Autoverotuksen valiokuntatyöskentelyyn laatua

simeIeon

On hedelmätöntä käydä keskustelua aiheesta, jollei perustelut sekä syvällinen tuntemus aiheesta ole selvitetty. Tähän virheeseen syyllistytään jatkuvasti ja tarkoitushakuisesti tällä foorumilla. Saman virheen toistavat tiedotusvälineitten toimittajat lähes aina. Ottakaa perusteet haltuun ennen kuin alatte väittämään yhtään mitään.

Autoverolakia uudistettaessa on valiokuntatyöskentelyssä laadukkaan taustaselvityksen sekä juridisesti kestävien perustelujen avulla näytetty toteen se, minkä jokaisen vähäiselläkään järjellä varustetun tulisi helposti ymmärtää.

Autoverolain vuoden 2007 teknisessä tarkastelussa konteksti EU-lainsäädäntöön on oli tiedossa taustavaikutteena, mutta ei vallitsevana. Täytyy tiedostaa vero-ohjauksen tehokkuuden kannalta olevan olennaista, että ympäristöohjaus on ulotettu myös auton hankinnan verotukseen eikä siis vain käytön verotukseen, kuten esimerkiksi komission henkilöautojen verotusta koskevassa 2005 direktiiviehdotuksessa [Komission ehdotus direktiiviksi henkilöautojen verotuksesta (KOM(2005) 261).] alun perin edellytettiin. ­Vastakkaisista väittämistä huolimatta direktiiviehdotuksesta on poistettu auton hankinnan verotuksesta luopumista koskeva osio nimenomaan jäsenvaltioiden vastustuksen vuoksi. Vastustus oli lähes sataprosenttista. Direktiiviehdotus kattaa siten nyt kysymyksessä olevalta osin vain hiilidioksiditekijän sisällyt­tämisen auto- ja ajoneuvoverotukseen. Muutoksesta on päätetty asian neuvostokäsittelyssä komission suostumuksella. Lisäksi Valtiovarainministeriö on viitannut lausunnossaan tältä osin lisäksi eurooppalaiseen, suomalaista autoverotusjärjestelmää tukevaan kehitykseen ja todennut, että autovero on veromuotona pikemmin pysyvä kuin poistuva.

Vero-ohjauksen sisällyttäminen autoverotukseen on tehokas myös sikäli, että uusia säännöksiä on tarkoitus soveltaa heti lain astuttua voimaan. Ohjausvaikutus on siis lähes välitön. Näin on käynyt.

Toinen tärkeä piirre veromallissa on sen yksinkertaisuus ja läpinäkyvyys: tarvittavat tiedot ovat helposti saatavilla ja ymmärrettäviä. Se on jo itsessään hyvään verojärjestelmään kuuluva ominaisuus ja on osoitettavissa autoverotuksen kaltaisessa, lähes kaikkia koskettavassa, varsin teknisessä veromuodossa. Lisäksi se on välttämätön edellytys sille, että ympäristöohjaus voi toimia toivotulla tavalla ja vaikuttaa kuluttajien asenteisiin ja valintoihin. Perustellut havainnot autoverotuksen ympäristöohjaavuudesta osoittavat veromuutoksen olleen täsmälleen oikean.

Hallituksen esitys oli valmisteltu huolellisesti ja se sisältää myös tulevaisuuteen tähtääviä kannanottoja. Selvää on, että esityksen vaikutuksia seurataan huolellisesti. Tätä seikkaa on pidetty lakia säädettäessä perusteltuna ja tärkeänä. Lisäksi viestintään on kiinnitetty erityistä huomiota, jotta esityksiin sisältyvä keskeinen viesti kuluttajille tulisi selväksi. Kuten tiedetään, tätä työtä on varmasti tehty riittävällä tarkkuudella sekä tehokkaasti. Ymmärtämättömien kannalta ei asiassa kannata uhrata aikaa sen enempää.

4

488

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • auton tuojat ry

      Mee hoitoon pösilö!

    • herra huu

      sumuttaja !!!

      Alkaako p..skaa tulla niskaan vai hukutteko jo siihen itseensä.
      Komensiko pomot suoli24:selle sumuttamaan vai oletko jo itse epätoivoinen.

      Autovero lähtee, Trafilla on kilometripohjaisen verotuksen projekti käynnissä ja pitäisi samalla saada viimeiset höynäytettävät pitämään autoverolliset rekisteröintiluvut jonkinlaisella tolalla.

      Pitäisiköhän sun rasvata köysi vai jatkatko tota h..raamista ja kuinka pitkään

      • sopelius

        Avauksen teksti on hyvin pitkälle oikeutettua ja varsin asiantuntevaa. Toisin kuin annetut vastineet.
        Ei ole mitään syytä epäillä autoveron pysyvyyttä. EU:n sivuilla kirjoitetaan mitä kirjoitetaan ja jokainenhan sen tietää, ettei noilla EU:n sivustojen asiakirjoilla ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Sitäpaitsi tarkoitus on lähinnä säästää asiakirjamalleissa ja paperikopioissa ja siksi käyttää vanhoja autoverodirektiivipohjia. Kaiken tämän vaatii Lissabonin sopimus, jonka mukaan vanhatkin direktiiviehdotukset tulee kumota uuden säädännön mukaisilla menettelytavoilla


      • Virontuoja
        sopelius kirjoitti:

        Avauksen teksti on hyvin pitkälle oikeutettua ja varsin asiantuntevaa. Toisin kuin annetut vastineet.
        Ei ole mitään syytä epäillä autoveron pysyvyyttä. EU:n sivuilla kirjoitetaan mitä kirjoitetaan ja jokainenhan sen tietää, ettei noilla EU:n sivustojen asiakirjoilla ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Sitäpaitsi tarkoitus on lähinnä säästää asiakirjamalleissa ja paperikopioissa ja siksi käyttää vanhoja autoverodirektiivipohjia. Kaiken tämän vaatii Lissabonin sopimus, jonka mukaan vanhatkin direktiiviehdotukset tulee kumota uuden säädännön mukaisilla menettelytavoilla

        Ei hyvää päivää viestin aloittaja VM:stä (Heikki K). Uskotko todella omiin kirjoituksiisi. Puhut niin täyttä pa....kaa kuin vai voi olla.
        Taitaa se tietämättömyys normihierarkiasta olla edelleen vallalla teillä siellä VM:ssä. EU direktiivi (EU lainsäädäntö) menee aina ohi kansallisen lainsäädännön ristiriita tapauksissa.
        Vai on nykyinen autoverotus muka ennakoitavaa ja hyvin järjestetty - bullshit. Oikea epähallinnon kukkanen ja osoittaa todella OSAAMATONTA lainsäädäntö puuhastelua edelleen harrastettavan teillä siellä VM:ssä...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2635
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2233
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1957
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1685
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1671
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1636
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1616
    8. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      91
      1563
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      125
      1432
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1274
    Aihe