Keskustan kannatus lisääntyy koko maassa

Keskustan politiikka tuottaa ansaitsemaansa arvostusta kaikkialla, niin maamme rajojen sisällä kuin ulkopuolellakin. Monet mielipidemittaukset ovat osoittaneet, että kepun kannatus kasvaa kaikilla rintamailla ja niiden mittausten faktatietoihin tukeutuen olen tehnyt asiasta muutaman avauksen jo aikaisemminkin. Kun näillä Kepulandian kehittyneillä rintamailla väestö kasvaa ja on sivistyneempää kuin vastaavasti sdp:n perinteisillä kannatusalueilla alikehittyneessä Suomessa, niin vääjäämätön lopputulema on se, että sdp:n kannatus tulee kuihtumaan koko maassa.
Todettakoon vielä se tosiseikka, että sdp:n kannatus rypee historian alhaisemmalla tasolle ja puolueen puheenjohtajan kannatus kansan keskuudessa on vain vajaa 7%-yksikköä. Tästä johtuen sdp-puolueella on vääjäämätön lopullinen matka oppositioon ja sitä kautta muistolaattaa vaille oleva poliittinen reliikki.
10251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Et sinä mikään Jäbä ole, joku matkiva runkkarinluuseri vain.

Äänestä
  • Keskustan kannatus lisääntyy koko maassa.

    Äänestä

  • Suomessa paljon maajusseja!

    Äänestä

  • -Jäbä kirjoitti:

    Keskustan kannatus lisääntyy koko maassa.

    Vittu et sinä Jäbä ole

    Äänestä

  • lappalainenn kirjoitti:

    Vittu et sinä Jäbä ole

    Kyllä olen, se oikea Jäbä!

    Äänestä

Keskustan kannatus lähti nousuun jo syksyllä ja kevään aikana kannatus vahvistuu kun takuueläkkeiden saajat kiittävät keskustaa äänivyöryllä.

Äänestä
  • Näin käy ja niin ottaa pattiin, että lähden heti kaljoille.

    Äänestä

Vanha sanonta:"Mitä kylvää, sitä niittää".

Äänestä

Niin vaan oikke se on. punukit koloo poikkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-Jäbä kirjoitti:

Keskustan politiikka tuottaa ansaitsemaansa arvostusta kaikkialla, niin maamme rajojen sisällä kuin ulkopuolellakin. Monet mielipidemittaukset ovat osoittaneet, että kepun kannatus kasvaa kaikilla rintamailla ja niiden mittausten faktatietoihin tukeutuen olen tehnyt asiasta muutaman avauksen jo aikaisemminkin. Kun näillä Kepulandian kehittyneillä rintamailla väestö kasvaa ja on sivistyneempää kuin vastaavasti sdp:n perinteisillä kannatusalueilla alikehittyneessä Suomessa, niin vääjäämätön lopputulema on se, että sdp:n kannatus tulee kuihtumaan koko maassa.
Todettakoon vielä se tosiseikka, että sdp:n kannatus rypee historian alhaisemmalla tasolle ja puolueen puheenjohtajan kannatus kansan keskuudessa on vain vajaa 7%-yksikköä. Tästä johtuen sdp-puolueella on vääjäämätön lopullinen matka oppositioon ja sitä kautta muistolaattaa vaille oleva poliittinen reliikki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu