Kysymykseni on aika erikoinen ja tapaus varmaankin harvinainen, mutta jospa joku osaisi antaa edes jotain vihjeitä asian suhteen, niin arvostaisin kovasti.
Tarina menee näin: Isäni ja äitini myivät omakotitalonsa 90-luvun alussa. Pian sen jälkeen isäni kuoli onnettomuudessa ja kaupat tehneen perheen pää oli kuolinilmoituksen lehdessä huomattuaan ottanut yhteyttä kiinteistövälittäjään ja ilmoittanut alkavansa ajaa aggressiivisesti kaupan purkua "nyt kun päätodistaja on kuollut" -- mitä ikinä hän päätodistajalla tarkoittikaan. Äitini ei ollut sellaisessa kunnossa, että olisi jaksanut taistella, ja itse olin vielä alaikäinen. Perustelu ostajan toiminnalle oli kai se, että mies oli sittemmin joutunut sairaseläkkeelle eikä asuntolainan lyhennyksiin ollut varaa entiseen tapaan.
Sekä talon ostanut mies että hänen lakimiehensä soittelivat uhkailupuheluja perheellemme jne. ja loppujen lopuksi äitini kutsuttiin pankkiin selvittämään tilannetta. Siellä hänet käytännössä pakotettiin allekirjoittamaan uusi kauppakirja muutetulla kauppahinnalla. Korostan, etten ole vielä nähnyt ko. papereita, mutta ne ovat tallessa ja tutustun niihin heti kun olen seuraavan kerran kotiseudulla käymässä.
Asiasta on siis jo ainakin 15 vuotta, mutta näin täysi-ikäisenä on tullut pohdittua, että voisiko asian vielä riitauttaa ja/tai selvityttää jollakin taholla? Niin ikävällä tavalla perhettämme kyykytettiin ja käytettiin hyväksi ahdinkoa johon olimme tahtomattamme joutuneet. En hae kuitenkaan kostoa suu vaahdossa, vaan haluaisin selvittää, toimittiinko asiassa laillisesti. Jos nokan koputtamista ei olisi niin tyytyisin sitten pitämään miestä vain kusipäänä jolla kävi tuuri.
Kauppakirjan mitätöinti jälkikäteen
9
2200
Vastaukset
- Täsmennys
Täsmennän vielä mikä oli keskeisin kysymykseni: voiko yli 15 vuotta vanhan kiinteistökauppaa koskevan muutoksen edelleen riitauttaa? Kaikki asianomistajat ovat yhä elossa joten sikäli ei ole estettä.
- 8+19
Miksi haluat riitauttaa asian? Hävisittekö paljonkin rahallisesti vai oliko riitautuksen syy lähinnä henkiset vauriot ja stressi. Kun jos tuon riitauttaa tai edes voi, niin joutuu aika varmasti turvautumaan lakimieheen ja sen jälkeen se onkin erittäin kallista.
- 15+19
Kannattaa nyt varmaan ensiksi ottaa selville mitä ihan oikeasti on tapahtunut.
Mitään uutta kauppakirjaa äitisi yksin on tuskin pystynyt allekirjoittamaan -- eihän hän enää ole ollut kiinteistön omistaja, ja jos edellinen kauppa olisi jotenkin purettu, niin silloinhan uudessa kaupassa mm. sinä olisi ollut kiinteistön myyjänä isäsi kuolinpesän osakkaana, ja koska olet ollut silloin alaikäinen sulla on pitänyt olla edunvalvoja jne. - Googletin
Googletin vähän noita vanhenemissääntöjä kauppakirjojen osalta, näyttää siltä, että aloittajan kaltaisessa tapauksessa vanhenemisaika on 10 vuotta, joten taitaa olla myöhäistä riitauttaa tuota kauppaa.
Tietysti aloittaja voi palkata lakimiehen, mutta taitaa tulla niin kalliiksi, ja lopputulos mitä vaan, että tuskinpa kannattaa.- vastauksia
Vastauksia edellä oleviin... Hävityt rahat laskettiin sadoissa tuhansissa markoissa. Rahallinen menetys ei kuitenkaan ole syy miksi haluaisin riitauttaa asian, vaan haluan oikeutta. Äitini on vielä elossa jolloin asia on ylipäänsä mahdollista selvittää. Tiedän, että se merkitsee hänelle paljon.
Kuten alkuperäisessä kirjoituksessani mainitsin, tulen tutustumaan kauppakirjaan ym. dokumentteihin ensi tilassa. Tunnen tapahtumat äitini kertomana, mutta mieleenikään ei tulisi edetä asiassa ennen kuin olen tutustunut jokaiseen paperiin ja pykälään.
Oikeudenkäyntikulut tulevat käsittääkseni hävinneen osapuolen maksettavaksi. Näin ollen asian riitauttaminen olisi uhkapeliä, mutta varmasti juristilta saa jo hyvän käsityksen siitä miten vahvoilla ollaan eli kannattaako edetä vai ei. Minulla on myös vakuutus joka korvaa oikeudenkäyntikulut omavastuuosuuden yli menevältä osalta.
En tiedä uuden kauppakirjan allekirjoituksesta muuta kuin sen, että ainoa allekirjoittaja oli äitini, koska perheestämme kukaan muu ei ollut paikalla. Muut tilaisuudessa läsnäolleet olivat talon ostanut mies, hänen lakimiehensä, pankinjohtaja, kaupat tehnyt kiinteistövälittäjä ja äitini lakimies.
Viimeiselle kirjoittajalle kiitokset vanhenemista koskevista tiedoista: jotain tuollaista vähän pelkäsinkin, vaikka en löytänyt netistä yksiselitteistä vastausta asiaan. Tutustun seuraavaksi em. dokumentteihin ja katson sitten mikä tuntuu järkevimmältä. Jos tapauksessa on toimittu laittomasti eikä esim. kauppakirja ole lainvoimainen, niin siihen tuo vanhenemissääntö ei välttämättä päde. Voisi kuvitella, että näissä tapauksissa on taitavan lakimiehen aina mahdollista löytää joku tarvittava porsaanreikä. - 12+4
vastauksia kirjoitti:
Vastauksia edellä oleviin... Hävityt rahat laskettiin sadoissa tuhansissa markoissa. Rahallinen menetys ei kuitenkaan ole syy miksi haluaisin riitauttaa asian, vaan haluan oikeutta. Äitini on vielä elossa jolloin asia on ylipäänsä mahdollista selvittää. Tiedän, että se merkitsee hänelle paljon.
Kuten alkuperäisessä kirjoituksessani mainitsin, tulen tutustumaan kauppakirjaan ym. dokumentteihin ensi tilassa. Tunnen tapahtumat äitini kertomana, mutta mieleenikään ei tulisi edetä asiassa ennen kuin olen tutustunut jokaiseen paperiin ja pykälään.
Oikeudenkäyntikulut tulevat käsittääkseni hävinneen osapuolen maksettavaksi. Näin ollen asian riitauttaminen olisi uhkapeliä, mutta varmasti juristilta saa jo hyvän käsityksen siitä miten vahvoilla ollaan eli kannattaako edetä vai ei. Minulla on myös vakuutus joka korvaa oikeudenkäyntikulut omavastuuosuuden yli menevältä osalta.
En tiedä uuden kauppakirjan allekirjoituksesta muuta kuin sen, että ainoa allekirjoittaja oli äitini, koska perheestämme kukaan muu ei ollut paikalla. Muut tilaisuudessa läsnäolleet olivat talon ostanut mies, hänen lakimiehensä, pankinjohtaja, kaupat tehnyt kiinteistövälittäjä ja äitini lakimies.
Viimeiselle kirjoittajalle kiitokset vanhenemista koskevista tiedoista: jotain tuollaista vähän pelkäsinkin, vaikka en löytänyt netistä yksiselitteistä vastausta asiaan. Tutustun seuraavaksi em. dokumentteihin ja katson sitten mikä tuntuu järkevimmältä. Jos tapauksessa on toimittu laittomasti eikä esim. kauppakirja ole lainvoimainen, niin siihen tuo vanhenemissääntö ei välttämättä päde. Voisi kuvitella, että näissä tapauksissa on taitavan lakimiehen aina mahdollista löytää joku tarvittava porsaanreikä.Todennäköisesti äitisi ei ole osannut tai halunnut kertoa asiaa sinulle siten kuin se on oikeasti tapahtunut. Kiinteistökaupassa on aina läsnä julkinen kaupanvahvistaja, muuten se ei ole pätevä.
Kiinteistökauppaa säädellään Maakaaressa (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950540). Joka tapauksessa 10 vuoden määräajan kuluminen estää kaupan purkamisen:
34 § Purkuoikeuden rajoitukset
[...]
Kauppaa ei saa purkaa, ellei sitä koskevaa kannetta ole pantu vireille kymmenen vuoden kuluessa siitä, kun kiinteistön hallinta on luovutettu. Mitä tässä pykälässä säädetään, ei estä ostajaa vetoamasta oikeuksiinsa, jos hänen saantonsa on julistettu tehottomaksi. - laman lapsi
12+4 kirjoitti:
Todennäköisesti äitisi ei ole osannut tai halunnut kertoa asiaa sinulle siten kuin se on oikeasti tapahtunut. Kiinteistökaupassa on aina läsnä julkinen kaupanvahvistaja, muuten se ei ole pätevä.
Kiinteistökauppaa säädellään Maakaaressa (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950540). Joka tapauksessa 10 vuoden määräajan kuluminen estää kaupan purkamisen:
34 § Purkuoikeuden rajoitukset
[...]
Kauppaa ei saa purkaa, ellei sitä koskevaa kannetta ole pantu vireille kymmenen vuoden kuluessa siitä, kun kiinteistön hallinta on luovutettu. Mitä tässä pykälässä säädetään, ei estä ostajaa vetoamasta oikeuksiinsa, jos hänen saantonsa on julistettu tehottomaksi.Kiitos paljon tiedoista! Näistä on ollut jo nyt paljon hyötyä. Hienoa, että löytyy avuliaita ihmisiä.
Toki olen miettinyt, että äitini kertomus on vain yksi näkemys asiasta. Paikalla olleiden lista pitäisi kai kuitenkin löytyä uudesta kauppakirjasta tai jostain muusta dokumentista jolloin voin tarkistaa pitääkö tarina paikkaansa.
Hieman kummastuttaa, että jos kauppakirja ei ole pätevä, ei asiaan kuitenkaan voisi enää tuon 10 vuoden rajan ylityttyä puuttua? Jos se on kuitenkin tilanne niin tulen kyllä toimeen senkin asian kanssa, kunhan tästä saadaan lopullinen selvyys suuntaan tai toiseen. - zoot money
laman lapsi kirjoitti:
Kiitos paljon tiedoista! Näistä on ollut jo nyt paljon hyötyä. Hienoa, että löytyy avuliaita ihmisiä.
Toki olen miettinyt, että äitini kertomus on vain yksi näkemys asiasta. Paikalla olleiden lista pitäisi kai kuitenkin löytyä uudesta kauppakirjasta tai jostain muusta dokumentista jolloin voin tarkistaa pitääkö tarina paikkaansa.
Hieman kummastuttaa, että jos kauppakirja ei ole pätevä, ei asiaan kuitenkaan voisi enää tuon 10 vuoden rajan ylityttyä puuttua? Jos se on kuitenkin tilanne niin tulen kyllä toimeen senkin asian kanssa, kunhan tästä saadaan lopullinen selvyys suuntaan tai toiseen.Kauppakirja sinänsä voi olla pätevä tai pätemätön, riippuen siitä onko silloisia kiinteistökaupan muotosäännöksiä noudatettu ja onko kaupanvahvistaja ollut saapuvilla jne.
Mutta se on joka tapauksessa eri asia kuin se, että kauppa sinänsä on nyt jo "peruuttamaton" tuon vanhentumissäännöksen nojalla. Kun saannon saaja so. ostaja on liki varmasti myös (lain)huudattanut saantonsa eli kaupan kohteena olleen kiinteistön (kuten laki vaatii), hän on saanut siihen virallistetun ja rekisteröidyn omistusoikeuden niin maa- kuin panttioikeudenkin kannalta. Kiinteistöstä on tullut esimerkiksi ostajan lainan pätevä pantti eli vakuus.
Asian purkaminen on mielestäni käytännössä mahdotonta. Tottakai joku "laskuttava lakimies" voinee ottaa tällaisenkin jutun hoitaakseen (vaikkei näin asianajajien sääntöjen mukaan saakaan tehdä), mutta se olidi kuin talon maalaamista vesiväreillä - laskutettavaa syntyy mutta lopputuloksesta ei ole mitään hyötyä. Valitettavasti, mutta tässä tapauksessa asiaa ei kannattane murehtia enempää.
- Älykäs
Mitäpä on historiasta selvinnyt? Eli joku oli ostanut talon ihan kaikkien kaupanvahvistajien yms kera
Sitten ei olekkaan pystynyt maksamaan pankille ostamaansa taloa, jolloin vaatinut kaupanpurkua LOL LOL
Oliko tämä trolli :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6516923Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?414614HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2972637- 1351928
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1321559Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3951504- 141379
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101293Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki171034mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k91002