Ylipaino muuten aiheuttaa ennenaikaisia kuolemia ja sairaanhoitokuluja aivan merkittävästi enemmän kuin mikään autoilumuoto (mm. syöpä, sydänsairaudet, diabetes jne jne.). En silti ole (ainakaan vielä) vaatimassa ruuhkamaksuja mäkkärin ovelle niinkuin se kiihkoileva tuhti setä telkkarissa.
Mutta mielenkiintoista oli se, että autokauppa on muuttanut typerää ja jääräpäistä linjaansa ja HALUAA nyt korvata autoveron käyttömaksulla. Tämä on selvä muutos aikaan ennen tuontiautobuumia, jolloin verottaja ja autokauppa olivat keskenään hyviä kavereita ja rahaa liikkui suotuisasti oikeisiin taskuihin.
Kun ensin sankarillinen Siilin ja sitten tuontiautoilijat perässä "niistivät" markkinoilta helpon rahan ja alkoi syntyä kilpailua, on autokaupalla nyt iso hätä mihin heitä enää tarvitaan. On selvää, että 9 vuotta vanhojen autojen virta maahan harmittaa monia, mutta tuontiautoilijan kannalta kysymys on järkevästä toiminnasta, parempi ja uudempi auto pienemmällä rahalla ja lisäksi turhilta välikäsiltä ilmaiset lounaat pois.
Kaikki vastaukset ja ratkaisut tilanteen parantamiseksi ovat jo olemassa, halutaanko niitä käyttää, voi jokainen itse arvioida katsomalla vaikka sekoilua viinaverojen kanssa ja mitä sillä puolella on saatu aikaan.
Meitä kansalaisia edustaa oikeasti tässä maassa joukko erittäin lyhytnäköisiä ja suorastaan tyhmiä oman edun tavoittelijoita, ja kaikki joutuvat kärsimään kun yksinkertaiset asiat pistetään hemmetinmoiseen solmuun.

Vastaukset 4
Vanhimmat
nimitti Suomen:
"The last East Bloc Country"
Osaavia ihmisiä ei Suomessa ole. Kekkosvaihe vaikuttaa vielä.
En lue kyseistä julkaisua, mutta jos todellakin esittämäsi pitää paikkansa, niin helv-tti että hävettää! Itä-blokin maa ja viimeinen sellainen, YÄK!
Tärkein ylipainon perussyy lienee nykyisin henkilöauto.
Samoin.