Tapahtuma liittyy lähestyvään kuolemaan...Olin tapaamassa Saattohoidossa olevaa henkilöä,..kävin päivittäin..ja joulunjälkeiseen aikaan...istuin huoneessa...potilaan lähiomaisen kanssa, joka oli itse potilaan vieressä... Istuimme aivan hiljaa...omissa ajatuksissamme omilla tahoillamme, itse katselin potilasta ja muistelin vasta vajaan vuoden kestänyttä ystävyyttä, tapahtuneita asioita...ym. Aivan yllättäen... tunsin henkisesti, sekä eräällä tavalla myös fyysisesti, että kyseiseen huoneeseen...tuli jotain, tai joku, myös huoneen ns. ilmapiiri... tarkoitan ilmaa...happea, sai minun silmissäni eräälaisen...materiaalisen muodon...utu,harso...nimesin sen"Rauhaksi"... ovat hyviä sanoja jollain lailla kuvaamaan tilaa, joka ympäröi minut ja täytti huoneen... Hämmennyin... olin eräällä lailla jumissa siinä tuolilla... jostain...en tiedä mistä, miten, miksi... ajatuksiini tuli niinkuin tieto... "viesti"... että " K:n lähtölaskenta alkoi nyt!" Vastasin jopa ajatuksissani että: " OK, asia selvä"... Ja vielä lisäksi numero 47 tuli ajatuksiini.Olin todella hämmentynyt.. siitä fiiliksestä missä olin, en tiedä kestikö 10 sek, vai pari minuuttia koko tilanne, mutta sitten huone seestyi... ja tämä omainen siirtyi toiselle puolelle sänkyä, halasin häntä, ja kerroin, että taitaa K:oo lähteä nyt piakkoin... Hän vastasi...että hänelläkin tuli äsken sellainen tunne...
Minua jäi vaivaamaan tuo tunne ja tuo 47... mietin sitä, jopa seuraavana päivänä,... ja sitten kelasin että lähtölaskenta alkoi,...nollasta ylös....vai nollaan... päättelin että 47 tuntii... 1 tunti jokaista elettyä vuotta kohti. Tämä oma päättely, aivan hatusta heitettynä.
Päivänä jona Koo menehtyi, hänellä kävi jäähyväisiä jättämässä lähiomaiset, vaikka hän oli puolikoomassa,otaksun hänen reagoineen ainakin lastensa käyntiin.Hänelle oli kauniisti puhuttu että hän antaisi periksi, luovuttaisi itsensä takia, mutta sydän kuulemma yllättävän voimakas jne. Ja tilanne oli sama jo muutamia päiviä.
Lähiomaisten jo mentyä...ja hyvästeltyä, itse halasin Koota, ja sanoin...No niin...Annappas nyt Koo periksi, ja heitä pyyhe kehään... (harrasti aikoi.nyrkkeilyä)... Poistuin ulos ja lähdin ajamaan kotia kohti, 200m mentyäni,puhelin soi ja pyydettiin palaamaan...Koo oli kuollut. Palasin, kerroin osanottoni, ja katsahdin kelloon... pikainen laskutoimitus... 46 tuntii... 35 minuuttia... siitä kun "lähtö laskenta alkoi" 47!!!! En ole uskovainen... kirkkoon kuulun. mutta se on eri asia. Eli tuo koko tilanne eri tapahtumineen...saa minut yhä hämmennyksiin.. ei voi olla sattumaa... kello...numero... ja vielä tuo viimeinen lause..joka tuntuu itsestä hieman pahalta...ihan kuin Koo olisi tajunnut, ja tehnyt niinkuin pyysin... parempi hälle...ja omaisille...raskasta valvoa 3 vrk.ja seurata vierestä,rakkaan poistumista.
En tiedä..mutta ihan ihme juttu... se huone...joku...tai jotain... kello....47 ... luovutuspyyntö... kuolema. Ja mulla on sellanen tunne...että Koo oli jo tunnelin suulla...postilla, mutta tuli vielä käymään...lapsiaan jäähyväistelemään...ja sitte meni tunnelista ulos, tai portista sisään... R.I.P
Minua jäi vaivaamaan tuo tunne ja tuo 47... mietin sitä, jopa seuraavana päivänä,... ja sitten kelasin että lähtölaskenta alkoi,...nollasta ylös....vai nollaan... päättelin että 47 tuntii... 1 tunti jokaista elettyä vuotta kohti. Tämä oma päättely, aivan hatusta heitettynä.
Päivänä jona Koo menehtyi, hänellä kävi jäähyväisiä jättämässä lähiomaiset, vaikka hän oli puolikoomassa,otaksun hänen reagoineen ainakin lastensa käyntiin.Hänelle oli kauniisti puhuttu että hän antaisi periksi, luovuttaisi itsensä takia, mutta sydän kuulemma yllättävän voimakas jne. Ja tilanne oli sama jo muutamia päiviä.
Lähiomaisten jo mentyä...ja hyvästeltyä, itse halasin Koota, ja sanoin...No niin...Annappas nyt Koo periksi, ja heitä pyyhe kehään... (harrasti aikoi.nyrkkeilyä)... Poistuin ulos ja lähdin ajamaan kotia kohti, 200m mentyäni,puhelin soi ja pyydettiin palaamaan...Koo oli kuollut. Palasin, kerroin osanottoni, ja katsahdin kelloon... pikainen laskutoimitus... 46 tuntii... 35 minuuttia... siitä kun "lähtö laskenta alkoi" 47!!!! En ole uskovainen... kirkkoon kuulun. mutta se on eri asia. Eli tuo koko tilanne eri tapahtumineen...saa minut yhä hämmennyksiin.. ei voi olla sattumaa... kello...numero... ja vielä tuo viimeinen lause..joka tuntuu itsestä hieman pahalta...ihan kuin Koo olisi tajunnut, ja tehnyt niinkuin pyysin... parempi hälle...ja omaisille...raskasta valvoa 3 vrk.ja seurata vierestä,rakkaan poistumista.
En tiedä..mutta ihan ihme juttu... se huone...joku...tai jotain... kello....47 ... luovutuspyyntö... kuolema. Ja mulla on sellanen tunne...että Koo oli jo tunnelin suulla...postilla, mutta tuli vielä käymään...lapsiaan jäähyväistelemään...ja sitte meni tunnelista ulos, tai portista sisään... R.I.P
Vastaukset 1
Vanhimmat
Taas pääsee vastaamaan kun tuntuu tulevan monissa aloituksissa tuttua.
Valo-osiosta. Se muistuttaa ihmisen korkeamman minän esiinmarssia, symbolinen viestintätapa on sille tyypillistä. Se on siis ihminen itse korkeammassa potenssissaan, se 'jumalainen meri' johon ihminen uppoaa ja missä hän voi jotain tajuta. Vain tämän ympäröivän valopilven ansiosta voi tajuta olevansa yhtä elämän kanssa ja sieltä tulee erikoisia mielleyhtymiä jotka kuvaavat ympäröivää todellisuutta. Jotkut eivät näe sitä ympäröivänä valopilvenä, selkeämpänä tietoisuutena kyllä. Kaikkialle minne menet siellä on valoa ja se seuraa mukanasi tai sinä seuraat valon mukana, kumminpäin vain, on kokemus kun se jää pysyväksi.
Aluksi sitä ajatellaan erillisenä enkelolentona, kun siihen ollaan tutustuttu huomataan että se olenkin minä itse. Prosessi menee näin: hämmästys, ehkä kieltäminen, taas hämmästys, itsensä tunnistaminen, selkeys.
Unissa me jo kaikki olemme sitä, joka viestii epälineaarisesti tavallista aikaa tunnistamatta. Ideana on tulla tuosta itsestämme tietoiseksi, tasapaino säilyttäen. Kun me olemme sitä, tai ikäänkuin uimme siinä, emme saa ulkopuolisia viestejä vaan tajuamme sanattomasti itse.
Tämmöisen tulkinnan annoin 'valollesi' kun se näyttää "kokemuskehykseni" mukaan menevän näin.