Kävin intin v. 1982. Silloin armeijan varustus oli vielä kovin vanhanaikaista, 1940-60 -luvuilla käyttöön otettua. Taisteluvyö oli jämerä, kankaasta tehty, epäergonominen ja raskas, ja samalla perusyksinkertainen. Ei sellainen moderni, kevyt muovitetsari kuin nykyään.
Reppu oli vanhan ajan reppu, ruskea ja äärimmäisen tiuhaan kudotusta kankaasta tehty, ei mikään rinkka, ja siihen kiinnitettiin ulkopuolelle esineitä kuten kumisaappaita ns. nahkaisilla irtohihnoilla, ja kaksi telamiinaa a 10 kg. kulki myös tetsarin mukana.
Mitään talvikäyttöön tarkoitettuja huopakumisaappaita ei vielä ollut tarjolla, ne tulivat seuraavana vuonna. Jaloissa ei pidetty maihareita, vaan jatsareita, korkeavartisia nahkasaappaita, jotka kiillotettiin armeijan kuuluisalla kenkäplankilla. Ja voi helvetti, jos et saanut niitä kiiltämään, rangaistus seurasi välittömästi. Simputusta eli rumbaa.
Sukkia ei normaalissa arkikäytössä ollut, vaan niiden sijalla olivat jalkarätit. Ne piti osata kietoa oikein, muuten marssista tuli yhtä helvettiä jaloille, koska huonosti kiedotut jalkarätit aukenivat, eikä niitä saanut kesken marssin korjata. Vain viikonloppulomilla sai käyttää sukkia.
Aseina olivat rynkky RK-62, ei vielä sitä uudempaa ohutperäistä ja parannettua versiota, telamiinat, sekä 55-S-55, joka painoi yli 5 kiloa. Kaikki ne piti raahata mukana, tietysti täyspakkausrepun lisäksi. Jalkaisin suoritettavat marssit olivat kesällä 10-20 km. ja pyörällä 30-50 km., talvella vähän lyhyempiä. Kuorma-autolla ei menty minnekään, vain fillarilla ja talvisin suksilla - vanhoilla, tervattavilla puusuksilla.
Metsäkeikoilla ei ollut Baja-majoja, vaan metsään rakennettiin riuku, joka toimitti paskahuussin virkaa. Metsässä ruokana oli yleensä Pataljoonakeitto, Supe a la Batallion; läskisiä lihanpaloja vesivellissä puoliraakojen vihannesten kera, sekä näkkileipää ja teetä.
Mitään mukavuuksia ei saanut olla kasarmeilla. Ei edes telkkaria ollut. Jotkut rohkeat kuitenkin yrittivät tuoda laitteita tupiin. Jos joltakulta löydettiin korvalappustereo, radio tai kasettimankka, ne takavarikoitiin, ja palautettiin vasta intistälähtöpäivänä. Sitä ennen kaveri oli tietysti joutunut putkaan sääntöjen rikkomisesta.
Samassa joukkueessa kanssani oli kaveri, joka oli kuuluisaa upseerisukua. Hänellä oli synnynnäinen sydänvika, joka nykyään oikeuttaisi vapautukseen armeijasta. Hänen oli kuitenkin läpikäytävä intti, koska sukulaiset vaativat. Kaveri tuupertui muutamia kertoja kesken metsäkeikkojen, ja minulle lykättiin sitten kannettaviksi hänenkin varusteensa, telamiinoja, 55-S-55:tä ja reppua myöten.
Valittaa ei saanut, vaikka piti kantaa kahden miehen varusteet seuraavaan yöpymispaikkaan. Ja minähän kannoin. Kiroilin ja kannoin, vaikka olin itsekin silloin laiha, urheilematon lukutoukka, mutta pelkän sisun ja raivon voimin mentiin eteenpäin.
Armeija v. 1982.
13
393
Vastaukset
- iso d
paitsi että se keltainen ryhtinappi, eli telamiina painaa 12 kg. kait niillä nykyään tarttee olla metsässäkin pleikkari ja laajakaista...
- iso d
ja meillä sai olla tuvassa radio. tosin sitä ei tietenkään saanut kuunnella palvelusaikana. tv-huoneessa telkku, kaikki 3 kanavaa, ja videot, jotka olivat kyl koko ajan paskana. silti pärjättiin. lyötiin korttia, käytiin lenkillä porukassa, joskus puntattiin ja juopoteltiin. aina porukassa. samoin siviilissäkin, sosiaalinen elämä oli nykynuoriin verrattuna vireää. no, onhan sekin jotain, että jaksaa facebookissa päivittää statustaan illat pitkät.
- Jääkärismies
No joo, muisti pätkii. Itse muistan, että ryhtinappi painoi 10 kiloa, mutta siitähän on jo aikaa. Normaalipleikkaria ei tietenkään voi viedä metsään, mutta käsikonsoleita kuulemma saa olla. Ja sotaahan nykyisin simuloidaan virtuaalisodankäyntinä ihan kasarmillakin. No, mikäs siinä, ajat muuttuvat...
- Jääkärismies
iso d kirjoitti:
ja meillä sai olla tuvassa radio. tosin sitä ei tietenkään saanut kuunnella palvelusaikana. tv-huoneessa telkku, kaikki 3 kanavaa, ja videot, jotka olivat kyl koko ajan paskana. silti pärjättiin. lyötiin korttia, käytiin lenkillä porukassa, joskus puntattiin ja juopoteltiin. aina porukassa. samoin siviilissäkin, sosiaalinen elämä oli nykynuoriin verrattuna vireää. no, onhan sekin jotain, että jaksaa facebookissa päivittää statustaan illat pitkät.
Taidat olla nuorempi kolli? Sinullahan on ollut intissä sellaisia etuja, joista me emme uskaltaneet edes haaveilla. Vaikkakin toimimattomia etuja, mutta yhdenlaisia myönnytyksiä nykyajalle nekin...
- 2/79
Silloin oli jo huopakumisaappaat, kassulla oli tv ja pingispöytä, erilaisia pelejä ja aikaa myös niitä pelata. oli sukat (sukat harmaat pitkät ja sukat harmaat lyhyet, oli syylingit)... oli myös jalkarätit, mutta niitä ei enää paljon käytetty.
Kerrot täyttä paskaa. Jokaisen varusmiehen kaapissa oli oma laatikko myös siviilivälineille, eikä niitä takavarikoitu.
Lomat pyöri jo vuonna -79 todella hyvin, eikä valittamista ollut muonissa, ei kassulla, eikä metsäkeikoilla.
Aloituksesi on pelkkää paskanjauhantaa, tuskin olet käynyt koko varusmiespalvelusta.- Jääkärismies
Jaa, teillä siis muka olivat asiat noin hyvin? Ei meillä vaan vielä v. 1982 Santahaminassa. Taidatkin jauhaa paskaa. Meillä meni niin, että kolme viikonloppua kiinni ja yksi auki. Älä jauha asioista, joista et tiedä mitään.
- Perus.Suomalainen
Olit ritsajoukkueessa .Toisin kuin Kaartinpataljoonan sinkomiehet .Olivat isoja ja komeita myös . Kannoimme edellä mainitut tuplatttuna . Sekä raskasta sinkoa 150 kiloa , koko Sipoon ympäriri kera polkupyörien. Erittäiäin pehmeessä vetisessä maastossa Mukamas intin kalenterin mukaan 60 km .Ei olisi Kataisen kokoinen pystynyt. Olimme sankareita. Ritsamiehet kuuluivat kantamuksistamme huolimatta jääneet tunteja jälkeen .Kun olivat vaikeasti osuttavia .
- hah hah...
!
- Jääkärismies
Perus.Suomalainen kirjoitti:

hah hah... kirjoitti:
!
kova painaa sen 10kg. harjoitusnappi, se keltainen, painaa 12 kg. ainakin pioneereilla. luulisin että samaa standardikamaa muillakin aselajeilla. ja kolmen kanssa metsässä kivaa pyllähtää nurin hiihtolenkillä... terveisin vanha pieru korialta.

Raskasta sinkoa tuli raahattua pitkin metsiä Santahaminassa ja Sotungissa. Sandiksen hiekka-alue "Sahara" kierrettiin raskon kanssa inttiaikana useita satoja kertoja ja otettiin aikaa. Jos ei päästy tavoiteaikaan, lähdettiin uudelle kierrokselle. Raskolla ampuminen oli melkoinen elämys, se oli siihen aikaan intin toiseksi äänekkäin ase rannikkotykin jälkeen, ja sillä kun lasautti, niin tiesi ampuneensa.
- Exodus.
iso d kirjoitti:
kova painaa sen 10kg. harjoitusnappi, se keltainen, painaa 12 kg. ainakin pioneereilla. luulisin että samaa standardikamaa muillakin aselajeilla. ja kolmen kanssa metsässä kivaa pyllähtää nurin hiihtolenkillä... terveisin vanha pieru korialta.
Kävin armeijan Vaasassa 1979 Palvelus kesti osaltani 11 kuukautta ja suoriuduin siitä loistavin arvosanoin. Myöhemmin anoin siirtoa siviilipalvelukseen jonne pääsin, sillä nykyään vakaumukseni ei hyväksy asepalvelusta.
- Anonyymi
Melkoisia sankareita kaikki jotka kantavat 2 miehen varusteet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3093055Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka612353- 1242057
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3492043Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1271733- 671399
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121395- 661337
- 691270
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781243