Eläkevakuutukset kiihdyttävät taas kielenkantoja

Että silleen

7

1080

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ^^^^

      "Lopetimme yksilöllisten eläkevakuutusten myynnin vuoden 2005 verouudistuksen jälkeen. Korkeiden kulujen vuoksi niihin säästäminen ei kannata, sanoo BH Broker Housen vakuutusmeklari Mika Rannanpää."

      Ai, vapaan ehtoisesti lopettivat, sallikaa minun nauraa ;) Taisi olla niin ettei saaneet enään myydä.

    • Kirkkorillutin

      Niinpä. Katkaisivatko kaikki vakuutusyhtiöt sopimuksensa noiden kanssa vai miten se menikään? :D

    • Ex-BH

      Vain murto-osa tuli eläkkeistä ja liki kaikki räätälöidyistä. Siinä oli syy silppukaupan lopettamiseen. Vakuutusyhtiöt paitsi Skandia tykkäsivät siitä että luvut laskettiin lehtiin oikein eikä Skandian kusetuslaskelmilla kuten muut. Skandia irtisanoi sopimuksensa samaan aikaan kuin muiltakin meklareilta. Tämä on fakta.

    • Myös ex-bh

      puhut täyttä sontaa tai et ole alalla kovinkaan kauaa ollut. vielä vitisen vuotta sitten olivat pääsääntöisesti eläkevakuutuskauppiaita eli juuri niitä silppukauppiaita, sitten kaikki vakuutusyhtiöt paitsi op katkaisivat yhtiön kanssa sopimukset kun yhtiöllä ei ollut tarpeeksi volyymiä. ja op oli yksi kalleimmista ja huonoehtoisimmista eläkevakuutuksista ja niitä tehtiin kylläkin muistaakseni ainakin vuoteen 2007 asti ja perusteltiin sitten vääntämällä ja kääntämällä sekä myymällä asiakkaille ajatus miksi op on se ainoa oikea ja paras kaikista. vakuutusmeklarina lain mukaan tuli tehdä tasapuolinen analyysi mutta huh heijaa eihän sellaista oikein voinutkaan tehdä kun ei ollutkaan kun op mitä myydä. sitten ruvettiin myymään asiakkaille "räätälöityjä" (salli mun nauraa mikä myyntinimike) vakuutuskuoria nollapalkkioilla eli nollakuluilla mutta otettiin kate alla olevasta kalliista varainhoidosta. joo-o, että näyttäisi ulospäin asiakkaalle halvalta mutta sisältä sitä ei olekaan sitten. sitten me ruvettiinkin puhumaan lehdistössä eläkevakuutusten kalleudesta, kun oikea syy olikin se että ei ollut enää mitään mitä voitiin asiakkaille myydä. ja annettiin lehdille jossa kaverit olivat toimittajina "puolueetonta" tietoa eläkevakuutusten kuluista (jossa yllätys yllätys op olikin yksi halvimmista -salli minun nauraa- ja unohdettiin samalla kertoa että lähes kaikissa eläkevakuutuksissa oli "henkivakuutukseen" liittyvä maksu joka nosti piilossa olevat kulut pilviin) skandiassa muistaakseni ei tuollaista maksua ollut, mutta saimme sekin näyttämään kalliilta kun vertailuissa "unohdettiin" purkaa auki muiden piilossa olevat kulut jotka olivat täysin absurdit ja järjettömät. tämäkin siksi että otti päähän kun ei saanut enää myydä skandiaa (mitä oltaisiin haluttu kyllä, senhän tietää kaikki nykyiset ja entiset siellä töissä olleet) kun oli katkonut pikku meklarilta sopimukset poikki. niin, asioilla on monta puolta, tämä on yksi ja sekin aika totuudenmukainen kylläkin.

      • myös ex-bh

        onneksi älysin siirtyä muihin hommiin. tosin olin jonkin aikaa englannissa ihan oikeassakin meklariyhtiössä töissä. sanotaanko vaikka että lain edellyttämät toimintatavat olivat siellä "hieman" eri luokkaa kuin myyntireiskojen "meklarifirmassa" ja sain hieman perspektiiviä siihen miten aivopesty olin ennen.


      • Soita jos haluat MR
        myös ex-bh kirjoitti:

        onneksi älysin siirtyä muihin hommiin. tosin olin jonkin aikaa englannissa ihan oikeassakin meklariyhtiössä töissä. sanotaanko vaikka että lain edellyttämät toimintatavat olivat siellä "hieman" eri luokkaa kuin myyntireiskojen "meklarifirmassa" ja sain hieman perspektiiviä siihen miten aivopesty olin ennen.

        Kirjoitusasustasi voi jo melkein päätellä henkilön, sen verran paljon kirjoitusvirheitä vilisee. Terveisiä ja onnea valitsemallasi uralla.

        Tosin jos olisit ollut BH:lla töissä niin tietäisit kyllä faktat. Eläkemyynti lopetettiin koska siinä oli liikaa työtä palkkioihin suhteutettuna. Pientä silppua ja paljon töitä koska teimme kolmesta sopivimmasta yhtiöstä analyysin asiakkaille, toisin kuin Skandian reppurit.

        Jos olit töissä 2006 niin 23 milliä meni ulkomaisiin yhtiöihin (Skandian sopimus oli jo loppunut) ja nämä "nollakuluiset räätälöidyt" toivat keskimäärin 3,4 % komission, kuitenkin.
        JA OP rahastoeläke EI TODELLAKAAN ole yksi kalleimmista, senkin voit varmistaa mistä tahansa vertailuista.
        www.taloussanomat.fi/arkisto/2003/02/15/elakevakuutusten-hinnoissa-on-isoja-eroja-myos-samassa-yhtiossa/200322630/12

        On näköjään alkanut tulemaan nimettömiä kirjoituksia verkkoon, johtuisiko siitä että on tullut sohaistua taas ampiaispesää. Vai vieläkö Skandian kuluhuijauksen paljastaminen on noin katkera paikka?

        Tuosta sohaisusta, pitäisikö joidenkin katsoa peilin ja lopettaa luvaton sipa-kauppa tai hakea luvat. Miten esim suurimpiin kuuluva yhtiö myy kaikkea mahdollista sijoitustuotetta mutta ilman lupia. Yhtiön nettisivujen mukaan 4 miljoonan liikevaihto ja vakuutuksista tullut 72 650 EUR vuonna 2010. Jokainen voi tarkistaa luvut finanssivalvonnan sivuilta. Tässä on seuraava skandaali muhimassa ja tuskin kukaan sitä kaipaa, valepankkiireja uutisiin. Kohta nimittäin hyökkää pankit, tämä on jo tulossa.


    • Kiininkmimimimmkim

      Veronkierto taitaa olla rikoslailla kriminalisoitu. Onneksi asiaan tullaan puuttumaan. Kysymyksessähän taitaa olla verotuksellisesti keinotekoinen järjestely.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2405
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1387
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      74
      1195
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      845
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      790
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      672
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      25
      649
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      636
    Aihe