”Käsky” perustuu Leena Landerin samannimiseen romaaniin.
Tietysti tappajia ja raiskaajia olivat ilkeät valkokaartilaiset? Kirkasotsaiset punakaartilaisnaiset saivat syyttä siipeensä. Eikö Louhimiehellä ja Landerillakaan ole mitään ennen kokematonta näkökulmaa 1918 tapahtumiin kuin hyllystä tempaistu klishee.
Tässä elokuvassa ongelmana on se että elokuvan tekijät ovat sosialisteja joidenka kerronnalliseen kokemuspiiriin kuuluu vasemmistoideologia ja nostalgia. Sosialistinen ideologia ja kommunistinostalgia eivät itsessään ole huonoja tai pahoja. Ongelma on siinä että tarina ei missään muodossa vastaa yleisön toiveisiin. Tarina on itsessään täysin ennakoitavissa ja näin mitään tarvetta elokuvan katsomiseen ei ole.
Elokuvan rahoituksen turvaamiseksi suomessa tarinat kirjoitetaan klisee 1 muottiin. Sosialistivihreät kulttuuritoimituksissaan eivät halua asioihin muutosta. Ei saa tehdä rehellistä realistista elokuvaa vaan pitää tehdä sosialistipuolueen piilopropagandaa. Voidaan myös osoittaa että korkeinta valtiojohtoa myöten Suomi on täysin kahtiajakautunut sisällissodan suhteen. Valtion päänainen avoimesti halveksii suomen itsenäisyystaistelun puolesta verta vuotaineta suomalaisia (toisille lahtareita) samalla kun itse osallistuu punikkien (toisille vakaumuksensa puolesta kuolleiden) muistojuhlaan. Elokuvan tekeminen, eritoten hyvän elokuvan, edellyttää rehellistä kirjoitustyötä jota vasemmistolaisuudesta äidinmaitonsa imeneiltä on turha odottaa.
Punikit ovat täysin epäuskottavia kapinallisia. Kauniita katsella sitä ei käy kiistäminen mutta uskottavuus on kuin Matti Vanhasella gettoblaster olkapäällä marssimassa kontulassa huutaen "Yo Man!".
Kuka hyvänsä pysytyisi tekemään paremman käsikirjoituksen mutta tämä ei elokuvan tekijöille tullut mieleen saati ymmärrys siitä että oma ei kertakaikkiaan toimi.
Elokuva on tarina. Käsky ei ole tarina. Se on propagandaa. Kyllä hyvintehtyä propagandaa voi ja pitää katsoa. Natsit ja kommunistit erosivat siinä että natsit osasivat loimia propagandansa epäsuorasti siinä missä kommunistit tekivät kömpelöä puuskuttavaa tööttiä. Suomessa tuotetaan tietyin väliajoin sosialistituuttaa ja seuraava pläjäys plörähtää Villilästä.
Ainoa mikä suomalaiseen 1918 elokuvakerrontaa ei mahdu on tarina ja totuus. Se toinen totuus ja kahden eri totuuden ristiriita. Sosialistivaltioissa ei voi olla kuin yksi virallinen totuus kerrallaan. Ja Suomi on sosialistinen virkavaltio.
Tietysti tappajia ja raiskaajia olivat ilkeät valkokaartilaiset? Kirkasotsaiset punakaartilaisnaiset saivat syyttä siipeensä. Eikö Louhimiehellä ja Landerillakaan ole mitään ennen kokematonta näkökulmaa 1918 tapahtumiin kuin hyllystä tempaistu klishee.
Tässä elokuvassa ongelmana on se että elokuvan tekijät ovat sosialisteja joidenka kerronnalliseen kokemuspiiriin kuuluu vasemmistoideologia ja nostalgia. Sosialistinen ideologia ja kommunistinostalgia eivät itsessään ole huonoja tai pahoja. Ongelma on siinä että tarina ei missään muodossa vastaa yleisön toiveisiin. Tarina on itsessään täysin ennakoitavissa ja näin mitään tarvetta elokuvan katsomiseen ei ole.
Elokuvan rahoituksen turvaamiseksi suomessa tarinat kirjoitetaan klisee 1 muottiin. Sosialistivihreät kulttuuritoimituksissaan eivät halua asioihin muutosta. Ei saa tehdä rehellistä realistista elokuvaa vaan pitää tehdä sosialistipuolueen piilopropagandaa. Voidaan myös osoittaa että korkeinta valtiojohtoa myöten Suomi on täysin kahtiajakautunut sisällissodan suhteen. Valtion päänainen avoimesti halveksii suomen itsenäisyystaistelun puolesta verta vuotaineta suomalaisia (toisille lahtareita) samalla kun itse osallistuu punikkien (toisille vakaumuksensa puolesta kuolleiden) muistojuhlaan. Elokuvan tekeminen, eritoten hyvän elokuvan, edellyttää rehellistä kirjoitustyötä jota vasemmistolaisuudesta äidinmaitonsa imeneiltä on turha odottaa.
Punikit ovat täysin epäuskottavia kapinallisia. Kauniita katsella sitä ei käy kiistäminen mutta uskottavuus on kuin Matti Vanhasella gettoblaster olkapäällä marssimassa kontulassa huutaen "Yo Man!".
Kuka hyvänsä pysytyisi tekemään paremman käsikirjoituksen mutta tämä ei elokuvan tekijöille tullut mieleen saati ymmärrys siitä että oma ei kertakaikkiaan toimi.
Elokuva on tarina. Käsky ei ole tarina. Se on propagandaa. Kyllä hyvintehtyä propagandaa voi ja pitää katsoa. Natsit ja kommunistit erosivat siinä että natsit osasivat loimia propagandansa epäsuorasti siinä missä kommunistit tekivät kömpelöä puuskuttavaa tööttiä. Suomessa tuotetaan tietyin väliajoin sosialistituuttaa ja seuraava pläjäys plörähtää Villilästä.
Ainoa mikä suomalaiseen 1918 elokuvakerrontaa ei mahdu on tarina ja totuus. Se toinen totuus ja kahden eri totuuden ristiriita. Sosialistivaltioissa ei voi olla kuin yksi virallinen totuus kerrallaan. Ja Suomi on sosialistinen virkavaltio.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Punikkihoro ehdotti "jos saat naida oikeen kunnolla niin unohdetaanko se kenttäoikeus?"
Elokuvilla on luultua suurempi vaikutus ihmisten elämänkatsomuksien ja mielikuvien synnyssä.
Montakohan prosenttia ihmisistä on muodostanut käsityksensä Suomen sodista Laineen Tuntemattoman perusteella. Sekin on kuitenkin vain elokuva.
Verorahoilla selektiivisesti elokuvatuotantoa rahoitettaessa sen luomalla mielikuvalla on merkitystä myös rahoittajan kannalta. Olisi syytä tukea kaikenlaisia tulkintoja. Omilla rahoillaan jokainen saa tehdä minkälaisia hengentuotteita tahansa.
Miksei Suomen valtio maksanut Mannerheim-elokuvaa?
Voi teitä psykoottisia kommukanpelkoisia, joita ei historian kriittinen tutkimus tai kuvaaminen kiinnosta...
No ei todellakaan riitä, Mannerheim on useita kertoja valittu Suomen suurhenkilöksi.
Hänen persoonaansa todenmukaisesti valottava teos olisi tarpeen Suomen kansalle.
Ilman mitään punikkipaskaa...