Nyt ne politiikot puolustavat sitä, miten eduskunnassa viranomaisille myönnettyä "harkintavaltaa" ei voi poistaa, koska kun ruotsalaiset ovat poistaneet, niin se on aiheuttanut jonkun kaaoksen. En usko näihin juttuihin, lait ovat sitä varten kansalaisille määrättyjä, jotta tietävät rajansa minkä puitteissa mitäkin saa ja voi tehdä.
Perustuslain mukaan kansalaiset ovat tasavertaisia lain edessä. Vai onko luotu jokin uusi laki, jonka mukaan ensin luokitellaan eriarvoisiksi ja vasta sen jälkeen viranomaiset voivat kohdella niitä ihmisinä huonommiksi luokiteltuja miten lystää? Näinhän käytännön tasolla toimitaan ja se on enemmän kuin hirveä asia.
Jos me olemme "eriarvoisia" lain edessä, silloinhan meille on luotava muutkin lait erilaisiksi kuin muille kansalaisille. Outoa tässä kaikessa on se, että kohderyhmänä on aina ne, jotka ikääntyessään alkavat sairastella tai rankka urakka-liukuhihnatyö on tuhonnut jaksamisen. Sekö on rikos teidän kansanedustajien ja hallituksen mielestä?
Viranomaisille myönnetty harkinvalta ei voi olla koskaan laki myöskään siksi, koska se hävittääkin kansalaisen oikeudet. VAi ettekö osaa ajatella ihmisarvoa ymmärtävällä, oikeudenmukaisella tavalla? Sellaiset eivät kelpaa lakien laatijoiksi, ulos joka sorkka eduskunnasta, joka puolustaa tätä laitonta "harkintavallan" käyttöä. Minä tiedän, mitä tämän asian ympärillä tapahtuu, ja siitä on leikki sekä hauskuus kaukana. Se on hirttosilmukka, jonka avulla tukahdutetaan kohteen elämänhalu, into, jaksaminen eli sen avulla kansalainen lannistetaan ennenaikaiseen hautaan, ja sitten vielä syytätte niitä, jotka suunnatonta epätoivoa tuntien alkaa vastavuoroisesti vihata tällaisten lakien laatijoita. Vikahan on teissä, rasistiedustajat!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.