apua!!!

Nyt en enää tiedä mitä on tekeillä.

ELi on vaivannut punainen nielu ja liman erittyminen kurkkuun jo yli vuoden! Noin vuosi sitten sairastin poskiontelon tulehduksen ja se parani lääkkeillä pois.

Olen ravannut lääkäreillä ja kuvauksissa ja röntgeneissä.

KAIKKI veriarvot erinomaisia, kolesteroli erinomainen, maksa-arvot loistavat, pulssi mahtava (leposykse alle 50),
hemoglobiini arvot loistokkaat, munuaisarvot normaalit.

olen kaikkien tutkimusten mukaan terve kuin pukki ja yritän kyllä itseni terveenä pitää! Harrastan liikuntaa säännöllisesti.

Mutta jatkuvasti on tukkoinen nenä aamuisin. Mutta poskionteloista ei löytynyt ultralla mitään, eikä rötgenissäkään, eli kunnossa ovat. Ainoastaan turvotusta näkyi siellä onteloissa. Ei lääkitystä tähän.

Nyt parisen kuukautta on ollut ihan hyvä ja kurkku ollut normaali mutta eilen päätin pitkästä aikaa vetästä kunnon treenin ja nyt tänään: Voimat pois, kurkku punoittaa, limaa valuu nieluun, kipeä ja kuumeinen olo ilman kuumetta.

Olen kokeillut eri nenäsumutteita, vitamiineja, viinaa (uskomatonta mutta parannuin kerran flunssasta vetämällä pullollisen jägermeisteriä...), olen kokeillut olla treenaamatta, olen kokeillut treenaamista, olen juonut vettä, jättänyt vihannekset pois, syönyt vihanneksia. Jättänyt kokiksen pois, ei vaikutusta. Olen kokeillut LÄHES kaikkea mitä mieleen juolahtaa. Höyryhengitystä jne jne jne.

Viisaudenhampaatkin kävin poistattamassa kun ajattelin että olisi niistä johtunut. Ei johtunut niistäkään.

Tosiaan nyt pari kuukautta ollut ihan jees fiilis, pirteä ja kurkku normaali mutta heti treenin jälkeen seuraavana päivänä:

Valuu limaa nieluun
Paineen tunnetta päässä kun pää alaspäin
Oikea korva tuntuu kuin olisi lukossa mutta ei ole
Nielu punoittaa
Väsymys

Toki pakko myöntää että lauloin tuossa viikko sitten aivan päin helvettiä ja laulaessa kurkkuuni sattui. Voisiko olla tulehtuneet äänihuulet? jos onnistuin jotenkin vahingoittamaan niitä?

Tosiaan olen käynyt KAIKISSA mahdollisissa helvetin testeissä ja kaikki testit on OK. Astmatestissä olin, ei astmaa. Minua ei vaivaa mikään.

Mutta tunnen kyllä itse kehoni...mutta mitä voin tehdä? Yksityinen lääkäri olisi vaihtoehto mutta se maksaa kyllä niin paljon helvetisti että ei minulla varaa sellaiseen ole.

Alkaa pikkuhiljaa menemään järki tämän kanssa....ihan oikeasti :( yli vuoden tätä piinaa on kestänyt.
0299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Epätoivoinen... kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu