Täälläkö ei ole ketään joka tietäisi muista maailmoista ja muiden maailmojen asukkaista mitään ?
vrt Samalla sivulla aloitukseni.
Minulla oli kysymys siellä muiden maailmojen asukkaista.
------------------------------------------------------
jari-setä on pahoillaan jos kielenkäyttöni on ollut hiukan rahvaanomainen.
Teen parhaani mukaan parannusta asiassa.
Minua on vuosikaudet härnätty. En ole puhunut kenenkään lantioista koskaan sanaakaan siis vieläkään.
Ihmisten röyhkeys on niin kamalaa että ei muuta osata puhua ja aina toisen lantioista.
Minun 20 vuotta vanhat sekoiluni vanhoja asioita.
Olen pahoillani jos jotkut ovat joutuneet huolieni purkauksien kohteeksi, minulla on ollut elämässä raskaita vuosia aina joskus ja usein peräkanaa.
En ole tilannut naisten runkkari- ja homojuttuja niitäkään mistään, enkä vastaa moisista kaikista mahdollisista jutuista.
Neuvoin huonevuookralain vuokranantajan ja asunnon haltijan oikeudet, ja haluan huomauttaa että olen asunut elämäni aikana kymmenkunnassa huoneistoja eli oli kyse asioista yleisesti -ei nykytiloista sinänsä.
Kenellekään ei kuulu olenko kunnun mies vai en, vuokrahuoneistot ovat yksityiskäytössä ja mahdollisuutta valvoa ns. hyvää kotielämänviettitapaa ei ole enää olemassa. On poistunut jo ennen vuotta 1993 kun opiskin huoneasiat hyvin.
Eli vaikka huoneistoissa asuisi Nixonin haamu tai Kekkosen kummin kaima tai kaima itse, niin yksityishuoneistoja. Ohjeet huonevuokralain suhteen löytyy vielä täältä samalta sivulta tai edelliseltä.
En ole varsinainen opettaja noissakaan, mutta opiskelin asiat 1993 Isännöitsijän Käsikirjasta.
Olen elämässäni ollut hiukan riisiajassa enkä rasita kirjeilläni ketään enempää, kirjeeni eivät ole sisältäneet suoranaisia intiimejä ehdotuksia, uhkauksia, tai kunnianloukkauksia ja en ole ainuttakaan henkilönimeä vienyt koskaan yhtään mihinkään. En ole itsekään julkinen henkilö kun kukaan ei maksa mitään moisista mahdollisista, ja ei virkoja ja vastuita.
Eli olen aina pystytellyt lain sallimissa puitteisssa. Ihmisten kirjeenvaihdot ovat yksityisiä asioita, en ole pyytänyt keltään yhtään mitään ja puhumaan yhtään mitään ja tekemään yhtään mitään.
Tehtävissä olen asioinut aina vaitilolovelvollisten ihmisten kanssa.
Olen keronut lain myös namusetäjuttujen varalta, minusta turhaa rakentaa sellaista, enkä homoile nuorten kanssa, eli rauhassa vaan. Minua ei persehommat kiinnosta ja naiset ovat kävelleet onnensa ohitse mitä minuun tulee toistaiseksi, en rakasta ketään. Uusia rakkauksia voi joskus syttyä toki jos räkätykseltä sallii että pääsen oikein puheisiin asti ja saakka.
Nautin kotona olosta harrastuksieni parissa. Minua kiehtoo taulut taas, kaikki välineet hankittu, on työlästä puuhaa, akvaarelli kiehtoo ja värit ostettu, laulan joka päivä ja edessä 15 vuoden yliopisto-opinnot ja teologiassa omat ohjelmat ja liikuntaa. Puuhaa piisaa noissa, en kaipaa taas naisia toistaiseksi.
Pitäisi keskittyä yhteen jos jotakin isompaa mutta 40 vuotta noin aikaa.
Toivon kaikille ihmisille hyvää joka paikassa, en ole puhunut kenenkään yksityis- perhe- tai intiimiasioita.
En ole juoruakka ollut koskaan.
jari

Vastaukset 5
Vanhimmat
Mitähän tarkoitat maailmoilla?. Yritän arvata että ilmeisesti tarkoitat planeettoja.
Eksoplaneettoja on tähtitieteilijät löytäneet satoja,koska sijaitsevat kaukana elämästä ei ole konkreettista
näyttöä.
Lisäksi planeetan on sijaittava emotähtensä ns. elämänvyöhykkeellä,kuten maapallon etäisyys auringosta.
Elämän kannalta tärkeä seikka on planeetan akselin vakaus. Maapallon kirtoakselin suunnan vakauttaa Kuu.
Eksoplaneetta Gliese g on elämälle suotuisa.
Gliese g kiertää emotähteä punaista kääpiötähteä nimeltä Gliese kyseinen tähti sijaitsee Vaa,an tähdistössä
20 valovuoden päässä meistä.
Gliese g on noin kolmen maapallon massainen.
Mielenkiintoista. Kiitos.
Havaitsin juuri että tähtietieen peruskursseja on tarjolla.
jari
Eksoplaneettoja on löydetty 500kpl. Linnunradassa on aurinkokuntia hyvin paljon.
Termi eksoplaneetta on lyhennys sanoista ekstrasolaarinen planeetta. Tarkoittaa planeettaa joka
kiertää jotakin muuta tähteä kuin aurinkoa,siis aurinkokunnan ulkopuolista planeettaa.
Vastauksia tähtieteellisiin kysymyksiin kannattaa etsiä alan tieteellisistä lähteistä.
Olen usein ollut ihan muissa maailmoissa, täällä paikalla mutten läsnä.
En usko että maailmankaikkeus on niin puhdas, etteikö tomua olisi muuallakin.
Job 10:9 Muista, että sinä olet muovaillut minut niinkuin saven, ja nyt muutat minut tomuksi jälleen.
Saarn. 3:20 Kaikki menee samaan paikkaan. Kaikki on tomusta tullut, ja kaikki palajaa tomuun.