Taivaan ja helvetin rajamailla.
Me olemme, me lihassa olevat tulleet siihen tulokseen, että meidän elämämme on
väliaikaistunut. Mistä me tulemme ja keitä me olemme ja mihin me olemme menossa?
Tällaiset kysymykset askarruttavat mieltä. Väliaikaisessa olemassa olossamme.
Tämä meidän nykyisyytemme on monessakin suhteessa hyvinkin miellyttävä ja kokemusrikas.
Nykyaika toki tarjoaa aivan erilaiset mahdollisuudeet hyvään elintasoon, verrattuna aikaisempiin sukupolviin. Saammekin olla kiitollisia heidän tyänsä edistyksellisyydestä ja osaamisestaan.
Harvoin vain tulemme ajatelleeksi sitä, hyvinvointimme perustetta ja oikaistuksellisia meidän pitää ollakin ja ystävämielisiä, jos tapaamme vanhentuneita, aikuistuneita ahkeroitsijoita ja maamme hyvinvoinnin aikaistuneimpia jo ikääntyneitä ahkeroitsijoita. Kaikki työmme on arvostettavaa, joka on aiemmin ja nytkin tehty omaksi hyvinvoinnikseen ja yhteiskunnallisesti rakentavana pidettävänä.
Sodissa kuollet ja vammautuneet miehet, hyvinkin nuoret ovat antaneet kaikkensa meidän nykyisen hyvinvointimme tähden. Saamatta liiemmälti edes hyväksyvää kiitosta mielissämme ja kunnioituksesta puhumattakaan. Meillehän kaikki on vaan itsestään selviöitä ja kaikki on meitä varten. Muistutukseksi yhteiskuntamme pohjarakenteista ja arvostaaksemme kaikkea työntekoa ja armahtavalla mielellä asennoituaksemme vammaisiin ja vähäösaisiin kanssa kulkijoihimme, ystävyyttä osoittamalla heille ja antamalla tarvitseville omastamme kaikkina aikoina.
Monille ihmisille elämä on tullut helvetilliseksi helvetiksi, johtuen moninaisista elämän ahdingoista. Sairaudet, ihmissuhteet, rikkoutuneet perheet, halveksunta kun ei ole ollut kestävyyttä elämän myrskyissä. Miten raakoja me voimme ollakkaan toisillemme, jopa susia pahempia petoja.
Itsekeskeisyydessämme vain emme sitä huomaa, tai emme välitä. Miksi me kuljemme ikäänkuin huumeessa eläen, reakoimatta valveutuneesti aikaamme, odottaen muutosta parempaan tai pahempaan? Kuinka kauan tämä maailma jatkuu tällaisena ja kuinka tämä elämänikin on tällaiseksi tullut? Olenko minä syyllinen, vai ovatko toiset rikkoneet minun herkän mieleni?
Taivaan ja helvetin kokenut.
Me olemme, me lihassa olevat tulleet siihen tulokseen, että meidän elämämme on
väliaikaistunut. Mistä me tulemme ja keitä me olemme ja mihin me olemme menossa?
Tällaiset kysymykset askarruttavat mieltä. Väliaikaisessa olemassa olossamme.
Tämä meidän nykyisyytemme on monessakin suhteessa hyvinkin miellyttävä ja kokemusrikas.
Nykyaika toki tarjoaa aivan erilaiset mahdollisuudeet hyvään elintasoon, verrattuna aikaisempiin sukupolviin. Saammekin olla kiitollisia heidän tyänsä edistyksellisyydestä ja osaamisestaan.
Harvoin vain tulemme ajatelleeksi sitä, hyvinvointimme perustetta ja oikaistuksellisia meidän pitää ollakin ja ystävämielisiä, jos tapaamme vanhentuneita, aikuistuneita ahkeroitsijoita ja maamme hyvinvoinnin aikaistuneimpia jo ikääntyneitä ahkeroitsijoita. Kaikki työmme on arvostettavaa, joka on aiemmin ja nytkin tehty omaksi hyvinvoinnikseen ja yhteiskunnallisesti rakentavana pidettävänä.
Sodissa kuollet ja vammautuneet miehet, hyvinkin nuoret ovat antaneet kaikkensa meidän nykyisen hyvinvointimme tähden. Saamatta liiemmälti edes hyväksyvää kiitosta mielissämme ja kunnioituksesta puhumattakaan. Meillehän kaikki on vaan itsestään selviöitä ja kaikki on meitä varten. Muistutukseksi yhteiskuntamme pohjarakenteista ja arvostaaksemme kaikkea työntekoa ja armahtavalla mielellä asennoituaksemme vammaisiin ja vähäösaisiin kanssa kulkijoihimme, ystävyyttä osoittamalla heille ja antamalla tarvitseville omastamme kaikkina aikoina.
Monille ihmisille elämä on tullut helvetilliseksi helvetiksi, johtuen moninaisista elämän ahdingoista. Sairaudet, ihmissuhteet, rikkoutuneet perheet, halveksunta kun ei ole ollut kestävyyttä elämän myrskyissä. Miten raakoja me voimme ollakkaan toisillemme, jopa susia pahempia petoja.
Itsekeskeisyydessämme vain emme sitä huomaa, tai emme välitä. Miksi me kuljemme ikäänkuin huumeessa eläen, reakoimatta valveutuneesti aikaamme, odottaen muutosta parempaan tai pahempaan? Kuinka kauan tämä maailma jatkuu tällaisena ja kuinka tämä elämänikin on tällaiseksi tullut? Olenko minä syyllinen, vai ovatko toiset rikkoneet minun herkän mieleni?
Taivaan ja helvetin kokenut.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.