen pidentää matka-aikaa parilla minuutilla, mutta kulutus LASKEE 7 litran pintaan. Mutta lievän jonoutumisen muuttuessa ruuhkassa mateluksi 20-30 km/h matka-aika venyy 20 min pintaan ja kulutus nousee 9 litraan/100 km. Eli pelkästään kulutusta mulkkaamalla et löydä nopeinta reittiä - eikä lyhin matka-aika takaa pienintä kulutusta.

    Äänestä

kyllä se tietokone ilmoittaa kuinka paljon pääset ennen kuin tankki on tyhjä, mitä muuta tietoa tarvitset?

Äänestä
  • Kyllä auto ilmoittaa, ilman mittareitakin, milloin polttoaine loppuu.

    Äänestä

jos haluat kulutuksen selville, ainoa oikea tapa on mitata se itse.
Autojen ajotietokoneet heittävät.

Toiseksi, mikä siinä kulutuksessa nyt noin kiinnostaa?
Se vie sen mitä vie - ei voi mitään! Jos ei ole varaa,
a) pitää vaihtaa autoa
b) lopettaa ajaminen

Äänestä
  • Mittarit kertovat kyllä ihan oikein kunhan ymmärtää mitä ne näyttävät. Jokaisen kannattaa opetella säästävämpi ajotapa, jolla pääsee tietylle tasolle, ja siihen on mittarit hyvä apu. Autoa on vaihdettu, kulutus ei ollut ainoa syy 2.0 l automaatti vei vastaavalla ajotavalla 1.5 litraa enemmän satasella kaupunkiajossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

19 kirjoitti:

Miksi ajotietokene ei kerro tuntikulutusta. Olisi todella hyvä omisaisuus, kun saisi todellisen tunti kulutuksen selville. Sitähän voisi sitten verrata näppärästi maantiekulutukseen. Jos keskinopeus nykyisellä näytöllä on 30 km/h ja kulutus 11.2 l/km ei se varmaankaan kerro koko totuutta. Työmatkoilla yhtään kilometriä ei ajata moottoritiellä, tai missä olisi nopeus yli 60 km/h. Mutta seistään kyllä liikennevalossa monta minuttia päivässä. Auto on lohkossa sekä kotona että töissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu