Pitääkö teidän päätös vielä?

Monenko päätös on pitänyt, kun uudesta vuodesta on aikaa kolme viikkoa? Itse olen edelleen ollut polttamatta. On tää kova laji, kun takana on tuhansia askeja kärytettynä taivaan tuuliin. Välillä tulee sellaisia muutaman minuutin kestäviä, "tahtoo nyt heti tupakan" kohtauksia, varsinkin töissä. Päivä kerrallaan, ilman henkseleiden paukuttelua, on asiassa edettävä. Aamut on kuitenkin kaikkein vaikeimpia. Saas ny sitten nährä, miten äijän käy. ;-)) Pahin on vielä eressä, tiän kokemuksesta.. Riippuvuus on isoimmaksi osaksi psyykkistä, kuten asian kanssa painineet hyvin tietää..
Jaa, niin, säästöäkin on jo syntynyt kuudenkympin verran, miinus kasa erilaisia pastilleja... hmm ja yksi laatikko Nicorettea...
16292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

ja taas valtion verotulot pienenee. älä vaan sano että viinankin oot jättäny? valt.var.min. käteinen on kohta kusessa.

(oikeesti: hieno homma mihin ite en ole pystynyt - eli hengessä mukana viimeseen henkoseen asti)

Äänestä
  • No, wiskiä kävin äsken pari 0,7:n putelia noutamassa. Pitäähän sitä jokin pahe itselle jättää ja ihme kyllä, vaikka olen vk-loppuisin maistellut ja käynyt kippoloissakin, ei ole röökiä kuitenkaan isommin mieli tehnyt. Ravintoloiden savuttomuus toki auttaa asiaa.. Ja tipattomiin kuihin en sorru koskaan. Siinä sitten kaadetaan helmikuussa kahta kauheemmin..
    Huamasin tossa ajellessani, ettei noiden lumivallien takaa enää tahdo noita avoautoja nähdä lainkaan. Parin kanssa meinasin ajaa jo kolarin ;-)) Näin täällä mancessa päin..

    Äänestä

toistaiseksi pitänyt. Minulla menossa maksani lomakuukausi ja ihan kivasti on aika kulunut ilman alholijuomiakin. Tupakkalakkoa yritin kesällä, mutta se epäonnistui kolmen päivän jälkeen, oman mielen heikkouteen. Onnea sinulle yritykseen!!

Äänestä

pitäneet jo lukemattomia vuosia.
Uusina vuosina en ole päätöksiä tehnyt, en nytkään tupakan suhteen.
Tosin vähentämisillä olen hillinnyt liikaa polttamista, joskin yksikin tupakka on liikaa.

Kaippa noiden henkostenkin suhteen kokonaan lopettaen tulee päätös tehtyä jossain vaiheessa.
Mutta ei edelleenkään uudenvuoden lupauksena:)

Äänestä

Kun en muista päättäneeni mitään. Paitsi vanhan vuoden. Eikä sekään konkreettisesti näy kuin uudessa verokortissa.

Äänestä
  • Hmm? Kysäisinkin sellaisilta, jotka on tehneet päätöksen, tai edes sellaisen yrityksen. Mutta, oletko ihan varma, ettet päättänyt mitään vuoden vaihteessa? Promillet verenkierrossa,,, usein hämärtää muistin.. , ehe.

    Äänestä

  • kuka lie** kirjoitti:

    Hmm? Kysäisinkin sellaisilta, jotka on tehneet päätöksen, tai edes sellaisen yrityksen. Mutta, oletko ihan varma, ettet päättänyt mitään vuoden vaihteessa? Promillet verenkierrossa,,, usein hämärtää muistin.. , ehe.

    promilleja verenkierrossa. Korkeintaan muutama sihijuomakupla.

    Äänestä

  • old_profile_49727 kirjoitti:

    promilleja verenkierrossa. Korkeintaan muutama sihijuomakupla.

    No, sitten vedän sanani takaisin. Mistä sitä aina tietää,, ennenkuin kysäiseepi? ;-D Itse asiassa lakkasin käryyttämästä vasta 2.1. maanantai aamuyöllä, joten en määkään mitään uuden vuoden lupausta näin ollen ole tehnyt. Alkaa vaan oleen keuhkot aivan loppu ja siinä syy. Jos, vaikka vielä alkaisivat toipumaan, se jää nähtäväksi. New Yorkin maratoonille tähtään tiätenkin. (-,o)

    ole kirjoitettu, että se lupaus pitäisi alkaa heti. Jokainen tipattoman tammikuun lupaaja rikkoo lupauksensa muuten saman tien, koska promilleja on veressä puolen yön jälkeenkin.

    Äänestä

  • old_profile_49727 kirjoitti:

    ole kirjoitettu, että se lupaus pitäisi alkaa heti. Jokainen tipattoman tammikuun lupaaja rikkoo lupauksensa muuten saman tien, koska promilleja on veressä puolen yön jälkeenkin.

    Hapoton helmikuu olis monille helpompi toteuttaa, kun on toi kuukausikin lyhempi? Mutta tollaset lupaukset on turhia, jos itte tietää ottavansa kohtuudella,,, ainakin yleensä. Lipsumistahan sattuu kaikille toisinaan, jollei ole varsinainen kontrolli friikki.... itseään kohtaan.. No, en ainakaan ole, tuon napanderin suhteen ollut. Friikki ehkä kuitenkin hieman,-))

    kuukaudet ovat yhtä tyhjän kanssa, jos muu osa vuodesta vedetään kaksin käsin. Se on tietysti jokaisen oma asia, millaisen varoituslapun mielessään kiinnittää mihinkin ruokaan tai juomaan.

    Toisille yhden oluen ottaminen keskellä työviikkoa on kuolemansynnin arvoinen asia.

    Äänestä

lupasin, etten lupaa mitään, enkä ole luvannut.;)

Äänestä
  • Upeasti vastattu! Että keksitkin moisen uniikin vastauksen? Kykenetkö pitämään mitään lupaustasi? :DDDD

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuka lie** kirjoitti:

Monenko päätös on pitänyt, kun uudesta vuodesta on aikaa kolme viikkoa? Itse olen edelleen ollut polttamatta. On tää kova laji, kun takana on tuhansia askeja kärytettynä taivaan tuuliin. Välillä tulee sellaisia muutaman minuutin kestäviä, "tahtoo nyt heti tupakan" kohtauksia, varsinkin töissä. Päivä kerrallaan, ilman henkseleiden paukuttelua, on asiassa edettävä. Aamut on kuitenkin kaikkein vaikeimpia. Saas ny sitten nährä, miten äijän käy. ;-)) Pahin on vielä eressä, tiän kokemuksesta.. Riippuvuus on isoimmaksi osaksi psyykkistä, kuten asian kanssa painineet hyvin tietää..
Jaa, niin, säästöäkin on jo syntynyt kuudenkympin verran, miinus kasa erilaisia pastilleja... hmm ja yksi laatikko Nicorettea...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu