Iltalehti sai Mannerheim-erikoislehden hädin tuskin käsistään, kun toimituksessa tuli jo kiire vastata Ilta-Sanomien Naisten sofo-erikoisliitteeseen. Iltalehti aikookin julkaista £a/itan-spesiaahnsa ensi tilassa. Küre on ymmärrettävä, sillä Ilta-Sanomat valmistelee Punikit monttuun-erikoispainosta. Projekti on vastaus Iltalehden suunnitelmiin julkaista kattava paketti Isänmaallisesta Kansanliikkeestä.
Iltalehti sai ideansa alun perin sutä, että Ilta-Sanomissa on työn alla itsenäisyyspäivän spesiaali lento-osasto Kuhlmeystä. Tällä pyritään vastaamaan Iltalehden tulevaan kaukopartioaiheiseen erikoisnumeroon. Ilta-Sanomien erillissota-teemalehti uhkaa kuitenkin ehtiä lehtihyllyihin ensin. Tätäkin paremmassa vauhdissa on Iltalehden kaavailema AdoIf Ehrnroot lukupaketti.
"Epäreilua. Me keksimme ensin, että ajankohtaisten ja tärkeiden asioiden sijaan lukijoille kannattaa tehdä erikoisnumerolta ei ajankohtaisista, ei tärkeistä asioista", valittelee Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Goebbelsin. "Väite siitä, että yrittäisimme kopioida IltaSanomien ideaa julkaista nationalistisia, militaristisia ja puolueettoman historiantutkimuksen valossa kyseenalaisia teemalehtiä, on posketon", sanoo Iltalehden päätoimittaja Panu Jormanpoika.
Nun tai näin, lehtikioskilta tavoitettu Gustav H on innoissaan Iltalehden Mannerheim- liiteestä.
"Kun kuulin, että lehti kertoo Mannerheimin naisjutuista, läksin saman tien ostamaan. Tässä on todisteet siitä, minkä jokainen isänmaallinen suomalainen tietää kyllä muutenkin: se, että Mannerheim olisi ollut homo, on yhtä pöyristyttävä väite kuin se, että kauppaopistopohjalta ei muka voisi ohjelmoida Winamp-skinin näköistä, satojen prosenttien tuoton tarjoavaa valuuttakauppaojelmaa."

Vastaukset 3
Vanhimmat
Iltalehti sai Mannerheim-erikoislehden hädin tuskin käsistään, kun toimituksessa tuli jo kiire vastata Ilta-Sanomien Naisten sota-erikoisliitteeseen. Iltalehti aikookin julkaista lahtari-spesiaahnsa ensi tilassa. Kiire on ymmärrettävä, sillä Ilta-Sanomat valmistelee Punikit monttuun-erikoispainosta. Projekti on vastaus Iltalehden suunnitelmiin julkaista kattava paketti Isänmaallisesta Kansanliikkeestä.
Iltalehti sai ideansa alun perin sutä, että Ilta-Sanomissa on työn alla itsenäisyyspäivän spesiaali lento-osasto Kuhlmeystä. Tällä pyritään vastaamaan Iltalehden tulevaan kaukopartioaiheiseen erikoisnumeroon. Ilta-Sanomien erillissota-teemalehti uhkaa kuitenkin ehtiä lehtihyllyihin ensin. Tätäkin paremmassa vauhdissa on Iltalehden kaavailemaadoIf Ehrnroot lukupaketti.
"Epäreilua. Me keksimme ensin, että ajankohtaisten ja tärkeiden asioiden sijaan lukijoille kannattaa tehdä erikoisnumerolta ei ajankohtaisista, ei tärkeistä asioista", valittelee Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Goebbelsin. "Väite siitä, että yrittäisimme kopioida IltaSanomien ideaa julkaista nationalistisia, militaristisia ja puolueettoman historiantutkimuksen valossa kyseenalaisia teemalehtiä, on posketon", sanoo Iltalehden päätoimittaja Panu Jormanpoika.
Noin tai näin, lehtikioskilta tavoitettu Gustav H on innoissaan Iltalehden Mannerheim- liiteestä.
"Kun kuulin, että lehti kertoo Mannerheimin naisjutuista, läksin saman tien ostamaan. Tässä on todisteet siitä, minkä jokainen isänmaallinen suomalainen tietää kyllä muutenkin: se, että Mannerheim olisi ollut homo, on yhtä pöyristyttävä väite kuin se, että kauppaopistopohjalta ei muka voisi ohjelmoida Winamp-skinin näköistä, satojen prosenttien tuoton tarjoavaa valuuttakauppaohjelmaa."
Meni kuulemma kesämökeille huusseihin, eikä suinkaan siellä lukemiseksi. Suurin osa sorrettua työkansaa halusi nimittäin pyyhkiä... No niin..
Oikeasti hauska.