Laitetaas uudestaan, koska Korpin! sotkuja ei enään kukaan jaksa lukea!
--
Kesästä 1917 pidettiin Senaatintorilla ”ulkoilmateatteria”, jossa päivästä toiseen
pidettiin yhteiskunnanvastaisia kiihotuspuheita.
Tanner kertoo, miten Jean Boldt Nikolainkirkon portailta julisti, että
”nyt on lähdettävä tappamaan kaikki tämän kaupungin miljonäärit, että kansa pääsisi
vapaaksi sellaisista loisista”. Hän ryhtyi luettelemaan miljonäärejä kuten Stockman,
Krogius, Ahlström, Hackman, jne...
Punikkien murhien ja terroritekojen takia Suomi julistetaan sotatilaan 9.11.1917.
Porvarilliselle lehdistölle Mommilan tapaus merkitsi venäläisen sotilasmielivallan ylintä
huipentumaa, ja sen reaktiot olivat varsin jyrkät.
15.11.1917 Lahdessa kävi Ali Aaltosen johtama n. 200-miehinen kotkalaisretkikunta
etsiskelemässä Mommilan kahakaan osallistuneita suojeluskuntalaisia ja heidän johtajaansa
pankinjohtaja Johan Kempiä.
20.11.1917 punakaartilaiset marssittivat kaksi vahvaa kaartilaisosastoa Ali Aaltosen
ja Heikki Kaljusen johdolla Viipuriin osoittamaan punaisten valtaa.
Punaisten kanssa käydyt kahakat osoittivat punakaartien käytettävissä olevien keinojen
pelottavuuden yhteenoton sattuessa. He murhasivat ja kiduttivat vangiksi saatuja valkoisia.
18.11.1917 Viipurissa: "Illalla kuljetettiin vangitut rautatievirkamiehet, toistasataa
henkeä luvultaan, rautatieasemalle, missä heidät sullottiin erääseen tunneliin.
Kotkan kaarti asettui tunnelin toiseen päähän panostetut kiväärit ampumavalmiina,
ja nyt koetettiin vielä kerran saada virkamiehiä taipumaan heille esitettyihin vaatimuksiin.
Muuan punakaartin johtajista nousi seisomaan jollekin laatikolle, esitti vangeille uhkavaatimuksen
julistaen, että ellei siihen suostuta, "saa Kotkan kaarti tehdä tehtävänsä". Kun virkamiesten
taholta vastattiin, etteivät he aio alistua väkivaltaan, huusi kaartin johtaja vimmoissaan:
"Viimeisen kerran kysyn: Suostutteko?" "Ei;' kajahti voimakas vastaus.
Välittämättä siitä, että lakko oli julistettu päättyneeksi, jatkoivat kotkalaiset rötöstelyään
Karjalan rataa pitkin aluksi Antreaan. Retkeä johti Viipurin punakaartiin kuulunut Heikki Kaljunen.
Antreasta edettiin Hiitolaan ja sieltä Käkisalmeen kaikkialla pysähdyspaikoissa vangitsemisia
ja kuulusteluja suorittaen.
Pyhäjärven asemalla n. 60 suojeluskuntalaista joutui vangiksi, ja heitä kohdeltiin kovakouraisesti.
Useat joutuivat Kaljusen toimesta törkeän pahoinpitelyn kohteeksi.
"Saatuaan tietää Pusan olevan sk:n päällikön, aikoi Kaljunen ampua hänet itse,
mutta käski sitten ilkeästi nauraen erään miehen kolhimaan Pusan kuoliaaksi.
Tämä löi Pusaa neljästi japanilaisella pistimellä päähän ja Pusa putosi tajuttomana lattialle,
jossa makasi tiedottomana yön ja aamun. Hieman virottuaan hänet vietiin asemahuoneeseen ja
asetettiin seisomaan seinää vasten kädet kohotettuina ja terävät pistimet kainalokuoppien alla.
Kaljunen alkoi ammuskella "kunniakehäänsä". Pusasta oli vuotanut runsaasti verta päässä olevasta
ammottavasta haavasta - pistimellä lyönti oli rikkonut pääkopankin vaikka hattu hieman suojasikin
ja Kaljusen kuulat kyntivät vakoja veriseen tukkaan. Rääkkäys kesti kolmisen tuntia.”
"Metsänhoitaja G. Francke tuotiin mm. asemalle monilukuisten pistimien keskellä ja seisotettiin
häntä siellä kädet ylös kohotettuina kuusi tuntia. Käsien vaipuessa alas kohotti vartiomies
niitä pistimellään."
Kaljusen retki merkitsi Viipurin läänissä suoranaista herätyshuutoa monille suojeluskunnille!
Kukaan ei halua muistaa, mitä nuo punakaartilaiset tekivät, millaista oli punaisten terrori.
Punaiset käynnistivät vallankumouksen laillista, demokraattista yhteiskuntajärjestelmää vastaan
ja anastivat vallan pitäjissä kunnanvaltuustoilta.
Punakaartit jakautuivat kahteen osaan. Toinen osa - rohkeimmat- menivät rintamalle valkoisia vastaan
ja toinen puoli - arimmat - alkoivat kiertää pitkin pitäjiä ja vainota aseettomia siviilejä.
"Porvarit" hakattiin ja naisilta tökittiin pistimien avulla kaapista viimeisetkin elintarvikkeet.
Punakaartilaiset teloittivat leimattuja siviilejä kotona.
Kuolinraporteissa kerrotaan esimerkiksi näin: "Pk hyökkäsi sisään ja ampui hänet vaimonsa ja
pienen poikansa silmien edessä"; "ampuivat miehen molempien poikiensa keskelle"; "pk syöksyi
raivopäissään vanhuksen sairasvuoteelle ja ampui sekä päähän että käden läpi sydämeen";
"ammuttu ja 13 pistimenreikää, jalka katkaistu".
Näitä kauhukertomuksia on valtavat määrät. Lisäksi tulevat siviilien koneelliset lahtaukset,
jotka alkoivat Suinilan verilöylyllä jo tammikuussa 1918.
--
Kesästä 1917 pidettiin Senaatintorilla ”ulkoilmateatteria”, jossa päivästä toiseen
pidettiin yhteiskunnanvastaisia kiihotuspuheita.
Tanner kertoo, miten Jean Boldt Nikolainkirkon portailta julisti, että
”nyt on lähdettävä tappamaan kaikki tämän kaupungin miljonäärit, että kansa pääsisi
vapaaksi sellaisista loisista”. Hän ryhtyi luettelemaan miljonäärejä kuten Stockman,
Krogius, Ahlström, Hackman, jne...
Punikkien murhien ja terroritekojen takia Suomi julistetaan sotatilaan 9.11.1917.
Porvarilliselle lehdistölle Mommilan tapaus merkitsi venäläisen sotilasmielivallan ylintä
huipentumaa, ja sen reaktiot olivat varsin jyrkät.
15.11.1917 Lahdessa kävi Ali Aaltosen johtama n. 200-miehinen kotkalaisretkikunta
etsiskelemässä Mommilan kahakaan osallistuneita suojeluskuntalaisia ja heidän johtajaansa
pankinjohtaja Johan Kempiä.
20.11.1917 punakaartilaiset marssittivat kaksi vahvaa kaartilaisosastoa Ali Aaltosen
ja Heikki Kaljusen johdolla Viipuriin osoittamaan punaisten valtaa.
Punaisten kanssa käydyt kahakat osoittivat punakaartien käytettävissä olevien keinojen
pelottavuuden yhteenoton sattuessa. He murhasivat ja kiduttivat vangiksi saatuja valkoisia.
18.11.1917 Viipurissa: "Illalla kuljetettiin vangitut rautatievirkamiehet, toistasataa
henkeä luvultaan, rautatieasemalle, missä heidät sullottiin erääseen tunneliin.
Kotkan kaarti asettui tunnelin toiseen päähän panostetut kiväärit ampumavalmiina,
ja nyt koetettiin vielä kerran saada virkamiehiä taipumaan heille esitettyihin vaatimuksiin.
Muuan punakaartin johtajista nousi seisomaan jollekin laatikolle, esitti vangeille uhkavaatimuksen
julistaen, että ellei siihen suostuta, "saa Kotkan kaarti tehdä tehtävänsä". Kun virkamiesten
taholta vastattiin, etteivät he aio alistua väkivaltaan, huusi kaartin johtaja vimmoissaan:
"Viimeisen kerran kysyn: Suostutteko?" "Ei;' kajahti voimakas vastaus.
Välittämättä siitä, että lakko oli julistettu päättyneeksi, jatkoivat kotkalaiset rötöstelyään
Karjalan rataa pitkin aluksi Antreaan. Retkeä johti Viipurin punakaartiin kuulunut Heikki Kaljunen.
Antreasta edettiin Hiitolaan ja sieltä Käkisalmeen kaikkialla pysähdyspaikoissa vangitsemisia
ja kuulusteluja suorittaen.
Pyhäjärven asemalla n. 60 suojeluskuntalaista joutui vangiksi, ja heitä kohdeltiin kovakouraisesti.
Useat joutuivat Kaljusen toimesta törkeän pahoinpitelyn kohteeksi.
"Saatuaan tietää Pusan olevan sk:n päällikön, aikoi Kaljunen ampua hänet itse,
mutta käski sitten ilkeästi nauraen erään miehen kolhimaan Pusan kuoliaaksi.
Tämä löi Pusaa neljästi japanilaisella pistimellä päähän ja Pusa putosi tajuttomana lattialle,
jossa makasi tiedottomana yön ja aamun. Hieman virottuaan hänet vietiin asemahuoneeseen ja
asetettiin seisomaan seinää vasten kädet kohotettuina ja terävät pistimet kainalokuoppien alla.
Kaljunen alkoi ammuskella "kunniakehäänsä". Pusasta oli vuotanut runsaasti verta päässä olevasta
ammottavasta haavasta - pistimellä lyönti oli rikkonut pääkopankin vaikka hattu hieman suojasikin
ja Kaljusen kuulat kyntivät vakoja veriseen tukkaan. Rääkkäys kesti kolmisen tuntia.”
"Metsänhoitaja G. Francke tuotiin mm. asemalle monilukuisten pistimien keskellä ja seisotettiin
häntä siellä kädet ylös kohotettuina kuusi tuntia. Käsien vaipuessa alas kohotti vartiomies
niitä pistimellään."
Kaljusen retki merkitsi Viipurin läänissä suoranaista herätyshuutoa monille suojeluskunnille!
Kukaan ei halua muistaa, mitä nuo punakaartilaiset tekivät, millaista oli punaisten terrori.
Punaiset käynnistivät vallankumouksen laillista, demokraattista yhteiskuntajärjestelmää vastaan
ja anastivat vallan pitäjissä kunnanvaltuustoilta.
Punakaartit jakautuivat kahteen osaan. Toinen osa - rohkeimmat- menivät rintamalle valkoisia vastaan
ja toinen puoli - arimmat - alkoivat kiertää pitkin pitäjiä ja vainota aseettomia siviilejä.
"Porvarit" hakattiin ja naisilta tökittiin pistimien avulla kaapista viimeisetkin elintarvikkeet.
Punakaartilaiset teloittivat leimattuja siviilejä kotona.
Kuolinraporteissa kerrotaan esimerkiksi näin: "Pk hyökkäsi sisään ja ampui hänet vaimonsa ja
pienen poikansa silmien edessä"; "ampuivat miehen molempien poikiensa keskelle"; "pk syöksyi
raivopäissään vanhuksen sairasvuoteelle ja ampui sekä päähän että käden läpi sydämeen";
"ammuttu ja 13 pistimenreikää, jalka katkaistu".
Näitä kauhukertomuksia on valtavat määrät. Lisäksi tulevat siviilien koneelliset lahtaukset,
jotka alkoivat Suinilan verilöylyllä jo tammikuussa 1918.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Boldt näitä suomenruotsalaisia vai joku Uljanovin lähettämä ulkomaalainen agitoija? Valkoiset eivät ulkomaalaisia koskaan pyytäneet ennen sotaa sekaantumaan Suomen sisäisiin asioihin. Punaiset pyysivät. Jos se että venäläinen bolshevisoitunut sotaväki oli heidän puolellaan todistaa tästä. Olipa jopa aatelismiehiä punikkien puolella kuten Georgi Bulatsel.
,,,Jos se että venäläinen bolshevisoitunut sotaväki oli heidän puolellaan todistaa tästä. ,,,,,
Venäläinen sotaväaki ei ollut bolsevisoitunut eikä punaisten puolella koskapa valkoinen armeija sai heiltä aseet. Ja ne aseet annettiin valkoisille ihan sulassa sovussa, ilman kitinöitä. Ja milläpäs talonpojat olisivatkaan ryöstäneet aseet väkivalloin armeijalta, heinäseipäilläkö uhaten? Sitten venäläiset sotilaat vietiin itärajan yli Venäjälle. Reitit kulkivat Lieksan ja Sortavalan kautta.
Punaisten puolella oli vain muutama hajanainen venäläisyksikkö. Valkoisilla oli sitäpaitsi takanaan valkoinen Venäjä sekä Ruotsi ja Saksa. Että eipä pitäisi näitä valkoisten mahtavia tukijoita unohtaa vaikka mieli varmaan tekisi.
Venäläinen sotaväki oli nimenomaan punaisten puolella everstitasoa myöten. Aluksi noin 3 000 ja myöhemmin noin 1 000 venäläistä toimi punaisten joukoissa erityisesti johtajina, tykki- ja konekiväärimiehistöinä sekä kouluttajina. Venäläiset luovuttivat mm suuret määrät aseita punaisille. Karjalan rintamalla toimi puna-armeijan yksiköitä.
Aseriisunta Pohjanmaalla tapahtui pääasiassa yllätyksinä väkivalloin. Taistelut olivat paikoin kahakoita, paikoin kovia.Suojelsukunnat oliva riittävästi organisoitu ja aseistettu tätä varten.
"Valkoisilla oli sitäpaitsi takanaan valkoinen Venäjä sekä Ruotsi ja Saksa."
Siinä taas valetta kerraksenn. Mitään "Valkoista Vneäjää" ei ole koskaan ollut edes olemassa. Ruotsi kieltäytyi tukemasta laillista hallitusta. Saksasta saatiin kyllä aseita, mutta vasta helmikuun lopulla jääkärien kanssa.
Miksi Venäjän 42.Armeija kunta oli sitten julistanut sodan Suomen lailliselle hallitukselle jos eivät olleet bolshevisoituneet? Oli jopa virolaisia mukana kuten Jan Tuckman. Venäläinen sotaväki oli läpensä mätä minkä todistaa jo se että Georgi Bulatselin kaltaiset aatelismiehet osallistuivat raakalaismaisen paskasakin rikoksiin, murhiin ja rötöstelyyn.
Siellähän on olemassa kuvia kuinka nämä ehhehehe "urheat" venäläiset merimiehet ja matruusit poseraa isojen julisteiden kanssa Helsingin satamassa aluetta läsnäolollaan häväisten.
kapinana ja kiihtyvinä murhatekoina sekä terrorina huhtikuun loppuun. Joukkomurhia oli ainakin parikymmentä. Silti esitetään punaiset viattomina uhreina. Sellaisiakin tietysit oli, mutta mihin murhatut valkoiset olivat syyllistyneet? Laillisen hallituksen tukemiseen?