Hetemäen esitys: verotuet rikkaille - köyhiltä pois

Verotukien yhteismäärä lähes 18 miljardia euroa VATT, tiedote 05.11.2010
Pörssiosakkeiden luovutuksen vapautus varainsiirtoverosta ja monet energia- ja autoverotuksen huojennukset on nyt määritelty verotuiksi. Ne ovat myös ensimmäistä kertaa tarkastelussa mukana olevista verotuista suuruudeltaan merkittävimmät, yhteensä vajaat neljä miljardia euroa. Verotukien yhteismäärästä puolet liittyy henkilöiden tuloverotukseen ja runsas viidennes välilliseen verotukseen.

Verotuella tarkoitetaan poikkeamaa verotuksen normaalista perusrakenteesta. Tällaisia poikkeamia on tunnistettu vuoden 2009 lainsäädännöstä kaikkiaan noin 200. Verotukien yhteismäärä on 17,6 miljardia euroa. Se on 10 prosenttia bruttokansantuotteeseen suhteutettuna ja 23 prosenttia verotuloihin suhteutettuna. Neljännes tuista sisältyy niihin veromuotoihin, jotka ovat nyt ensimmäistä kertaa mukana verotukitarkastelussa: valmisteverotukseen, kiinteistöverotukseen, varain¬siirtoverotukseen, perintö- ja lahjaverotukseen sekä sosiaalivakuutuslainsäädäntöön. Kaikkien verotukien määrää ei kuitenkaan vielä ole voitu laskea.

Henkilöverotuksessa suurimmat verotuet muodostuvat laskennallisen asuntotulon verovapaudesta (2 mrd. euroa), kunnallisverotuksen ansiotulovähennyksestä (1,4 mrd. euroa), työntekijöiden lakisääteisen eläkevakuutusmaksun vähentämisestä (1,3 mrd. euroa) ja työtulovähennyksestä (1,2 mrd. euroa) sekä oman asunnon myyntivoiton verovapaudesta (1,2 mrd. euroa).

Merkittävin elinkeinoverotuksen verotuki syntyy koneiden ja kaluston nopeutetuista poistoista (346 milj. euroa). Yritysten jakaman voiton verotukseen sisältyvä verotuki aiheutuu pääasiassa osinkoverotuksesta (370 milj. euroa). Maatalousverotuksen suurin verotuki liittyy koneiden ja kaluston poistoihin (32 milj. euroa), metsäverotuksessa puun myyntitulojen verovapauteen (80 milj. euroa) ja metsävähennykseen (35 milj. euroa).

Arvonlisäverotuksen suurimmat verotuet johtuvat elintarvikkeiden (510 milj. euroa), lääkkeiden (399 milj. euroa) ja joukkoliikenteen (220 milj. euroa) alennetuista verokannoista sekä tilattujen lehtien nollaverokannasta (175 milj. euroa). Valmisteverotuksessa eniten verotukea syntyy dieselpolttoaineen verotuksesta (883 milj. euroa), teollisuuden ja kasvihuoneiden alemmasta sähköveroluokasta (223 milj. euroa) sekä lämmitykseen käytetyn maakaasun alemmasta verokannasta (117 milj. euroa) ja turpeen verovapaudesta (109 milj. euroa).

Varainsiirtoverotuksessa suurin yksittäinen verotuki on julkisen kaupankäynnin kohteena olevan arvopaperin luovutuksen verovapaus (2 mrd. euroa) sekä ensiasunnon hankinnan varainsiirtoverovapaus (95 milj. euroa).

---

Hetemäen veroryhmä esittää asuntojen korkovähennysoikeuden poistoa, välillisten verojen korotusta kuten valmisteverojen, energiaverojen (ei kuitenkaan teollisuuden ja kasvihuoneiden, joilla on alempi sähköveroluokka ja 223 milj. euron verotuki), kiinteistöverojen korotusta jne.

4000 miljoonaa euroa verotukea:
"Pörssiosakkeiden luovutuksen vapautus varainsiirtoverosta ja monet energia- ja autoverotuksen huojennukset on nyt määritelty verotuiksi"

365 miljoonaa euroa verotukea:
"Listaamattomien yhtiöiden pääomatulojen tuottoprosentti ja verovapas 90.000 euroon saakka".

223 miljoonaa euroa verotukea:
"Teollisuuden ja kasvihuoneiden alempi sähköverokanta. Verotuki muodostuu erosta sähköveroluokkan I.

8 miljoonaa euroa verotukea:
"energiaintensiivisten yritysten valmisteverotuksen leikkuri"

18 miljoonaa euroa verotukea:
"maatalouden energiaveron palautus (polttoöljystä ja sähköstä)"

Lisäksi:
perintö- ja lahjaveron merkittävin verotuki on lain 55 §:ssä säädetty yritysten sukupolvenvaihdon huojennus, joka perustuu varojen aliarvostukseen. Huojennksen piiriin kuuluvat maatilan ja muun yrityksen varat arvostetaan 40 prosenttiin.

Lisäksi:
Vuoden 2009 varsinaisessa talousarviossa työnantajamaksujen kokonaistuotoksi arvioitiin 1.101,5 milj. euroa. Maksu poistuu vuoden 2010 alusta.

Vaikka teollisuuden ja elinkeinojen verotukien osuus on 20 % kaikista verotukiaisista, Hetemäen veroryhmä esittää lisäksi yritysten yhteisöveron vähentämistä neljällä prosentilla.

Verohallinnon mukaan yli 300.000 vuodessa hankkivan veroprosentti on pienempi kuin 55.000 vuodessa ansaitsevan. Verotus ei suurituloisimmilla suomalaisilla ole progressiivinen, kun Jos pääomatuloja verotettaisiin samoin kuin palkkatuloja, epäoikeudenmukaisuus poistuisi ja Suomessa palattaisiin progressiiviseen verotukseen myös suurituloisten osalta.

Laman aikana pieni ja keskituloiset ovat joutuneet tinkimään elintasostaan ja maksavat progressiivista veroa. Noin 1500 euron kuukausieläkkeestä vero on lähes 20 % kun taas miljoonatuloiset maksavat vain 28 %:n tasaveron "verosuunnitellessaan" ansiotulosan pääomatuloksi. Lisäksi välillisten verojen korotukset ovat kohdistuneet eniten pieni- ja keskituloisiin. Niitä ei pidä enää korottaa.
1204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Verotusta ei saa keventää, vaan pitää ennallan tai lisätä se 2 mrd.Valtion velka lyhentyisi 4mrd.Myös kulutusveroihin lisäyksiä, mutta ei niin paljoa kuin ehdotus on. Subjektiivinen päivähoito pois, sekä pääomaveron nosto 30 prosenttiin. Suomessa on yli 5500 henkilöä, jotka tienaavat yli 100000 euroa/v, joten he voivat hyvin osallistua hyvinvointivaltion pelastamiseen. terv. Liisa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Häikäilemätöntä kirjoitti:

Verotukien yhteismäärä lähes 18 miljardia euroa VATT, tiedote 05.11.2010
Pörssiosakkeiden luovutuksen vapautus varainsiirtoverosta ja monet energia- ja autoverotuksen huojennukset on nyt määritelty verotuiksi. Ne ovat myös ensimmäistä kertaa tarkastelussa mukana olevista verotuista suuruudeltaan merkittävimmät, yhteensä vajaat neljä miljardia euroa. Verotukien yhteismäärästä puolet liittyy henkilöiden tuloverotukseen ja runsas viidennes välilliseen verotukseen.

Verotuella tarkoitetaan poikkeamaa verotuksen normaalista perusrakenteesta. Tällaisia poikkeamia on tunnistettu vuoden 2009 lainsäädännöstä kaikkiaan noin 200. Verotukien yhteismäärä on 17,6 miljardia euroa. Se on 10 prosenttia bruttokansantuotteeseen suhteutettuna ja 23 prosenttia verotuloihin suhteutettuna. Neljännes tuista sisältyy niihin veromuotoihin, jotka ovat nyt ensimmäistä kertaa mukana verotukitarkastelussa: valmisteverotukseen, kiinteistöverotukseen, varain¬siirtoverotukseen, perintö- ja lahjaverotukseen sekä sosiaalivakuutuslainsäädäntöön. Kaikkien verotukien määrää ei kuitenkaan vielä ole voitu laskea.

Henkilöverotuksessa suurimmat verotuet muodostuvat laskennallisen asuntotulon verovapaudesta (2 mrd. euroa), kunnallisverotuksen ansiotulovähennyksestä (1,4 mrd. euroa), työntekijöiden lakisääteisen eläkevakuutusmaksun vähentämisestä (1,3 mrd. euroa) ja työtulovähennyksestä (1,2 mrd. euroa) sekä oman asunnon myyntivoiton verovapaudesta (1,2 mrd. euroa).

Merkittävin elinkeinoverotuksen verotuki syntyy koneiden ja kaluston nopeutetuista poistoista (346 milj. euroa). Yritysten jakaman voiton verotukseen sisältyvä verotuki aiheutuu pääasiassa osinkoverotuksesta (370 milj. euroa). Maatalousverotuksen suurin verotuki liittyy koneiden ja kaluston poistoihin (32 milj. euroa), metsäverotuksessa puun myyntitulojen verovapauteen (80 milj. euroa) ja metsävähennykseen (35 milj. euroa).

Arvonlisäverotuksen suurimmat verotuet johtuvat elintarvikkeiden (510 milj. euroa), lääkkeiden (399 milj. euroa) ja joukkoliikenteen (220 milj. euroa) alennetuista verokannoista sekä tilattujen lehtien nollaverokannasta (175 milj. euroa). Valmisteverotuksessa eniten verotukea syntyy dieselpolttoaineen verotuksesta (883 milj. euroa), teollisuuden ja kasvihuoneiden alemmasta sähköveroluokasta (223 milj. euroa) sekä lämmitykseen käytetyn maakaasun alemmasta verokannasta (117 milj. euroa) ja turpeen verovapaudesta (109 milj. euroa).

Varainsiirtoverotuksessa suurin yksittäinen verotuki on julkisen kaupankäynnin kohteena olevan arvopaperin luovutuksen verovapaus (2 mrd. euroa) sekä ensiasunnon hankinnan varainsiirtoverovapaus (95 milj. euroa).

---

Hetemäen veroryhmä esittää asuntojen korkovähennysoikeuden poistoa, välillisten verojen korotusta kuten valmisteverojen, energiaverojen (ei kuitenkaan teollisuuden ja kasvihuoneiden, joilla on alempi sähköveroluokka ja 223 milj. euron verotuki), kiinteistöverojen korotusta jne.

4000 miljoonaa euroa verotukea:
"Pörssiosakkeiden luovutuksen vapautus varainsiirtoverosta ja monet energia- ja autoverotuksen huojennukset on nyt määritelty verotuiksi"

365 miljoonaa euroa verotukea:
"Listaamattomien yhtiöiden pääomatulojen tuottoprosentti ja verovapas 90.000 euroon saakka".

223 miljoonaa euroa verotukea:
"Teollisuuden ja kasvihuoneiden alempi sähköverokanta. Verotuki muodostuu erosta sähköveroluokkan I.

8 miljoonaa euroa verotukea:
"energiaintensiivisten yritysten valmisteverotuksen leikkuri"

18 miljoonaa euroa verotukea:
"maatalouden energiaveron palautus (polttoöljystä ja sähköstä)"

Lisäksi:
perintö- ja lahjaveron merkittävin verotuki on lain 55 §:ssä säädetty yritysten sukupolvenvaihdon huojennus, joka perustuu varojen aliarvostukseen. Huojennksen piiriin kuuluvat maatilan ja muun yrityksen varat arvostetaan 40 prosenttiin.

Lisäksi:
Vuoden 2009 varsinaisessa talousarviossa työnantajamaksujen kokonaistuotoksi arvioitiin 1.101,5 milj. euroa. Maksu poistuu vuoden 2010 alusta.

Vaikka teollisuuden ja elinkeinojen verotukien osuus on 20 % kaikista verotukiaisista, Hetemäen veroryhmä esittää lisäksi yritysten yhteisöveron vähentämistä neljällä prosentilla.

Verohallinnon mukaan yli 300.000 vuodessa hankkivan veroprosentti on pienempi kuin 55.000 vuodessa ansaitsevan. Verotus ei suurituloisimmilla suomalaisilla ole progressiivinen, kun Jos pääomatuloja verotettaisiin samoin kuin palkkatuloja, epäoikeudenmukaisuus poistuisi ja Suomessa palattaisiin progressiiviseen verotukseen myös suurituloisten osalta.

Laman aikana pieni ja keskituloiset ovat joutuneet tinkimään elintasostaan ja maksavat progressiivista veroa. Noin 1500 euron kuukausieläkkeestä vero on lähes 20 % kun taas miljoonatuloiset maksavat vain 28 %:n tasaveron "verosuunnitellessaan" ansiotulosan pääomatuloksi. Lisäksi välillisten verojen korotukset ovat kohdistuneet eniten pieni- ja keskituloisiin. Niitä ei pidä enää korottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu