Jäätteenmäen johdonmukaisuus ?

MTV 3:n uutisten mukaan Anneli Jäätteenmäki on ainoa EU-ehdokas, joka ei suostu edes arvioimaan vaalibudjettinsa suuruutta. Onko tämä se sama Jäätteenmäki, joka vaatii julkisiksi kaikkia niitä neuvotteluja, joita Suomen pääministeri kävi USA:n presidentin kanssa?

Jäätteenmäen epäjohdonmukainen suhtautuminen julkisuuteen on pöyristyttävää. Onneksi vaaleissa on mukana muitakin ehdokkaita, joilta puurot ja vellit eivät ole menneeet yhtä pahasti sekaisin.
5239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jäätteenmäen onnetonta osaamattomuutta kuvaa, ettei hän tuollaisessa tilanteessa vastaa toimittajille esim. näin: "Tarkoitus on hankkia kannattajilta 10-20 000 euroa, mutta en tiedä saadaanko niin paljoa kasaan kuin tarvittaisi".

Äänestä

ole mitään kummallista! Anneli aivan johdonmukaisesti puhuu sen verran asioita julki kuin osaa ja on etukäteen sitä mieltä, että maksoi mitä maksoi, kyllä kepu rahat kerää.
Ainoa, mikä ei ole johdonmukaista, on se, että jotkut raukat vielä äänestävätkin häntä.
No, mikko.b varmaan kääntää tämänkin töppäyksen "keskustalaiseksi viekkaudeksi" ja syypäänä kaikkeen on Lipponen.

Äänestä
  • viime vaalien tapaan E. Lankia mukana vastaamassa poliittisiin kysymyksiin. Anneli vois hymyillä viisaan näköisenä vieressä ja avata suunsa siinä vaiheessa, kun aletaan puhua lenkkeilystä ja koiran ulkoiluttamisesta ja muista helpoista asioista.

    Äänestä

  • ronja kirjoitti:

    viime vaalien tapaan E. Lankia mukana vastaamassa poliittisiin kysymyksiin. Anneli vois hymyillä viisaan näköisenä vieressä ja avata suunsa siinä vaiheessa, kun aletaan puhua lenkkeilystä ja koiran ulkoiluttamisesta ja muista helpoista asioista.

    Antaa jokainen olla oma itsensä.


    Haukkuminen ei tehoa.


    Keskusta on paras.

    Äänestä

  • Oivaltaja kirjoitti:

    Antaa jokainen olla oma itsensä.


    Haukkuminen ei tehoa.


    Keskusta on paras.

    Annelin vaalibudjetti taisi olla pitkään sekaisin myös viime vaalien jäljilta- onkohan vieläkään kaikkea maksettu?

    Anneli ei ymmärrä rahasta mitään, koska hän on tottunut käyttämään vain muiden rahoja, yhteisiä veroeuroja - siinä vasta oikein punapukuinen sosialisti pahimmasta päästä.

    Jos haluat sosialismia, valitse Keskusta, koska se on siinä todellakin PARAS!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sandra kirjoitti:

MTV 3:n uutisten mukaan Anneli Jäätteenmäki on ainoa EU-ehdokas, joka ei suostu edes arvioimaan vaalibudjettinsa suuruutta. Onko tämä se sama Jäätteenmäki, joka vaatii julkisiksi kaikkia niitä neuvotteluja, joita Suomen pääministeri kävi USA:n presidentin kanssa?

Jäätteenmäen epäjohdonmukainen suhtautuminen julkisuuteen on pöyristyttävää. Onneksi vaaleissa on mukana muitakin ehdokkaita, joilta puurot ja vellit eivät ole menneeet yhtä pahasti sekaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu