Punikkien haukkuma Tavivaaran kaivos

Näin hienolla tavalla Keskustan hallinoimissa yhtiöissä sitoutetaan työntekijät:

Kainuun Sanomat:
Talvivaaran kaivosmies voi saada jopa 45 000 euroa optiotuloa

Talvivaararan Kaivososakeyhtiön optio-ohjelmaan lähtenyt kaivosmies voi saada huikeat optiotulot huhtikuussa, Kainuun Sanomat kirjoittaa.

Herää kysymys, lähtivätkö myös yrmyt (työnantajayhtiö on aina paha) punikkiduunarit optio-ohjelmaan?
15326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tämähän on se tyypillinen demari-asenne:

http://elisa.net/uutiset/kotimaa/?id=51896871

PAMin puheenjohtajan Ann Selinin mukaan kauppoja ei pitäisi tänään pitää auki turisteja varten.

- Ei tämä ole venäläisille turisteille mikään ykkösshoppailupäivä. Ne olivat jo tässä aiemmin viikolla. Meidän Venäjän-turismia ei haittaa, että yhtenä päivänä ei ole kaupat auki, hän sanoo STT:lle.

Äänestä
  • Mutta mistä myyjät ja kassat jos PAM kieltää työnteon?

    "...Ovensa piti loppiaisena auki esimerkiksi K-supermarket Levi Kittilässä.

    Kauppias Satu Syväjärven mukaan loppiaisviikko on vuoden paras myyntiviikko juuri venäläisten takia.

    Loppiaisena kaupassa olikin pääasiassa venäläisiä asiakkaita. Muutoin päivä oli hieman normaalia arkipäivää hiljaisempi.

    Syväjärvi kummeksui PAM:in tuohtumusta kauppojen loppiaisajan poikkeusluvista.

    "Meillä on kauppa auki vuoden jokaisena päivänä turistien takia. Haluamme palvella asiakkaita", hän sanoi..." (HS)

    Äänestä

  • Turhaa suukopua tämä Loppiaisaukiolo. Oma palkka taitaa olla kunnossa.

    Äänestä

  • nättijussi kirjoitti:

    Turhaa suukopua tämä Loppiaisaukiolo. Oma palkka taitaa olla kunnossa.

    Tuskinpa. Luontaisedutkin ovat mahtavat ja töitä viikko vuodessa.

    Äänestä

Talvivaarassa rikotaan ympäristömääräyksiä ja uraanin takia ostetaan ihmisiä hiljaiseksi. Tosin positiivista uraanissa on se, että kepun risupakettia ei sen jälkeen tarvita. Ympäristöministerillä on uraanikaivoksen osakkeita.

Äänestä
  • Kaupungit ovat oikeastaan hirvittävä ympäristörikos!

    Kaupunki syrjäyttää peruuttamattomasti tieltään kymmeniä, jopa satoja neliökilometrejä villiä luontoa. Se raiskataan täysin - ja kaivetaan hirmu isoja luolia maan allekin peruskalliot täyteen. Esimerkiksi Helsinki tuottaa tuhatkertaisen määrän kaikkia mahdollisia saasteita verrattuna johonkin Talvivaaran kaivokseen. Helsingin kaupunki myös riistää ihmisiä maksamalla surkeita palkkoja ja työläisten pitää asua pienissä koppiasunnoissa vankilakasarmia muistuttavissa rumissa kerrostaloissa.

    Talvivaarassa sen sijaan työläiset saavat kovasta työstään kunnon palkan ja lisäksi hirmu isot optiot ovat lauenneet heille maksettavaksi, koska hyvinjohdetty yhtiö tuottaa hyvin voittoa. Työläiset ovat ostaneet itselleen niin hienot omakotitalot etteivät kurjat Helsingin kaupungin duunarit osaa sellaisista edes haaveilla. Kaupugin johtoportaalla on tietysti kovat palkat ja hyvät korruptioedut - virkamiehen tilille isot "bonukset" kaupungin hankinnoista.

    Helsingin saastevaikutus ulottuu hyvin laajalle ympäristöön - myös merialueelle. Muutaman kilometrin päässä Talvivaaran kaivoksesta on susia, ahmoja, hirviä, kettuja, metsoja, teeriä ja riekkoja pilvin pimein. Myös marjoja ja sieniä riittää metsissä ja myös vedet ovat kalaisia. Hyvä siellä on duunarin tehdä töitä, asua ja viettää vapaa-aikaa.

    Äänestä

  • ilmestyy paikalle kirjoitti:

    Kaupungit ovat oikeastaan hirvittävä ympäristörikos!

    No, kepulaisille nekin on liikaa. Kuka oikeasti haluaa asua siellä? Tai siis tietysti ne, jotka ei ihmisten joukossa pärjää..

    Äänestä

TALVIVAARAN KAIVOSMIES VOI SAADA JOPA 45 000 EURON OPTIOTULON

Toinen osa Talvivaaran Kaivososakeyhtiön optio-ohjelmasta laukeaa huhtikuun alussa. Ohjelmaan mukaan lähtenyt kaivosmies voi saada jopa 45 000 euron optiotulon.

– On selvää, että nykyisellä kurssikehityksellä optioilla on rahallista arvoa, kun ne huhtikuun alussa laukeavat, Talvivaaran rahoitus- ja talousjohtaja Saila Miettinen-Lähde sanoo.

Kaivosmiehen vuosipalkka on ainakin 28 000–30 000 euroa. Optioiden lauetessa huhtikuun alussa kaivosmies voi saada 1–1,5 kertaa vuosipalkan. Se tietää enimmillään 45 000 euron optiotuloa.

Talvivaara rakensi optio-ohjelman Lontoon pörssiin listautumisen yhteydessä vuoden 2007 keväällä. Johto halusi sitouttaa henkilöstön tällä ohjelmalla yhtiöön.

Ohjelman A-sarja laukesi viime keväänä, B-sarja laukeaa tänä keväänä ja C-sarja vuoden kuluttua.

Käytännössä koko henkilöstö, 400 ihmistä, on ohjelmassa mukana.

Pääluottamusmies Jukka Vemula pitää ohjelmaa hyvänä. Hänen mukaansa yhtiössä on hyvä neuvottelukulttuuri ja työntekijät ovat sitoutuneita yhtiöön.

Talvivaaralla on 32 000 omistajaa. Kainuulaisia niistä on 750.

Vuodessa omistajien määrä on lisääntynyt selvästi. Vuoden 2009 lopussa osakkeenomistajia oli 15 400, joista 500 oli kainuulaisia.

Suomalaiset omistavat nyt Talvivaarasta 66 prosenttia. Kotitalouksien osuus on 40 prosenttia.

Talvivaara on kutsunut koolle ylimääräiseen yhtiökokouksen, joka on Helsingissä tämän kuun lopulla.

– Talvivaara laski joulukuussa liikkeelle 225 miljoonan euron vaihtovelkakirjalainan. Jotta se olisi vaihdettavissa osakkeiksi, tarvitaan yhtiökokouksen päätös, Miettinen-Lähde sanoo. (Kainuun Sanomat)

Äänestä

Mikä on tuo TAVIVAARA? Onko se jotain KEPUtusta?

:) :) :)

Äänestä
  • ...miksi otsikkossa on virhe?

    Mietippä sitä. Vastausta et tule koskaan saamaan.

    Äänestä

Niinpä niin. Talvivaara oli paratiisi Pekka Perälle. Duunarille, veronmaksajille ja yksityisille Talvivaaran osakkeisiin sijoittaneille se oli h-vetti.

Äänestä

Talvivaara on hieno osoitus kepulaisesta osaamisesta.

Äänestä

"Matti Vanhanen ei halua ottaa vastuuta entisenä pääministerinä Talvivaaran ongelmista, vaikka hänen hallituksensa myönsi kaivosyhtiölle luvan toimintaan ja hän oli myös henkilökohtaisesti pääministerinä muuraamassa Talvivaaran peruskiveä." Yle uutiset 14.11.2012

Vanhanen oli tiettävästi ensimmäinen, joka ilmoitti luistavansa vastuusta.

Äänestä

Demarina Talvivaaran konkurssi lämmittää. Saa aina työttömyyden kasvusta orkun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

paratiisi duunarille kirjoitti:

Näin hienolla tavalla Keskustan hallinoimissa yhtiöissä sitoutetaan työntekijät:

Kainuun Sanomat:
Talvivaaran kaivosmies voi saada jopa 45 000 euroa optiotuloa

Talvivaararan Kaivososakeyhtiön optio-ohjelmaan lähtenyt kaivosmies voi saada huikeat optiotulot huhtikuussa, Kainuun Sanomat kirjoittaa.

Herää kysymys, lähtivätkö myös yrmyt (työnantajayhtiö on aina paha) punikkiduunarit optio-ohjelmaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu