Kirsi Virtanen - Äärihurriliike 10-0, oikea päätös

Iltalehti:
"Ylen pakkoruotsipakinassa ei syyllistytty rikokseen
Tiistai 4.1.2011 klo 11.20
Apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan Yle Radio 1:n toimittaja ei syyllistynyt ohjelmassaan sananvapausrikokseen.

Tutkinnanpyynnön poliisille oli tehnyt Finlandssvensk samling rf -niminen yhdistys ohjelmasarjasta Kirsi Virtanen. Yhdistyksen mielestä toimittaja Kirsi Niemi-Virtanen olisi kahdessa ohjelmassaan solvannut suomenruotsalaisia. Hän oli käyttänyt muun muassa pakkoruotsia käsitelleessä ohjelmassaan sanaa "svedupetturi".

Niemi-Virtanen itse perusteli, että hänen ohjelmansa ovat pakinatyylisiä ja siihen kuuluu tietynlainen kärjistäminen ja liioittelu. Niemi-Virtasen mielestä kuuntelijoiden on täytynyt ymmärtää alusta lähtien ohjelman tyylilaji.

Syyttämättäjättämispäätöksen tehnyt apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen Christer Lundström katsoi Niemi-Virtasen pysyneen sallitun liioittelun ja provokaation rajoissa.

STT"
14640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Onpas laajasti uutisoitu juttu!

Ylen pakkoruotsipakinassa ei syyllistytty rikokseen

http://www.google.com/search?q=Ylen pakkoruotsipakinassa ei syyllistytty rikokseen&rls=com.microsoft:fi&ie=UTF-8&oe=UTF-8&startIndex=&startPage=1&rlz=1I7ADSA_en

Äänestä
  • Tällä saadaan taas huomiota siihen, miksi tällaisia pakinoita kirjoitetaan ja mikä on ongelman ydin eli pakkoruotsi!

    Äänestä

  • perustuslainpuolesta kirjoitti:

    Tällä saadaan taas huomiota siihen, miksi tällaisia pakinoita kirjoitetaan ja mikä on ongelman ydin eli pakkoruotsi!

    Kannattaa kuunnella herkällä korvalla.

    Äänestä

  • f11f kirjoitti:

    Kannattaa kuunnella herkällä korvalla.

    Minä tunnen vain vakiintuneen ilmaisun svedupetteri eli eräänlainen puuhapete, suru tai riikki.

    Onko siellä taas istunut joku iida-asplundilainen ummikko korva ratiossa ymmärtämättä kuulemaansa?
    Suruille pakkosuomi eka luokalta alkaen, jotta oppivat luonnolliseksi asiaksi Suomessa.

    Kuinka ollakaan, taas suru on kärkkymässä valtakunnansyyttäjäksi.
    Paljonko tämä surujen identiteetti-näytelmä taas tuli maksamaan suomalaisille veronmaksajille?

    En ole koskaan törmännyt ilmaisuun svedupetturi, vaikka siten voisi kutsua Munsalan soutajia tai sotilasavun Suomelle estäneitä riikkejä.
    Onko muilla tietoa tai kokemusta?

    Äänestä

Kirsillä! Mahtava Nainen!!

Äänestä
  • Se on todella törkeää että sitä saa sitten solvata meitä suomenruotsalaisia ihan miten haluaa! Eikö Suomessa ole enää oikeutta kun sitä saa tolleen vihakiihottaa miten haluaa? Toivottavasti päätös valitetaan että se Virtanen saa sitten sen opikean tuomion ettei enää jatka sitä vihakiihotusta.

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    Se on todella törkeää että sitä saa sitten solvata meitä suomenruotsalaisia ihan miten haluaa! Eikö Suomessa ole enää oikeutta kun sitä saa tolleen vihakiihottaa miten haluaa? Toivottavasti päätös valitetaan että se Virtanen saa sitten sen opikean tuomion ettei enää jatka sitä vihakiihotusta.

    ota poika nitro

    "Oikein!

    rautaako?
    12.11.2010 10:34

    Oikein, viranomaiset pitää laitta tukiopetukseen jos ei muuten palvelu
    pelaa molemmilla kotimaisilla. Nyt laitetaan poliisi ojennukseen ja
    Jerkerhän laittoi merivartijat ojennukseen. Näin se etenee fennot!

    Ekonomie magister, HANKEN

    * VASTAA
    * Kerro kaverille:
    * Ilmoita asiattomasta viestistä

    Huomio: Tumputin ja vedin käteeni, kun kirjoitin edellistä!

    rautaako?
    12.11.2010 10:40

    Joskus saatan tehdä sitä yhtä aikaa. Siihen ei umpisurkea ja
    onneton Nettifenno kykene.

    Ekonomie magister, HANKEN "

    Äänestä

  • S(v)ekoilija? kirjoitti:

    Nyt tämä meni hauskaksi.
    HBL tai stt tai joku on käsittänyt väärin,koska HBL:ssä luki, että "Virtanen oli käyttänyt sanaa "svedupetturi" .HBl on jopa kääntänyt tuon väärin kuullun sanan ruotsiksi: "sveduförrädare".
    :D
    Itse asiassa Virtanen käytti sanaa "svedupetteri".

    Koska Finlandsvensksamling tai mikä lie äärisveko(petteri)järjestö (:D) oli siis tehnyt kantelun, vaikka ei ollut ymmärtänyt, mitä Virtanen oikeastaan sanoi, antaa tämä hupaisuus vielä enmmän painoa Virtasen pakinan sisällölle ja viestille, eli: "Ruotsinkielisten tulisi opetella viimein suomea".

    Äänestä

  • :D:D......... kirjoitti:

    onkohan ne pöhköt kirjoittaneet siihen varsinaiseen valitukseenkin väärän muodon?

    Äänestä

  • petteripetturi kirjoitti:

    onkohan ne pöhköt kirjoittaneet siihen varsinaiseen valitukseenkin väärän muodon?

    Kirsi Virtasen pakina tulei todelliseen tarpeeseen.
    Hurrien on nyt alettava oppia suomea.

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    Se on todella törkeää että sitä saa sitten solvata meitä suomenruotsalaisia ihan miten haluaa! Eikö Suomessa ole enää oikeutta kun sitä saa tolleen vihakiihottaa miten haluaa? Toivottavasti päätös valitetaan että se Virtanen saa sitten sen opikean tuomion ettei enää jatka sitä vihakiihotusta.

    Se on vain sitä mitä suomenkieliset ovat saaneet vuosisatojen ajan ruotsinkielisten taholta. Osat ovat vain vaihtuneet ja Kirsikin oli tosi kiltti pakinassaan. Ei Kirsi käyttänyt minkäänlaista muuta asetta kuin omaa kieltään tässä pakinassa. Hyvä Kirsi!

    Äänestä

Eihöän puolikieliset ruotsikot ymmärrä suomea. Liian vaikeaa mutta ei mamuille.

Äänestä
  • saisivat hävetä, kun eivät ymmärrä edes mistä valittavat. Pitäisi antaa tuomio Kirsi Viratasen kunnianloukkauksesta. Ilmeisesti se oli Höblä joka oli kääntänyt asian virheellisesti. Tahallaanko?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kirsille kiitos kirjoitti:

Iltalehti:
"Ylen pakkoruotsipakinassa ei syyllistytty rikokseen
Tiistai 4.1.2011 klo 11.20
Apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan Yle Radio 1:n toimittaja ei syyllistynyt ohjelmassaan sananvapausrikokseen.

Tutkinnanpyynnön poliisille oli tehnyt Finlandssvensk samling rf -niminen yhdistys ohjelmasarjasta Kirsi Virtanen. Yhdistyksen mielestä toimittaja Kirsi Niemi-Virtanen olisi kahdessa ohjelmassaan solvannut suomenruotsalaisia. Hän oli käyttänyt muun muassa pakkoruotsia käsitelleessä ohjelmassaan sanaa "svedupetturi".

Niemi-Virtanen itse perusteli, että hänen ohjelmansa ovat pakinatyylisiä ja siihen kuuluu tietynlainen kärjistäminen ja liioittelu. Niemi-Virtasen mielestä kuuntelijoiden on täytynyt ymmärtää alusta lähtien ohjelman tyylilaji.

Syyttämättäjättämispäätöksen tehnyt apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen Christer Lundström katsoi Niemi-Virtasen pysyneen sallitun liioittelun ja provokaation rajoissa.

STT"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu