1. Eikö monikulttuurisuus ole enemmänkin rikkaus kuin uhka?
Monikulttuurisuus on perusluonteeltaan, kuten aikoinaan esimerkiksi kommunismi, kaunis ajatus, jonka todellinen toimivuus jää kuitenkin usein juhlapuheiden tasolle. Jos monikulttuurisuuden ihanteet olisivat toteutettavissa myös käytännössä, tuskin kukaan edes vaivautuisi vastustamaan sitä. Todellisuus on valitettavasti toisenlainen.
Lukuisat esimerkit Länsi-Euroopan maista osoittavat, että monikulttuurisen yhteiskunnan luominen on osoittautunut lähes mahdottomaksi tehtäväksi. Suurin osa ajatuksen kannattajista ja tukijoista itsekin myöntää, että etninen segregaatio ja polarisaatio on ollut väistämätön seuraus erilaisten kulttuurien kohtaamisesta.
Ikävinä symboleina epäonnistuneelle kulttuurien sulauttamiselle voidaan mainita maahanmuuttajien korkeat työttömyysluvut, valtaväestöä selvästi korkeampi rikollisuus, etniset mellakat sekä esikaupunkien ghettoutuminen. Näistä yleensä seuraa rasismin ja suvaitsemattomuuden kasvu puolin ja toisin. Lisääntynyt suvaitsemattomuus puolestaan entisestään vaikeuttaa maahanmuuttajien yhteiskuntaan sopeutumista.
Lopputuloksena on päättymätön kierre, joka on haitallinen sekä kantaväestölle että maahanmuuttajille itselleen. Mitään varsinaisesti toimivaa keinoa tämän ilmiön estämiseksi ei ole osoitettu. Etninen nepotismi onkin usein luonnollinen reaktio siinä vaiheessa, kun kilpailu rajallisista resursseista - kuten työpaikoista, sairaanhoitopaikoista tai sosiaaliturvasta - kiihtyy. Ironista onkin, että esimerkiksi Hollannissa maahanmuuttoa vastustavat puolueet ovat saaneet runsaasti kannatusta juuri maahanmuuttajien itsensä keskuudessa.
2. Mutta eikö rasismi vähene siinä vaiheessa, kun ihmiset tottuvat toisiinsa?
Toisin kuin usein kuvitellaan, niin kulttuurien lisääntynyt kanssakäyminen ei vähennä rasismia. Elävänä esimerkkinä löytyy lukuisia Euroopan maita, joissa etnisten ryhmien vuorovaikutus on ollut huomattavasti Suomea pitkäkestoisempaa. Lähes poikkeuksetta näissä maissa on myös äärioikeiston kannatus kaikkein suurinta. Mikään määrä monikulttuuri- tai suvaitsevaisuuskasvatukseen myönnettyä tukea ei ole onnistunut muuttamaan tätä tosiasiaa.
Selvimpänä esimerkkinä Euroopan ulkopuolelta mainittakoon USA, jota tuskin kukaan on valmis väittämään rasismista tai etnisestä vihanpidosta vapautuneeksi yhteiskunnaksi. Erityisen huolestuttavaa tämä on siksi, että USA:n valtiollinen ideologia on rakentunut monikulttuuriaatteen varaan. Pitkällisistä ponnisteluista huolimatta ajatus kansojen sulatusuunista ei ole onnistunut. Kehitys on valtavista määrärahoista ja antirasistisesta koulutuksesta huolimatta menossa juuri päinvastaiseen suuntaan.
Toistaiseksi ei siis ole olemassa minkäänlaista patenttiratkaisua rasismin kitkemiseen yhteiskunnasta. Usein liberaalin ainoa argumentti tässä yhteydessä on, että tarvitsemme ”lisää väriä Suomeen”. Jokainen voi mielessään arvioida, kuinka paljon rationaalista tarkastelua tämä vaatimus kestää. Myöskään usein vaaditulle geneettisen kirjon lisäämiselle ei ole minkäänlaisia tieteellisiä perusteluita. Vastuullisen monikulttuurisuusaatteen puolestapuhujan olisi kuitenkin kehitettävä tosiasioihin perustuva ratkaisu tai argumentti, jotta poliittisten ideaalien ja pilvilinnojen takia ei ajauduttaisi yhteiskunnalliseen umpikujaan ja väkivaltaan. Ennen tätä ratkaisua, suvaitsevaisuus on pelkkä kaunis sana.
3. Mutta eivätkö kulttuurit ole aina jatkuvassa muutostilassa?
Usein kuultava fraasi siitä, kuinka kulttuurit ja kansat ovat historian saatossa aina muuttuneet ja sekoittuneet, on tietysti tosi. Rajoilla suojattu kansallisvaltio on vasta nuori konstruktio. Toisinaan julkisuudessa esitetäänkin utopistisia kuvitelmia kansallisvaltion hävittämisestä ihmisoikeuksien ja vapaan liikkuvuuden nimissä.
Tällöin kuitenkin unohdetaan, että kaikkien perustavimmatkin ihmisoikeuskäsitykset – kuten esimerkiksi naisten äänioikeus, sosiaaliturva, ihmisten oikeus peruskoulutukseen ja tasavertaisuus lain edessä - ovat pohjimmiltaan vain suhteellisen nuoria, länsimaisia konstruktioita. Niistä silti voi ja kannattaa pitää kiinni. Vasta vahvan kansallisvaltion kehityttyä nämä arvot on saatu turvattua ja vakiinnutettua. Ilman kansallisvaltiota, yhteistä arvopohjaa ja sen rajoja ei ole myöskään demokraattisia arvoja.
4. Miksi maahanmuuttajan pitäisi sopeutua länsimaisiin arvoihin?
Television esittämässä haastatteluohjelmassa Päivärinta (24.3.2003) irakilainen maahanmuuttaja ilmoitti olevansa tarvittaessa valmis terroritekoihin USA:ta vastaan Suomen maaperällä. Monessa Keski-Euroopan maassa on terrori-iskuihin valmiita islamistisia soluja. Ranskassa ja Englannissa kiihotus kansanryhmää vastaan on jokapäiväinen ilmiö julkisesti järjestetyissä puheissa. Viha kansanryhmää kohtaan ei kuitenkaan esiinny – toisin kuin moni kuvittelee – valkoisten äärioikeistolaisten vaan maahanmuuttaneiden ääri-islamistien julistuksissa. Näissä puheissa valkoinen kristillinen ja juutalainen väestö nähdään koiraakin alempana.
Osa maahanmuuttajista ei edes aio sopeutua vallitseviin lakeihin ja tapoihin. Elintason tai suvaitsevaisuuden puute ei mitenkään voi selittää tällaisia valkoiseen väestöön kohdistuvia etnisen vihan ilmentymiä. Monet näistä ryhmistä elävät ns. ihmisoikeusaktivistien ja jopa valtion tuella. Kyse ei siis ole rahan puutteesta vaan ideologiasta. Se, joka toteaa tämän ongelman ääneen, leimataan liian usein suvaitsemattomaksi.
Mihin ja kenen ehdoilla vedetään se raja, jonka mukaan kulttuurisia myönnytyksiä tehdään? Tehdäänkö myönnytyksiä vain käytännön tasolla vai olisiko myös lainsäädäntöämme muutettava maahaantulijoiden ehdoilla? Tulevaisuudessa näiden lyhytnäköisten ratkaisujen seuraukset jäävät monikultturistin vastuulle. Ennen näiden kysymysten ratkaisemista ei ole olemassa sellaista valtakirjaa, joka antaa monikulttuurisen aatteen kannattajalle tai maahanmuuttajalle oikeuden tinkiä valtaväestön kulttuurista.
5. Miksi juuri länsimainen kulttuuri olisi erityisen tärkeä?
Aivan perusteeton ajatus ei ole, että jokainen kulttuuri on arvo itsessään, jota tulee suojella ja säilyttää. Usein tämä ajatus valitettavasti ulotetaan koskemaan kaikkia muita paitsi länsimaista kulttuuria. Mitä eksoottisempi ja kaukaisempi kulttuuri on kyseessä, sitä vähemmän sen suojelemista tarvitsee julkisesti kenellekään perustella. Ja näin pitääkin olla.
Mutta siinä vaiheessa, kun joku erehtyy esittämään vakavissaan länsimaisen kulttuurin suojelua, niin ajatuksen esittäjä leimataan rasistiksi tai entosentriseksi, itsekkääksi kulttuuri-imperialistiksi. Kuitenkin globaalisti ajatellen valkoinen väestö on todellinen vähemmistö, sillä koko maapallon väestöstä länsimaisia valkoisia on ainoastaan 8 %. Jos tämä ei edusta monikultturistille vähemmistöä, niin mikä sitten? Usein suvaitsevaisuusintoilijoilta unohtuu myös se tosiasia, että vaikka Suomessa ulkomaalaisia on pieni vähemmistö, niin laajemmin ajatellen olemme itse häviävän pieni kieli- ja kulttuuriryhmä.
Jos haluamme säilyttää oman kulttuurimme ja kielemme myös jälkipolville, niin jälleen kerran edessä on ongelma: miten tehdä se monikulttuurisuuden ja globalisaation paineessa? Kuka kantaa vastuun kauas tulevaisuuteen ulottuvista riskipäätöksistä? Kerran hävinnyt kulttuuri ei tule takaisin.
6. Eikö maahanmuuttajia tarvita tulevaan työvoimapulaan?
Yksi pidetyimpiä mutta huonoimmin perusteltuja vaatimuksia maahanmuuttajamäärien kasvattamiseen liittyy tulevaan työvoimapulaan. Oikeastaan pitäisi puhua uskotellusta työvoimapulasta, sillä mikään ei takaa että todellista pulaa työntekijöistä tulee edes olemaan.
Hyvä esimerkki ennusteiden täydellisestä pettämisestä liittyy kymmenen vuoden takaiseen terveys- ja sosiaalipalvelujen leikkaukseen. Ennen rajuja leikkauksia uskottiin juuri näiden alojen olevan kaikkien pahimmassa pulassa ilman ulkomaista työvoimaa. Toisin kuitenkin kävi: suuri osa suomalaisia alan työntekijöitä jäi työttömiksi tai joutui siirtymään ulkomaille työn perään. Myös viime aikojen puheet tulevasta tietotekniikka-alan työvoimapulasta ovat tämän kirjoittamishetkellä vähintäänkin kyseenalaisia: ennusteista huolimatta useimmat it-yritykset vähentävät työntekijöitään.
Lisäksi ennusteista unohtuu usein se, että maahanmuuttajien työllisyyden olisi oltava huomattavasi nykyistä korkeampi, jotta massamaahamuutosta saataisiin minkäänlaista hyötyä vastaanottajamaalle. Näillä näkymin suurella ei-ammattitaitoisella siirtolaistulvalla saataisiin ainoastaan valtava piikki työttömyystilastoon suomalaisten pitkäaikaistyöttömien rinnalle. Sosiaalisesti ja taloudellisesti tämä saattaa olla pienelle vastaanottajamaalle katastrofi.
Monikulttuurisuus on perusluonteeltaan, kuten aikoinaan esimerkiksi kommunismi, kaunis ajatus, jonka todellinen toimivuus jää kuitenkin usein juhlapuheiden tasolle. Jos monikulttuurisuuden ihanteet olisivat toteutettavissa myös käytännössä, tuskin kukaan edes vaivautuisi vastustamaan sitä. Todellisuus on valitettavasti toisenlainen.
Lukuisat esimerkit Länsi-Euroopan maista osoittavat, että monikulttuurisen yhteiskunnan luominen on osoittautunut lähes mahdottomaksi tehtäväksi. Suurin osa ajatuksen kannattajista ja tukijoista itsekin myöntää, että etninen segregaatio ja polarisaatio on ollut väistämätön seuraus erilaisten kulttuurien kohtaamisesta.
Ikävinä symboleina epäonnistuneelle kulttuurien sulauttamiselle voidaan mainita maahanmuuttajien korkeat työttömyysluvut, valtaväestöä selvästi korkeampi rikollisuus, etniset mellakat sekä esikaupunkien ghettoutuminen. Näistä yleensä seuraa rasismin ja suvaitsemattomuuden kasvu puolin ja toisin. Lisääntynyt suvaitsemattomuus puolestaan entisestään vaikeuttaa maahanmuuttajien yhteiskuntaan sopeutumista.
Lopputuloksena on päättymätön kierre, joka on haitallinen sekä kantaväestölle että maahanmuuttajille itselleen. Mitään varsinaisesti toimivaa keinoa tämän ilmiön estämiseksi ei ole osoitettu. Etninen nepotismi onkin usein luonnollinen reaktio siinä vaiheessa, kun kilpailu rajallisista resursseista - kuten työpaikoista, sairaanhoitopaikoista tai sosiaaliturvasta - kiihtyy. Ironista onkin, että esimerkiksi Hollannissa maahanmuuttoa vastustavat puolueet ovat saaneet runsaasti kannatusta juuri maahanmuuttajien itsensä keskuudessa.
2. Mutta eikö rasismi vähene siinä vaiheessa, kun ihmiset tottuvat toisiinsa?
Toisin kuin usein kuvitellaan, niin kulttuurien lisääntynyt kanssakäyminen ei vähennä rasismia. Elävänä esimerkkinä löytyy lukuisia Euroopan maita, joissa etnisten ryhmien vuorovaikutus on ollut huomattavasti Suomea pitkäkestoisempaa. Lähes poikkeuksetta näissä maissa on myös äärioikeiston kannatus kaikkein suurinta. Mikään määrä monikulttuuri- tai suvaitsevaisuuskasvatukseen myönnettyä tukea ei ole onnistunut muuttamaan tätä tosiasiaa.
Selvimpänä esimerkkinä Euroopan ulkopuolelta mainittakoon USA, jota tuskin kukaan on valmis väittämään rasismista tai etnisestä vihanpidosta vapautuneeksi yhteiskunnaksi. Erityisen huolestuttavaa tämä on siksi, että USA:n valtiollinen ideologia on rakentunut monikulttuuriaatteen varaan. Pitkällisistä ponnisteluista huolimatta ajatus kansojen sulatusuunista ei ole onnistunut. Kehitys on valtavista määrärahoista ja antirasistisesta koulutuksesta huolimatta menossa juuri päinvastaiseen suuntaan.
Toistaiseksi ei siis ole olemassa minkäänlaista patenttiratkaisua rasismin kitkemiseen yhteiskunnasta. Usein liberaalin ainoa argumentti tässä yhteydessä on, että tarvitsemme ”lisää väriä Suomeen”. Jokainen voi mielessään arvioida, kuinka paljon rationaalista tarkastelua tämä vaatimus kestää. Myöskään usein vaaditulle geneettisen kirjon lisäämiselle ei ole minkäänlaisia tieteellisiä perusteluita. Vastuullisen monikulttuurisuusaatteen puolestapuhujan olisi kuitenkin kehitettävä tosiasioihin perustuva ratkaisu tai argumentti, jotta poliittisten ideaalien ja pilvilinnojen takia ei ajauduttaisi yhteiskunnalliseen umpikujaan ja väkivaltaan. Ennen tätä ratkaisua, suvaitsevaisuus on pelkkä kaunis sana.
3. Mutta eivätkö kulttuurit ole aina jatkuvassa muutostilassa?
Usein kuultava fraasi siitä, kuinka kulttuurit ja kansat ovat historian saatossa aina muuttuneet ja sekoittuneet, on tietysti tosi. Rajoilla suojattu kansallisvaltio on vasta nuori konstruktio. Toisinaan julkisuudessa esitetäänkin utopistisia kuvitelmia kansallisvaltion hävittämisestä ihmisoikeuksien ja vapaan liikkuvuuden nimissä.
Tällöin kuitenkin unohdetaan, että kaikkien perustavimmatkin ihmisoikeuskäsitykset – kuten esimerkiksi naisten äänioikeus, sosiaaliturva, ihmisten oikeus peruskoulutukseen ja tasavertaisuus lain edessä - ovat pohjimmiltaan vain suhteellisen nuoria, länsimaisia konstruktioita. Niistä silti voi ja kannattaa pitää kiinni. Vasta vahvan kansallisvaltion kehityttyä nämä arvot on saatu turvattua ja vakiinnutettua. Ilman kansallisvaltiota, yhteistä arvopohjaa ja sen rajoja ei ole myöskään demokraattisia arvoja.
4. Miksi maahanmuuttajan pitäisi sopeutua länsimaisiin arvoihin?
Television esittämässä haastatteluohjelmassa Päivärinta (24.3.2003) irakilainen maahanmuuttaja ilmoitti olevansa tarvittaessa valmis terroritekoihin USA:ta vastaan Suomen maaperällä. Monessa Keski-Euroopan maassa on terrori-iskuihin valmiita islamistisia soluja. Ranskassa ja Englannissa kiihotus kansanryhmää vastaan on jokapäiväinen ilmiö julkisesti järjestetyissä puheissa. Viha kansanryhmää kohtaan ei kuitenkaan esiinny – toisin kuin moni kuvittelee – valkoisten äärioikeistolaisten vaan maahanmuuttaneiden ääri-islamistien julistuksissa. Näissä puheissa valkoinen kristillinen ja juutalainen väestö nähdään koiraakin alempana.
Osa maahanmuuttajista ei edes aio sopeutua vallitseviin lakeihin ja tapoihin. Elintason tai suvaitsevaisuuden puute ei mitenkään voi selittää tällaisia valkoiseen väestöön kohdistuvia etnisen vihan ilmentymiä. Monet näistä ryhmistä elävät ns. ihmisoikeusaktivistien ja jopa valtion tuella. Kyse ei siis ole rahan puutteesta vaan ideologiasta. Se, joka toteaa tämän ongelman ääneen, leimataan liian usein suvaitsemattomaksi.
Mihin ja kenen ehdoilla vedetään se raja, jonka mukaan kulttuurisia myönnytyksiä tehdään? Tehdäänkö myönnytyksiä vain käytännön tasolla vai olisiko myös lainsäädäntöämme muutettava maahaantulijoiden ehdoilla? Tulevaisuudessa näiden lyhytnäköisten ratkaisujen seuraukset jäävät monikultturistin vastuulle. Ennen näiden kysymysten ratkaisemista ei ole olemassa sellaista valtakirjaa, joka antaa monikulttuurisen aatteen kannattajalle tai maahanmuuttajalle oikeuden tinkiä valtaväestön kulttuurista.
5. Miksi juuri länsimainen kulttuuri olisi erityisen tärkeä?
Aivan perusteeton ajatus ei ole, että jokainen kulttuuri on arvo itsessään, jota tulee suojella ja säilyttää. Usein tämä ajatus valitettavasti ulotetaan koskemaan kaikkia muita paitsi länsimaista kulttuuria. Mitä eksoottisempi ja kaukaisempi kulttuuri on kyseessä, sitä vähemmän sen suojelemista tarvitsee julkisesti kenellekään perustella. Ja näin pitääkin olla.
Mutta siinä vaiheessa, kun joku erehtyy esittämään vakavissaan länsimaisen kulttuurin suojelua, niin ajatuksen esittäjä leimataan rasistiksi tai entosentriseksi, itsekkääksi kulttuuri-imperialistiksi. Kuitenkin globaalisti ajatellen valkoinen väestö on todellinen vähemmistö, sillä koko maapallon väestöstä länsimaisia valkoisia on ainoastaan 8 %. Jos tämä ei edusta monikultturistille vähemmistöä, niin mikä sitten? Usein suvaitsevaisuusintoilijoilta unohtuu myös se tosiasia, että vaikka Suomessa ulkomaalaisia on pieni vähemmistö, niin laajemmin ajatellen olemme itse häviävän pieni kieli- ja kulttuuriryhmä.
Jos haluamme säilyttää oman kulttuurimme ja kielemme myös jälkipolville, niin jälleen kerran edessä on ongelma: miten tehdä se monikulttuurisuuden ja globalisaation paineessa? Kuka kantaa vastuun kauas tulevaisuuteen ulottuvista riskipäätöksistä? Kerran hävinnyt kulttuuri ei tule takaisin.
6. Eikö maahanmuuttajia tarvita tulevaan työvoimapulaan?
Yksi pidetyimpiä mutta huonoimmin perusteltuja vaatimuksia maahanmuuttajamäärien kasvattamiseen liittyy tulevaan työvoimapulaan. Oikeastaan pitäisi puhua uskotellusta työvoimapulasta, sillä mikään ei takaa että todellista pulaa työntekijöistä tulee edes olemaan.
Hyvä esimerkki ennusteiden täydellisestä pettämisestä liittyy kymmenen vuoden takaiseen terveys- ja sosiaalipalvelujen leikkaukseen. Ennen rajuja leikkauksia uskottiin juuri näiden alojen olevan kaikkien pahimmassa pulassa ilman ulkomaista työvoimaa. Toisin kuitenkin kävi: suuri osa suomalaisia alan työntekijöitä jäi työttömiksi tai joutui siirtymään ulkomaille työn perään. Myös viime aikojen puheet tulevasta tietotekniikka-alan työvoimapulasta ovat tämän kirjoittamishetkellä vähintäänkin kyseenalaisia: ennusteista huolimatta useimmat it-yritykset vähentävät työntekijöitään.
Lisäksi ennusteista unohtuu usein se, että maahanmuuttajien työllisyyden olisi oltava huomattavasi nykyistä korkeampi, jotta massamaahamuutosta saataisiin minkäänlaista hyötyä vastaanottajamaalle. Näillä näkymin suurella ei-ammattitaitoisella siirtolaistulvalla saataisiin ainoastaan valtava piikki työttömyystilastoon suomalaisten pitkäaikaistyöttömien rinnalle. Sosiaalisesti ja taloudellisesti tämä saattaa olla pienelle vastaanottajamaalle katastrofi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
SUOMI SOMALEILLE!!!
http://irc-galleria.net/channel.php?channel_id=61749