Ihmetyttää

Presidentin uudenvuoden puheesssa esittämä huoli yhteiskunnan eriarvoisuudesta.
Kuinka ihmiset eivät reagoineet 30-luvulla tapahtuneeseen muutokseen siitä, että lapsinlisät lasketaan tulona tt-tukeen, tämähän oli yksi niistä suurimmista asioista jotka edesauttoivat köyhyyden kasvamista pienituloisissa perheissä.
Tänäkin päivänä kaikki lapset ovat oikeutettuja saamaan lapsinlisää, mutta hyvätuloisilla vain on mahdollisuus käyttää sitä siihen mihin se alunperin on tarkoitettu l. lasten harrastuksiin, koulutukseen, vaatteisiin jne.
Silloin kun tämä uudistus ajettiin läpi siihen ei reagoitu mitenkään pienituloisten puolelta. Itse siihen aikaan yritin kovasti pitää meteliä että nyt se eriarvoistaminen todella pääsee vauhittn.
Kummastutttaa tämä ihmisten välinpitämättömyys pitää puoliaan.
Nyt sitten reilut 10v myöhemmin ollaan huolissaan lapsista jotka elävät köyhyydessä.
Luuleeko kaikki vähävaraiset että nämä isotuloiset luopuisivat etuuksistaan vaieten??
Siis mielestäni vieläkin lapsinlisää ei saisi laskea tuloksi tt-tukeen.
Ei täällä passiivisella nurinalla mitään voiteta, pitää vaatia ja vaikuttaa yhdessä.
13478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tällaisilta idiooteilta joille oman lapsen hyvinvointi on vähemmän arvokasta kuin .. mikä .. ? Mihin sinä ne kuukausittain tulevat lapsilisät käytät jos lapsesi joutuvat sen takia kärsimään puutetta, vilua tai nälkää ?

Äänestä
  • No minun lapseni ei joudu kärsimään vilua eikä nälkää, ovat onneksi jo aikuisia.
    Onko vaikea ymmärtää että kyse on eriarvoistamisesta.
    Ennen tätä päätöstä kun lapsinlisiä ei laskettu tt-tukeen.
    Tietysti olisi parasta että kaikilla olisi mahdollisuus ainakin kohtuulliseen toimentuloon, mutta aina on ollut ja tulee olemaan niitä jotka jostain syystä esim. sairaus jne eivät kykene tai saa mahdollisuutta työelämässä, koulutuksessa. Aina on niitä jotka ovat vähäosaisia syystä tai toisesta, mutta se että yhteiskunnassa alkaa olla jo useampi sukupolvi samasta perheestä jotka elävät työttömyysturvan varassa. On selvä merkki köyhyyden siirtymisestä lapsille ja luokkaerojen kasvamisesta.
    Tällainen pieni asia kuin lapsinlisä joka nyt suunnataan perheen elantoon sen sijaan että se käytettäisiin lasten muihin tarpeisiin johtaa väkisin eriarvoisuuteen. Ajatella nyt suksia luistimia, polkupyörä mm tarvikkeet joita kouluissa liikunnassa tarvitaan.
    Monet muutkin harrastukset maksavat ja paljon ratsastus joka on monen tytön unelma jää siksi ettei vanhemmilla ole varaa.
    Tietotekniikka joka on tänä päivänä välttämätön asia oppia, hallita ja joka kehittyy valtavalla nopeudella joka on tutkimuksin todistettu että jolleivät lapset pääse varhaisessa kasvuvaiheessa siihen kiinni putoavat väjäämättä kehityksestä tällä alueella.
    EN TARKOITA nyt mitään chattia tai muutakaan näitä yksinkertaisia juttuja, vaan vaikka ihan nanotekniikkaa, kieliä globaaleja työmarkkinoita.
    Aina on niitäkin jotka köyhemmistä olosuhteista huolimatta onnistuvat siinä missä kuka tahansa, mutta tasa-arvoisessa yhteiskunnassa jokaiselle olisi oltava samat mahdollisuudet heti alusta alkaen.
    Lapsissa kun on tulevaisuus, heihin pitäisi satsata.

    Äänestä

  • pakosta lapsilisän sähkölaskun maksamiseen, että eivät lopu lämpö ja kuuma vesi lapsilta. Olen osa-aikatyössä ja tuloni riittävät juuri ja juuri elämiseen. Lienenkö idiootti?
    Tiedän vanhempia, jotka ovat säästäneet kaikkien lasten lapsilisät kasvamaan korkoa ja sitten lasten aikuistuessa luovuttaneet rahat heille. Sitten he valittavat kun lapsilta evätään opintotuet säästöjen vuoksi ja he saavat elää niillä rahoilla niin kauan kuin ne riittävät, ilman yhteiskunnan tukea. Onko se sitten oikea tapa käyttää lapsilisät? Yhteiskunta pakottaa käyttämään ne sillä tavoin lasten hyväksi.
    On se kumma kun tuollainen pieni summa kuukaudessa herättää niin voimakkaita tunteita. Jotkut luulevat aivan selvästi, etteivät lapset mitään kuluta. Eivät kylve, kuluta pesuaineita, pyykkikonetta, tiskikonetta, tarvitse tilaa, jonka lämmittäminen maksaa, älytöntä kerrassaan. Lapsethan ne juuri kuluttavat perheissä. Monet aikuiset säästävät itseltään kaiken mahdollisen saadakseen lapsille kunnollisen elämän. Ne lapsilisien kadehtivat lienevät jääneet ilman vanhempiensa rakkautta kun ovat niin katkeria.

    Äänestä

  • 20 kirjoitti:

    pakosta lapsilisän sähkölaskun maksamiseen, että eivät lopu lämpö ja kuuma vesi lapsilta. Olen osa-aikatyössä ja tuloni riittävät juuri ja juuri elämiseen. Lienenkö idiootti?

    Ilmaisenko itseäni huonosti, ei tämä ole kadehtimista vaan lapsinlisien puolesta puhumista. Siis niille pienituloisille perheille pitäisi nimenomaan antaa enemmän kuin ottaa. Siis lapsinlisien ei pitäisi vaikuttaa tt-tukeen sitä ei saisi laskea tuloksi. Totta kai lapset kuluttavat ja tarvitsevat muutakin kuin kattoa pään päälle ja ruokaa.
    Mitä ihmettelen, että silloin kun tämä muutos ajettiin läpi se ei aiheuttanut keskustelua, mutta seuraukset yhteiskunnan arvojen koventumisesta on nyt koettavissa.
    Kaikki kunnia jokaiselle vanhemmalle joka jaksaa taloudellisten paineiden alla rakastaa ja huolehtia lapsistaan. Sillä rakastavat vanhemmat ovat kuitenkin tärkeimmät ja kodin turvallinen ilmapiiri missä on hyvä olla.
    Olen itse pätkätöillä yh-äitinä kasvattanut 3 lasta, itse olen työläisperheessä kasvanut jomat lapseni ovat pärjänneet elämässään ihan hyvin, vaikka tilastollisesti juuri minun lasteni kaltaiset ovat niitä väliinputoajia. Ei se tarkoita että niin olisi jokaisen kohdalla.

    Äänestä

  • 20 kirjoitti:

    pakosta lapsilisän sähkölaskun maksamiseen, että eivät lopu lämpö ja kuuma vesi lapsilta. Olen osa-aikatyössä ja tuloni riittävät juuri ja juuri elämiseen. Lienenkö idiootti?
    Tiedän vanhempia, jotka ovat säästäneet kaikkien lasten lapsilisät kasvamaan korkoa ja sitten lasten aikuistuessa luovuttaneet rahat heille. Sitten he valittavat kun lapsilta evätään opintotuet säästöjen vuoksi ja he saavat elää niillä rahoilla niin kauan kuin ne riittävät, ilman yhteiskunnan tukea. Onko se sitten oikea tapa käyttää lapsilisät? Yhteiskunta pakottaa käyttämään ne sillä tavoin lasten hyväksi.
    On se kumma kun tuollainen pieni summa kuukaudessa herättää niin voimakkaita tunteita. Jotkut luulevat aivan selvästi, etteivät lapset mitään kuluta. Eivät kylve, kuluta pesuaineita, pyykkikonetta, tiskikonetta, tarvitse tilaa, jonka lämmittäminen maksaa, älytöntä kerrassaan. Lapsethan ne juuri kuluttavat perheissä. Monet aikuiset säästävät itseltään kaiken mahdollisen saadakseen lapsille kunnollisen elämän. Ne lapsilisien kadehtivat lienevät jääneet ilman vanhempiensa rakkautta kun ovat niin katkeria.

    Ei kai teillä koko lapsilisä sentään mene sähkölaskuun? Yhdestäkin lapsesta se on jo satanen, ei meillä ainakaan noin suurta laskua ole nelihenkisessä perheessä. Mutta osa ei esim. ymmärrä, että lapsilisä käytetään asumiseen, unohtaen, että lapsi tarvitsee myös tilaa ja rauhaa esim. tehdä läksyjään. Minulle aikoinaan remontoitiin rintamamiestalon vinttiin oma huone ja se on mieluisin lapsuusmuisto, olin silloin 12.

    Äänestä

  • yx-huoltaja kirjoitti:

    No minun lapseni ei joudu kärsimään vilua eikä nälkää, ovat onneksi jo aikuisia.
    Onko vaikea ymmärtää että kyse on eriarvoistamisesta.
    Ennen tätä päätöstä kun lapsinlisiä ei laskettu tt-tukeen.
    Tietysti olisi parasta että kaikilla olisi mahdollisuus ainakin kohtuulliseen toimentuloon, mutta aina on ollut ja tulee olemaan niitä jotka jostain syystä esim. sairaus jne eivät kykene tai saa mahdollisuutta työelämässä, koulutuksessa. Aina on niitä jotka ovat vähäosaisia syystä tai toisesta, mutta se että yhteiskunnassa alkaa olla jo useampi sukupolvi samasta perheestä jotka elävät työttömyysturvan varassa. On selvä merkki köyhyyden siirtymisestä lapsille ja luokkaerojen kasvamisesta.
    Tällainen pieni asia kuin lapsinlisä joka nyt suunnataan perheen elantoon sen sijaan että se käytettäisiin lasten muihin tarpeisiin johtaa väkisin eriarvoisuuteen. Ajatella nyt suksia luistimia, polkupyörä mm tarvikkeet joita kouluissa liikunnassa tarvitaan.
    Monet muutkin harrastukset maksavat ja paljon ratsastus joka on monen tytön unelma jää siksi ettei vanhemmilla ole varaa.
    Tietotekniikka joka on tänä päivänä välttämätön asia oppia, hallita ja joka kehittyy valtavalla nopeudella joka on tutkimuksin todistettu että jolleivät lapset pääse varhaisessa kasvuvaiheessa siihen kiinni putoavat väjäämättä kehityksestä tällä alueella.
    EN TARKOITA nyt mitään chattia tai muutakaan näitä yksinkertaisia juttuja, vaan vaikka ihan nanotekniikkaa, kieliä globaaleja työmarkkinoita.
    Aina on niitäkin jotka köyhemmistä olosuhteista huolimatta onnistuvat siinä missä kuka tahansa, mutta tasa-arvoisessa yhteiskunnassa jokaiselle olisi oltava samat mahdollisuudet heti alusta alkaen.
    Lapsissa kun on tulevaisuus, heihin pitäisi satsata.

    Lapsislisät on nimenomaan tarkoitettu lapsen päivittäiseen elatukseen ja sen voi käyttää kaikkeen, mitä lapsi tarvitsee, kotiin, vuokraan, ruokaan kuin vaatteisiin, harrastusten ja terveyspalvelujen kustantamiseen. Siksi se maksetaan lähivanhemmalle, sille joka todellisuudessa huolehtii hänen päivittäisistä tarpeistaan.

    En ymmärrä mitä aloituksessai valitit. Sitäkö että lapsesi ei saa "merkkivaatteita" tai ratsastusppykurssia ?

    Luistimet, sukset ja tietokoneet eivät käytettyinä maksa niin paljon, ettei niihin missään tapauksessa ole varaa.

    Äänestä

  • 20 kirjoitti:

    pakosta lapsilisän sähkölaskun maksamiseen, että eivät lopu lämpö ja kuuma vesi lapsilta. Olen osa-aikatyössä ja tuloni riittävät juuri ja juuri elämiseen. Lienenkö idiootti?
    Tiedän vanhempia, jotka ovat säästäneet kaikkien lasten lapsilisät kasvamaan korkoa ja sitten lasten aikuistuessa luovuttaneet rahat heille. Sitten he valittavat kun lapsilta evätään opintotuet säästöjen vuoksi ja he saavat elää niillä rahoilla niin kauan kuin ne riittävät, ilman yhteiskunnan tukea. Onko se sitten oikea tapa käyttää lapsilisät? Yhteiskunta pakottaa käyttämään ne sillä tavoin lasten hyväksi.
    On se kumma kun tuollainen pieni summa kuukaudessa herättää niin voimakkaita tunteita. Jotkut luulevat aivan selvästi, etteivät lapset mitään kuluta. Eivät kylve, kuluta pesuaineita, pyykkikonetta, tiskikonetta, tarvitse tilaa, jonka lämmittäminen maksaa, älytöntä kerrassaan. Lapsethan ne juuri kuluttavat perheissä. Monet aikuiset säästävät itseltään kaiken mahdollisen saadakseen lapsille kunnollisen elämän. Ne lapsilisien kadehtivat lienevät jääneet ilman vanhempiensa rakkautta kun ovat niin katkeria.

    Samat sinulle:
    Lapsislisät on nimenomaan tarkoitettu lapsen päivittäiseen elatukseen ja sen voi käyttää kaikkeen, mitä lapsi tarvitsee., niin kotiin, vuokraan, ruokaan kuin vaatteisiin, harrastusten ja terveyspalvelujen kustantamiseen. Siksi se maksetaan lähivanhemmalle, sille joka todellisuudessa huolehtii hänen päivittäisistä tarpeistaan.

    En ymmärrä mitä valitat.

    Äänestä

  • 12 kirjoitti:

    Pohjois-Savon Tuhatkunnan aloite Kokoomuksen puoluekokoukselle 11.-13.6.2010

    Lapsilisästä huomioitava tulona korkeintaan puolet toimeentulotukea myönnettäessä

    Henkilön joutuessa viimesijaisen sosiaaliturvan eli toimeentulotuen varaan, pääsääntöisesti hänen kaikki tulonsa huomioidaan tulona tukea laskettaessa. Myös lapsilisä huomioidaan siis kokonaisuudessaan tulona toimeentulotukea myönnettäessä.

    Lapsilisä on tarkoitettu universaaliksi etuudeksi. Henkilön tai perheen joutuessa toimeentulotuen varaan, lapsilisä menettää alkuperäisen tarkoituksensa: se siis ikäänkuin vähennetään kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tuloista. Kaikkiin muihin tuloluokkiin kuuluvat saavat nauttia lapsilisäetuudesta täysimääräisenä.

    Tästä syystä lapsilisästä tulisi jättää huomioimatta esimerkiksi puolet toimeentulotuen
    määrää laskettaessa.

    Uudistuksella pureuduttaisiin omalta osaltaan köyhyyden ytimeen, koska
    toimeentulotukea saavat lapsiperheet, erityisesti yksinhuoltajien perheet ovat
    yhteiskunnassamme taloudellisesti kaikkein heikoimmassa asemassa.

    Hyväksyessään puoluekokousaloitteen puoluekokous velvoittaa puoluehallitusta ja kehottaa eduskuntaryhmää toimimaan siten, että lakia toimeentulotuesta (30.12.1997/1412) muutetaan lain 11§:n osalta. Lakimuutoksen myötä lapsilisästä tulee huomioida tulona korkeintaan puolet.

    Äänestä

  • 12 kirjoitti:

    Samat sinulle:
    Lapsislisät on nimenomaan tarkoitettu lapsen päivittäiseen elatukseen ja sen voi käyttää kaikkeen, mitä lapsi tarvitsee., niin kotiin, vuokraan, ruokaan kuin vaatteisiin, harrastusten ja terveyspalvelujen kustantamiseen. Siksi se maksetaan lähivanhemmalle, sille joka todellisuudessa huolehtii hänen päivittäisistä tarpeistaan.

    En ymmärrä mitä valitat.

    lapsilisät on käytetty lapsen päivittäisiin kuluihin. Usein puhutaan että rikkaiden lapsilisät ovat turhia ja ne menee vain lasten säästötileille. Kuitenkin tiedän lukuisia pientuloisia perheitä jotka alusta lähtien ovat
    myös pistäneet rahat sästöön jotta voisivat antaa rahat lapsilleen kun tulevat aikuisikään. Kutsuisin tässä tapauksessa rahat aikuislisäksi enkä lapsilisäksi. Myös minun nuoruudessani oli kavereita joiden tileille pistettiin lapsilisät säästön vaikka eivät varakkaita olleetkaan. Saivat sitten aikanaan kun täyttivät 18 v. tilikirjat itselleen. Pistivätkin sitten rahat sileäksi lyhyessä ajassa juhlien ja rellastellen. No yksi kaveri teki viisaasti ja pisti ASP säätötilille ja saikin ensi asunnon ostettua hyvin nuorena.

    Äänestä

  • yx-huoltaja kirjoitti:

    No minun lapseni ei joudu kärsimään vilua eikä nälkää, ovat onneksi jo aikuisia.
    Onko vaikea ymmärtää että kyse on eriarvoistamisesta.
    Ennen tätä päätöstä kun lapsinlisiä ei laskettu tt-tukeen.
    Tietysti olisi parasta että kaikilla olisi mahdollisuus ainakin kohtuulliseen toimentuloon, mutta aina on ollut ja tulee olemaan niitä jotka jostain syystä esim. sairaus jne eivät kykene tai saa mahdollisuutta työelämässä, koulutuksessa. Aina on niitä jotka ovat vähäosaisia syystä tai toisesta, mutta se että yhteiskunnassa alkaa olla jo useampi sukupolvi samasta perheestä jotka elävät työttömyysturvan varassa. On selvä merkki köyhyyden siirtymisestä lapsille ja luokkaerojen kasvamisesta.
    Tällainen pieni asia kuin lapsinlisä joka nyt suunnataan perheen elantoon sen sijaan että se käytettäisiin lasten muihin tarpeisiin johtaa väkisin eriarvoisuuteen. Ajatella nyt suksia luistimia, polkupyörä mm tarvikkeet joita kouluissa liikunnassa tarvitaan.
    Monet muutkin harrastukset maksavat ja paljon ratsastus joka on monen tytön unelma jää siksi ettei vanhemmilla ole varaa.
    Tietotekniikka joka on tänä päivänä välttämätön asia oppia, hallita ja joka kehittyy valtavalla nopeudella joka on tutkimuksin todistettu että jolleivät lapset pääse varhaisessa kasvuvaiheessa siihen kiinni putoavat väjäämättä kehityksestä tällä alueella.
    EN TARKOITA nyt mitään chattia tai muutakaan näitä yksinkertaisia juttuja, vaan vaikka ihan nanotekniikkaa, kieliä globaaleja työmarkkinoita.
    Aina on niitäkin jotka köyhemmistä olosuhteista huolimatta onnistuvat siinä missä kuka tahansa, mutta tasa-arvoisessa yhteiskunnassa jokaiselle olisi oltava samat mahdollisuudet heti alusta alkaen.
    Lapsissa kun on tulevaisuus, heihin pitäisi satsata.

    Onhan vastaavasti toimeentulotuessa sitten huomioitu lapset, eikö?

    "Onko vaikea ymmärtää että kyse on eriarvoistamisesta. "

    Eli samanarvoiset lapsilisät erituloisille on siis eriarvoistamista. Tämähän on tätä jatkuvaa lapsilisät pois hyvätuloisilta-toitotusta: Siis se, ensin ne, jotka kykenevät itse ruokkimaan perheensä, joutuvat maksamaan PALJON enemmän veroa, sekä suhteellisesti, että etenkin absoluuttisesti. Sitten heidän ei pitiäisi edes saada osaa takaisin tukina, jotka he itse ovat maksaneet, mutta sen sijaan ne pitää jakaa vain niille, jotka eivät ole näitä vähiäkään rahoja itse maksaneet veroina.

    Äänestä

Kirjoitit : "Kuinka ihmiset eivät reagoineet 30-luvulla tapahtuneeseen muutokseen siitä, että lapsinlisät lasketaan tulona tt-tukeen, tämähän oli yksi niistä suurimmista asioista jotka edesauttoivat köyhyyden kasvamista pienituloisissa perheissä."

Tällä ei taida olla nykyajan kanssa mitään tekemistä. 30-luvulla ei ollut olemassakaan lapsilisiä eikä siihen aikaan jaettu tt-tukea. Köyhäinapu toki oli olemassa ja sitä sai vain köyhtä ja vaivaiset.

Äänestä
  • Anteeksi kirjoitusvirhe kysymys kun on 1990 luvulla tehdystä muutoksesta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yx-huoltaja kirjoitti:

Presidentin uudenvuoden puheesssa esittämä huoli yhteiskunnan eriarvoisuudesta.
Kuinka ihmiset eivät reagoineet 30-luvulla tapahtuneeseen muutokseen siitä, että lapsinlisät lasketaan tulona tt-tukeen, tämähän oli yksi niistä suurimmista asioista jotka edesauttoivat köyhyyden kasvamista pienituloisissa perheissä.
Tänäkin päivänä kaikki lapset ovat oikeutettuja saamaan lapsinlisää, mutta hyvätuloisilla vain on mahdollisuus käyttää sitä siihen mihin se alunperin on tarkoitettu l. lasten harrastuksiin, koulutukseen, vaatteisiin jne.
Silloin kun tämä uudistus ajettiin läpi siihen ei reagoitu mitenkään pienituloisten puolelta. Itse siihen aikaan yritin kovasti pitää meteliä että nyt se eriarvoistaminen todella pääsee vauhittn.
Kummastutttaa tämä ihmisten välinpitämättömyys pitää puoliaan.
Nyt sitten reilut 10v myöhemmin ollaan huolissaan lapsista jotka elävät köyhyydessä.
Luuleeko kaikki vähävaraiset että nämä isotuloiset luopuisivat etuuksistaan vaieten??
Siis mielestäni vieläkin lapsinlisää ei saisi laskea tuloksi tt-tukeen.
Ei täällä passiivisella nurinalla mitään voiteta, pitää vaatia ja vaikuttaa yhdessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu