Kun en saa tarpeeksi hellyyttä ym.

Jooo; "taustalla saatta olla vaikka mitä" mutta ei välttämättä ollenkaan se "toinen nainen". Elämä ei näääs ole niiin yksinkertaista. Tunnevammaisia on monenlaisia.

Itse olin seitsemän vuotta suhteessa miehen kanssa, joka sanoi haluavansa olla minun kanssani ja toivovansa pitkää, yhteistä tulevaisuutta. Mutta se parempi tulevaisuus tuntui olevan aina huomenna, ylihuomenna tai sitten kun.

Aloin itse ihmetellä, ettei tämä tunnu oikealta, mutta toinen vakuutti ja toisaalta osasi hetken pitää käytöksellään yllä toivetta paremmasta. Ja tämä ruokki suhteen jatkamisen haluani. Olen sitoutuvaa tyyppiä, joten panostin paljon suhteeseen.

Vaiherikkaiden vuosien kuluttua huomasin itse muuttuneeni. Luovuin liikaa omista tarpeistani, toiveistani ja odotuksistani. Koin olevani näiden asioiden kanssa yksin suhteessa. Tajusin miehen pelkäävän tulevaa, muutoksia ja itsensä likoon panemista. Lähipiirini alkoi kummastella sitä, etten ollut onnellinen, pohdiskelin jatkuvasti ääneen, miksi asiat menevät näin.

Viimeinen pisara oli keskustelu suhteen vakinaistamisesta ja perheen perustamisesta. Oli pakko sanoa, että miehen on etsittävä hoivaviettinen, aseksuaalinen nainen, joka ei halua perustaa perhettä tai on ohittanut perheen perustamisen iän. Sanoin haluavani säilyttää omassa elämässäni mahdollisuuden perheen perustamiseen.

Suhteen loppu olikin sitten suoraa luisua alaspäin. Opin suhteesta paljon, mutta minun olisi kannattanut lähteä aikaisemmin. Katkeruutta itseä kohtaan riitti puolisen vuotta.

Jokaisessa suhteessa on ylä- ja alamäkiä. Ne on kuitenkin osattava erottaa tunnevammaisuudesta, kylmyydestä, itsekeskeisyydestä, narsismista, asperger-piirteistä yms. Ajattelen nyt, ettei hyvää suhdetta tarvitse pohdiskella tai epäröidä. Annankin sen muille elämän ohjeeksi. Hyvä suhde etenee omalla painollaan; haasteista ja mahdollisuuksista pystytään puhumaan. Huomiominen, hellyys ja fyysinen kontakti erottavat parisuhteen ystävyydestä.

Ihmisten odotukset, näkemykset ja toiveet vaihtelevat parisuhteen suhteen. Tää vaikuttaa siihen, ettei voi antaa kovin yksiselitteisiä ohjeita näihin tilanteisiin. Mut luulen, että jokainen tuntee, onko suhteessa hyvä olla vai ei. Itse ajattelen, että yhdessä olemisen pitäs olla mutkatonta ja mukavaa, tietyllä tavalla stressitöntä. Tietty stressaaja- ja nipottajatyypit jaksaa jankuttaa, valittaa ja vaatia jatkuvasti, uuvuttavasti ja liikaa. Itse en lukeudu noihin tyyppeihin.

Mietin vain, mitä viestiketjun aloittaja tarkoittaa sillä, että suhde on muuten täydellinen. MIkä siitä suhteesta tekee täydellisen? Kumppanin ulkoinen olemus, status, omaisuus? Yhteiset tekemiset, arvot, tavoitteet tai intressit? Voitteko puhua asioista miehen kanssa?

Ding_Dong_2011 kirjoitti:

Itse olin seitsemän vuotta suhteessa miehen kanssa, joka sanoi haluavansa olla minun kanssani ja toivovansa pitkää, yhteistä tulevaisuutta. Mutta se parempi tulevaisuus tuntui olevan aina huomenna, ylihuomenna tai sitten kun.

Aloin itse ihmetellä, ettei tämä tunnu oikealta, mutta toinen vakuutti ja toisaalta osasi hetken pitää käytöksellään yllä toivetta paremmasta. Ja tämä ruokki suhteen jatkamisen haluani. Olen sitoutuvaa tyyppiä, joten panostin paljon suhteeseen.

Vaiherikkaiden vuosien kuluttua huomasin itse muuttuneeni. Luovuin liikaa omista tarpeistani, toiveistani ja odotuksistani. Koin olevani näiden asioiden kanssa yksin suhteessa. Tajusin miehen pelkäävän tulevaa, muutoksia ja itsensä likoon panemista. Lähipiirini alkoi kummastella sitä, etten ollut onnellinen, pohdiskelin jatkuvasti ääneen, miksi asiat menevät näin.

Viimeinen pisara oli keskustelu suhteen vakinaistamisesta ja perheen perustamisesta. Oli pakko sanoa, että miehen on etsittävä hoivaviettinen, aseksuaalinen nainen, joka ei halua perustaa perhettä tai on ohittanut perheen perustamisen iän. Sanoin haluavani säilyttää omassa elämässäni mahdollisuuden perheen perustamiseen.

Suhteen loppu olikin sitten suoraa luisua alaspäin. Opin suhteesta paljon, mutta minun olisi kannattanut lähteä aikaisemmin. Katkeruutta itseä kohtaan riitti puolisen vuotta.

Jokaisessa suhteessa on ylä- ja alamäkiä. Ne on kuitenkin osattava erottaa tunnevammaisuudesta, kylmyydestä, itsekeskeisyydestä, narsismista, asperger-piirteistä yms. Ajattelen nyt, ettei hyvää suhdetta tarvitse pohdiskella tai epäröidä. Annankin sen muille elämän ohjeeksi. Hyvä suhde etenee omalla painollaan; haasteista ja mahdollisuuksista pystytään puhumaan. Huomiominen, hellyys ja fyysinen kontakti erottavat parisuhteen ystävyydestä.

Ihmisten odotukset, näkemykset ja toiveet vaihtelevat parisuhteen suhteen. Tää vaikuttaa siihen, ettei voi antaa kovin yksiselitteisiä ohjeita näihin tilanteisiin. Mut luulen, että jokainen tuntee, onko suhteessa hyvä olla vai ei. Itse ajattelen, että yhdessä olemisen pitäs olla mutkatonta ja mukavaa, tietyllä tavalla stressitöntä. Tietty stressaaja- ja nipottajatyypit jaksaa jankuttaa, valittaa ja vaatia jatkuvasti, uuvuttavasti ja liikaa. Itse en lukeudu noihin tyyppeihin.

Mietin vain, mitä viestiketjun aloittaja tarkoittaa sillä, että suhde on muuten täydellinen. MIkä siitä suhteesta tekee täydellisen? Kumppanin ulkoinen olemus, status, omaisuus? Yhteiset tekemiset, arvot, tavoitteet tai intressit? Voitteko puhua asioista miehen kanssa?

Lue lisää

Ding_Dong_2011, kirjoituksesi perusteella voisit olla nykyiseni ex. Kuinka monta kertaa olenkaan miettinyt, että onneksi minulla on jo lapset. Tämän ihmisen kanssa en voisi jäädä odottamaan, mahtaisiko häntä joku päivä sittenkin kiinnostaa perheen perustaminen. Mutta koska minulla jo on perhe, voin nauttia tästä ajattomuudesta ja siitä, ettei ole paineita tulevaisuudesta. Itse etenen suhteissani todella nopeasti, ja tämä mies niin äärimmäisen hitaasti, että olen noin joka toinen viikko viimeisen 9kk harkinnut lähtöä. Minulla oli kuitenkin vaikeasti siedettäviä elämäntilannemuutoksia tuossa alkuaikoina niin paljon, että jokunen kuukausi sitten olin onnellinen siitä, ettei tilanteet parisuhdeasioissa edenneet niinkuin olisin halunnut. Se olisi todennäköisesti tuonut lisää stressiä jo ennestään hirveän stressaavaan tilanteeseen.

Ongelmia on kuitenkin, sillä haluan suhteen etenevän, vaikka siitä ei lapsia syntyisikään. Avioliiton kaltaisia haaveita minulla ei ole, sitoutuminen tulee mielestäni muualta (en ole aina ajatellut näin, mutta avioliittoni kariuduttua ymmärsin sen paremmin). Mutta ongelmia on esimerkiksi juuri läheisyyden suhteen, se on hänelle hyvin vaikeaa, vaikka hän onkin henkisessä yhteydessä kanssa ympäri vuorokauden. En aina tiedä, olemmeko vielä parisuhteessa vai ystävyyssuhteessa. Kun valitan aiheesta, asiat muuttuvat kyllä aina lämpimämpään suuntaan. Mutta välillä tuntuu, että vedän kivirekeä perässäni, että pitää pakottaa toinen siihen muutokseen. En kuitenkaan tykkää pakottamisesta, enkä vaatimusten asettamisesta, sillä minulla on tieto siitä, miltä tuntuu, kun asiat etenevät yhteiseen suuntaan pakottamatta. Ja mielestäni niin pitäisi ollakin.

No, moni varmasti miettii tässä jo, että miksi sitten pysyn tässä suhteessa. Tämä mies antaa minulle niin paljon sellaisia henkisiä asioita, joita moni vaimo ei uskalla edes haaveilla saavansa mieheltään. En myöskään olisi uskonut, että voisin koskaan sekä tehdä työtä, että päälle viettää vapaa-aikaa saman ihmisen kanssa. Mutta tämä ihminen on sellainen, jonka kanssa työnteko on todella hauskaa, eikä työ- ja vapaa-ajan täydellinen sekoittuminenkaan haittaa ollenkaan (olen aina ollut erittäin tarkka siitä, että työ- ja yksityisasiat pidetään erillään). Olemme toistemme parhaat ystävät ja teemme saumatonta yhteistyötä. Sanat eivät riitä kertomaan, miten tärkeää se on minulle. Hitaasti etenemisessä on myös se etu, että minulla on enemmän aikaa olla lasteni kanssa, kuin jos menisimme minun tahdissani. Hänessä on myös paljon sellaista hyvää ja mielenkiintoista, mitä en ole aiemmin kokenut, esimerkkinä vaikkapa se, miten suojeleva hän on (ja tämä koskee sekä minun että lasteni asioita).

Hänellä voi olla vaikeuksia fyysisen läheisyyden suhteen, mutta silloin kun sitä on, se on parempaa kuin mikään koskaan aiemmin. Odottamisen arvoista? Kyllä, vaikka se odottaminen on todella tuskaista, enkä todellakaan pysty sanomaan miten pitkään tällaista jaksan. Aika näyttää.

Tunnevamma kirjoitti:

Jooo; "taustalla saatta olla vaikka mitä" mutta ei välttämättä ollenkaan se "toinen nainen". Elämä ei näääs ole niiin yksinkertaista. Tunnevammaisia on monenlaisia.

Tapasin kolme vuotta sitten mukavan miehen ja rakastuin.Siitä alkoikin elämäni surullisin ajanjakso. Kuukauden päästä menimme kihloihin ,kumppanini ei kyennyt lainkaan rakastelemaan kanssani.Luulin aluksi että voin elää ilman,itkin joka ainoa ilta hänen kainalossaan.Koin itseni hylätyksi ja se tunne ei kadonnut Kestin kolme pitkää vuotta,erosimme jouluviikolla tunsin suunnatonta surua ja välillä vihaakin kun en kelvannut. Näin on parempi EN KESTÄNYT ENEMPÄÄ.Hän oli 54 vuotias ,tupakoi,ja ei huolehtinut kunnostaan Tällaista minulla .

Se että mies eina lähettele viestejä tai soita, ei yksinkertaisesti sovi kaikkien miesten toimintaan, kuitenkin on mitä turvallisin ja parhain kumppani. Niin hölmö en ole, että odottaisin jatkuvasti yhteydenpitoa.
Mies joka jatkuvasti lirkuttelee puhelimessa ja lähettelee viestejä on mielestäni varsin kehno kaveri, sillä ei ainakaan ole kaikki kohdallaan. Tällaiseen lirkuttelijaäijään en luottaisi pätkääkään.
Taidatte olla vain niin nuoria ja ymmärtämättömia, että ette ymmärrä luottamuksen merkitystä. Samaten tuo jatkuva puhelimen käyttö on myös kallista.

surullinen hoitaja kirjoitti:

Tapasin kolme vuotta sitten mukavan miehen ja rakastuin.Siitä alkoikin elämäni surullisin ajanjakso. Kuukauden päästä menimme kihloihin ,kumppanini ei kyennyt lainkaan rakastelemaan kanssani.Luulin aluksi että voin elää ilman,itkin joka ainoa ilta hänen kainalossaan.Koin itseni hylätyksi ja se tunne ei kadonnut Kestin kolme pitkää vuotta,erosimme jouluviikolla tunsin suunnatonta surua ja välillä vihaakin kun en kelvannut. Näin on parempi EN KESTÄNYT ENEMPÄÄ.Hän oli 54 vuotias ,tupakoi,ja ei huolehtinut kunnostaan Tällaista minulla .

Lue lisää

No jos sää oot hyvä hoitaja, niin olisit pannut lopettamaan käryttämisen, liikkumaan, syömään terveellisesti ja hoitamaan impotenttiaan jollakin tavalla. Itkemällä mikään vaiva ei parane eikä muutu paremmaksi, ei itseltäsi eikä muiltakaan. Itse en paljoakaan surisisi noin tyhmän jannun perään.

Meiilä ollu aika hiljasta jo vuosia
joten olis käyttöä halukkaalle
naiselle jota vois panna kunnolla
Tai voi tulla avuksi jos sulla ei ota
eteen tatpeeks usen ja voit inostua
kun mä panen sitä edestä ja takaa
mutenkin jos nymfo niin kaks miestä
jaksaa tuplasti enemmän

Onko sulla(kin) lukilhäiriö ? Ei ollut ainakaan pelkästään seksistä kyse. Mutta tässähän se hyvin selviää; mieäs ei ymmärrä, mitä on hellyys, aktin kanssa sillä ei ole juurikaan mitään tekemistä.

Missä se sellainen mies on

Hah ! kirjoitti:

Onko sulla(kin) lukilhäiriö ? Ei ollut ainakaan pelkästään seksistä kyse. Mutta tässähän se hyvin selviää; mieäs ei ymmärrä, mitä on hellyys, aktin kanssa sillä ei ole juurikaan mitään tekemistä.

Lue lisää

Tooota; mihin tästä on hävinnyt se kommentti, johon "Hah !" vastaa ?

Ja kun miehelle siitä yritin puhua, niin "asia vaan on nyt näin". Ei voi teeskennellä mitään kuulema.
Lisäksi haluaa yleensä olla iltaisin rauhassa ja tuijottaa TV'tä. Alkoholi kyllä muuttaa hänet puheliaaksi,
mukavaksi ja läheisyys kiinnostaa.

Aluksi Hyvää Uutta vuotta!mieskin kaipaa haluttavuutt,mutta nykyaikana pitäs olla sellainenj a tälläinen. nettiläinen en voi kuin toivoa sinulle onnea avioliittoon,itseltäni se on jo ohi.ei tässä ossoo sannoo mitään viisasta,joskus on parempi pysyä vaiti.kyllä sulle kirjoitellahalluan. rakastakaa toisianne! t.Seppo

Seurustelin aika vastaavanlaisen naisen kanssa. Alkoholi oli se liikkeele paneva voima noissa seksiasioissa. Jos ei saanut alkoholia niin hyvinkin se kaksi kuukautta meni ennen seksiä.

Mietin noita samoja juttuja. Miksi toinen ei halua koskea ja kiertää kaukaa, ettei mitään kontaktia pääse syntymään edes vahingossa. Viestijuttukin kuulostaa samanlaiselta. Alussa jonkin verran soittelua, mutta muuttui pian viestittelyksi ja varsinkin niin päin, että hän ottaa yhteyttä. Lopulta tuntui, että viestitkin häiritsevat häntä.

Haluttomuuden syyt eivät myöskään oikein selvinneet, mutta hänkin söi mielialalääkkeitä. Tuo kosketusetäisyydeltä pois kiertäminen sai tuntemaan olon tosi ikäväksi.

Kaikenlaista toivoin minäkin, mutta ainoa toimiva juttu oli se, ettei seurustella. Tuo sinun kaverisi kuulostaa liian samanlaiselta tapaukselta. Pelkäänpä vain, että jos et halua satuttaa itseäsi vielä lisää niin sinun on lähdettävä.

Eipä ole pakko lueskella keskustelupalstoja jos tuntuu niin rasittavalta. Ilmeisesti nimimerkit "positiivisesti", "Aika radikaali idea" ja "9uoijl" ovat miehiä joilla ei itsetunto kohdillaan, koska pitää mollata muiden kirjoituksia. Jotkut todellakin ovat yksin ajatustensa kanssa ja kaipaavat YMMÄRTÄMISTÄ.

Tiedän, että joillekin se on kovin vaikeaa, mutta ihmiset hyvät ja pahat, yrittäkää edes. Tai jos ymmärtäminen on ylitsepääsemättömän vaikeaa, pitäkää mollaavat ajatuksenne ihan omassa päässänne.

Teidän molempien käytös on ihan tavallista ja normaalia. Toiveenne ovat silti erilaiset. Voit jäädä suhteeseen, jos totut miehesi käytökseen. Missään nimessä hän ei voi muuttua toisenlaiseksi. Tiedän sen, sillä haluan itsekin pitää etäisyyttä ja omia menoja. Liika läheisyys ahdistaa. Te voisitte kuitenkin löytää itsellenne paremmin sopivat puolisot.

Olet vaarmaan lukenut tai käynyt jotain avioliittoseminaareja tai vast. Puhumisen vaikeus on miehille vaikeeaa. Kyllä auton renkaista ym puhutaan mutta kun omista tunteista niin vaikeaa on. On helpompi laittaa hattu päähän ja lähteä ulos kävelylle. Itse olen ollut samanlainen. Ehkä lapsena opin kotoani miehen mallin. Ei puhuta vaan pussataan.... En ymmärtänyt aikanaan "karhun halausta" oli vain se mielessä. Ajattelin ,että kun kuuntelin yhtä Heikkiä kun hän puhui karhun haluksista ,ei taida miehellä enään herätä. Mutta loppujen lopuksi hän oli oikeassa. Kyllä se halaaminen on parempi kuin vain tempun tekeminen. Sen ymmärtää sitten kun on yksin, kun olin tunne vammainen. Miehillä (ehkä ei tosi miehillä niitäkin vielä ehkä on), välillä tuntuu sydänmessä pahalta, on ehkä haavoja. On helpompi olla "kova" naama kuin itkeä oman naisen kainalossa. Ehkä Göstä oli oikeassa laulussaan"liikaa sanoja":
Sanat ei muuksi muuttuneet
Sen huomata sain, kun tein mitä tahdoin
Mä en usko unelmiin, niihin vaaleanpunaisiin
Kun iltaisin palan halusta

Mun sanat ei nieluun juuttuneet
Mä vaikenin vain ja minkä itsellein mahdoin
Mies kun päättänyt on niin, mies suunsa pitää kii
Ja aloittaa kaiken alusta …
Ehkä me ollaan me miehet niin puupäitä, ettei huomata tilannetta, ennen kuin on liian myöhä.
Siinä meni avioliitto ym.
Yritä kahden kesken jutella. Älä aloita nyt puhutaan taikka se sanoi niin tai näin. Vaikka olisi ikäviä menneisyyden asioita, mistä kantaa ikuisia taakkoja. Parempi että vähän yrittää raottaa kuin sulkeutua vielä enemmän

oiva40 kirjoitti:

Olet vaarmaan lukenut tai käynyt jotain avioliittoseminaareja tai vast. Puhumisen vaikeus on miehille vaikeeaa. Kyllä auton renkaista ym puhutaan mutta kun omista tunteista niin vaikeaa on. On helpompi laittaa hattu päähän ja lähteä ulos kävelylle. Itse olen ollut samanlainen. Ehkä lapsena opin kotoani miehen mallin. Ei puhuta vaan pussataan.... En ymmärtänyt aikanaan "karhun halausta" oli vain se mielessä. Ajattelin ,että kun kuuntelin yhtä Heikkiä kun hän puhui karhun haluksista ,ei taida miehellä enään herätä. Mutta loppujen lopuksi hän oli oikeassa. Kyllä se halaaminen on parempi kuin vain tempun tekeminen. Sen ymmärtää sitten kun on yksin, kun olin tunne vammainen. Miehillä (ehkä ei tosi miehillä niitäkin vielä ehkä on), välillä tuntuu sydänmessä pahalta, on ehkä haavoja. On helpompi olla "kova" naama kuin itkeä oman naisen kainalossa. Ehkä Göstä oli oikeassa laulussaan"liikaa sanoja":
Sanat ei muuksi muuttuneet
Sen huomata sain, kun tein mitä tahdoin
Mä en usko unelmiin, niihin vaaleanpunaisiin
Kun iltaisin palan halusta

Mun sanat ei nieluun juuttuneet
Mä vaikenin vain ja minkä itsellein mahdoin
Mies kun päättänyt on niin, mies suunsa pitää kii
Ja aloittaa kaiken alusta …
Ehkä me ollaan me miehet niin puupäitä, ettei huomata tilannetta, ennen kuin on liian myöhä.
Siinä meni avioliitto ym.
Yritä kahden kesken jutella. Älä aloita nyt puhutaan taikka se sanoi niin tai näin. Vaikka olisi ikäviä menneisyyden asioita, mistä kantaa ikuisia taakkoja. Parempi että vähän yrittää raottaa kuin sulkeutua vielä enemmän

Lue lisää

Että aloittaja vuodattaa netissä parisuhde ongelmaansa,eikä keskustele siitä miehensä kanssa. Jos minulla olisi puolisoni kanssa ongelmia,niin kyllä hänen kanssaan ratkoisin ongelmat kahden kesken.

outoa. kirjoitti:

Että aloittaja vuodattaa netissä parisuhde ongelmaansa,eikä keskustele siitä miehensä kanssa. Jos minulla olisi puolisoni kanssa ongelmia,niin kyllä hänen kanssaan ratkoisin ongelmat kahden kesken.

Lue lisää

....kun ongelma on juuri se, että mies ei puhu. :)
Sitä yritstää niin epätoivoisesti selvittää mistä on kyse.

Minä...soitin ex-vaimolle, joka kertoi, että miehen ongelma on aina ollut se, ettei se puhu eikä tunteitaan näytä. Jutut kaatuvat sitten yksi toisensa jälkeen samasta syystä.

Ja minun jutut, ja kaatuvat yksi toisensa jälkeen omanlaisestaan syystä.

turitar kirjoitti:

....kun ongelma on juuri se, että mies ei puhu. :)
Sitä yritstää niin epätoivoisesti selvittää mistä on kyse.

Minä...soitin ex-vaimolle, joka kertoi, että miehen ongelma on aina ollut se, ettei se puhu eikä tunteitaan näytä. Jutut kaatuvat sitten yksi toisensa jälkeen samasta syystä.

Ja minun jutut, ja kaatuvat yksi toisensa jälkeen omanlaisestaan syystä.

Lue lisää

Henkilökohtaisista asioista puhuminen ei ole helppoa, ei ainakaan ex-miehelleni. Hän kyl puhui harrastuksistaan ja työstään, mutta hän osasi kiertää syvällisemmät keskustelut. JOten on turha antaa reseptiksi, että jutelkaa, keskustelkaa ja puhukaa.

Exän keskustelukulttuurille annoinkin nimen, totuuden pyöreät laidat. Moni asia oli väljää, epätarkkaa, sumeaa, jopa vastuuta välttelevää. Hänen elämänasenteensa osoittautui sellaiseksi, että elämä todellakin kulkee virtana eteenpäin, ilman tavoitteita tai suurempaa suuntaa.

Ex pelkäsi koko ajan, että arvostelen häntä, vaikka en oikeasti arvostellut kuin suhteen lopussa. Mutta silloin sitä teimme molemmat. En o nalkuttajatyyppiä, en yhtään. Olen sitä mieltä, että jos nalkuttaa on pakko ja jatkuvasti, on nalkuttajan parasta katsoa peiliin ja kerätä rohkeus ja tehdä korjaus epäsopivaan tilanteeseen. Turha jäädä tilaan, jossa jatkuvasti tuntuu ukkovarpaan kynnen alla olevan tikku. On sulaa tyhmyyttä kerätä katkeruutta ja pahaa mieltä sieluunsa kätisemällä mitä typerämmistä asioista, kuten lattialla lojuvista sukista tai margariinipaketin asennosta jääkaapissa tai siitä, että puoliso ei kehu tekemääsi makaronilaatikkoa tai uutta paitaa tai kampausta. Sitä vastoin jokaisen parisuhteessa elävän olis pystyttävä kyllä puhumaan omista tunnoistaan, haaveistaan ja suunnitelmista. Miten muuten voidaan tulevaa rakentaa? Elämä ei ole virrassa kellumista, joskaan sitä ei saa eikä voikaan liikaa suunnitella.

Kuten esimerkistäni voitte lukea, exälläni oli huono itseluottamus. Ja hieman samaan viittaa myös se, että en rohjennut lähteä aikaisemmin. Mutta aina suhteessa on niitä puolia, tiettyä turvaa ja tukea, ja jotain yhteistä, joka pitää yhdessä, kunnes "kamelin selkä katkeaa" tai "viimeinen oljenkorsi menee virran mukana".

Vaikka vanhempieni parisuhdemalli ei olekaan ihanteellisin (paljon riitoja), on kotonani aina keskusteltu. Ja sitä odotan myös mahdolliselta mieheltäni. Mutta ongelmani lienee se, että olen liianitsenäinen ja vahva kestämään tätä itsekseni elämistä, ts. ei o pakko, jos ei sopivaa löydy. Tiedän tasan tarkkaan yksikseen elämisen raskaat puolet, mutta suosittelen niin miehiä kuin naisiakin hankkimaan elämään sellaista sisältöä, ettei ole ns. läheisriippuvainen tai täytyy sanoa, ettei muka osaa elää päivääkään yksin. Yksin eläminen vaatii henkistä vahvuutta ja kasvattaa. Kliseisesti voisi sanoa, että se, mikä ei tapa, se vahvistaa.

Tsemppiä kaikille, jotka pohtivat lähteäkö vai jäädä!

Ding_Dong_2011 kirjoitti:

Henkilökohtaisista asioista puhuminen ei ole helppoa, ei ainakaan ex-miehelleni. Hän kyl puhui harrastuksistaan ja työstään, mutta hän osasi kiertää syvällisemmät keskustelut. JOten on turha antaa reseptiksi, että jutelkaa, keskustelkaa ja puhukaa.

Exän keskustelukulttuurille annoinkin nimen, totuuden pyöreät laidat. Moni asia oli väljää, epätarkkaa, sumeaa, jopa vastuuta välttelevää. Hänen elämänasenteensa osoittautui sellaiseksi, että elämä todellakin kulkee virtana eteenpäin, ilman tavoitteita tai suurempaa suuntaa.

Ex pelkäsi koko ajan, että arvostelen häntä, vaikka en oikeasti arvostellut kuin suhteen lopussa. Mutta silloin sitä teimme molemmat. En o nalkuttajatyyppiä, en yhtään. Olen sitä mieltä, että jos nalkuttaa on pakko ja jatkuvasti, on nalkuttajan parasta katsoa peiliin ja kerätä rohkeus ja tehdä korjaus epäsopivaan tilanteeseen. Turha jäädä tilaan, jossa jatkuvasti tuntuu ukkovarpaan kynnen alla olevan tikku. On sulaa tyhmyyttä kerätä katkeruutta ja pahaa mieltä sieluunsa kätisemällä mitä typerämmistä asioista, kuten lattialla lojuvista sukista tai margariinipaketin asennosta jääkaapissa tai siitä, että puoliso ei kehu tekemääsi makaronilaatikkoa tai uutta paitaa tai kampausta. Sitä vastoin jokaisen parisuhteessa elävän olis pystyttävä kyllä puhumaan omista tunnoistaan, haaveistaan ja suunnitelmista. Miten muuten voidaan tulevaa rakentaa? Elämä ei ole virrassa kellumista, joskaan sitä ei saa eikä voikaan liikaa suunnitella.

Kuten esimerkistäni voitte lukea, exälläni oli huono itseluottamus. Ja hieman samaan viittaa myös se, että en rohjennut lähteä aikaisemmin. Mutta aina suhteessa on niitä puolia, tiettyä turvaa ja tukea, ja jotain yhteistä, joka pitää yhdessä, kunnes "kamelin selkä katkeaa" tai "viimeinen oljenkorsi menee virran mukana".

Vaikka vanhempieni parisuhdemalli ei olekaan ihanteellisin (paljon riitoja), on kotonani aina keskusteltu. Ja sitä odotan myös mahdolliselta mieheltäni. Mutta ongelmani lienee se, että olen liianitsenäinen ja vahva kestämään tätä itsekseni elämistä, ts. ei o pakko, jos ei sopivaa löydy. Tiedän tasan tarkkaan yksikseen elämisen raskaat puolet, mutta suosittelen niin miehiä kuin naisiakin hankkimaan elämään sellaista sisältöä, ettei ole ns. läheisriippuvainen tai täytyy sanoa, ettei muka osaa elää päivääkään yksin. Yksin eläminen vaatii henkistä vahvuutta ja kasvattaa. Kliseisesti voisi sanoa, että se, mikä ei tapa, se vahvistaa.

Tsemppiä kaikille, jotka pohtivat lähteäkö vai jäädä!

Lue lisää

Yksi mulle tärkeimmistä asioista siinä, miksi en lähde, on se, että kerrankin joku puhuu. Tämä oma ihmemieheni ei lähde pakoon sitä keskustelutilannetta, vaikka silminnähden hänellä on hyvin epämukava olla siinä tilanteessa. Olen itse sellainen, etten pakene kriisitilanteissa vaan jään ja seison paikallani kuin tukeva vuori, valmiina selvittämään vaikka miten vaikeita asioita. Minulla on aiempia kokemuksia vain ihmisistä, jotka joko lähtevät tilannetta pakoon (esim lähtemällä ulos talosta), sulkemalla suunsa kokonaan tai kääntämällä asia vitsiksi niin, ettei siitä itse asiasta koskaan oikeasti puhuta.

Ja nyt kerrankin vierelläni on joku, joka jää siihen ja jonka kanssa voi jutella ne asiat halki. Hän ei välttämättä puhu silloin omista tunteistaan, mutta jos osaa esittää sopivat kysymykset, joihin hänen on helpompi vastata, niin vastauksen saa aina. Esimerkki tällaisesta helpommasta kysymyksestä on vaikkapa oman luulon esille tuominen höystettynä kysymyksellä, olenko ihan väärässä? Siihen voi vastata kyllä tai ei, mutta ei ole pakko puhua miltä itsestä tuntuu, jos toinen ei kerran siihen kykene.

Se mikä tässä tilanteessa on mielenkiintoisinta, on, että tämän ihmisen kanssa jokainen riitatilanne on syventänyt tunteitani häntä kohtaan. Aiemmissa suhteissa riitely on vienyt voimia suhteessa jaksamisessa. Voiko tästä yleistää sen, että asioiden käsittely yhdessä on todellakin avain kestävään suhteeseen. (kaikki aiemmat suhteeni ovat kylläkin olleet pitkiä, mut ehkä tästä tulee se pisin?)

Hyvin, hyvin harvat osaavat keskustelu- ja kommunikointitaitoja riittävästi eivätkä varsinkaan rakentavasti, missä niitä opetetaan. No. ihmisten asenteet estävät keskustelun useimmiten, toisten asenteet kun ovat vääriä, miksi. Puhuminen on vaikea laji ja kuunteleminen on vielä vaikeampi ja onko puhumisella mitään merkitystä, jos toinen ei edes ymmärrä mistä toinen puhuu.

..on samanlainen tilanne. Mies pitää yhteyttä päivittäin mutta ei kosketa, ei silitä, ei mitään. Seksiä kyllä haluaa mutta ei osoita hellyyttä siinäkään, panemista se on. En kyllä tajua miksi tämmöseen suostun. Ja jos on vähän riitaa niin heti aktivoi profiilin treffi-palstalla. Taidan olla aika tyhmä kun tommoseen suostun! Mut en suostu enää...

Tyhymä!!! kirjoitti:

..on samanlainen tilanne. Mies pitää yhteyttä päivittäin mutta ei kosketa, ei silitä, ei mitään. Seksiä kyllä haluaa mutta ei osoita hellyyttä siinäkään, panemista se on. En kyllä tajua miksi tämmöseen suostun. Ja jos on vähän riitaa niin heti aktivoi profiilin treffi-palstalla. Taidan olla aika tyhmä kun tommoseen suostun! Mut en suostu enää...

Lue lisää

Meillä on sama tilanne, sillä erotuksella, että meillä on yhteinen lapsi. Siksi neuvoisin sinua lähtemään, ennen kuin on myöhäistä! Itse olen ihan umpikujassa ja viimeaikoina on alkanut ahdistaa iltaisin nukkumaan mennessä. Soimaan itseäni päivittäin, että menin tekemään lapsen itselleni sopimattoman miehen kanssa. En haluaisi silti jättää lastani vaille isää, sillä tiedän omasta kokemuksesta, että oma isä olisi ollut tosi tärkeä juttu nuorempana. Kyllähän häntä tapasin, joka toinen viikonloppu...

Ja mies hoitaa isän velvollisuutensa mainiosti, sillä saralla ei ole mitään valitettavaa. Mutta kun JOSKUS olisi kiva saada edes yksi halaus. Mies söi yli vuoden masennuslääkkeitä ja ajattelin, että niillä (tai masennuksella) saattaa olla vaikutusta asiaan. Emme ole harrastaneet seksiä viimeisen kahden vuoden aikana, kuin kymmenisen kertaa :O Siispä mies lopetti lääkkeet neljä viikkoa sitten, enkä ainakaan vielä ole eroa huomannut. Mutta kehotan vakavasti miettimään eroa, ennen kuin kahlitset itsesi pahemmin mieheen. Ero kirpaisee hetken, mutta tämä kiduttaa hitaasti, mutta varmasti hermoraunioksi.

Kialin kirjoitti:

Meillä on sama tilanne, sillä erotuksella, että meillä on yhteinen lapsi. Siksi neuvoisin sinua lähtemään, ennen kuin on myöhäistä! Itse olen ihan umpikujassa ja viimeaikoina on alkanut ahdistaa iltaisin nukkumaan mennessä. Soimaan itseäni päivittäin, että menin tekemään lapsen itselleni sopimattoman miehen kanssa. En haluaisi silti jättää lastani vaille isää, sillä tiedän omasta kokemuksesta, että oma isä olisi ollut tosi tärkeä juttu nuorempana. Kyllähän häntä tapasin, joka toinen viikonloppu...

Ja mies hoitaa isän velvollisuutensa mainiosti, sillä saralla ei ole mitään valitettavaa. Mutta kun JOSKUS olisi kiva saada edes yksi halaus. Mies söi yli vuoden masennuslääkkeitä ja ajattelin, että niillä (tai masennuksella) saattaa olla vaikutusta asiaan. Emme ole harrastaneet seksiä viimeisen kahden vuoden aikana, kuin kymmenisen kertaa :O Siispä mies lopetti lääkkeet neljä viikkoa sitten, enkä ainakaan vielä ole eroa huomannut. Mutta kehotan vakavasti miettimään eroa, ennen kuin kahlitset itsesi pahemmin mieheen. Ero kirpaisee hetken, mutta tämä kiduttaa hitaasti, mutta varmasti hermoraunioksi.

Lue lisää

saiskin hellyyttä ja huomiota edes joskus, mutta ei. Seksiä sai vielä vähän aikaa sitten kerran viikossa tai kahdessa, nyt sitäkään ei ole saanut yli kuukauteen. Sitten kun saa, esileikki (imeskely) kestää varmaan tunnin ja puikotus 30 s, sitten lentää. Haluan sitä puikotusta, en imeskelyä... imeskely on joskus kivaa, mutta tarjolla on 99,9 % sitä ja puikotusta loput, vaihtaisin suhteet toisin päin.... Hulluksihan tässä tulee!

Mies on loistava isä, aivan upea lasten kanssa, mutta minut ohittaa kylmästi. Kukkia tai muita lahjoja saan aina merkkipäivinä, mutta en kosketusta! Okei, kosketuksen saan (pitää kättä hetken olkapäällä) ja antaa pienen pusun, mutta sitten voikin taas mennä katseleen telkkaria tai touhuaan lasten kanssa. Juu vali vali, mitä mussutan, toiset ei saa lahjoja eikä pusuja, mutta olisin mielelläni kainalossa vaikka elokuvan ajan, silloin tällöin, se riittäisi hyvin. Mutta ei, valittaa koko ajan, ettei ole hyvä olla eikä voi katsella elokuvaa kun olen niin lähellä ja tulee kuuma ja vaikka mitä, jotta siirtyisin kauemmas. Mua ei vois vähempää kiinnostaa elokuvat, nukahdan yleensä tosi nopeesti varsinkin jotain himskatin toimintaelokuvaa kattellessa... Olen puhunut asiasta monesti mutta se menee kuin kuuroille korville. Ottaisin siis mielelläni juttelua koskettelua, kuin tavaralahjan merkkipäivänä. Olen vedonnut kustannuksiinkin saitana ihmisenä, mutta tämäkin menee kuuroille korville, kait kun toinen ei ole saita. Mitä lienee.

Nyt olen kuitenkin ihan puhki, meidän ongelmat eikun lisääntyy ja mun henkinen pahoinvointi lisääntyy samalla. Samoin fyysinenkin, olen lihonut useamman kilon näiden ongelmien vuoksi. Laihduttaminen on täysin mahdotonta, koska on niin paha olla. Joskus olen syönyt lohdutukseksi, mutta siitäkin on jo kauan joten lihomista ei voi kait muuten selittää kuin stressillä. Stressitekijät pitäisi poistaa, mutta sepä ei olekaan niin helppoa.

On niin helppo sanoa, että jätä tollainen tai että lähde, kun ei se vaan ole niin helposti toteutettavissa. Yhteiset lapset, yhteinen asuntovelka, puolet elämästä oltu yhdessä. Kai sitä pitäis hakeutua hoitoon, kun on niin paha olla, mutta miksi sen pitäisi olla minä? En minä psyykkaa toista hulluuden partaalle. Muualla mun on hyvä olla, kotona ei.

Seuraava ehdotus on varmaankin että tee itse aloite. Voi kuinka monta kertaa olen saanut näpeilleni... siis niin monta kertaa että vaikka kuinka tekee mieli, niin en varmana anele enää.

täälläkin kirjoitti:

saiskin hellyyttä ja huomiota edes joskus, mutta ei. Seksiä sai vielä vähän aikaa sitten kerran viikossa tai kahdessa, nyt sitäkään ei ole saanut yli kuukauteen. Sitten kun saa, esileikki (imeskely) kestää varmaan tunnin ja puikotus 30 s, sitten lentää. Haluan sitä puikotusta, en imeskelyä... imeskely on joskus kivaa, mutta tarjolla on 99,9 % sitä ja puikotusta loput, vaihtaisin suhteet toisin päin.... Hulluksihan tässä tulee!

Mies on loistava isä, aivan upea lasten kanssa, mutta minut ohittaa kylmästi. Kukkia tai muita lahjoja saan aina merkkipäivinä, mutta en kosketusta! Okei, kosketuksen saan (pitää kättä hetken olkapäällä) ja antaa pienen pusun, mutta sitten voikin taas mennä katseleen telkkaria tai touhuaan lasten kanssa. Juu vali vali, mitä mussutan, toiset ei saa lahjoja eikä pusuja, mutta olisin mielelläni kainalossa vaikka elokuvan ajan, silloin tällöin, se riittäisi hyvin. Mutta ei, valittaa koko ajan, ettei ole hyvä olla eikä voi katsella elokuvaa kun olen niin lähellä ja tulee kuuma ja vaikka mitä, jotta siirtyisin kauemmas. Mua ei vois vähempää kiinnostaa elokuvat, nukahdan yleensä tosi nopeesti varsinkin jotain himskatin toimintaelokuvaa kattellessa... Olen puhunut asiasta monesti mutta se menee kuin kuuroille korville. Ottaisin siis mielelläni juttelua koskettelua, kuin tavaralahjan merkkipäivänä. Olen vedonnut kustannuksiinkin saitana ihmisenä, mutta tämäkin menee kuuroille korville, kait kun toinen ei ole saita. Mitä lienee.

Nyt olen kuitenkin ihan puhki, meidän ongelmat eikun lisääntyy ja mun henkinen pahoinvointi lisääntyy samalla. Samoin fyysinenkin, olen lihonut useamman kilon näiden ongelmien vuoksi. Laihduttaminen on täysin mahdotonta, koska on niin paha olla. Joskus olen syönyt lohdutukseksi, mutta siitäkin on jo kauan joten lihomista ei voi kait muuten selittää kuin stressillä. Stressitekijät pitäisi poistaa, mutta sepä ei olekaan niin helppoa.

On niin helppo sanoa, että jätä tollainen tai että lähde, kun ei se vaan ole niin helposti toteutettavissa. Yhteiset lapset, yhteinen asuntovelka, puolet elämästä oltu yhdessä. Kai sitä pitäis hakeutua hoitoon, kun on niin paha olla, mutta miksi sen pitäisi olla minä? En minä psyykkaa toista hulluuden partaalle. Muualla mun on hyvä olla, kotona ei.

Seuraava ehdotus on varmaankin että tee itse aloite. Voi kuinka monta kertaa olen saanut näpeilleni... siis niin monta kertaa että vaikka kuinka tekee mieli, niin en varmana anele enää.

Lue lisää

Niin, kaikkea hyvää ei voi saada samassa paketissa ja voi miettiä,onko omassakaan paketissa kaikki vain hyvää.Miehessä on tosi paljon jo se, että jos hän kunnioittaa vaimoaan ja vielä työpäivän jälkeenkin jaksaa osoittaa rakkautta lapsilleenkin.Ei seksi ole aina helppoa miehillekään, on heilläkin masennusta, uupumusta,liiallisia paineita töissä, kuten naisillakin.Asioista toki pitää puolisoiden keskustella, ulkopuolinen asintuntijakin voi olla usein tarpeen.Nykyisessä,seksi-hekumaisessa,sfääreissä lentävän elämän raha,urapainotteisessa maailmassa taidetaan joka liiallisella seksi-ajattelulla,jopa niin,että laskee päivät,millon viimeksi oli seksiä - niin tehdä asiasta liiankin suuri numero.Ei silti,kyllähän ihminen seksiäkin tarvitsee, mutta välillä voi turvautua itsenäiseenkin mielikuvitukseen ja...naisellakin homma näin on hoidettu.Tietysti voi mies vaihtamallakin parata, mutta mieheksi voi sattua pelkkä satuileva,hurmaavan-viekas.pettävä panomies, ja onni kukoistaa hetken tai ainakin menee mutkikkaaksi.Sitte voi aatella, että kumpa ois pärjännyt entisen kanssa.Aina ihminen, mies ja nainen, voi muuttua ,olosuhteiden,terveyden yms.salliessa, pitkässäkin parisuhteessa parempaankin suuntaan.Käsivällisyyttä se varmaan monesti vaatii molemmilta!Mutta, jos lapsia on ja kaikki muuten ok, kantsii miettiä tarkasti, ennenkuin tekee päätöksiä /muutoksia

kyllä, näin on..jos oikeasti rakastaa on valmis tekemään toisen onnelliseksi..meille tuli ero juuri tuosta syystä..en kokenut olevani tärkeä, ainutlaatuinen, RAKAS..sanoi kyllä joskus mutta teot oli muuta..nyt on rankkaa mutta uskon vielä löytäväni miehen, sen oikean minulle. hän löytäköön sen jolle vähempi riittää..

Niin, paitsi että siinä normaalitilanteessakin on vika miehessä.

Ei ole sellaista tilannetta etteikö vika olisi vain ja ainoastaan miehessä.

AVAlla tuli kuukausi sitten ohjelma jossa oli jokin miespuolinen parisuhde-expertti kertomassa kuinka ongelmia pitäisi parisuhteessa ratkaista. Hän kertoi että ongelmatilanteissa jotka koskettavat kumpaakin, pitäisi aina lähteä "minä" tilanteesta. Eli jos mieheltä ei saa tarpeeksi seksiä, pitäisi naisen sanoa että "minä en ole tyytyväinen tähän tilanteeseen" ja että "minä haluaisin saada muutosta aikaiseksi tähän tilanteeseen."

Kun naisyleisöä kuvattiin, saatoin melkein kuulla kuinka naisen päähän jäi ainoastaan ensimmäinen lause soimaan, jälkimmäisen ja äärimmäisen tarkan lauseen pudotessa välittömästi unholaan.

Naiset kuvittelevat ettei heissä ole koskaan vikaa. Naiset ovat ainoastaan tyytymättömiä koska miehet ovat tehneet virheitä. Jos nainen haluaakin muutosta tilanteeseen, se tarkoittaa sitä ettei nainen itse halua muuttua, vaan miehen täytyy muuttua.

Naiselle sana kompromissi tarkoittaa naisen luettelemaa sopimusta jonka mies joko hyväksyy, tai nainen ottaa ja lähtee.

Jos mies tekee naiselle saman, hän on narsistinen tyranni ja psykopaatti, jota kaikkien naisten tulee karttaa.

Aloittajakin voisi miettiä että jos yhdessä asutaan, niin tarvitseeko sitä erossa ollessa soittaa päivässä useita kertoja ja lähettää turhia viestejä jotka maksavat rahaa. Tilanne ei ole varmasti muuttunut miksikään, vaikka päivä tai pari olisi väliä. Hellyyden puute on omanlaisensa ongelma, mutta siitä alkaa pikkuhiljaa hohto kadota jos toinen ripustautuu väkisin palloksi jalkaan ja vaatii kaikkea pelkästään itselleen.

Tällaista on meilläkin, olen yrittänyt keskustella "rakentavasti",mutta yhteydenotot ovat yleensä minun puolelta, samoin sextailun aloittaminen, silti kehuu ja kuulemma rakastaa (yleensä sanoo muutaman oluen jälkeen)Olen vähentänyt yteyden ottoja, sieltä sitten tulee joskus "kulta" viestejä mutten enää edes aina vastaa.
Olen vain päättänyt, että ollaan vaan, mutta haeskelen koko ajan toista samalla, jos ei kerran puhetta ymmärrä huom.olen toisen huomioon ottava halaileva ja yleensä yhteen ihmiseen sitoutunut ja yritän keskustella jos jokin vaivaa, mutta....

ei ymmärrä eipä kirjoitti:

Tällaista on meilläkin, olen yrittänyt keskustella "rakentavasti",mutta yhteydenotot ovat yleensä minun puolelta, samoin sextailun aloittaminen, silti kehuu ja kuulemma rakastaa (yleensä sanoo muutaman oluen jälkeen)Olen vähentänyt yteyden ottoja, sieltä sitten tulee joskus "kulta" viestejä mutten enää edes aina vastaa.
Olen vain päättänyt, että ollaan vaan, mutta haeskelen koko ajan toista samalla, jos ei kerran puhetta ymmärrä huom.olen toisen huomioon ottava halaileva ja yleensä yhteen ihmiseen sitoutunut ja yritän keskustella jos jokin vaivaa, mutta....

Lue lisää

Minäkin mietin jäisin vain odottamaan muutosta ja samalla toivoisin jonkun toisen tulevan.Tajusitn sitten, että eroan ensin kunnolla toisesta ja kärsin eron kivut ja haikeuden. Suhteesta toiseen hyppääminen ei auta asiaa, siinä jää se ensimmäinen suhde työstämättä ja uutta ihmistä kohtaan se on epäreilua.

Lukekaa väistöliiton tekemä juttu suhteesta. Suhde on kuin kukka... Ja eri aikana eri vaihteet :)
http://sudenkutsu.blogspot.com/2008/12/mist-tuntee-sielunkumppanin.html

huomion ikävää, josta on jäänyt lapsena vaille. Kuulostaa osittain lapsen tarpeilta. Ehkä olisi viisasta alkaa tutustumaan miehen henkiseen puoleen, eikö se siitä normaalisti aloitetakin tutustuminen. Sieltä voisi kerrassaan löytyä upea ihminen. Vaatimalla ja nurisemalla et rakkautta saa, rakastamalla saat rakkautta. Et voi elää miehesi kautta. Etsi ja löydä elämänvoimasi muualta. Vain itsenäisillä ihmisillä on annettavaa toisille. Elämällä rakkaudessa, voit rakastaa, mutta mistä tätä antavaa rakkautta sitten saa? Nämä ovat niitä asioita joita käsitellään enemmän noilla hengellisillä palstoilla. Sanonpa vaan ettei mikään ole niin ihanaa kuin rakkaus ja siitä tuleva henkinen hyvinvointi.

avatkaa suunne ja keskustelkaa asioista,koska puhuminen auttaa(ehkä).kukaan ei ole ajatustenlukija.......

joku vaan kirjoitti:

avatkaa suunne ja keskustelkaa asioista,koska puhuminen auttaa(ehkä).kukaan ei ole ajatustenlukija.......

Juuuh, olet kyllä oikiassa. Mutta: immeisen ajatuksia ei voi lukea mutta ruumiin- / elekieltä voi. Ja no. tunteita voi näyttää ilman ainokaistakaan sanaa; hellien, hyväillen, hieroen, hiveltäen, pitäen kiinni, taputellen, rapsutellen, silitellen ... Tai päinvastoin; sulkeutuen itseensä, tekemättä, näkemättä, kokematta ... mitään yhteistä tai ylipäätään mitään ympäriltä, sulkeutuen omaan sisäiseen, pimeään maailmaan, jonka ovea eivät muut kykene raottamaan, lopettamaan itsekeskeistä, itsesäälistä möllötystä, joka tuhoaa ensin suhteen ja sitten möllöttäjän. Sellaiset ihmiset eivät puhu.

Sinäkin olet joskus syntynyt ja ollut pieni lapsi!!
Et vaan nyt!! Sitä taida enää muistaa!!)).

No just, mieäs "lamaantuu" hetkellä ja tilanteissa, joissa pitäisi olla herkimmillään, että keksisi, miksi se pikkuinen itkee. Jos lapsen hoitaja lamaantuu, niin lapsella on entistä pahempi olla ja hän huutaa lisää. Itku on sinun syysi. Mun kummatkaan lapset eivät itkeneet vauvana juuri ollenkaan, ne luotti äitiinsä - ja varsinkin isänsä syliin.

Jooo-o, toisaalta näin. Mutta mikä suhe se sellainen on, että toista ei muista ja huomioi ? Kohtuus kaikessa, mutta ei ole kohtuutonta vaatia omaa pariaan muistamaan jotakuinkin säännöllisesti, tahdin ja ajanhan voi yhdessä sopia. Jos toisen soittoon tai viestiin ei vaivaudu vastaamaan, niin mitä virkaa ja väliä suhteella on ?