Venäläisten maanosto-oikeus Suomessa estettävä

Tämänpäiväinen (11.1.11) uutisointi kertoo, että Venäjän presidentti Medvedev on ukaasillaan määrännyt, että ulkomaalaisilla ei ole maanomistusoikeuta raja-alueilla ja ukaasissa myös määritellään raja-alue, joka määritelmä on tähän asti puuttunut. Sinäänsähän kysymys lienee pelkästään vuokraoikeudesta, jolloin vuokra-ajanjakson pituus voi tosin olla varsin pitkäkin eli esim. 49 tai 99 vuotta. Raja-alueen jo tehdytkin vuokraussopimukset joutunevat purettaviksi.

Sallittua maan vuokraaminen/omistus olisi ulkomaalaisille Käkisalmen eli Priozerskin piirissä, joka näyttää jäävän ainoaksi alueeksi rajan taakse jääneellä Suomen alueella (Salla ja Petsamo mukaanluettuina), jossa suomalaisilla olisi mahdollisuus asua vielä tästä eteen päinkin edes vuokramaalla.

Venäjän toimien vastapainoksi Suomen olisi ryhdyttävä välittömiin toimiin, joilla estettäisiin venäläisten maanosto- ja maanomistusoikeus koko Suomessa. luonnollisesti myös jo tehdyt maakaupat olisi purettava eli lain olisi oltava takautuva. Kun Käkisalmen piiri on jätetty suomalaisille poikkeuspaikaksi, niin ehkäpä mekin voisimme myöntää vastaavanlaisen poikkeuksen säännöstä vaikkapa Ahvenanmaan kohdalla venäläisille.

2

311

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Q-nalle

      Ehdottamasi vastavuoroisuuden periaate pitäisi EU-maissa pitäisi saada aikaiseksi yleisesti. Protektionistinen maa pitäköön maansa, mutta turha odottaa, että kiinteää omaisuutta saisi silloin muualta omistaa (edes välillisesti yritysten kautta - ts. firmojen koti(veronmaksu)paikka tarkkailuun).

      Ei vain Venäjän asia, vaan myös muiden vastaavien valtioiden ja alueiden, kuten Ahvenanmaan.

    • Lähes jo liturgiseen tyyliin päällepäsmäriemme taholta pulpahti tilanteen "arvioinniksi", että venäläisten ja yleensä EU-alueen ulkopuolisten maitten maanosto- ja maanomistusoikeuden kieltämiseksi tarvittaisiin muka koko EU-alueen yhtenäinen päätös. Lyhyesti todettuna se semmoinen puhe on puhdasta potaskaa, ilmeisesti täyttä harhautusta ja yritystä pujahtaa piiloon EU:n selän taakse tässä asiassa. Mm. Itävalta on säätänyt semmoisen kieltolain ihan yksinään.

      Tämän päivän (torstai 13.1.2011) Ilta-Sanomien tilannetta käsittelevässä jutussa todetaan:
      - Toisin kuin moni luulee, mitkään EU-lait eivät estäisi Suomea säätämästä omia erityisrajoituksia unionin ulkopuolisten maiden kansalaisia kohtaan.
      Edelleen IS kirjoittaa oikeusministeri Tuija Braxin todenneen:
      - EU velvoitti (siis v.1999 presidentti Ahtisaaren allekirjoittama laki) Suomea poistamaan vapaa-ajan asuntojen hankkimista koskevat rajoitukset ainoastaan unionin jäsenmaiden osalta vuoden 2000 alusta alkaen.
      Tuolloinen hallitus (siis Paavo Lipposen hallitus) kuitenkin katsoi, että "rajoituksia ei voida pitää perusteltuina myöskään unionin ulkopuolisiin maihin nähden". Asian käsittely oli hallituksessa ympäristöministeri Satu Hassin (Vihreät) vastuulla. Nyt Hassi toteaa IS:n mukaan: - Minulla ei ole asiasta minkäänlaista muistikuvaa. Edelleen IS:n uutisoimana "Hassin mukaan Suomi voisi halutessaan nyt muuttaa lakia".

      Sietäisi siis ministeriemme miettiä kerran jos toisenkin ennen kuin menevät taas toistuvasti möläyttelemään, että asiassa tarvittaisiin EU-laajuinen käsittely ja päätös.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1463
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      926
    4. 68
      733
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      713
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      240
      698
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      609
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      551
    10. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      537
    Aihe