Poliisiylijohtaja Mikko Paatero hyökkää suomalaista oikeusjärjestelmää vastaan. Jyrki Kataista ja Matti Vanhasta "uhannut" vapautui perustettomista syytteistään.
Helsingin käräjä oikeus ei löytänyt mitään rikoslain edellyttämiä rikoksen tunnusmerkkejä. Ei tahallisuutta, ei uskottavaa toteuttamistarkoitusta, ei edes laittoman uhkauksen teon kuvausta eli uhkausta ei osoitettu mihinkään kohdehenkilöön suoraan.
Kyse oli mielenilmauksesta; ehkä harkitsemattomasta ja hyvän tavan vastaisesta; jonka poliisi ja syyttäjä katsoivat voivansa kieltää tekaistuilla rikossyytteillä.
Poliisin on varmistuttava että kyse on rikoksesta. Tässä tapauksessa on siis toimittu poikkeuksellisesti. Poliisi on toiminut mielivaltaisesti ja käyttänyt asemaansa väärin.
Sananvapaus on perustuslaillinen oikeus ja jos kansalaisia aletaan terrorisoimaan näytösoikeudenkäynneillä estääkseen kansalaisia ilmaisemasta myös negatiivisia tunteitaan keskustelupalstoilla, jotka eivät ole tarkoitettu kaikille. (voidaan päätellä asiayhteydestä) kyse on sananvapauden rajoittamisesta. Se ei kuulu poliisin tehtäviin.
Mikko Paateron ero tehtävistään on syytä toteuttaa pikaisesti. Mielivalta ei ole uskottavaa polisiylijohtajalle.
NINEL

Vastaukset 3
Vanhimmat
MIKKO PAAPERO on SUOJATYÖPAIKKASSA johon kokoomus on halunnut oman KANNATAJANSSA...
näkeehän sen jo tyhmäkin kansalainen että MIKÄ tämän KOKOOMUKSEN TAHTO TILA ON....
jaettaan kansalaisia sen kun ehditään....
EIHÄN TÄSSÄ PIAN USKALLA EDES PUHUA TAI KIRJOITTAA MITÄÄN MINNEKÄÄN ETTÄ JOUTUU SYYTEESEEN MIELIPITEISTÄÄN....
kokoomus haluaa tähän MAAHAN YKSI PUOLUEJÄRJESTELMÄN....siksi tämäkin juttu piti verorahoja tuhlata...
SYYTÄJÄN PITÄÄ YMMÄRTÄÄ ETTÄ TEOT JA PUHEET/KIRJOITUKSET ON KAKSI ERI ASIAA....
pitäisikö syytäjän virkamiehiä vaihtaa kun tuntuu että samat tyypit on olleet liian kauvan jo viroissaan....
KUN ALKAA TULLA TÄMMÖISIÄ TÖPPÄILYJÄ NÄILTÄ VIRKAMIEHILTÄ...
sanan lasku sanoo että SE JOKA LEIKKIIN RYHTYY NIIN KESTÄKÖÖN LEIKKIN.......
eli kestäköön kansaedustajat ja virkamiehet kaiken kansalaisen mielenilmaisun...
sitähän sanan vapaus on....
suomessa ERO sana eduskunnassa on kielletty sana...kansanedustaja ei ymmärrä mitä ero sana tarkoittaa POLITIIKKASSA....
näytä ymmärtävän mitään, niin sekava vuodatuksesi oli
Vallanpitäjät ovat aina rakastaneet kilttejä koiria. Kun pyydetään niin kiltti koira antaa tassua; mutta Paatero on niin kiltti että hyppää syliin jotta voi antaa kaikki tassunsa ja vielä läähättäen kysyy kelpaako häntä myös.
Poliisin on oltava valtiovallasta riippumaton ja itsenäinen organisaatio. Jos poliisi toimii poliitikkojen sätkynukkena ei voi enää puhua oikeusvaltiosta. Ei Paateroa voi pitää uskottavana Poliisijohtajan sen jälkeen kun hän hyökkää kansalaisten sananvapautta vastaan ja haukkuu vielä käräjäoikeuden päätöksen kun se ei ollutkaan toivomusten mukainen.
Kenkää, kenkää, kenkää ja mahdollisimman pian.