Pohjois-Koreassa ei ole uskonnonvapautta

ihmisoikeus

Pohjois-Korean ihmisoikeustilanne viimeisen vuoden aikana on edelleen erittäin huono. Viime vuoden aikana maassa tapahtuneilla muutoksilla oli negatiivinen vaikutus koko kansaan, myös kristittyihin. Valuutta-uudistusten vuoksi kaksi kymmenestä kansalaisesta näyttää menettäneen kotinsa. Talouskriisin rinnalla myös luonnonkatastrofit ovat iskeneet Pohjois-Koreaan, ja kymmeniä ihmisiä kuoli taifuunin aiheuttamissa tulvissa ja maanvyöryissä.

Kristittyjen tilanne oli vieläkin surkeampi. Koko maa on juche-aatteen alaisuudessa ja palvoo ’Suurta johtajaa’. Tämän seurauksena kristityillä ei hallituksen mukaan ole oikeutta olla olemassa.

Vainosta huolimatta kristittyjen määrä on kasvanut hieman. Kristityt elävät jatkuvien uhkien ja useimmiten kuolemanuhan alla. Vuonna 2010 satoja kristittyjä pidätettiin eri syistä. Jotkut tapettiin, toiset lähetettiin poliittisille leireille. Yksi esimerkki on Pyungsungin provinssissa ollut pieni 23 jäseninen kotikirkko. Poliisi sai selville kotikirkon olemassaolon ja teki ratsian kotikirkkoon. Kolme seurakunnan tilaisuudessa paikalla ollutta tuomittiin välittömästi kuolemaan, loput kaksikymmentä lähetettiin työleirille.

Maan politiikassa tapahtuu muutoksia. Syyskuussa Kim Jong-un, Kim Jong-ilin kolmas poika, nimitettiin virallisesti kenraaliksi ja hänestä tuli Kansallisen puolustuskomitean korkea johtaja. Kysymys kuuluukin, tuleeko kristittyjen tilanne muuttumaan kun Kim Jong-un nousee valtaan.

http://ihmisoikeus.blogspot.com/2011/01/pohjois-korea.html

3

402

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sinä ja sinun uskonnonvapaus

      Koska Pohjois-Koreassa ei ole köyhien poliittista riistoa,ei siellä tarvita edes kypäräpappien uskonsatujakaan.

      • Huh, huh

        Voi sinua kuksaa2, missä maailmassa sinä oikein elät. Pohjois-Korassa on miljoonia nälkäänäkeviä ja he ovat juuri niitä köyhiä joita palvomasi "jalot" kommunisti-ateistit riistävät niin paljon kuin kerkeävät. "Suuren johtajan" palvonta on jumalien palvonnan kaltaista. Diktatuuri pakotta jokaisen kansalaisen samaan ahdistavaan muottiin. Maasta pyrkiin pakoon tuhansia ihmisiä vuosittain, mutta heidän ei anneta paeta tästä "työläisten paratiisista". Kiinnijääviä odottaa telotus tai vuosien vankeleiri kidutuksineen.

        Hupaisaan nähdä, että on olemassa vielä aatteellisia post-kommunisteja, jotka kieltäytyvät näkemästä fantasiamaailmansa ulkopuolella. He ovat niin hukkuneen utopiaansa, että totuus on jo hävinnyt näkyvistä.

        Uskonnonvapautta, aatteen ja ajatuksen vapautta he eivät tietenkään sallisi, koska tietävät, että heidän mädäntynyt aatteensa ei kestä minkäänlaista kilpailua minkään muun maailmankuvan kanssa. Pakkovalta on ainoa tapa, jolla kansalaiset saadaan pysymässä tässä harhassa. Sen sinäkin näköjään tajuat ja siksi vastustat kaikkea vapautta.

        Ajat varmaan ladalla?


    • Pohjois-Koreassa on uskonto joka palvoo ’Suurta johtajaa’ ja usein, kun uskonnosta on kysymys niin väärä uskoisia ei hyväksytä. Pohjois-Korean uskonto on aivan samanlainen uskonto kuin muutkin uskonnot jossa palvotaan ’Suurta johtajaa’ ja noita uskontoja on lukuisia. Uskovaiset eivät suvaitse useinkaan muita mielipiteitään kuin omansa ja omaan uskoon uskomattomia syrjitään niin tässä Pohjois-Koreankin tapauksessa on käynyt eli aika tyypillistä uskonnollista toimintaa. Tavaliset ihmiset saavat kärsiä uskonnollisten johtajien oikuista. Onko siinä mitään uutta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      107
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe