päätökset perustuslain säätämis järjestyksessä! Näin se vaatisi todellisen kansan hyväksynnän! Nyt pieni hallituskopla voi menetellä veronmaksajien varoilla miten tahtoo!
Ulkomaisten pankkien tukemisesta tulisi tehdä..
varma kosto
1220
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jyrki Kataisen ei tarvitse huseerata Euroopan parhaana valtiovarainministerinä kahvikupposta juomassa EU:ssa, koska talouskriisissä olevat EU-maat voivat nappia painamalla painaa OMIA EUROA.
Irlannin keskuspankki on lainannut oman maansa pankeille 51 miljardia euroa, jotka se on varta vasten luonut tätä tarkoitusta varten ja itse painaen. Kyseiset Irlannin painamat eurot eivät ole peräisin EKP:ltä, jolla normaalisti on euroalueella yksinoikeus uuden keskuspankkirahan luomiseen. Kyseiset miljardit eivät ole peräisin myöskään rahoitusmarkkinoilta, joilta esimerkiksi valtiot yleensä lainaavat rahaa käyttöönsä.
Sen sijaan nämä 51 miljardia euroa ovat peräisin Irlannin keskuspankin ikiomasta "setelipainosta", joka on pääosin levännyt laakereillaan Irlannin liityttyä muiden euromaiden tavoin niiden yhteiseen eurojärjestelmään yli kymmenen vuotta sitten.
Tiettävästi yksikään euromaa ei ole euroaikana laskenut omin päin liikkeeseen yhtä suurta määrää "omatekoisia" euroja kuin Irlanti on nyt kriisipankkiensa tukemiseksi laskenut.
Niinpä Irlannin keskuspankin luomilla kriisieuroilla ei ole mitään tekemistä käteisen rahan tai oikeiden setelipainojen kanssa, mutta niillä voi olla sitäkin enemmän tekemistä rahapolitiikan ja euroalueen rahaolojen kanssa.
Irlannin keskuspankin hätätoimet voivat herättää vaikean kysymyksen: Kuinka suuri ero onkaan valtion vastuulla tai valtion omistuksessa olevien kriisipankkien keskuspankirahoituksen ja samoja kriisipankkeja omistavan valtion keskuspankkirahoituksen välillä.
Irlannissa maan suuret pankit ovat käytännössä kokonaan valtion vastuulla ja osittain ne ovat suorastaan valtion omistuksessa. Ja ilman Irlannin keskuspankin hätärahoitusta valtion olisi ollut pakko hankkia sama määrä hätärahaa muualta.
Nyt Irlannin valtion ei ole tarvinnut hankkia mistään ainakaan niitä 51 miljardia euroa, jotka ovat syntyneet maan keskuspankissa – kirjaimellisesti nappia painamalla.
Irlannin menettely voi herättää kysymyksen, olisiko myös eurovaltioiden rahoituskriisi ratkaistavissa samaa "setelipainon" käynnistysnappia painamalla.
Olisiko eurokriisi sekunnissa ohi, jos Kreikan, Irlannin, Portugalin ja muiden ylivelkaisten euromaiden keskuspankit loisivat tarvittavan määrän uusia euroja ja maksaisivat kotivaltioidensa velat pois?