Voxra/Zyban

Hei!

Haluaisin tietää mahdollisimman paljon kokemuksia bupropionista etenkin ahdistuksen ja toki myös masennuksen hoidossa. Tätä käytetään paljon tupakoinnin lopettamislääkkeenä, mutta voisiko tuo dopamiinivaikutus helpottaa valtavaa ahdistusta mihin on kokeiltu jo vaikka mitä eri lääkkeitä. Kertokaa kokemuksianne, olen kiitollinen joka vastauksesta, olkoon sitten kokemus negatiivinen tai positiivinen.

-M-
42678
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

itselleni tätä voxraa sain masennukseen, mutta en huomannut lääkkeellä mitään vaikutusta. Ahdistunutkin olen ollut, mutta sekään ei lievittynyt. Voxraa ennen kokeilin venlafaxinia, josta sain todella kovat sopeutumis- ja vieroitusoireet, mutta Voxran ottamisen aikana tuntui, kuin olisi vaan placeboa syönyt. Kai se joillekin jotakin vaikuttaa, vaan ei minulle. Jätin vallan lääkkeiden ottamisen Voxran ja Venlafaxinin jälkeen, kun kumpikaan ei vaikuttanut, ja lääkäri ei muuta ehdottanut.

Äänestä

Voxra (bupropioni) alkoi toimimaan kunnolla vasta muutaman kuukauden päästä (noin 3). Helpotusta tuli toki jo aiemminkin. Ensimmäiset päivät menivät rajuissa sivuoireissa, mutta ne katosivat viikon kuluttua. Eniten oli huimausta. Voxra ei ainakaan minulla vaikuta myöskään libidoon alentavasti, kuten SSRI-lääkkeet. Tupakoimisen lopettamisessa en huomaa mitään apua, eikä laihdutuksessakaan. Kyllä ne pitää tahdonvoimalla voittaa.
Masennus on hallinnassa, ahdistusta ei enää ole, mutta paniikkikohtauksia tulee joskus harvoin. Erona aiempaan on kuitenkin se, että paniikissakin pystyy "puhumaan" itselleen järkeä ja kohtaus menee ohi todella nopeasti.
Kaikille ei välttämättä sovi, mutta suosittelen kokeilua.

Äänestä

Hei Entinen masentunut.

mikä annostus sinulla on ollut Voxraa? Oletko käyttänyt muita valmisteita siinä sivussa?
Olisin hirveän kiitollinen tiedoista.
Itse olen kokeillut Voxraa, mutta maksimi 300 mg:n käytössä on ollut kaksi kuukautta, jonka jälkeen en ole enää uskaltanut jatkaa, koska olen pelännyt kokonaan hulluksi tulemista. Minulle se on tehnyt kovaakin ahdistusta, tokkuraisuutta, väsymystä, ajattelun vaikeuksia ja ongelmia tunteissa... tuntui että se kahden kuukauden rajalla (muistaakseni 8 viikkoa) alkoi "kyteä", mutta en tiennyt mihin suuntaan, enkä usklatanut jatkaa. Onko vastaavia kokemuksia?

Äänestä

Hei Entinen masentunut.

mikä annostus sinulla on ollut Voxraa? Oletko käyttänyt muita valmisteita siinä sivussa?
Olisin hirveän kiitollinen tiedoista.
Itse olen kokeillut Voxraa, mutta maksimi 300 mg:n käytössä on ollut kaksi kuukautta, jonka jälkeen en ole enää uskaltanut jatkaa, koska olen pelännyt kokonaan hulluksi tulemista. Minulle se on tehnyt kovaakin ahdistusta, tokkuraisuutta, väsymystä, ajattelun vaikeuksia ja ongelmia tunteissa... tuntui että se kahden kuukauden rajalla (muistaakseni 8 viikkoa) alkoi "kyteä", mutta en tiennyt mihin suuntaan, enkä uskaltanut jatkaa. Onko vastaavia kokemuksia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-M- kirjoitti:

Hei!

Haluaisin tietää mahdollisimman paljon kokemuksia bupropionista etenkin ahdistuksen ja toki myös masennuksen hoidossa. Tätä käytetään paljon tupakoinnin lopettamislääkkeenä, mutta voisiko tuo dopamiinivaikutus helpottaa valtavaa ahdistusta mihin on kokeiltu jo vaikka mitä eri lääkkeitä. Kertokaa kokemuksianne, olen kiitollinen joka vastauksesta, olkoon sitten kokemus negatiivinen tai positiivinen.

-M-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu