Mitä tämä tälläinen elämä on?

Mielestäni miehesi on luonnehäiriöinen eli sairas.
Käy sosialitoimistossa puhumassa asioista/oma asunto toimeentulo.
Jos onnistut pääsemään sinne salaa, niin hyvä. Ota lapset mukaan, jos
siten pystyt käymään sosialitoimistossa mieheltäsi salaa.
Älä jää suhteeseen jo lastenkin tähden.

Ei tuo kyllä kuulosta mitenkään terveeltä. Ei sinun eikä lastesi kannalta. Kuten joku tuossa kirjoitti, kuulostaa luonnehäiriöiseltä tai sairaalloisen mustasukkaiselta mieheltä. Tällaiset eivät muutu vaikka muuta väittäisivät. Uskallampa väittää että ajan myötä pahenee tuo käytös. Voisi varmaan sanoa ettei miehesi ole lyönyt sinua... vielä.

Itse en koskaan, ei koskaan sanoisi avopuolisoani huoraksi, en edes leikilläni. Kaiken muun ohella se kielii täydellisestä kunnioituksen puutteesta sinua kohtaan. Kuten myös tuo mustasukkaisuus ja vakoilu.

On vaikea lähteä jos taloudellisesti on heikoilla ja on vielä yhteisiä lapsiakin. Mieti kuitenkin ennen kaikkea lastenne tulevaisuutta. Onko tuo tervehenkinen ympäristö kasvaa ja kehittyä täyspäiseksi ihmiseksi?

minun elämästäni vuosia sitten. Kylmät väreet nosti pintaan kun luin.

Ihan samaa sanon sinulle kuin nuo toisetkin vastaajat. Miehesi ei ole normaali. Hän on luonnehäiriöinen ja siitä ei parane. Tilanne tulee pahenemaan ja otteet kovenemaan.

Tuo huoraksi nimittely on törkeää. Samoin vihjailut siitä, että yhteinen lapsenne ei olisikaan hänen. Samaa minäkin kuulin jatkuvasti eikä mikään ole koskaan niin pahasti loukannut. Lisäksi oli tuota samanlaista vahtimista ja rajoittamista. Edes omiin sukulaisiini en saanut olla yhteydessä. Kauppareissuilla olin vaikka missä ja vaikka kenen kanssa. Huolimatta siitä, että lapset olivat aina mukanani. Mies jopa nimesi näitä "muita miehiä" ja oli nähnyt minut heidän kanssaan.

Enempää en halua edes muistella. Tästäkin tuli paha olo.

Älä mieti onko sinulle olemassa enää ketään, jos lähdet. Sinä ja lapset, teidän hyvinvointinne on nyt tärkeintä. Älä anna nujertaa itseäsi enempää. Löydät ehkä joskus kunnollisen miehen rinnallesi, mutta sen aika ei ole nyt. Ensin sinun täytyy saada elämäsi järjestykseen ja opetella pärjäämään itsesi ja lastesi kanssa. Itse olen opetellut jo monta vuotta elämään itsenäisesti ja vasta nyt olen riittävän vahva ajattelemaan uutta suhdetta. Ehkä en koskaan pääse ajatusta pidemmälle, mutta olen todella onnellinen, että minun ei enää koskaa tarvitse olla kenestäkään riippuvainen. Pärjään omillani ja se on paljon se.

VOI HERRA J...........
En ole varsinaisesti uskovainen, mutta tällaisia lukiessa tulee joko kirosana tai herra j..............
Ota lapset ja lähde nyt heti lätkimään sieltä. Onhan turvataloja ym. apua kyllä löytyy. Sosiaalitätien puheille vaan.
Hän on henkisesti sairas ja myös hän tarvitsee apua.
Jos jäät henkisen väkivallan taakan alle, olet lopulta itsekin henkisesti sairas, myös lapset.
Fyysinen väkivalta tulee mukaan myös, ellet ehdi lähteä.



Tässä mun kokemuksia, joita olen toiselle palstalle kirjoitellut:
Se on kerrasta poikki sanon suoraan sen!
Kuten Tarja Ylitalon laulussakin vuodelta 1997 sanotaan.
Oli syy mikä tahansa, pettäminen tai väkivalta.
HUOM. väkivaltaa se on pettäminenkin, nimittäin henkistä väkivaltaa.

Niin minäkin tein, yhdestä fyysisen väkivallan kerrasta poikki. Henkistä väkivaltaa sitä kestää jonkin aikaa, riippuen omasta itsetunnosta ja sen vahvuudesta. Minä vaan pistin toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Juominen oli joka viikkoista, kotiintulot aamulla ja kehumiset, et voi todistaa, että olen ollut vieraissa. Kai hänellä oli liian iso ego tai tosi huono itsetunto, todennäköisesti jälkimmäinen. Jossain vaiheessa minä jo mielessäni päätin, että tämä saa loppua. Aikaa kuitenkin vielä vierähti parisen vuotta ja............!!!!!!!!!!! Vuosien henkisen väkivallankin päätteeksi, hän kävi kerran lopulta käsiksi. Se oli siinä.
Lapsia en tiedä väkivalloin kohdelleen kuin yhden ainoan kerran vanhinta lastamme.
Lapset pitää osata kasvattaa ilman väkivaltaa. Jos ei puhumalla selviä kasvatuksesta, pitää mennä apua hakemaan.

Siltä ainakin tuntuu mitä pitemmälle aikaa kuluu, huono itsetunto hänellä on edelleen, aivan varmasti kaikesta jälkeenpäin tietooni tulleista asioista päätellen. Säälittävä tapaus, mutta sääliä en tunne. Minun tunteeni vaihtelee edelleen välinpitämättömyydestä ja inhosta vihaan.

Näin jälkikäteen ajatellen, itselläni taisi silti olla silloinkin tosi hyvä itsetunto, koska en luhistunut.
Lasten, ystävien ja sukulaisten tuella pärjäsin silloin eteenpäin ja pärjään edelleen.
Tänä päivänä voin sanoa, että ystäviini lukeutuu myös miehiä. Siis miesvihaajaa minusta ei ole tullut.

Väkivaltaa olen minäkin joutunut lapsuudessani sietämään, nimittäin selkääni saanut vanhemmiltani, kuten kaikki sisaruksenikin. Muistelin vaan, että isä antoi selkään. En muistanut äidin antaneen selkään. Vasta aikuisena sain tietää, että äitikin antoi selkään. Kai sitä sisimmässään kieltää äidin väkivallan, haluaa unohtaa. Äidin väkivalloin kohtelua varmaankaan ei kukaan sisimmässään halua tunnustaa.
Enää en jaksa niitä murehtia ja ajatella, haudassa ovat molemmat.

Itseni puolesta voin rehellisesti sanoa, aikanaan voin mennä hautaan onnellisena siitä, että väkivaltaa en ole käyttänyt lasteni kasvatuksessa. Aikuisia ovat ja heidänkin mielenterveytensä ovat kaikesta huolimatta säilyneet. Kaveripiirit hyvät, ei heistä ole tullut juoppoja.

En ole pystynyt uuteen suhteeseen edelleenkään, vaikka erosta on jo pitkälti toistakymmentä vuotta. Enkä halua, enkä voi ryhtyä yhden yön suhteisiin, yököttää ajatuskin, kuinka jotkut voi sellaista harrastaa. Olen mieluummin ilman.

Olen kuitenkin tuntenut kiinnostavan miehen tanssien merkeissä pari vuotta. Aloin todella kiinnostua hänestä ja hän minusta. Tuntui, että tässäpä minulle mies loppuelämäksi. Parin tapaamisen jälkeen, hän totesi, että ei halua suhdetta, kun hänellä on jo toinen muualla. Vieläpä kehotti/kerjäsi, anna vaan korville. En tietenkään antanut, kehotin vain tiukasti poistumaan. Miksi ei sanonut jo aiemmin, että hänellä on toinen. Kai halusi vain seksiä. Onneksi ei ehditty niin pitkälle.
Silti pommittaa tekstiviesteillään vieläkin. Kai tässä täytyy ruveta puhelinnumeroaan vaihtamaan, vaikkakaan tekstiviestit eivät ole sellaisia, että varsinaisesti aihetta vielä olisi.

Jotkut myös näköjään janoavat väkivaltaa.

Tuntuu, ettei minulle sitä oikeaa ole olemassakaan. Haaveilen silti välillä, että jospa joskus kuitenkin vastaan pölähtää vielä se aivan oikea, joka vie jalat alta eikä ole väkivaltainen.

Kenenkään ei tarvitse väkivaltaa sietää.

vai niin

Tuttua kuultavaa.Elät narsustin,luonnevikasen kans, niin elin minäkin. Joka kk ko oli lainan lyhennyksen aika, sain kuulla, että millä (sukunimeni) huora maksat. Kävin ennen tyttöjen kans iltaa istumasa, Koko ajan puh pukkas viestejä häneltä. Kaveritkin jo sano, että laita puh kiinni. Missä oot, milloin tuut jne. LÄHE HYVÄ IHMINEN POIS TUOSTA SUHTEESTA. Mä elin liian kaun " KO SÄ OOT NIIN TYHMÄ " suhteessa. Vei koko mun itsetunnon, mä en oo mitään. Hän lähinnä Jumalasta seuraava.Aluks jakso teeskennellä fiksua mutta sitte alko lyömiset ja potkimiset, ja nekin se hullu, kääntää sun syyks. Mä lähin poliisien kans. Lujille on ottannu ja paljon oon maksannu, mutta kannattaaa. Oon henkisesti vielä aika heikoilla mutta mua ei kukaan enää lyö eikä potki eikä hauku koko ajan.En varmaan koskaan parane siitä mitä hän teki mulle.

mistä te naiset oikein löydätte "unelmamiehiä"?Rakkauteen ei kuulu henkinenväkivalta,vaan hellyys ja romantiikka.Kotityöt tulee myös miehenkin tehdä,eli siivous ..ruuanlaitto!

Nyt et kyllä ajattele lapsiasi yhtään!

"Alan palaa loppuun.. lähtisin jos uskaltaisin, vai lähtisinkö sittenkään? Sekaisin on pieni mieli.. entäs jos mulle ei olekkaan olemassa enää ketään?"

Sinäkö vain olet tärkeä? Entä, millaisen kuvan annat lapsillesi perhe-elämästä, kun suostut elämään tuollaisessa shteenkuvatuksessa!?
Lapsesi elävät teidän jälkeennekin ja he ovat tärkeysjärjestyksessä ykkösenä. Heidän tulisi olla!

Ei se lähteminen ole helppoa, tiedän. Kuten sanoit, sekaisin tuossa menee pää. Mutta lähde, se on AINOA OIKEA TEKO.

Elin kymmenisen vuotta vastaavassa liitossa. Tietystikään alku ei ollut niin pahaa, kunhan siinä paheni pikku hiljaa sitten. Olin kotiäitinä, sehän se oli hyvä tilanne rajoittaa menemisiäni. Juurikin tuo, ettei lapsia sitten ois hoitanut kukaan. Jos joskus olin saanut luvan lähteä, viime tingassa tuli joku kiristys-juttu: ei hän katsokaan lapsia, tai ottaakin auton tai muuta mukavaa ja nolona sain perua menoja. Jos pääsin jonnekin, kuten kahville (oi ihmettä!!), tekstareita tuli viiden minuutin välein. Oli kotiintuloaikoja, minuutilleen piti niitä noudattaa. Ja ihan sama, vaikka noudattikin, siltikin tuli aina huudot ja haukkumiset.

Lapsista tosiaan vitsaili, etteivät ole hänen. Kun loukkaannuin, ihmetteli, miten olen niin huumorintajuton. Puhelinta tarkkailtiin, tekstarit luettiin selän takaa, samoin s-postit. Jos puhuin kenen tahansa kanssa pidempään, alkoi huudella, että pitää lopettaa se jauhaminen.

No niin, koskaan ei käynyt käsiksi. Siitä ylpeili kyllä. Mutta vankina piti, otti puhelimet ja lompakot, istui ulko-oven edessä, valvotti ja kuulusteli. Turvakodin kautta piti lähteä, mutta sen kautta VOI LÄHTEÄ. Sieltä ei tarvitse poistua ennen kuin uusi asunto on. Vapaus on todella helpottavaa, usko minua. Se on kaiken vaivan arvoista. Ja ennen muuta lapsesi ansaitsevat sen.

Voimia!

Kipee ukko. Eikä se tuosta mihinkään muutu, pahenee vaan.

Äkkiä veks.

Miehesi käytös tulee vaan pahenemaan, voin vastaavan kokeneena sanoa. Äkkiä irti suhteesta niin kuin oliis jo, sairas ihminen, joka kyllä löytää heikot kohtasi ja huomaa uutta koko ajan millä iskeä. Ota yhteys ensi- ja tuvakotiin, kenelläkään ei yksinkertaisesti ole oikeutta kohdella toista tuolla tavalla.
Olet nuori ihminen, tulevaisuus on edessäsi. usko pois, terveitäkin miehiä löytyy.

Jätä tuollainen narsisti immediately.

Ei ole edes MIES tuollainen! Säälittävä raukka, ja SAIRAS vielä. Itselläni oli kauan sitten tuon tapainen poikakaveri, hyvä kun viimein pääsin eroon siitä. Tuollaisissa "eläimissä" (kyllä!) näyttää yhdistyvän kaikki itse paholaisen luonteenpiirteet!

En tiedä voiko kukaan pitää heidän kaltaisiaan edes ystävinä, siis miehet? Ehkä toinen samanlainen?
Siis he ehkä VOIVAT, ehkä , suoriutua jotenkin työelämässä, ja kaupassa käynnin, imuroinnin ja pyykkinsä -sitten kun ei ole äitiä tai naista huolehtimassa - mutta en usko että heillä voisi olla arjessaankaan jonkunlaista normaalia keskustelua, hauskanpitoa, toisen huomioimista, lasten kasvatuksen alkeellisintakaan tajua, itsetuntemusta tai tunteidensa hallintaa ? Hehän pelkäävät koko ajan menettävänsä sen "h..ransa" ( !!!), lapsikaan ei nyt vaan VOI olla hänen ( !!!) , ei uhraa latin latia vaimonsa eteen ( HÄH?? Eikös se ole yhteistä se talous, jos ollaan yhteen menty ja RAKASTETAAN? Ja RAKASTAMINENKIN on valinta! Mies voisi valita, että nyt minä alan MIEHEKSI, ja huolehdin tuosta heikommasta osapuolesta, niinkuin isännän kuuluu? Eikös?

Kyllä sanon näin; jotkut ovat vaan valinneet olla kuin rotat. Sellaisista kannattaa pysyä kaukana! Se myrkky, mikä heissä on, näivettää lopulta kaiken elämän ympäristöstään! Lapset kauaksi heistä. Nähnyt seurauksia.