Liikanen seuraa Jungnerin jälkiä

Taitavat Erkki Liikasen kissanpäivät Suomen Pankissa olla luetut. Palaute edesmenneestä virkakaudesta kun on tälläista:

"...Suomen Pankin pääjohtajaa Erkki Liikasta on arvosteltu rankasti työilmapiirin pilaamisesta. Pankin entinen viestintäpäällikkö Jouko Marttila avautui asiasta ensin Ylen Ykkösaamun radiokolumnissa.

Marttilan mukaan Liikanen on pilannut työpaikan ilmapiiriä ja johtanut pankkia itsevaltaisesti. Ilta-Sanomille antamassaan haastattelussa hän vaatii pankkivaltuustoa selvittämään tarkasti, mitä Liikanen on tehnyt, ennen kuin se valitsee uuden pääjohtajan.

- Kun usea työntekijä on lähtenyt pankista, siitä voi vetää omat johtopäätökset. Jos työilmapiiri olisi hyvä, näin moni ei olisi lähtenyt (mm. oma sihteeri lähti), hän perustelee.

EVAn ja Elinkeinoelämän tutkimuskeskuksen ETLAn toimitusjohtaja Sixten Korkman on Marttilan mukaan pankin henkilökunnan suosikki tehtävään..." (Savon Sanomat)
10179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Demarien mafiamainen ote yhteiskunnastamme korisee kuolinkamppailuaan.

Pääministeriksi ei demari nouse ainakaan seuraavan 10 vuoden aikana, tuskin mihinkään muuhunkaan ministerin postiin, presidentin virka menee ensi vuonna...

Myös erilaisissa virkanimityksissä puhaltaa uudet tuulet

Ylen toimitusjohtaja vakanssi meni jo, Ulkoministeriö on putsattu tolloimmista demareista, Suomen Pankin johtajuus menee... Vain Halosen epätoivoinen vimma nimittää virkaan kuin virkaa feministidemareita voi vielä avata jonkun suojatyöpaikan jollekulle sosiaalitantalle.

Äänestä

Onneksi Suomen Tasavallan Presidentti Tarja Halonen nimeää Suomen pankin pääjohtajan, vaikka kepulimafia esittäis mitä muuta!! Eli Erkki Liikanen jatkaa Johtajana :))

Onneksemme joku pystyy pitään tuon kepulimafian kurissa ja järjestyksessä!

Niin ja onhan aikanaan päätetty....;
Kela=kepulien
Alko=kokoomuksen
Suomenpankki=demarien

Äänestä
  • Johtajana? 90-luvun laman pääarkkitehti johtajana, voi aikoija

    Äänestä

  • voi voi voi kirjoitti:

    Johtajana? 90-luvun laman pääarkkitehti johtajana, voi aikoija

    olivat e.aho ja i. viinanen ja sitä laskua Suomen VERONMAKSAJAT maksavat edelleen!!

    Äänestä

  • voi voi voi kirjoitti:

    Johtajana? 90-luvun laman pääarkkitehti johtajana, voi aikoija

    avasivat lainahanat 1983-1987 ja tämä temppu johti vuosisatojen suurimpaan lamaan, eli kepun tekosia sekin!!

    Äänestä

  • (KK= kuolemankouristukset) Saas nähdä, ryhtyykö demarien edunvalvoja-presidentti lakkoon jos ei saa tahtoaan läpi eli Liikaselle jatkokautta.

    Jos Halonen nimittää Liikasen, hän on koko loppukautensa boikotissa. Saas nähdä haluaako kärsiä mokoman työpaikkakiusaajan vuoksi.

    Kiusasiko Liikanen Saloa joka on Halosen hyvä kaveri? Se olisi ollut paha virhe.

    Äänestä

  • voi voi voi kirjoitti:

    Johtajana? 90-luvun laman pääarkkitehti johtajana, voi aikoija

    on johtajana Nokialla ja toinen sai kenkää Pohjolasta.Kyllä kansa muistaa.En Liikasta puolusta,mutta pidetään suurimmat mokaajat esillä.

    Äänestä

  • Demarimafian KK kirjoitti:

    (KK= kuolemankouristukset) Saas nähdä, ryhtyykö demarien edunvalvoja-presidentti lakkoon jos ei saa tahtoaan läpi eli Liikaselle jatkokautta.

    Jos Halonen nimittää Liikasen, hän on koko loppukautensa boikotissa. Saas nähdä haluaako kärsiä mokoman työpaikkakiusaajan vuoksi.

    Kiusasiko Liikanen Saloa joka on Halosen hyvä kaveri? Se olisi ollut paha virhe.

    Ylen Korvolan mukaan Liikanen munasi JOKAISEN tehtävänsä myös EUssa. Esim. Talouskomissaarina toimiessaan koko komissio joutui eroamaan LIIKASEN töppäyksien vuoksi. Ja aivan vasta Liikanen komentoi, että oli tarkistanut Kreikan kirjanpidon 1990 luvulla Kreikan hakiessa EUROon ja Liikasen mukaan Kreikan paperit olivat KUNNOSSA. Ja Korvolahan totesi myös Liikasen osallistuneen MAANPETOLLISEEN TOIMINTAAN Moskovassa 1980-luvun lopussa; asia käy ilmi murhatun Litvinenkon salakuljettamista KGP:n arkiston papereista.

    Että JOS DEMARI halutaan nimittää, niin JUKKA PEKKARINEN LIIKASEN TILALLE, LIIKASEN EKI VOI KESKITTYÄ SUOMEN PUNAISEN RISTIN talouden tuhoamiseen hallituksen puheenjohtajana. ITSE EN ANNA PUNAISEN RISTIN KERÄYKSEEN SENTIÄKÄÄN, NIIN KAUAN KUIN LIIKASEN EKI ON TOIMINNASSA MUKANA.

    Äänestä

  • hjöpio kirjoitti:

    Jos kuva Halosesta on oikea hän nimittää Liikasen vaikka esitettäisiin tilalle pätevää henkilöä.

    Äänestä

  • Pahat mokat kirjoitti:

    on johtajana Nokialla ja toinen sai kenkää Pohjolasta.Kyllä kansa muistaa.En Liikasta puolusta,mutta pidetään suurimmat mokaajat esillä.

    Aho ja Viinanen veivät Suomen melkein konkurssiin.Meni 12 vuotta vikoja korjatessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lentää kuin... kirjoitti:

Taitavat Erkki Liikasen kissanpäivät Suomen Pankissa olla luetut. Palaute edesmenneestä virkakaudesta kun on tälläista:

"...Suomen Pankin pääjohtajaa Erkki Liikasta on arvosteltu rankasti työilmapiirin pilaamisesta. Pankin entinen viestintäpäällikkö Jouko Marttila avautui asiasta ensin Ylen Ykkösaamun radiokolumnissa.

Marttilan mukaan Liikanen on pilannut työpaikan ilmapiiriä ja johtanut pankkia itsevaltaisesti. Ilta-Sanomille antamassaan haastattelussa hän vaatii pankkivaltuustoa selvittämään tarkasti, mitä Liikanen on tehnyt, ennen kuin se valitsee uuden pääjohtajan.

- Kun usea työntekijä on lähtenyt pankista, siitä voi vetää omat johtopäätökset. Jos työilmapiiri olisi hyvä, näin moni ei olisi lähtenyt (mm. oma sihteeri lähti), hän perustelee.

EVAn ja Elinkeinoelämän tutkimuskeskuksen ETLAn toimitusjohtaja Sixten Korkman on Marttilan mukaan pankin henkilökunnan suosikki tehtävään..." (Savon Sanomat)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu