Sosiaalitoimisto on rangaistuslaitos?

Luin juuri erään väsyneen äidin jutun ja ajattelin kertoa tuntemuksistani.

Mitä tehdä kun ei jaksa? Neuvotaan ottamaan yhteys sosiaalitoimistoon. Lapset otetaan huostaan on ainoa keino minkä sosiaalitoimisto osaa. Tätä vanhemmat pelkäävät eivätkä ota yhteyttä minnekään vaan elävät äärimmäisen raskaan elämän lastensa kanssa. Mitä tästä seuraa? Lapset voivat pahoin koko elämänsä ajan. Jotkut tekevät itsemurhan nuorena, toiset käyvät terapiassa, monet masentuvat eivätkä saa elämästä kiinni eivät löydä työpaikkaa. Joistakin tulee kouluampujia tai hakevat huomiota muilla kaameilla tavoilla.

Ainoastaan siksi että vanhemmat eivät uskalla ottaa yhteyttä sosiaalitoimistoon joka vie lapset.

Minulla oli erittäin vaativa lapsi ja rauhallisena äitinä paloi pinna lähes päivittäin. En uskaltanut ottaa yhteyttä minnekään vaan surin ja itkin kotona. Ajattelin että kasvatusneuvola kuvittelee meidän hyväksikäyttäneen lasta ja siitä olisi seurannut katastrofi. Lopulta sain soitettua ja käytiin koko perhe neuvottelussa. Onneksi lasta ei viety ja nyt hän on todella hurmaava nuori neiti, joka tuo paljon iloa elämään myös kodin ulkopuolella.

Mikä olisi vaihtoehto että sosiaalitoimisto olisi varteenotettava vaihtoehto eikä rangaistustoimisto?
Äidit tai isät ovat yleensä hyvin yksinäisiä. Sukulaisia ei ole ja jos ei ole töissä, ei ole työkavereitakaan. Kenellekään ei voi puhua. Mitä auttaa jos lapset viedään pois?

Mitä jos perheeseen tulisi päivittäin äidille tai isälle seuraa. Kotipalvelu voisi käydä muutamaksi tunniksi juttelemaan ja kannustamaan vanhempaa. Tiedän että jopa viikon päästä tilanne olisi ihan toinen. Tulisi jopa paljon halvemmaksi kuin tuhannet huostaanotot.

Kotipalveluhenkilö ulkoilisi lapsen kanssa yksin tai yhdessä vanhemman kanssa. Keskustelisi ja kannustaisi, rohkaisisi ja kehuisi lapset. Antaisi väsyneen äidin nukkua jos olisi tarpeen. Mitä muuta väsynyt äiti tarvitsisi? Hellyyttä ja huolenpitoa vain.

Tiedän että on riitatilanteita joista lapset on saatava pois. Mikä on aiheuttanut riitatilanteen? Väsymys ja tuenpuute. Kun ajoissa asiat hoidetaan niin päästäisiin vähällä.

Viiden lapsen äitinä tiedän mistä puhun. Lapset ovat parasta mitä minulla on.
32495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Kunnat saavat valtiolta ylimääräistä tukirahaa jokaisesta tehdystä huostaanottopäätöksestä. Monet kunnat ovat tiukilla, ja jo sosiaalitoimen työntekijöiden palkkakulutkin ovat melkoiset. Elikkä..., mitä enemmän huostaanottopäätöksiä, sitä enemmän rahaa valtiolta..., ja siten pientä helpotusta talouteen.

Ei silti. Tiedän huostaanottotapauksen joka alkuun tuntui tosi väärältä sekä lasten että varsinkin äidin kannalta. Myöhemmin olen ajatellut että lapsille tuo oli selvästi vähintäänkin hyvä ratkaisu. Ei sitä silti voi tietää oliko se ainoa oikea. ...Mutta onko sellainen pienten lasten asuinpaikka missä on kovia riitoja jatkuvasti, sekä alkoholi vahvasti ja aina vain kasvavalla tavalla mukana. Kun on pienet tulot, niissä ei ole yhtään ylimääräiseen tuhlailuun jos meinaa koko perheen hyvinvoinnin huomida. Jos esim. lasten vaate- ja harrasterahat menevät kurkusta alas ja tupakinsavuna ilmaan, niin jo se kertoo paljon mikä on vahemmille tärkeintä. Koska huostaanotto tuntuu usein tuttavapiiristä käsin katsottuna todella pahalle, niin silloin tunteetkin helposti vaikuttavat jopa liikaakin. Kun pitäisi ajatella nimenomaan lasten parasta, niin ajatellaankin vain, että eihän kenelläkään ole oikeutta viedä lapsia vanhemmiltaan.

Et kertonut vaikuttaako alko esille ottamassasi tapauksessa. Mutta jos sillä on roolia, niin kuvio voi olla aika tyypillinen. Vaikka se onkin yhtä helvettiä kituuttaa työttömänä ja rahattomana, niin on lähes satavarmaa, että juopottelu tuhoaa sen kaikkein arvokkaimmankin mitä kuitenkin ehkä vielä on, eli ehjä perhe. En nyt halua syyllistää mainitsemiasi, mutta nämä asiat on hyvä arvioida myös... Ei vain tunnu loogiselta, että perheen köyhyys/työttömyys olisi ainoa syy pelätä huostaanottoa. Silti sanoisin, että jos heillä on ystäviä tai sellaisia edes jotenkin tuttuja jotka haluavat auttaa ihmistä hädässä, niin ystävyys ja tukeminen vaikka henkisestikin voisi olla tosi iso asia. Ja jos alko-ongelmaa vähänkään epäilee, niin missään nimessä ei tapaamisiin kannata ainakaan alkoa liittää, vaikka se tuntuisi kuinka luonnolliselta. Hyvä ruoka, ja parempi mieli sensijaan voisi tehdä terää. Toivotaan perheelle parasta.

Äänestä
  • luvulla sai kaupunki korkeaa tukea valtiolta jos otti somalipakolaisia .Se oli markinointia suomen päätäjiltä.Moni kaupunki meni hatkaan kun luvattiin noin 3-5 vuotta maksaa kaikki kulut niistä.
    Kun se aika koitti kun valtiontuet loppu niin monen kaupunkin talous painui kuralle .Jonka seurauksena
    nostettiin kuntaverotusta ja suomalaisilta sosiaaliturvaa heikennettiin.Mutta säästöt eivät tietenkään koskeneet somali perheitä.

    Äänestä

  • lapset kun joutuvat sijaisperheen niin sijaisperheet saavat todella isoja rahallisiatukia suomessa.Noin 3 kertaa enenpi rahalista tukea kuin normaali yksinhuoltaja suomessa.

    Äänestä

  • 90 kirjoitti:

    luvulla sai kaupunki korkeaa tukea valtiolta jos otti somalipakolaisia .Se oli markinointia suomen päätäjiltä.Moni kaupunki meni hatkaan kun luvattiin noin 3-5 vuotta maksaa kaikki kulut niistä.
    Kun se aika koitti kun valtiontuet loppu niin monen kaupunkin talous painui kuralle .Jonka seurauksena
    nostettiin kuntaverotusta ja suomalaisilta sosiaaliturvaa heikennettiin.Mutta säästöt eivät tietenkään koskeneet somali perheitä.

    No ne somalit valui kaikki tänne pääkaupunkiseudulle.

    Äänestä

  • Huostaanotettujen lasten määrä huomioidaan kuntien valtionavussa, mitään ylimääräistä ei niista saa. Todellisuudessa summa ei vastaa mitenkään huostaan otetun lapsen kustannuksia, varsinkaan jos lapsi on laitoksessa, puhumattakaan että rahoilla pystyttäisiin maksamaan sossujen palkkoja. Joten kyllä se huostaanotto on se viimeinen vaihtoehto jo taloudelliseltakin kannalta.

    Äänestä

mihin varmaan viittasit, että sosiaaliviranomaisille niin monessa paikassa on tärkeintä vain se oma työ ja palkka. He, joita näiden pitäisi auttaa ovat heille vain turhakkeita, mutta välttämättömiä jotta voi nauttia hyvää palkkaa. Koko asetelmakin on jo äärimmäisen omahyväinen ja avuntarvitsijoita alistava. Eli juuri sellainen minkälainen on ihminen nykypäivänä. Ja tämä "omahyväinen röyhkys" pahenee aina mitä isompi kiho on kyseessä. Sosiaalivirnomaiset lienevät jossakin normipalkkatyöläisen ja ministerin puolivälissä.

Äänestä
  • Asiakas on vain asiakas!

    Äänestä

älköön tehkö sitten lapsia ollenkaan.

Kummallista kitinää.

Terv. isä ja pappa.

Rajoilla ja rakkaudella pärjää, muuta ei tarvita "psyykkisesti".

Äänestä

Yksi isoimpia ahdistuksia on, kun joutuu sossuun lähettämään kuittia ja kuponkia, selittämään elämäänsä.

Äänestä

Lapseni ovat lähteneet jo kotoa opintoihinsa, vanhin asuu lähistöllä. Hän on kaksosten yksinhuoltaja ja hän yrittää edelleen opiskella ammattiin. Opinnot ovatkin jo aika hyvällä mallilla, mutta se arkinen elämä on todella raskasta. Talous on tiukilla, eikä sossu juurikaan auta taloudellisesti tai muutenkaan.
Olen ollut viitisen vuotta mahdollisuuksien mukaan tukemassa tyttäreni perhettä, siis aivan lasten syntymästä lähtien. Olen järjestänyt niin, että otan kaksoset viikoittain yökylään, jotta lasten äiti saa tehdä omia töitään kotonaan ja käydä vaikkapa tapaamassa muita ikäisiään. Meistä isovanhemmista on tullut kaksosten kanssa tosi hyviä kavereita. Onneksi meillä on se mahdollisuus, että voimme auttaa tytärtä, kaikilla ei ole niin. Onneksi olemme pystyneet edes jollain tavalla auttamaan perhettä myös rahallisesti.
Kaksosten syntymän jälkeen sosku aikoi ottaa lapset huostaan, suunnitelmat olivat kai jo melkoisen pitkällä, koskapa sijaisperhekin oli jo katsottu valmiiksi. Taistelimme kovasti huostaanottoa vastaan ja saimme estettyä toimenpiteen. Lapset olisi otettu jo synnytyssairaalassa pois äidiltään. Kovan väännön jälkeen huostaanotto saatiin peruttua.
Läheisten huolenpidolla ja nuoresta perheestä välittämällä asiat ovat menneet viitisen vuotta eteenpäin hyvissä merkeissä.
Olemme näyttäneet pitkää nenää soskun innokkaimmille virkailijoille.

Olet täysin oikeassa siinä, että huostaanottoja tehdään liian paljon. Sosku voisi tarjota perheelle apua kotiavun merkeissä. Se olisi paljon inhimillisempää ja halvempaa kaikkien kannalta.

Äänestä
  • Äitinä minulle olisi maailmanloppu jos lapseni olisi huostaanotettu. Ja se olisi tehty siksi että sijaiskodit saisivat palkkansa ja sossut hyvän mielen.
    Onneksi minulla ei koskaan ole ollut tilannetta, että olisi tarvinnutkaan huostaanottaa, mutta ajattelen näitä koulu/kauppa-ampujia jotka pahaa oloaan purkavat tappamalla ihmisiä. Kalliiksi tulee sekin. Miksi ei uskalleta ottaa yhteyttä ammatti-ihmisiin? Siksi kun he vievät lapset.

    Sinä Ukki olet ollut esimerkillinen kun olet huolehtinut tyttäresi lapsista. Jos heidät olisi viety, olisi se sinullekin katastrofi.

    Omassa kodissani aikoinaan vanhempani riitelivät viikkokausia, isä ryyppäsi juhlapyhät ja äiti siitä vihainen. Silti oma kotini on paras paikka minkä tiedän. Parempia vanhempia ei minulle olisi ollut missään enkä koskaan ajatellut olevani huonossa kodissa.

    Äänestä

  • Sijaiskotihuostaanotto mafia on joka kunnassa ! Aina on uhreja etsiviä puoliammattilaisia sijaiskotiperheitä ja jos paikka joskus vapautuu,,sossutädit lupaavat täyttää paikan mitä pikemmin.

    suomalaisiin on piesty syvälle herranpelko ja viha

    Äänestä

Et sinä mikään rauhallinen ja hyvä äiti ollut. Luen tekstissäsi suurta itsekeskeisyyttä ja piiloteltuja vakavia ongelmia. Mitä sinä todella pelkäsit, kun pelkäsit sossun "tekaisevan" hyväksikäyttösyytteitä? Mitä se lapsen vaativuus todella oli, taisi olla sitä ettet ollut valmis ja halukas vanhemmaksi lapsen näkökulmasta. Miksi vanhemman "väsymys", josta lapset kohtuuttomasti kärsivät, ei muka olisi lastensuojeluasia pelkän vanhemman hyysäämisen ja ymmärtämisen sijaan.

Äänestä
  • Voi sinua kun noin arvostelet. Vaativa lapseni oli neljänteni jo. Tiesin jo vähän äitiydestä. Muistatko "Nikon tapauksen"? Jokainen joka oli äiti silloin kun Nikon tapaus oli julkisuudessa niin luulen että jokainen pelkäsi samaa. Että Joku keksisi syyn viedä lapsen. Niko vietiin turhaan äidiltä ja isältä ja se oli niin kova kolaus että avioero tuli perheeseen. Koita löytää se jostain. Nyt Niko on jo aikuinen mutta en ole kuullut hänestä mitään. Silloin sosiaalitoimisto tunnusti tehneensä väärin ja alettiin parantamaan tutkimustoimintaa ettei vastaavaa tapahdu.

    Ja olen minä rauhallinen, hyvyydestä en tiedä mutta rakastan lapsiani enemmän kuin mitään muuta. Iltaisin edelleen pakahdun onnesta kun käyn nukkumaan ja kiitän heistä.

    Äänestä

  • Päivi 1958 kirjoitti:

    Voi sinua kun noin arvostelet. Vaativa lapseni oli neljänteni jo. Tiesin jo vähän äitiydestä. Muistatko "Nikon tapauksen"? Jokainen joka oli äiti silloin kun Nikon tapaus oli julkisuudessa niin luulen että jokainen pelkäsi samaa. Että Joku keksisi syyn viedä lapsen. Niko vietiin turhaan äidiltä ja isältä ja se oli niin kova kolaus että avioero tuli perheeseen. Koita löytää se jostain. Nyt Niko on jo aikuinen mutta en ole kuullut hänestä mitään. Silloin sosiaalitoimisto tunnusti tehneensä väärin ja alettiin parantamaan tutkimustoimintaa ettei vastaavaa tapahdu.

    Ja olen minä rauhallinen, hyvyydestä en tiedä mutta rakastan lapsiani enemmän kuin mitään muuta. Iltaisin edelleen pakahdun onnesta kun käyn nukkumaan ja kiitän heistä.

    Kaupunkien ahdinko kasvaa ja vpiiloverot nousevat.Vuokriin kertyy jatkuvia paineita kun asumiskulut kasvavat n8%vuosivauhdilla.Elämme velkasosialismissa missä ihmisiä on opetettu että lämpö ja leipä tulee ilmaiseksi tai ilmasta.Proletaari eli maattomien ihmisten massa kuitenkin kasvaa kasvamistaan ja keinot on vähissä jos asuminen nousee ruuan hinnan kanssa n10%vuosivauhdilla.Ainoa tapa vastustaa tuota oravanpyörää on pyrkiä pellon tai metsän laitaan hinnalla millä' hyvänsä.Jos ei satu enää omistamaan mitään tilkkua isänmaasta on keinot vähissä.halpaa metsänpohjaa on kuitenkin vielä onneksi myynnissä niille enakkoluuloisille jotka vaihtavat kaupunkikiinteistön siihen oikeaan perusturvaan eli omaan ryytimaahansa ja siinä lapset oppivat muutakin kuin tietokonepelejä.Itse teimme tuon valinnan jo yli 10 v sitten ja elimme ensimmäiset vuodet ilman kuumaa vettä ja talokin oli keskeneräinen.Nyt olen surulla katsellut lähikaupungin vaipumista syvemmälle ja syvemmälle taloudellisiin ongelmiin ja köyhyyden kierteeseen,mutta en voi tehdä kuin sen oman osani.

    "rakastan lapsiani enemmän kuin mitään muuta"

    noin tekee kaikki normaalit mutta eivät huuda siitä.

    Äänestä

  • kissamies57 kirjoitti:

    http://www.youtube.com/watch?v=Dgf6od5bWik

    Äänestä

  • ?? ?? kirjoitti:

    "rakastan lapsiani enemmän kuin mitään muuta"

    noin tekee kaikki normaalit mutta eivät huuda siitä.

    "noin tekee kaikki normaalit mutta eivät huuda siitä. "

    Niin juuri ja siksi lapsen huostaanotto onkin väärin. Mikä ihme siinä on että muita keinoja ei haluta käyttää?

    Äänestä

  • Päivi 1958 kirjoitti:

    Voi sinua kun noin arvostelet. Vaativa lapseni oli neljänteni jo. Tiesin jo vähän äitiydestä. Muistatko "Nikon tapauksen"? Jokainen joka oli äiti silloin kun Nikon tapaus oli julkisuudessa niin luulen että jokainen pelkäsi samaa. Että Joku keksisi syyn viedä lapsen. Niko vietiin turhaan äidiltä ja isältä ja se oli niin kova kolaus että avioero tuli perheeseen. Koita löytää se jostain. Nyt Niko on jo aikuinen mutta en ole kuullut hänestä mitään. Silloin sosiaalitoimisto tunnusti tehneensä väärin ja alettiin parantamaan tutkimustoimintaa ettei vastaavaa tapahdu.

    Ja olen minä rauhallinen, hyvyydestä en tiedä mutta rakastan lapsiani enemmän kuin mitään muuta. Iltaisin edelleen pakahdun onnesta kun käyn nukkumaan ja kiitän heistä.

    .

    Äänestä

Tämä on nykypäivän ihmiskauppaa. Ja sitten tekopyhästi jeesustellaan ulkomaisia ihmisoikeuksia..

Äänestä
  • Suomalaisella ei ole "Ihmisoikeuksia" omassa maassaan esim. ei asuntoa, ei työtä. Ulkomaalinen "Pakoloinen" saa heti kaikki mahdolliset tuet ja asunnon ilman mitään selvityksiä tai todistuksia.

    Äänestä

  • Tosi on kirjoitti:

    Suomalaisella ei ole "Ihmisoikeuksia" omassa maassaan esim. ei asuntoa, ei työtä. Ulkomaalinen "Pakoloinen" saa heti kaikki mahdolliset tuet ja asunnon ilman mitään selvityksiä tai todistuksia.

    Muutoin ei ole toivoakaan muutoksesta.

    Äänestä

Koettu samaa ja Päivi 1958 on oikeassa.
Onnenhetkiä sinulle jatkossakin ikuisesti.

Äänestä
  • Mistähän ihmiset luulevat että sosiaalitoimiston olisi jollain tavalla tehtävä tulosta? Esimerkiksi vuodessa tehtävä tietty määrä huostaanottopäätöksiä tehdäkseen "tulosta"? Höpö höpö. Nyt on katsottu liian monta elokuvaa ja sekoitettu yritysten tulosvastuu aivan kokonaan toiseen asiaan.
    Kukaan sosiaalialan ammattilainen ei tuollaista päätöstä tee kepein perustein, kyllä huostaanottoon on jokin syy. Sosiaalityöntekijät ovat pitkälle koulutettuja alan rautaisia ammattilaisia, jotka tekevät työnsä vaikeissa oloissa kiitettävästi. Heillä on ammattikorkeakoulu- tai yliopistotausta.

    Ja en ymmärrä ollenkaan, miksi alkuperäinen kirjoittaja ei hakeutunut ajoissa asiantuntijoiden luo, hyvä kumminkin kun sai apua myöhemmässä vaiheessa ja ennakkoajatukset olivat vääriä. Sosiaalitoimisto ei koskaan "vie" lapsia.

    Äänestä

  • opiskelija. kirjoitti:

    Mistähän ihmiset luulevat että sosiaalitoimiston olisi jollain tavalla tehtävä tulosta? Esimerkiksi vuodessa tehtävä tietty määrä huostaanottopäätöksiä tehdäkseen "tulosta"? Höpö höpö. Nyt on katsottu liian monta elokuvaa ja sekoitettu yritysten tulosvastuu aivan kokonaan toiseen asiaan.
    Kukaan sosiaalialan ammattilainen ei tuollaista päätöstä tee kepein perustein, kyllä huostaanottoon on jokin syy. Sosiaalityöntekijät ovat pitkälle koulutettuja alan rautaisia ammattilaisia, jotka tekevät työnsä vaikeissa oloissa kiitettävästi. Heillä on ammattikorkeakoulu- tai yliopistotausta.

    Ja en ymmärrä ollenkaan, miksi alkuperäinen kirjoittaja ei hakeutunut ajoissa asiantuntijoiden luo, hyvä kumminkin kun sai apua myöhemmässä vaiheessa ja ennakkoajatukset olivat vääriä. Sosiaalitoimisto ei koskaan "vie" lapsia.

    Opiskelijalle!

    Mutta mitä hyötyä on viedä lapset? Eikö ole muita keinoja? Entä koko perheen auttaminen kotihoidon avulla?

    Miksi normaalitkin perheet pelkäävät lasten vientiä ongelmatilanteessa?

    Äänestä

Jokainen normaali ihminen kykenee hoitamaan lapsensa, työn ja muiden asioiden lisäksi. Pois ne pitääkin ottaa jos on päästään pimeä, eikä kykene pitämään huolta lapsistaan.

Äänestä
  • esim. lapsella kehitysvamma, tällöin kyllä perhe tarvitsee erityistä tukea, eikä ratkaisu ole lapsen pois ottaminen.

    Äänestä

  • Oletko sinä sijaishoitaja jolle maksetaan palkkaa? Vaikutat siltä, anteeksi vain.

    Äänestä

  • Päivi 1958 kirjoitti:

    Oletko sinä sijaishoitaja jolle maksetaan palkkaa? Vaikutat siltä, anteeksi vain.

    vaan lapsellani on kehitysvamma ja jouduin taistelemaan, ennen kuin sain kaupungin sosiaalipuolelta (vammaispalvelu) lapselle kuuluvat tukimuodot, esim. taksikuljetukset, tukikengät jne.

    Äänestä

  • joillekin epäselvää kirjoitti:

    vaan lapsellani on kehitysvamma ja jouduin taistelemaan, ennen kuin sain kaupungin sosiaalipuolelta (vammaispalvelu) lapselle kuuluvat tukimuodot, esim. taksikuljetukset, tukikengät jne.

    tulivat isosta sairaalasta, viittomakielenopetus perheelle kaupungilta. En aluksi tiennyt mitkä palvelut lapselleni kuuluu ja aika vääntöä siinä kaupungin kanssa käytiin, mutta saatiinhan ne lopulta. Tämä ei tosin taida liittyä suoraan tuohon sosiaalitoimiston toimintaan, mutta onhan nuo vammaispalvelutkin sossun alaisia.

    Äänestä

  • joillekin epäselvää kirjoitti:

    tulivat isosta sairaalasta, viittomakielenopetus perheelle kaupungilta. En aluksi tiennyt mitkä palvelut lapselleni kuuluu ja aika vääntöä siinä kaupungin kanssa käytiin, mutta saatiinhan ne lopulta. Tämä ei tosin taida liittyä suoraan tuohon sosiaalitoimiston toimintaan, mutta onhan nuo vammaispalvelutkin sossun alaisia.

    joillekin epäselvää!

    Epäilykseni sijaishoitajasta oli nimimerkille "tämä selvä" eikä sinulle että anteeksi vaan.

    "tämä selvä" oli sitä mieltä että (Jokainen normaali ihminen kykenee hoitamaan lapsensa, työn ja muiden asioiden lisäksi. Pois ne pitääkin ottaa jos on päästään pimeä, eikä kykene pitämään huolta lapsistaan.)

    Olen sitä mieltä että jokaiseen perheeseen voi tulla ongelma josta olisi hyvä keskustella asiantuntijan kanssa. Katselin juuri Katriina Honkasen "inhimillinen tekijä" ohjelmaa ja ajattelin että heilläkin oli tosi paljon surua ja huolta murrosikäisestään. Ja kaiken takana oli vain huoli lapsesta.
    Vanhemmilla ei aina ole taitoa ratkaista uutta asiaa joka tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta.

    Taistella sosiaalitoimiston kanssa vammaiselle lapselle kuuluvista tuista on kummallista. Heidän juuri pitäisi auttaa asiassa. Mutta lapsen pois ottamisessa he eivät aikaile, vaikka olisi vääräkin ilmianto.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Päivi 1958 kirjoitti:

Luin juuri erään väsyneen äidin jutun ja ajattelin kertoa tuntemuksistani.

Mitä tehdä kun ei jaksa? Neuvotaan ottamaan yhteys sosiaalitoimistoon. Lapset otetaan huostaan on ainoa keino minkä sosiaalitoimisto osaa. Tätä vanhemmat pelkäävät eivätkä ota yhteyttä minnekään vaan elävät äärimmäisen raskaan elämän lastensa kanssa. Mitä tästä seuraa? Lapset voivat pahoin koko elämänsä ajan. Jotkut tekevät itsemurhan nuorena, toiset käyvät terapiassa, monet masentuvat eivätkä saa elämästä kiinni eivät löydä työpaikkaa. Joistakin tulee kouluampujia tai hakevat huomiota muilla kaameilla tavoilla.

Ainoastaan siksi että vanhemmat eivät uskalla ottaa yhteyttä sosiaalitoimistoon joka vie lapset.

Minulla oli erittäin vaativa lapsi ja rauhallisena äitinä paloi pinna lähes päivittäin. En uskaltanut ottaa yhteyttä minnekään vaan surin ja itkin kotona. Ajattelin että kasvatusneuvola kuvittelee meidän hyväksikäyttäneen lasta ja siitä olisi seurannut katastrofi. Lopulta sain soitettua ja käytiin koko perhe neuvottelussa. Onneksi lasta ei viety ja nyt hän on todella hurmaava nuori neiti, joka tuo paljon iloa elämään myös kodin ulkopuolella.

Mikä olisi vaihtoehto että sosiaalitoimisto olisi varteenotettava vaihtoehto eikä rangaistustoimisto?
Äidit tai isät ovat yleensä hyvin yksinäisiä. Sukulaisia ei ole ja jos ei ole töissä, ei ole työkavereitakaan. Kenellekään ei voi puhua. Mitä auttaa jos lapset viedään pois?

Mitä jos perheeseen tulisi päivittäin äidille tai isälle seuraa. Kotipalvelu voisi käydä muutamaksi tunniksi juttelemaan ja kannustamaan vanhempaa. Tiedän että jopa viikon päästä tilanne olisi ihan toinen. Tulisi jopa paljon halvemmaksi kuin tuhannet huostaanotot.

Kotipalveluhenkilö ulkoilisi lapsen kanssa yksin tai yhdessä vanhemman kanssa. Keskustelisi ja kannustaisi, rohkaisisi ja kehuisi lapset. Antaisi väsyneen äidin nukkua jos olisi tarpeen. Mitä muuta väsynyt äiti tarvitsisi? Hellyyttä ja huolenpitoa vain.

Tiedän että on riitatilanteita joista lapset on saatava pois. Mikä on aiheuttanut riitatilanteen? Väsymys ja tuenpuute. Kun ajoissa asiat hoidetaan niin päästäisiin vähällä.

Viiden lapsen äitinä tiedän mistä puhun. Lapset ovat parasta mitä minulla on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu