Olemme harkitsemassa kyseistä huoneistohotellia Puertossa. Toiveenaamme on tilava ja viihtyisä huoneistohotelli alakaupungilta. Hieman arveluttaa tuo sijainti Palmukadun varrella. Miten liikennemelu häiritsee? Kokemuksia kyseistä hotellista otetaan mieluusti vastaan.
Apartamentos Alta
4
454
Vastaukset
- eijamar
Palasimme eilen, ko.Altassa saimme 1. kerroksen huoneiston. Suosittelen pyytämään ylempää, tuossa kerroksessa aurinko paistoi vain osan päivää, liikenne ei kovinkaan haitannut. Uuden Vuoden yötä juhlijoiden äänet kuuluivat. En ehkä menisi toista kertaa, mutta yleensä muutenkin kokeilemme eri vaihtoehtoja. Huoneistomme sijatsi siis länsipuolella ja viereinen tornihotelli varjosti parveketta. Siisteys oli tavanomaista, vessanpytty korjattiin seur.päivänä ilmoituksesta. Kahvilan aamupala oli niukka ja sehän ei sisältynyt hintaan.
Sijainti on hyvä lähellä rantaa, yläkaupungissa portaiden nousua, siellä ehkä rauhallisempaa?- Matkailija.
oltiin Altassa. En sanoisi erityisen tilavaksi ja viihtyisäksi kaksiota jossa olimme. Siellähän on myös kahden makuuhuoneen huoneistoja, sellaisessa varmaankin tilaa enemmän.
Erittäin niukka keittiövarustus, samoin huoneiston sisustus. Kaikenkaikkiaan melko nuhjaantunut huoneisto. Keittolevy oli rikki, joka korjattiin pyynnöstä.
Muuten hotellin henkilökunta erittäin ystävällistä, ja siivous erinomainen.Lakanat ja pyyhkeet vaihdettiin monta kertaa viikossa. Ilmapiiriltään mukava pienehkö huoneistohotelli.
Minkaanlainen meteli ei häirinnyt, olimme 5.krs:ssa.
Altan sijaintihan on erinomainen, siksi valitsimmekin juuri sen. En menisi kuitenkaan minäkään toista kertaa, ainakaan listahinnalla.
- 22+23
nostaisin paremmiksi huoneistohotelleiksi Palmeras Playan, Noelia Playan, Teneguian, Tenerife Vingin ja Florida Plazan. Viimeksi mainitussa on tosin ohuet seinät joten josa naapuri on äänekäs niin se kuuluu.
Ystävämme olivat kerran Altassa 6vk. Tilasivat kaksion, saivat kolmion. Huoneet eivät olleet oikein viihtyisät ja parvekeelle paistoi aurinko vain vähän aikaa. Melu ei häirinnyt. Kerran olivat Apartamentos Bahia Playassa, se oli parempi. Tosi tilava parveke ja huoneet paremmat. Näkymät oli merelle, vuorille ja banaanilehtoon. Iso allasalue ja rauhallinen hotelli. Miinuksena sijainti vähän sivussa, oli matkaa esim merivesialtaille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen886013Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,3045338Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk503355Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään102926Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1062729Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t41685Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.171598Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,211530Vihervassarit
Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät321459Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei1801110