Suomessa ei anneta ihmisen menestyä, ihmiselle ei anneta hänen työnsä tuloksia, toiset ovat kateellisia toisen menestyksestä, menestyneitä rokotetaan kateusverolla ja niin edelleen, näin propagoi meille menestyvä kansanosa kokoomuksen suulla.
Luulen voivani puhua lukuisten muiden sosialistien puolesta sanoessani, että kateudesta ei ole kyse. Päinvastoin me HALVEKSUMME kaikkea sitä porvarillista kerskakulutusta, joka on niin ihmisluonnolle kuin luonnollekin kauhistus. Siksipä emme näe mitään ongelmaa jakaa osaa tuosta varallisuudesta laadukkaiden julkisten palvelujen ylläpitoon sekä sellaisille vähävaraisille kansanosille, jotka muutoin joutuisivat ihmisarvoa alentavassa köyhyydessä elämään. Sosialistisessa arvomaailmassa toisen tarve menee aina toisen halun edelle. Sosialisti ei kysy itseltään, mitä voisi saada, hän kysyy itseltään, mitä voisi antaa.
Luulen voivani puhua lukuisten muiden sosialistien puolesta sanoessani, että kateudesta ei ole kyse. Päinvastoin me HALVEKSUMME kaikkea sitä porvarillista kerskakulutusta, joka on niin ihmisluonnolle kuin luonnollekin kauhistus. Siksipä emme näe mitään ongelmaa jakaa osaa tuosta varallisuudesta laadukkaiden julkisten palvelujen ylläpitoon sekä sellaisille vähävaraisille kansanosille, jotka muutoin joutuisivat ihmisarvoa alentavassa köyhyydessä elämään. Sosialistisessa arvomaailmassa toisen tarve menee aina toisen halun edelle. Sosialisti ei kysy itseltään, mitä voisi saada, hän kysyy itseltään, mitä voisi antaa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
"Sosialisti ei kysy itseltään, mitä voisi saada, hän kysyy itseltään, mitä voisi antaa."
Ei pidä paikkaansa. Sosialistit eivät itse "auta" vähäosaisia vaan käytännössä kaikki se raha joka sosialistisen systeemin kautta vähäosaisille jaetaan on yksityisyrittäjien ja OIKEAA tuottavaa työtä tekevien kansalaisten tuottamaa. Eniten sosialisti kysyy itseltään sitä miten valtio voisi kollektivisoida enemmän "porvarien" omaisuutta.
On päivänselvää, että tuo julkisiin palveluihin ja vähävaraisille jaettava raha on oikeaa tuottavaa työtä tekevien tuottamaa. Mistä muusta tuota rahaa sitten otettaisiin? Kouluilta, päiväkodeilta, työttömiltä tai eläkeläisiltä?
..on tämän hetkinen veroprosenttini. Verojahan maksaisi mielellään, jos näkisi rahojen menevän tositarpeeseen ja että niitä käytetään tehokkaasti...
Aika paljon rahaa menee varsin tehottoman julkisen sektorin käyttöön (mm. terveydenhuolto)
Tai soskun kautta ihmisille, jotka voisivat olla vähempäänkin tyytyväisiä ja ottaa vähän itsekin vastuuta elämästään. Tai opperataloon, tai kissantappovideoihin Kiasmaan.. LIsta on loputon.
Toki rahaa tuhlataan silmittömästi turhuuksiin, joiden lista todellakin on loputon. Mutta pääpointtini kuitenkin on se, että sinänsä hyödyllisessä verokeskustelussa käy usein niin, että työnantajaosapuoli tuomitsee korkeat veronsa kateudeksi. Sitä ne eivät ole, turhuutta kenties osittain. Mielestäni kuitenkin julkisen talouden ongelmia on suuresti liitoiteltu, kilpailuttaminen ja yksityistäminen ovat uusliberalistisia muoti-ilmiöitä, joiden en usko tuovan suuriakaan säästöjä.
Haluan teloittaa kaikki vasemmistolaiset paskakärpäset.
mikä jottei...mitä ne tekee elantonsa eteen ku valittaa ettei "vähäosaisilla" ole kunnon elämää...sen kun menevät töihin niin kuin kunnon ihmiset ja ansaitsevat elantonsa!Ei täällä ketään helpolla päästetä!
Minä ainakin käyn. Nähtävästi ennakkoluulot ovat sitkeässä. Ennen työttömiä vielä arvostettiin ja heistä huolehdittiin, mutta työläisten solidaarisuus työttömiä kohtaan katosi laman myötä, kun työttömiä tuli nopeasti ja paljon. En kiellä sitä, etteikö työttömyyskorvausjärjestelmä olisi turhan sekava ja etteikö se paikoitellen olisi jopa liian korkea, mutta eivät nämä ongelmat työttömiä syyllistämällä parane. "Sen kun menevät töihin" saattaa toimia suurkaupungeissa asuvien nuorten kohdalla, jotka toki aina löytävät töitä kuin töitä, jos vain viitsivät, mutta komennapa samoin keinoin maakuntien keski-ikäisiä työttömyysmassoja.
Olen samaa mieltä. Ei sitä voi suoraan "mennä töihin," kun niitä mahdollisuuksiakaan ei välttämättä ole edes kaupungeissa, saati maakunnissa. Ongelmana on esim. se, että Suomi kuitenkin on suht. pieni maa, eikä kaikkiin eri ammatteihin koulutetut tai kykenevät niihin voi ruveta, koska ennusteet tarpeista eivät pidä paikkaansa ja ympäröivä maailma muuttuu koko ajan. (Suomessakin esim. erilaisissa taidekouluissa on (muistaakseni) n. 3500 opiskelijaa vuosittain, eikä ko. ala pysty niitä kaikkia kantamaan).
Toisaalta, en ollenkaan ymmärrä sellaisia, jotka halveksuvat niitä, jotka ottavat riskin, perustavat firmoja ja saavat työllistettyä muita ihmisiä. Riski on kuitenkin suht. suuri. Siinä voi mennä "koko elämä" alta, usein tulee lisäksi samalla avioeroja, yhteiskunnan luottamus katoaa ja koko loppuelämä menee velkoja maksellessa. Toisaalta, jos hyvin käy, voi myös saada katetta riskilleen, joka onkin ainoa syy, miksi edes ruveta yrittämään.
On hyvä, että Suomessa pyritään huolehtimaan edes jollain tavalla myös niistä, joita onni ei potki. Kuitenkin, on olemassa myös ihmisiä, jotka keskittävät tarmonsa etuisuuksien keräämiseen (toivottavasti ei kuitenkaan aivan niin paljon kuin luullaan).
"me HALVEKSUMME kaikkea sitä porvarillista kerskakulutusta, joka on niin ihmisluonnolle kuin luonnollekin kauhistus"
Ihmeellistä, minusta kun näyttää, että mitä enemmän vasemmalle katsoo, sitä suurempia ympäristöongelmia näkyy. Myös ihmisluontoa on kohdeltu vasemmalla huonosti. (Kommaritkin ovat murhanneet vaatimattomat 100miljoonaa ihmistä ja ahdistelleet niin henkisesti kuin fyysisestikin ties kuinka montaa)
"Siksipä emme näe mitään ongelmaa jakaa osaa tuosta varallisuudesta laadukkaiden julkisten palvelujen ylläpitoon sekä sellaisille vähävaraisille kansanosille, jotka muutoin joutuisivat ihmisarvoa alentavassa köyhyydessä elämään"
Varallisuutta on siis oltava jotta sitä voisi jakaa. Sosialisti ei tietenkään ole huono ihminen, koska hän ei tuota varallisuutta (sehän olisi kauhistus). Sosialisti on vain jakamassa. Mutta kertoisitko meille kaikille sitten: Mistä tuo varallisuus tulee?
Mielenkiintoinen on myös tuo mainitsemasi "laadukas julkinen palvelu". Jos Suomessa haluaa esimerkiksi laadukasta terveydenhuoltoa, niin ainoa vaihtoehto on mennä yksityiselle. Toisinsanoen: maksat veroissa surkeasta julkisesta terveydenhuollosta ja joudut kuitenkin hankkimaan vakuutuksen. Yksityistäminen ja kilpailu tuo laatua ja toimintaa, verovaroin ylläpidettävät systeemit sen sijaan kituvat ainaisessa rahapulassa eikä niillä ole kehittymisen tarvetta.
"Sosialistisessa arvomaailmassa toisen tarve menee aina toisen halun edelle. Sosialisti ei kysy itseltään, mitä voisi saada, hän kysyy itseltään, mitä voisi antaa."
Ihan itsesi vuoksi: Huolehdi ensin omasta, lastesi ja muiden läheistesi hyvinvoinnista. Jos sulla on sitten jotain annettavaa ja ylimääräistä, niin anna. Ihminen ei voi antaa, jos ei ensin ota.
Ei ole olemassa vähävaraisia ihmisiä, on vain olemassa laiskoja ja kunnianhimottomia.
Onko se teidän kommareiden mielestä oikein että joku opiskelee 10 vuotta jonka jälkeen saa hyvän duunin ja hyvän liksan mistä maksaa veroa 40-50% sen takia että teitä ei koulut ja työt kiinnosta, vaan mielummin elätte B-luokan kansalaisina sossurahoilla itä-helsingissä?