Myyntivoiton verotus ulkomaille muutettaessa ?

Olen tehnyt ansioistani hyviä sijoituksia ja kiinnostaisi ajatuksen asteella, voisinko välttää myyntivoiton veron esim. muuttamalla ulkomaille vaikkapa muutamaksi vuodeksi. Olemme nyt molemmat työttömänä ja vähän tässä muutenkin kaipaisi virikettä elämään, kun vastaavan työn löytäminen viisikymmpiselle kehäraakille on osoittautunut todella vaikeaksi, jokseenkin mahdottomaksi. Mieleeni on noussut ajatus, että jospa lähtisimme ulkomaille. Jos säästäisin näin koko sijoitusteni myyntivoiton veron, vastaisi pelkästään tämä säästynyt vero hyvinkin parin vuoden palkkaa, jonka Suomessa edes teoriassa voisimme ansaita. Teoriassa siinä mielessä, että kohta loppuu ansiodannainen päiväraha ja sen jälkeen ei taida olla mitään luvassa ellei niitä töitäkään löydy. Jos realisoisin sijoitukseni ulkomailla ollessani, menisikö voitoista vero Suomeen? Entä siihen maahan, missä asuisin? Mieleeni tulee lähinnä Espanja, Thaimaa, periaatteessa myös mikä tahansa muukin maa. Onko kenelläkään kokemusta?
5814
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suomesta poismuuttaessa voi erikseen anoa tullakseen välittömästi rajoitetusti verovelvolliseksi poismuuton yhteydessä ( kolmen vuoden karenssin sijaan ) ja tällöin verotus tapahtuu verotuksellisen asuinmaan sääntöjen mukaan. Kaikki ns. verotuksellisessa mielessä olevat siteet Suomeen tulee tuolloin katketa. Myös sosiaaliturva lakkaa, joskin EU alueella se siirtyy uuteen asuinmaahan sen maan ehdoilla. Myöskin Suomesta saatavat jotkin tulot ja / tai osingot voivat olla edelleen ainakin osittain verotuksellisia Suomessa, riippuen maiden välisistä verosopimuksista.

Kuitenkin arvopapereista saadut myyntivoitot verotetaan uuden asuinmaan verotuskäytännön mukaan. Ohessa linkki jossa asiaa eri maiden myyntivoittoverotuksesta:

- http://en.wikipedia.org/wiki/Capital_gains_tax

Spain

For individuals from January 1, 2010 capital tax change in Spain. First EUR 6.000 will be taxed at 19%, on the other hand, gains from EUR 6.000 will be taxed at 21%

For companies CGT is taxed like any other income gain, that means between 25% to 30% depending if a company is little or big.

Thailand

There is no separate capital gains tax in Thailand. All earned income from capital gains is taxed the same as regular income.[4] However, if individual earns capital gain from security in the Stock Exchange of Thailand, it is exempted from personal income tax.

Ps : Turkey

Capital gains tax rate for residents and non-residents is 0% as of 2009 regardless of the holding period. http://rega.basbakanlik.gov.tr/#

Jotta tuo kuvio kannattaisi, niin pitäisi muuttaa maahan jossa myyntivoitot ovat verottomia.

Äänestä
  • Capital gains of individual taxpayers are tax free if the taxpayer owned the asset for at least three years.

    Mutta varmaan tuo Turkkikin voisi olla aika hyvä

    Äänestä

  • A.p. kirjoitti:

    Capital gains of individual taxpayers are tax free if the taxpayer owned the asset for at least three years.

    Mutta varmaan tuo Turkkikin voisi olla aika hyvä

    EU'ssa on useitakin maita, joissa myyntivoitot ovat verovapaita ilman hallussapiaikarajoitusta tai sitten esim. vuoden tai kahden hallussapidon jälkeen.

    Tilanteessasi, mikäili ajatuksen toteutat, voisi olla edukas vaihtoehto maa, jossa verottomuus ei ole sidottu hallussapitoaikaan. Sen ansiosta markkinoita seuratessasi voisit hyödyntää tilapäisempienkin ja lyhytaikaisempienkin sijoitusten tuottoja verottomana, silloin kun mielestäsi ns. varma sauma osuisi kohdalle, muutoin elämiseen tarvittavat "lepärahat" varmemmassa tallessa. Luonnollisestikin nämä ovat hyvin henkilökohtaisia valintoja.

    Äänestä

kannattaa katsoa erityisesti ns. vanhat verosopimukset, muuten suomen verottaja yrittää verottaa vielä kolme vuotta.

ainakin ennen Portugali oli tällinen, omistukset saí myydä verottomasti vaikka muuttoa seuraavana päivänä.

Äänestä
  • >> kannattaa katsoa erityisesti ns. vanhat verosopimukset, muuten suomen verottaja yrittää verottaa vielä kolme vuotta.

    >> ainakin ennen Portugali oli tällinen, omistukset saí myydä verottomasti vaikka muuttoa seuraavana päivänä.

    Säädökset rajoitetusti verovelvolliseksi katsottavasta henkilöstä eivät ole riippuvaisia maasta johon muutetaan, vaan ainoastaan muuttajan henkilökohtaisesta tilanteesta. Mikäli rajoitetusti verovelvolliseksi katsottavat kriteerit täyttyvät, eli verotuksellisessa mielessä oleelliset siteet Suomeen katkeavat, voi anomuksesta saada tuon statuksen jo maasta muuttaessaan ( lähdeverolaki 627 / 78 ) kohdemaasta riippumatta. Ilmeisesti kuitenkaankaikilähtijät eivät ole tuota mahdollisutta selvittäneet.

    Sitten on erikseen Suomen eri maiden kanssa tekemät verosopimukset, joiden mukaan tietyt Suomesta saatavat tulotyypit voivat olla osin tai kokonaan Suomen verottamia ja toisissa tapauksissa verotuksellisen asuinvaltion verottamia.

    Aiemminha esimerkiksi joidenkin maiden kohdalla Suomella oli eläkkeiden verotusoikeus ja niistä meni 35%:n kiinteä lähdevero. Samon muuttomaasta riippumatta ensimmäisen kolmen vuoden ajalta, paitsi jos henkilö oli hakenut rajallisesti verovelvolliseksi tulemista täyttäen sen kriteerit, jolloin hän maksoi verot asuinvaltioon heti muutostaan alkaen ( maiden välisten sopimuksien mukaan ). Nyttemmin uuden lain mukaan ensinmaintuissa tapauksissa maksetaan verot saman veroasteikon mukaan kuin Suomessa asuvankin eläkkeet ja kunnallisvero kuntien keskiarvon mukaan ( tässä muutoksessa EU direktiivit saivat viimein muutoksen aikaan ).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uusiin tuuliin kirjoitti:

Olen tehnyt ansioistani hyviä sijoituksia ja kiinnostaisi ajatuksen asteella, voisinko välttää myyntivoiton veron esim. muuttamalla ulkomaille vaikkapa muutamaksi vuodeksi. Olemme nyt molemmat työttömänä ja vähän tässä muutenkin kaipaisi virikettä elämään, kun vastaavan työn löytäminen viisikymmpiselle kehäraakille on osoittautunut todella vaikeaksi, jokseenkin mahdottomaksi. Mieleeni on noussut ajatus, että jospa lähtisimme ulkomaille. Jos säästäisin näin koko sijoitusteni myyntivoiton veron, vastaisi pelkästään tämä säästynyt vero hyvinkin parin vuoden palkkaa, jonka Suomessa edes teoriassa voisimme ansaita. Teoriassa siinä mielessä, että kohta loppuu ansiodannainen päiväraha ja sen jälkeen ei taida olla mitään luvassa ellei niitä töitäkään löydy. Jos realisoisin sijoitukseni ulkomailla ollessani, menisikö voitoista vero Suomeen? Entä siihen maahan, missä asuisin? Mieleeni tulee lähinnä Espanja, Thaimaa, periaatteessa myös mikä tahansa muukin maa. Onko kenelläkään kokemusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu