Kertoako uudesta rakkaasta erotessa?

Olen aika lailla samoilla linjoilla edellisen kirjoittajan kanssa. Minimoi vahingot niiden tietojen avulla mitä sinulla on puolisostasi ja siirtykää molemmat eteenpäin. Varmista uuden suhteen lämpötila vielä tällä http://bit.ly/Rakkausmittari ennen lopullisia peliliikkeitä.

Edellä oleva tunteeton viestittäjä on tyypillinen nykyaikainen narsisti: mitä väliä muiden tunteista!

Yleensä raaka ihminen saa naamallensa sen mitä taakseen jättää.

Mutta sitten ap:n kysymykseen. Erossa vaikeimpia asioita on, jos ei tiedä, miksi tulee jätetyksi vaikka tuntee kaiken menneen ok.
Tietty toiseksi vaikein kestettävä on, että mies on löytänyt paremmin. Vaatii hyvää omanarvontuntoa, että maailma ei romahda pitkäksi aikaa.
Nyt riippuu paljon siitäkin, kauanko avoliitto on kestänyt ja onko lapsia. Aina kannattaa ero hoitaa hienotunteisesti, mutta em. tapauksessa erityisen kauniisti. Toista ei saa mollata sen takia, että itse on rakastanut. Tarkoitan, ettei toisen ihmisarvoa voi viedä. Onhan hänessä tai on ainakin ollut paljon hienoja asioita, jos olette avoon päätyneet.

Suoraan olisi puhuttava ja mahdollisimman pian ja rauhallisesti ja nätisti. Se on pitkällä tähtäimellä parasta. Saat itsekin ajan mittaan hyvän olon, kun tiedät hoitaneesi asian reilusti.

Jään aina ihmettelemään tätä: Rakastan avovaimoani, mutta aion jättää hänet, koska olen rakastunut toiseen. Hm.

rakastaa- ei rakasta kirjoitti:

Edellä oleva tunteeton viestittäjä on tyypillinen nykyaikainen narsisti: mitä väliä muiden tunteista!

Yleensä raaka ihminen saa naamallensa sen mitä taakseen jättää.

Mutta sitten ap:n kysymykseen. Erossa vaikeimpia asioita on, jos ei tiedä, miksi tulee jätetyksi vaikka tuntee kaiken menneen ok.
Tietty toiseksi vaikein kestettävä on, että mies on löytänyt paremmin. Vaatii hyvää omanarvontuntoa, että maailma ei romahda pitkäksi aikaa.
Nyt riippuu paljon siitäkin, kauanko avoliitto on kestänyt ja onko lapsia. Aina kannattaa ero hoitaa hienotunteisesti, mutta em. tapauksessa erityisen kauniisti. Toista ei saa mollata sen takia, että itse on rakastanut. Tarkoitan, ettei toisen ihmisarvoa voi viedä. Onhan hänessä tai on ainakin ollut paljon hienoja asioita, jos olette avoon päätyneet.

Suoraan olisi puhuttava ja mahdollisimman pian ja rauhallisesti ja nätisti. Se on pitkällä tähtäimellä parasta. Saat itsekin ajan mittaan hyvän olon, kun tiedät hoitaneesi asian reilusti.

Jään aina ihmettelemään tätä: Rakastan avovaimoani, mutta aion jättää hänet, koska olen rakastunut toiseen. Hm.

Lue lisää

Kiitos vastaajille 1 ja 3 asiallisista vastauksista. En tokikaan mollaisi häntä, koska siihen ei ole mitään syytä. Hän on upea ihminen, jota kunnioitan, arvostan - ja kyllä, rakastan. Kun ajattelen, että kohta en enää ole hänen kanssaan, se sattuu itseenikin valtavasti, ja kun ajattelen hänen kipuaan, sattuu vielä enemmän. Olen harkinnut sitäkin, etten eroaisi, mutta en oikeasti tiedä, kauanko sellainen suhde voi jatkua joka perustuu myötätuntoon ja siihen, etten halua satuttaa häntä.

Kolmas vastaaja ihmetteli, miten voi sanoa rakastavansa yhtä, mutta rakastuneensa toiseen. Uskon, että koet sen vielä joskus. Pitkässä suhteessa tulee aina ihastumisia ennen pitkää. Jos ei sinulle niin puolisollesi. Eivätkä ne ole ongelma, ellei sitten käy niin kuin mulle nyt. Puolison kanssa tuntuu hyvältä, mutta jokin on aina puuttunut väliltämme, ainakin mun osalta. Ja seksuaalisesti olemme ihan erilaisia. Koko suhde on hiukan turhauttava, enkä oikein enää jaa hänen arvomaailmaansa niin kuin ennen. Ihmiset muuttuvat. Voisin siis jatkaa suhteessa puolityytyväisenä, koska yhä rakastan avopuolisoani niin kuin läheistä ystävää tai sisarta rakastetaan, hellästi mutta platonisesti. Joten mikä neuvoksi? Teenkö hänet onnettomaksi eroamalla vai itseni onnettomaksi jäämällä? Saa sanoa mielipiteitä.

Alkuper. kirjoittaja kirjoitti:

Kiitos vastaajille 1 ja 3 asiallisista vastauksista. En tokikaan mollaisi häntä, koska siihen ei ole mitään syytä. Hän on upea ihminen, jota kunnioitan, arvostan - ja kyllä, rakastan. Kun ajattelen, että kohta en enää ole hänen kanssaan, se sattuu itseenikin valtavasti, ja kun ajattelen hänen kipuaan, sattuu vielä enemmän. Olen harkinnut sitäkin, etten eroaisi, mutta en oikeasti tiedä, kauanko sellainen suhde voi jatkua joka perustuu myötätuntoon ja siihen, etten halua satuttaa häntä.

Kolmas vastaaja ihmetteli, miten voi sanoa rakastavansa yhtä, mutta rakastuneensa toiseen. Uskon, että koet sen vielä joskus. Pitkässä suhteessa tulee aina ihastumisia ennen pitkää. Jos ei sinulle niin puolisollesi. Eivätkä ne ole ongelma, ellei sitten käy niin kuin mulle nyt. Puolison kanssa tuntuu hyvältä, mutta jokin on aina puuttunut väliltämme, ainakin mun osalta. Ja seksuaalisesti olemme ihan erilaisia. Koko suhde on hiukan turhauttava, enkä oikein enää jaa hänen arvomaailmaansa niin kuin ennen. Ihmiset muuttuvat. Voisin siis jatkaa suhteessa puolityytyväisenä, koska yhä rakastan avopuolisoani niin kuin läheistä ystävää tai sisarta rakastetaan, hellästi mutta platonisesti. Joten mikä neuvoksi? Teenkö hänet onnettomaksi eroamalla vai itseni onnettomaksi jäämällä? Saa sanoa mielipiteitä.

Lue lisää

Sinuna miettisin kahteen kertaan ennen eroa. Alkuhuuma on ohimenevää ja mitä sitten jää jäljelle. Sinuna laittaisin vaakakuppiin hyvät ja huonot puolet nykysuhteesa ja toimisin vasta hyvin harkitusti sen jälkeen,

Alkuper. kirjoittaja kirjoitti:

Kiitos vastaajille 1 ja 3 asiallisista vastauksista. En tokikaan mollaisi häntä, koska siihen ei ole mitään syytä. Hän on upea ihminen, jota kunnioitan, arvostan - ja kyllä, rakastan. Kun ajattelen, että kohta en enää ole hänen kanssaan, se sattuu itseenikin valtavasti, ja kun ajattelen hänen kipuaan, sattuu vielä enemmän. Olen harkinnut sitäkin, etten eroaisi, mutta en oikeasti tiedä, kauanko sellainen suhde voi jatkua joka perustuu myötätuntoon ja siihen, etten halua satuttaa häntä.

Kolmas vastaaja ihmetteli, miten voi sanoa rakastavansa yhtä, mutta rakastuneensa toiseen. Uskon, että koet sen vielä joskus. Pitkässä suhteessa tulee aina ihastumisia ennen pitkää. Jos ei sinulle niin puolisollesi. Eivätkä ne ole ongelma, ellei sitten käy niin kuin mulle nyt. Puolison kanssa tuntuu hyvältä, mutta jokin on aina puuttunut väliltämme, ainakin mun osalta. Ja seksuaalisesti olemme ihan erilaisia. Koko suhde on hiukan turhauttava, enkä oikein enää jaa hänen arvomaailmaansa niin kuin ennen. Ihmiset muuttuvat. Voisin siis jatkaa suhteessa puolityytyväisenä, koska yhä rakastan avopuolisoani niin kuin läheistä ystävää tai sisarta rakastetaan, hellästi mutta platonisesti. Joten mikä neuvoksi? Teenkö hänet onnettomaksi eroamalla vai itseni onnettomaksi jäämällä? Saa sanoa mielipiteitä.

Lue lisää

jäämällä?
Tuo on nykyisessä rakastuneisuuden tunteen hormoonien-
hyrräysvaiheessasi (sumentaa arviointikyvyn) pelkkä oletus.
Ja hyvin lapsellinen oletus.
Ero ei ole elämäsi onnellisuuden takuu eikä tuleva puoliskosi onnellisuutesi takaaja.

Kysyt, kertoako koko- vai osatotuus.
Puolisollasi on oikeus kuulla kokototuus ja sinulla velvollisuus kertoa se.
Siinä vaaditaan siviilirohkeutta ja kykyä vastata teoistaan.
Nuo kyvythän sinulla on, vai...

4503 kirjoitti:

Sinuna miettisin kahteen kertaan ennen eroa. Alkuhuuma on ohimenevää ja mitä sitten jää jäljelle. Sinuna laittaisin vaakakuppiin hyvät ja huonot puolet nykysuhteesa ja toimisin vasta hyvin harkitusti sen jälkeen,

Lue lisää

Olen erittäin samaa mieltä. Itse jätin aikoinaan tyttöystäväni uuden ihastuksen ja alkuhuuman takia. Olen sitä katunut siinä mielessä, että hänessä oli jotain sellaista, jota en sittemmin löytänyt. Silloin vain huuma oli kova ja kaipasin uutta ihastusta. Nyt kysymys tosiaan olisi järjen käytöstä, mitä ainakin miehet pitäisivät pystyä käyttämään. Kun huuma uuden kanssa on ohi, niin mitä jää jäljelle? Entä jos käykin niin, että uusissa naisissa ei olekaan niitä asioita mitä nykyisessä?

Laita asiat vaakakuppiin ja koska olet miettinyt arvomaailmaasi ilmeisen selvästi, niin kaiva sieltä tieto siitä, mitä parisuhteelta odotat. Huumaa ja sitä kemiallista mielihyvää, joka uudesta suhteesta tulee (ja menee, valitettavasti) vai sitten oikeasti sitoutumista ja sen tuomaa mielihyvää, kun luotte tai olette jo luoneet syvän henkisen yhteyden. Mielestäni ihmisen perusarvot eivät muutu, ainakaan tietyn iän jälkeen. Seksi voi olla ongelma, se toki kaikissa suhteissa hiipuu, joissain enemmän, joissain vähemmän. Mutta laadultaan se voi olla varsin hyvää pitkäaikaisen kumppanin kanssa. Voihan olla, että seuraavassa suhteessa seksielämä muuttuu huonommaksi. Ehkä teema tässä on se, että nykypäivänä sitoutumista ei osata arvostaa edes silloin, kun jotain aidosti hyvää on käsillä. Ennen vanhaan sitouduttiin vaikka suhde oli huonokin, nyt ei vaikka suhde olisi loistava. En tiedä olemmeko me suomalaiset jotenkin niin perusmasentuneita, että ihastuskemiallista reaktiota tarvitaan aivoihin, jotta voidaan tuntea elävänsä.

Kuinka pitkään olette olleet yhdessä?

rakastaa- ei rakasta kirjoitti:

Edellä oleva tunteeton viestittäjä on tyypillinen nykyaikainen narsisti: mitä väliä muiden tunteista!

Yleensä raaka ihminen saa naamallensa sen mitä taakseen jättää.

Mutta sitten ap:n kysymykseen. Erossa vaikeimpia asioita on, jos ei tiedä, miksi tulee jätetyksi vaikka tuntee kaiken menneen ok.
Tietty toiseksi vaikein kestettävä on, että mies on löytänyt paremmin. Vaatii hyvää omanarvontuntoa, että maailma ei romahda pitkäksi aikaa.
Nyt riippuu paljon siitäkin, kauanko avoliitto on kestänyt ja onko lapsia. Aina kannattaa ero hoitaa hienotunteisesti, mutta em. tapauksessa erityisen kauniisti. Toista ei saa mollata sen takia, että itse on rakastanut. Tarkoitan, ettei toisen ihmisarvoa voi viedä. Onhan hänessä tai on ainakin ollut paljon hienoja asioita, jos olette avoon päätyneet.

Suoraan olisi puhuttava ja mahdollisimman pian ja rauhallisesti ja nätisti. Se on pitkällä tähtäimellä parasta. Saat itsekin ajan mittaan hyvän olon, kun tiedät hoitaneesi asian reilusti.

Jään aina ihmettelemään tätä: Rakastan avovaimoani, mutta aion jättää hänet, koska olen rakastunut toiseen. Hm.

Lue lisää

"Jään aina ihmettelemään tätä: Rakastan avovaimoani, mutta aion jättää hänet, koska olen rakastunut toiseen. Hm. "

En ole alkuperäinen kirjoittaja, mutta ymmärrän tämän täysin. Rakkautta on monenlaista. Pitkässä suhteessa intohimoinen rakkaus muuttuu syväksi kiintymykseksi, jolloin ei halua toista satuttaa, mutta minkä siinä tilanteessa tekee, jos kokee rakastavansa vielä enemmän toista. Ei rakkaus ole lopulta niin mustavalkoista kuin ihmiset ehkä ajattelevat.

Alkuper. kirjoittaja kirjoitti:

Kiitos vastaajille 1 ja 3 asiallisista vastauksista. En tokikaan mollaisi häntä, koska siihen ei ole mitään syytä. Hän on upea ihminen, jota kunnioitan, arvostan - ja kyllä, rakastan. Kun ajattelen, että kohta en enää ole hänen kanssaan, se sattuu itseenikin valtavasti, ja kun ajattelen hänen kipuaan, sattuu vielä enemmän. Olen harkinnut sitäkin, etten eroaisi, mutta en oikeasti tiedä, kauanko sellainen suhde voi jatkua joka perustuu myötätuntoon ja siihen, etten halua satuttaa häntä.

Kolmas vastaaja ihmetteli, miten voi sanoa rakastavansa yhtä, mutta rakastuneensa toiseen. Uskon, että koet sen vielä joskus. Pitkässä suhteessa tulee aina ihastumisia ennen pitkää. Jos ei sinulle niin puolisollesi. Eivätkä ne ole ongelma, ellei sitten käy niin kuin mulle nyt. Puolison kanssa tuntuu hyvältä, mutta jokin on aina puuttunut väliltämme, ainakin mun osalta. Ja seksuaalisesti olemme ihan erilaisia. Koko suhde on hiukan turhauttava, enkä oikein enää jaa hänen arvomaailmaansa niin kuin ennen. Ihmiset muuttuvat. Voisin siis jatkaa suhteessa puolityytyväisenä, koska yhä rakastan avopuolisoani niin kuin läheistä ystävää tai sisarta rakastetaan, hellästi mutta platonisesti. Joten mikä neuvoksi? Teenkö hänet onnettomaksi eroamalla vai itseni onnettomaksi jäämällä? Saa sanoa mielipiteitä.

Lue lisää

Jokainen ihminen ansaitsee tulla rakastetuksi täysillä. Sinun täytyy olla rehellinen. Älä tee sitä virhettä mitä tein aikoinaan. Olin itse se sun "uusi nainen", ja olemme vieläkin rakastuneita yli 3 vuoden jälkeen. Silti olemme eroamassa. Mieheni ei pysty olemaan kanssani kun omatunto miten jätti edellisen yhä kaivertaa!

Ole rehellinen, ja tue häntä loppuun asti, ole hänen vierellään kun hän itkee, halaa häntä ja näytä että välität!! Sillein hän ehkä jaksaa jatkaa ilman sua jossain vaiheessa. Kuuntele häntä kun soittelee sinulle yöllä, ja kun hän haukkuu sua, muista ettei hän sitä tarkoita äläkä suutu hänelle. Soittele hänelle ja anna hänen ymmärtää ettei ole mitätön.

Kaikkea hyvää sinulle hänelle...

Alkuper. kirjoittaja kirjoitti:

Kiitos vastaajille 1 ja 3 asiallisista vastauksista. En tokikaan mollaisi häntä, koska siihen ei ole mitään syytä. Hän on upea ihminen, jota kunnioitan, arvostan - ja kyllä, rakastan. Kun ajattelen, että kohta en enää ole hänen kanssaan, se sattuu itseenikin valtavasti, ja kun ajattelen hänen kipuaan, sattuu vielä enemmän. Olen harkinnut sitäkin, etten eroaisi, mutta en oikeasti tiedä, kauanko sellainen suhde voi jatkua joka perustuu myötätuntoon ja siihen, etten halua satuttaa häntä.

Kolmas vastaaja ihmetteli, miten voi sanoa rakastavansa yhtä, mutta rakastuneensa toiseen. Uskon, että koet sen vielä joskus. Pitkässä suhteessa tulee aina ihastumisia ennen pitkää. Jos ei sinulle niin puolisollesi. Eivätkä ne ole ongelma, ellei sitten käy niin kuin mulle nyt. Puolison kanssa tuntuu hyvältä, mutta jokin on aina puuttunut väliltämme, ainakin mun osalta. Ja seksuaalisesti olemme ihan erilaisia. Koko suhde on hiukan turhauttava, enkä oikein enää jaa hänen arvomaailmaansa niin kuin ennen. Ihmiset muuttuvat. Voisin siis jatkaa suhteessa puolityytyväisenä, koska yhä rakastan avopuolisoani niin kuin läheistä ystävää tai sisarta rakastetaan, hellästi mutta platonisesti. Joten mikä neuvoksi? Teenkö hänet onnettomaksi eroamalla vai itseni onnettomaksi jäämällä? Saa sanoa mielipiteitä.

Lue lisää

Oot kyllä oikeessa siinä, että ihmiset ihastuu elämänsä aikana montakin kertaa. Mutta silloin, kun sattuu olemaan jo suhteessa niin näille ihastuksille ei tarvitse tehdä mitään. Ihastus kyllä kuolee ajan kanssa pois. Jos itse ruokit tätä ihastumista lähtemällä kahville, taikka vaihtamalla puhelinnumeroa, ja muutenkin tapailemalla ihastuksen kohdetta, niin tottakai se voi muuttua vakavammaksikin. Voihan tämä sinun uusi ihastuksesi myös ihastua taas uuteen mieheen jossakin vaiheessa, kun hetken huumanne on mennyt ohi.

Alkuper. kirjoittaja kirjoitti:

Kiitos vastaajille 1 ja 3 asiallisista vastauksista. En tokikaan mollaisi häntä, koska siihen ei ole mitään syytä. Hän on upea ihminen, jota kunnioitan, arvostan - ja kyllä, rakastan. Kun ajattelen, että kohta en enää ole hänen kanssaan, se sattuu itseenikin valtavasti, ja kun ajattelen hänen kipuaan, sattuu vielä enemmän. Olen harkinnut sitäkin, etten eroaisi, mutta en oikeasti tiedä, kauanko sellainen suhde voi jatkua joka perustuu myötätuntoon ja siihen, etten halua satuttaa häntä.

Kolmas vastaaja ihmetteli, miten voi sanoa rakastavansa yhtä, mutta rakastuneensa toiseen. Uskon, että koet sen vielä joskus. Pitkässä suhteessa tulee aina ihastumisia ennen pitkää. Jos ei sinulle niin puolisollesi. Eivätkä ne ole ongelma, ellei sitten käy niin kuin mulle nyt. Puolison kanssa tuntuu hyvältä, mutta jokin on aina puuttunut väliltämme, ainakin mun osalta. Ja seksuaalisesti olemme ihan erilaisia. Koko suhde on hiukan turhauttava, enkä oikein enää jaa hänen arvomaailmaansa niin kuin ennen. Ihmiset muuttuvat. Voisin siis jatkaa suhteessa puolityytyväisenä, koska yhä rakastan avopuolisoani niin kuin läheistä ystävää tai sisarta rakastetaan, hellästi mutta platonisesti. Joten mikä neuvoksi? Teenkö hänet onnettomaksi eroamalla vai itseni onnettomaksi jäämällä? Saa sanoa mielipiteitä.

Lue lisää

Tottakai voi rakastaa useampaa! Tarvitset mielestäni kuitenkin samoin ajattelevan kumppanin. Kannattaa kysyä KUMMALTAKIN että onko ookoo jos seurustelet kahden naisen kanssa. Jos vastaus on kyllä, pidä. Jos ei, jätä.

Alkuper. kirjoittaja kirjoitti:

Kiitos vastaajille 1 ja 3 asiallisista vastauksista. En tokikaan mollaisi häntä, koska siihen ei ole mitään syytä. Hän on upea ihminen, jota kunnioitan, arvostan - ja kyllä, rakastan. Kun ajattelen, että kohta en enää ole hänen kanssaan, se sattuu itseenikin valtavasti, ja kun ajattelen hänen kipuaan, sattuu vielä enemmän. Olen harkinnut sitäkin, etten eroaisi, mutta en oikeasti tiedä, kauanko sellainen suhde voi jatkua joka perustuu myötätuntoon ja siihen, etten halua satuttaa häntä.

Kolmas vastaaja ihmetteli, miten voi sanoa rakastavansa yhtä, mutta rakastuneensa toiseen. Uskon, että koet sen vielä joskus. Pitkässä suhteessa tulee aina ihastumisia ennen pitkää. Jos ei sinulle niin puolisollesi. Eivätkä ne ole ongelma, ellei sitten käy niin kuin mulle nyt. Puolison kanssa tuntuu hyvältä, mutta jokin on aina puuttunut väliltämme, ainakin mun osalta. Ja seksuaalisesti olemme ihan erilaisia. Koko suhde on hiukan turhauttava, enkä oikein enää jaa hänen arvomaailmaansa niin kuin ennen. Ihmiset muuttuvat. Voisin siis jatkaa suhteessa puolityytyväisenä, koska yhä rakastan avopuolisoani niin kuin läheistä ystävää tai sisarta rakastetaan, hellästi mutta platonisesti. Joten mikä neuvoksi? Teenkö hänet onnettomaksi eroamalla vai itseni onnettomaksi jäämällä? Saa sanoa mielipiteitä.

Lue lisää

olen kyllä sitä mieltä, että jos et rakasta kumppaniasi kuten naista, vaan suhde on lähinnä ystävyyttä, ei siihen pidä jäädä.
Mutta jos hänestä oikeasti välität, niin älä helvetissä mene sanomaan rakastuneesi toiseen!
Mitä hän sillä tiedolla muka tekee?
Sattuu vaan lisää.
Muutenkin eron jälkeen kannattaa pitää pieni aikaväli, ei ole hyväksi hypätä suoraan uuteen suhteeseen.
Aloittakaa uuden tytön kanssa hitaasti, jos hän sinua oikeasti rakastaa, niin kyllä ymmärtää, että sinun pitää ensin toipua erosta ja etenette hitaasti.
Itsekin erosin miehestä, jonka kanssa olin kyllä sinänsä onnellinen, mutta suhteemme oli vain kuin kaverisuhde. Koskaan en häneen ollut rakastunut, me vain "alettiin oleen" parikymppisinä.
Hänestä tuli minulle rakas ystävä, ei muuta. Emme edes harrastaneet seksiä suhteen aikana paljoa, loppuaikoina emme ollenkaan.
Miksi ihmeessä sellaiseen pitäisi jäädä?
Jos on lapsia, asia on aina vähän kinkkisempi, mutta meillä ei ollut.
Muista olla erotessasi jämäkkä, älä suostu säälitapaamisiin, säälisuukkoihin jne. Eikä "eron jälkeiseen ystävyyteen" koska sellaista ei ole olemassakaan.

n kirjoitti:

Jokainen ihminen ansaitsee tulla rakastetuksi täysillä. Sinun täytyy olla rehellinen. Älä tee sitä virhettä mitä tein aikoinaan. Olin itse se sun "uusi nainen", ja olemme vieläkin rakastuneita yli 3 vuoden jälkeen. Silti olemme eroamassa. Mieheni ei pysty olemaan kanssani kun omatunto miten jätti edellisen yhä kaivertaa!

Ole rehellinen, ja tue häntä loppuun asti, ole hänen vierellään kun hän itkee, halaa häntä ja näytä että välität!! Sillein hän ehkä jaksaa jatkaa ilman sua jossain vaiheessa. Kuuntele häntä kun soittelee sinulle yöllä, ja kun hän haukkuu sua, muista ettei hän sitä tarkoita äläkä suutu hänelle. Soittele hänelle ja anna hänen ymmärtää ettei ole mitätön.

Kaikkea hyvää sinulle hänelle...

Lue lisää

tuosta, että jättäjän pitäis antaa tukea, siis tietty muutaman päivää, mutta jos se jatkuu ja jatkuu, niin se vaan pahentaa jätetyn oloa.
Itse tein erottuani sen virheen, että annoin tukea liikaa, oltiin paljon yhdessä eron jälkeen, jatkettiin jopa yhteistä mökillä käyntiä ja kaikkea (ei seksiä, ym).
Se vain pahensi toisen oloa. Kun tajusin sen, vasta muutaman kuukauden päästä, sanoin napakasti että nyt on kaiken yhteydenpidon loputtava.
Vasta sen jälkeen toinenkin pääsi eteenpäin.
Jättäessä pitää olla jämpti, ei raaka, mutta ei se oikeasti ole jättäjän asia antaa tukea, sitä varten on ystävät ja perhe olemassa.

Kiitos taas uusista, viisaista ja harkinnan arvoisista sanoista.

Niin sitä eroa olen kyllä pohtinut ja tyytymättömyyttä suhteeseeni tuntenut jo pari vuotta, joten tämä uusi rakastuminen ei ole sinänsä synnyttänyt eroajatuksia, mutta on nyt vauhdittamassa niitä kyllä. En siis pidä lapsellisena oletusta, että jäämällä suhteeseen jäisin onnettomaksi kun olen ajoittain ollut onneton siinä aiemminkin.

Ja se syvän henkisen yhteyden puute on juuri se syy, miksi eroa harkitsen. En vain ole koskaan tuntenut sitä yhteyttä avokkiini, vaikka meillä onkin ollut hyviä vuosia yhdessä. Olen aika uupunut esittämään, että tunnen sen yhteyden, ja totuus on, että en ole koskaan ollut aivan sellainen ihminen kuin puolisoni ajattelee minun olevan.

Alkuper. kirj. kirjoitti:

Kiitos taas uusista, viisaista ja harkinnan arvoisista sanoista.

Niin sitä eroa olen kyllä pohtinut ja tyytymättömyyttä suhteeseeni tuntenut jo pari vuotta, joten tämä uusi rakastuminen ei ole sinänsä synnyttänyt eroajatuksia, mutta on nyt vauhdittamassa niitä kyllä. En siis pidä lapsellisena oletusta, että jäämällä suhteeseen jäisin onnettomaksi kun olen ajoittain ollut onneton siinä aiemminkin.

Ja se syvän henkisen yhteyden puute on juuri se syy, miksi eroa harkitsen. En vain ole koskaan tuntenut sitä yhteyttä avokkiini, vaikka meillä onkin ollut hyviä vuosia yhdessä. Olen aika uupunut esittämään, että tunnen sen yhteyden, ja totuus on, että en ole koskaan ollut aivan sellainen ihminen kuin puolisoni ajattelee minun olevan.

Lue lisää

pelottavaa. Et siis ole ollut oma itsesi ollenkaan koko suhteen aikana? Kyse ei siis ole siitä, että vastapuolessa olisi mitään vikaa (?), vaan siitä, ettet "paljasta" itseäsi ja siksi tunteet ovat haihtuneet tai niitä ei ole koskaan ollutkaan. Olet esittänyt vuosia uuvuttavaa roolia hänelle. Yhteys syntyisi tai olisi voinut syntyä siitä, että olisit paljastanut hänelle oikean itsesi ja sielusi. Olen itse joskus kokenut samaa ensimmäisessä suhteessani, joka tosin kesti vain vajaan vuoden, koska minulla ei energia riittänyt näytelmään.

Mielestäni suhde nousee aivan uudelle tasolle, kun uskaltaa rohkeasti olla oma itsensä ja paljastaa heikkoutensa, kaikkensa. Oletko miettinyt, mikä on synnyttänyt sinulle tuollaisen "kuoren". Onko kenties kumppanisi sellainen, jonka oletat tuomitsevan sinut ja mielipiteesi ja siksi olet pitänyt tuota haarniskaa? En ala kuitenkaan saarnaamaan, jos tunteet ovat "oikeita" sitä uutta kohtaan, niin kenties ne ovatkin ja sinun pitää jättää nykyisesi. Mutta sen vain aika ja huuman haihtuminen näyttävät, miten kävi.

haijakka kirjoitti:

pelottavaa. Et siis ole ollut oma itsesi ollenkaan koko suhteen aikana? Kyse ei siis ole siitä, että vastapuolessa olisi mitään vikaa (?), vaan siitä, ettet "paljasta" itseäsi ja siksi tunteet ovat haihtuneet tai niitä ei ole koskaan ollutkaan. Olet esittänyt vuosia uuvuttavaa roolia hänelle. Yhteys syntyisi tai olisi voinut syntyä siitä, että olisit paljastanut hänelle oikean itsesi ja sielusi. Olen itse joskus kokenut samaa ensimmäisessä suhteessani, joka tosin kesti vain vajaan vuoden, koska minulla ei energia riittänyt näytelmään.

Mielestäni suhde nousee aivan uudelle tasolle, kun uskaltaa rohkeasti olla oma itsensä ja paljastaa heikkoutensa, kaikkensa. Oletko miettinyt, mikä on synnyttänyt sinulle tuollaisen "kuoren". Onko kenties kumppanisi sellainen, jonka oletat tuomitsevan sinut ja mielipiteesi ja siksi olet pitänyt tuota haarniskaa? En ala kuitenkaan saarnaamaan, jos tunteet ovat "oikeita" sitä uutta kohtaan, niin kenties ne ovatkin ja sinun pitää jättää nykyisesi. Mutta sen vain aika ja huuman haihtuminen näyttävät, miten kävi.

Lue lisää

Kiitos haijakalle hyvistä kysymyksistä, ja olen toki pohtinut nämä asiast läpi ja tiedän kyllä miksi tämä "kuori" on syntynyt. Mutta ei sen tietämisestä ole oikeastaan kauheasti apua tähän tilanteeseen. Se "kuori" on joka tapauksessa olemassa, enkä yksinkertaisesti pysty sitä enää murtamaan hänelle. Olemme olleet yhdessä liian pitkään ja hän on oppinut näkemään mut tietynlaisena, eikä se tilanne muutu.

Ei, hänessä ei ole mitään vikaa. Jotkut hänen puolistaan, joista alussa pidin todella paljon, ovat nyt kyllä muuttuneet sellaisiksi, että ne ovat todella raivostuttavia, mutta niin se käsittääkseni usein menee muutenkin. En tosiaan oleta että olisi olemassa "täydellistä" ihmistä tai "täydellistä" suhdetta. Rakastan häntä ja sitä mitä hän on, mutta samalla tunnen, että juuri sen takia hän ansaitseekin jonkun itselleen sopivamman.

Ja kyllä tiedän että suhde nousee uudelle tasolle kun uskaltaa olla oma itsensä. Siitä onkin kysymys. Uuden rakkauteni kanssa nimenomaan pystyn olemaan oma itseni kaikilla niillä tavoilla joilla en pysty olemaan itseni nykyisen avokin kanssa ja siksi ero on alkanut tuntua ainoalta vaihtoehdolta. En enää jaksa sitä että olen jakautunut kahtia niin että on oma salainen sisäinen maailmani jota hän ei koskaan näe ja sitten sellainen toinen minä, joka on hänen kanssaan jotain ihan muuta.

alkup. kir. kirjoitti:

Kiitos haijakalle hyvistä kysymyksistä, ja olen toki pohtinut nämä asiast läpi ja tiedän kyllä miksi tämä "kuori" on syntynyt. Mutta ei sen tietämisestä ole oikeastaan kauheasti apua tähän tilanteeseen. Se "kuori" on joka tapauksessa olemassa, enkä yksinkertaisesti pysty sitä enää murtamaan hänelle. Olemme olleet yhdessä liian pitkään ja hän on oppinut näkemään mut tietynlaisena, eikä se tilanne muutu.

Ei, hänessä ei ole mitään vikaa. Jotkut hänen puolistaan, joista alussa pidin todella paljon, ovat nyt kyllä muuttuneet sellaisiksi, että ne ovat todella raivostuttavia, mutta niin se käsittääkseni usein menee muutenkin. En tosiaan oleta että olisi olemassa "täydellistä" ihmistä tai "täydellistä" suhdetta. Rakastan häntä ja sitä mitä hän on, mutta samalla tunnen, että juuri sen takia hän ansaitseekin jonkun itselleen sopivamman.

Ja kyllä tiedän että suhde nousee uudelle tasolle kun uskaltaa olla oma itsensä. Siitä onkin kysymys. Uuden rakkauteni kanssa nimenomaan pystyn olemaan oma itseni kaikilla niillä tavoilla joilla en pysty olemaan itseni nykyisen avokin kanssa ja siksi ero on alkanut tuntua ainoalta vaihtoehdolta. En enää jaksa sitä että olen jakautunut kahtia niin että on oma salainen sisäinen maailmani jota hän ei koskaan näe ja sitten sellainen toinen minä, joka on hänen kanssaan jotain ihan muuta.

Lue lisää

Minusta edellinen viestisi vaikuttaa siltä, että olet jo tehnyt päätöksen jättää nykyisen avopuolisosi. Silloin kannattaa jutella mahdollisimman pian päätöksestä hänen kanssaan. Joku jo sanoikin, että kannattaa kertoa myös, että on ihastunut toiseen ja joku toinen sanoi, että satuttaa vaan turhaan. Minusta se voisi kaikessa satuttavuudessaan olla kuitenkin ymmärrettävä syy, miksi toinen jättää, jos viisi vuotta on oltu yhdessä "onnellisina". Voihan olla, että avopuolisollasi on vastaavia ajatuksia kuiin sinulla. Syyn hän haluaa kuitenkin kuulla.

Omassa tilanteessani en uskaltaisi kertoa. Pelkäisin liikaa, että siitä seuraisi huoltajuuskiista lapsista.

!"Ja se syvän henkisen yhteyden puute on juuri se syy, miksi eroa harkitsen. En vain ole koskaan tuntenut sitä yhteyttä avokkiini, vaikka meillä onkin ollut hyviä vuosia yhdessä. Olen aika uupunut esittämään, että tunnen sen yhteyden, ja totuus on, että en ole koskaan ollut aivan sellainen ihminen kuin puolisoni ajattelee minun olevan. "

Vastasin jo tuossa yllä. Mutta tämä kohta sai minut mietteliääksi.
Syvä henkinen yhteys? Mitä oikeastaan tunsit avokkiasi kohtaan, kun menitte yhteen?

Hyviä vuosia yhdessä? Siis mitä mitä? (Onko lapsia, kysyin jo kerran, koska se on aika olleellinen kysymys.)

Et ole koskaan mielestäsi ollut sellainen ihminen kuin avokkisi on luullut? Tulkitsetko nyt itsestäsi vai avokin käsityksistä päin asiaa? Yritätkö tällä ajatuskuviolla antaa itsellesi luvan "korjata" avokin tunteita ja ajatuksia?
Jospa avokki rakastaa sinua, kunnioittaa ja kaikin tavoin arvostaa sinua? Eikö se ole hänen oikeutensa - rakastaa ja ihailla miestään?

rakastaa-ei rakasta kirjoitti:

!"Ja se syvän henkisen yhteyden puute on juuri se syy, miksi eroa harkitsen. En vain ole koskaan tuntenut sitä yhteyttä avokkiini, vaikka meillä onkin ollut hyviä vuosia yhdessä. Olen aika uupunut esittämään, että tunnen sen yhteyden, ja totuus on, että en ole koskaan ollut aivan sellainen ihminen kuin puolisoni ajattelee minun olevan. "

Vastasin jo tuossa yllä. Mutta tämä kohta sai minut mietteliääksi.
Syvä henkinen yhteys? Mitä oikeastaan tunsit avokkiasi kohtaan, kun menitte yhteen?

Hyviä vuosia yhdessä? Siis mitä mitä? (Onko lapsia, kysyin jo kerran, koska se on aika olleellinen kysymys.)

Et ole koskaan mielestäsi ollut sellainen ihminen kuin avokkisi on luullut? Tulkitsetko nyt itsestäsi vai avokin käsityksistä päin asiaa? Yritätkö tällä ajatuskuviolla antaa itsellesi luvan "korjata" avokin tunteita ja ajatuksia?
Jospa avokki rakastaa sinua, kunnioittaa ja kaikin tavoin arvostaa sinua? Eikö se ole hänen oikeutensa - rakastaa ja ihailla miestään?

Lue lisää

No ei ole lapsia. Piste. Sillä asialla ei ole tässä mitään roolia.

Varmasti hän rakastaakin minua, mutta se johtuu siitä, ettei hän tunne minua oikeasti. Ajatukset, tunteet ja mielipiteet jotka ilmaisen hänelle ovat sellaisia joita oletan hänen haluavan kuulla eikä sellaisia joita mulla oikeasti on. Varmaan on mahdoton ymmärtää jos itse elää sellaisessa suhteessa jossa asioista puhutaan mut me ei puhuta oikeastaan mistään muusta kuin siitä mitä kaupasta pitää tuoda ja oliko hyvä Satuhäät jakso tms...

Enkä enää tiedä mitä tunsin silloin aikoinaan. Ihastusta? Nyt kun mietin mikä meitä yhdistäisi en keksi yhtään asiaa. Ja tosi reilua varmaan olisikin nyt jäädä tähän suhteeseen kun olen salaa tutustunut ja rakastunut toiseen. Viimeisen vastaajan mielestä olis varmaan reiluinta salata se ja jatkaa elämää niin kuin mitään ei olis tapahtunutkaan.

Alkup kirjott kirjoitti:

No ei ole lapsia. Piste. Sillä asialla ei ole tässä mitään roolia.

Varmasti hän rakastaakin minua, mutta se johtuu siitä, ettei hän tunne minua oikeasti. Ajatukset, tunteet ja mielipiteet jotka ilmaisen hänelle ovat sellaisia joita oletan hänen haluavan kuulla eikä sellaisia joita mulla oikeasti on. Varmaan on mahdoton ymmärtää jos itse elää sellaisessa suhteessa jossa asioista puhutaan mut me ei puhuta oikeastaan mistään muusta kuin siitä mitä kaupasta pitää tuoda ja oliko hyvä Satuhäät jakso tms...

Enkä enää tiedä mitä tunsin silloin aikoinaan. Ihastusta? Nyt kun mietin mikä meitä yhdistäisi en keksi yhtään asiaa. Ja tosi reilua varmaan olisikin nyt jäädä tähän suhteeseen kun olen salaa tutustunut ja rakastunut toiseen. Viimeisen vastaajan mielestä olis varmaan reiluinta salata se ja jatkaa elämää niin kuin mitään ei olis tapahtunutkaan.

Lue lisää

saada henkistä yhteyttä tohon edelliseen. :)

Alkup kirjott kirjoitti:

No ei ole lapsia. Piste. Sillä asialla ei ole tässä mitään roolia.

Varmasti hän rakastaakin minua, mutta se johtuu siitä, ettei hän tunne minua oikeasti. Ajatukset, tunteet ja mielipiteet jotka ilmaisen hänelle ovat sellaisia joita oletan hänen haluavan kuulla eikä sellaisia joita mulla oikeasti on. Varmaan on mahdoton ymmärtää jos itse elää sellaisessa suhteessa jossa asioista puhutaan mut me ei puhuta oikeastaan mistään muusta kuin siitä mitä kaupasta pitää tuoda ja oliko hyvä Satuhäät jakso tms...

Enkä enää tiedä mitä tunsin silloin aikoinaan. Ihastusta? Nyt kun mietin mikä meitä yhdistäisi en keksi yhtään asiaa. Ja tosi reilua varmaan olisikin nyt jäädä tähän suhteeseen kun olen salaa tutustunut ja rakastunut toiseen. Viimeisen vastaajan mielestä olis varmaan reiluinta salata se ja jatkaa elämää niin kuin mitään ei olis tapahtunutkaan.

Lue lisää

"Varmasti hän rakastaakin minua, mutta se johtuu siitä, ettei hän tunne minua oikeasti. Ajatukset, tunteet ja mielipiteet jotka ilmaisen hänelle ovat sellaisia joita oletan hänen haluavan kuulla eikä sellaisia joita mulla oikeasti on. Varmaan on mahdoton ymmärtää jos itse elää sellaisessa suhteessa jossa asioista puhutaan mut me ei puhuta oikeastaan mistään muusta kuin siitä mitä kaupasta pitää tuoda ja oliko hyvä Satuhäät jakso tms..."

Kuulostaa minun suhteeltani....tai hiljattain päättyneeltä suhteeltani. Suhde on vasta niin hiljattain kariutunut, etten osaa vielä kommentoida olisiko tuo koitunut suhteemme kohtaloksi joskus myöhemmin. Pohdin kyllä tuota asiaa paljon suhteeni aikanakin, ja koskaan en päässyt muuhun ratkaisuun, kuin joko hyväksyä asia tai lähteä.

No, ainakin jotain näkemystä voin kertoa: ketjusi lukeneena on ainakin yksi joka ymmärtää jotain siitä, mitä mielessäsi aprikoit. Etenkin edellämainitussa sitaatissa.

Tästä hiljattain kariutuneesta kolmen vuoden suhteesta ainakin voin kertoa sen, että ikävöin häntä joka päivä ja toivon, että olisin osannut arvostaa ja hyväksyä hänet sellaisenaan suhteemme aikana sen sijaan, että olisin jatkuvasti miettinyt paranneltavaa. Ehkpä joskus ajattelen, että oli hyvä asia erota. Tällä hetkellä olen varma, etten tule koskaan saamaan edes puoliksi niin hyväsydämistä tyttöä kuin hän ja yllättäen en kaipaa enää mitään huumaa tuovia seikkailuntahtoisia naisia elämääni.

Eli ilmeisesti olen klassisesti tajunnut mitä minulla oli vasta kun sen menetin. Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että tapauksen tuoreus fukaa mun tunne-elämän moneks kuukautta joten kaikki nää fiilikset on hetkittäin muuttuvia tuntemuksia mielessä.

Kun puhut molemminpuoleisesta rakkaudesta, se on se asia joka tekeekin tilanteestas monimutkasen. Kandee mielessään mitata sille rakkaudelle arvo, ja minkälaisten asioiden takia olet valmis luopumaan siitä. Mitä ikänä teetki niin toivottavasti käy hyvin, teille kaikille kolmelle.

da capo kirjoitti:

"Varmasti hän rakastaakin minua, mutta se johtuu siitä, ettei hän tunne minua oikeasti. Ajatukset, tunteet ja mielipiteet jotka ilmaisen hänelle ovat sellaisia joita oletan hänen haluavan kuulla eikä sellaisia joita mulla oikeasti on. Varmaan on mahdoton ymmärtää jos itse elää sellaisessa suhteessa jossa asioista puhutaan mut me ei puhuta oikeastaan mistään muusta kuin siitä mitä kaupasta pitää tuoda ja oliko hyvä Satuhäät jakso tms..."

Kuulostaa minun suhteeltani....tai hiljattain päättyneeltä suhteeltani. Suhde on vasta niin hiljattain kariutunut, etten osaa vielä kommentoida olisiko tuo koitunut suhteemme kohtaloksi joskus myöhemmin. Pohdin kyllä tuota asiaa paljon suhteeni aikanakin, ja koskaan en päässyt muuhun ratkaisuun, kuin joko hyväksyä asia tai lähteä.

No, ainakin jotain näkemystä voin kertoa: ketjusi lukeneena on ainakin yksi joka ymmärtää jotain siitä, mitä mielessäsi aprikoit. Etenkin edellämainitussa sitaatissa.

Tästä hiljattain kariutuneesta kolmen vuoden suhteesta ainakin voin kertoa sen, että ikävöin häntä joka päivä ja toivon, että olisin osannut arvostaa ja hyväksyä hänet sellaisenaan suhteemme aikana sen sijaan, että olisin jatkuvasti miettinyt paranneltavaa. Ehkpä joskus ajattelen, että oli hyvä asia erota. Tällä hetkellä olen varma, etten tule koskaan saamaan edes puoliksi niin hyväsydämistä tyttöä kuin hän ja yllättäen en kaipaa enää mitään huumaa tuovia seikkailuntahtoisia naisia elämääni.

Eli ilmeisesti olen klassisesti tajunnut mitä minulla oli vasta kun sen menetin. Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että tapauksen tuoreus fukaa mun tunne-elämän moneks kuukautta joten kaikki nää fiilikset on hetkittäin muuttuvia tuntemuksia mielessä.

Kun puhut molemminpuoleisesta rakkaudesta, se on se asia joka tekeekin tilanteestas monimutkasen. Kandee mielessään mitata sille rakkaudelle arvo, ja minkälaisten asioiden takia olet valmis luopumaan siitä. Mitä ikänä teetki niin toivottavasti käy hyvin, teille kaikille kolmelle.

Lue lisää

Tunnen täysin samoin. Kun vain olisin osannut arvostaa sitä erästä suhteen aikana, enkä olisi jättänyt häntä. Oli todella kaameaa huomata myöhemmin, kun ystäväinä tapasimme, että hänen kanssaan vaan synkkasi loistavasti. Muistan kuinka tartuin pikkuseikkoihin ja epäollenaisuuksiin ja mietin parannettavaa, vaikka niillä oikeasti ei olisi ollut merkitystä. Ihminen on vain outo olento, kun suhteessa on, niin pohtii ja yrittää löytää toisesta vikoja miksi suhde tulisi päättää. Se toisaalta pätee myös muihin elämänalueisiin, esimerkiksi työpaikkaan. Pitäisiköhän valtion kustantaa meille jokaiselle jonkinlainen psykoanalyysi/terapia, jotta syyt ymmärrettäisiin ja täällä ehkä elettäisiin onnellisempaa elämää?

da capo kirjoitti:

"Varmasti hän rakastaakin minua, mutta se johtuu siitä, ettei hän tunne minua oikeasti. Ajatukset, tunteet ja mielipiteet jotka ilmaisen hänelle ovat sellaisia joita oletan hänen haluavan kuulla eikä sellaisia joita mulla oikeasti on. Varmaan on mahdoton ymmärtää jos itse elää sellaisessa suhteessa jossa asioista puhutaan mut me ei puhuta oikeastaan mistään muusta kuin siitä mitä kaupasta pitää tuoda ja oliko hyvä Satuhäät jakso tms..."

Kuulostaa minun suhteeltani....tai hiljattain päättyneeltä suhteeltani. Suhde on vasta niin hiljattain kariutunut, etten osaa vielä kommentoida olisiko tuo koitunut suhteemme kohtaloksi joskus myöhemmin. Pohdin kyllä tuota asiaa paljon suhteeni aikanakin, ja koskaan en päässyt muuhun ratkaisuun, kuin joko hyväksyä asia tai lähteä.

No, ainakin jotain näkemystä voin kertoa: ketjusi lukeneena on ainakin yksi joka ymmärtää jotain siitä, mitä mielessäsi aprikoit. Etenkin edellämainitussa sitaatissa.

Tästä hiljattain kariutuneesta kolmen vuoden suhteesta ainakin voin kertoa sen, että ikävöin häntä joka päivä ja toivon, että olisin osannut arvostaa ja hyväksyä hänet sellaisenaan suhteemme aikana sen sijaan, että olisin jatkuvasti miettinyt paranneltavaa. Ehkpä joskus ajattelen, että oli hyvä asia erota. Tällä hetkellä olen varma, etten tule koskaan saamaan edes puoliksi niin hyväsydämistä tyttöä kuin hän ja yllättäen en kaipaa enää mitään huumaa tuovia seikkailuntahtoisia naisia elämääni.

Eli ilmeisesti olen klassisesti tajunnut mitä minulla oli vasta kun sen menetin. Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että tapauksen tuoreus fukaa mun tunne-elämän moneks kuukautta joten kaikki nää fiilikset on hetkittäin muuttuvia tuntemuksia mielessä.

Kun puhut molemminpuoleisesta rakkaudesta, se on se asia joka tekeekin tilanteestas monimutkasen. Kandee mielessään mitata sille rakkaudelle arvo, ja minkälaisten asioiden takia olet valmis luopumaan siitä. Mitä ikänä teetki niin toivottavasti käy hyvin, teille kaikille kolmelle.

Lue lisää

Kiitos kannustavista sanoista ja myötätunnosta. Joo tiedän kyllä miltä se tuntuu kun eroaa ja sitten katuu. On tullut käytyä läpi sellaisiakin suhteita ja ihan vakaviakin. Etenkin yksi oli todella vakava ja kun se päättyi (mun aloitteestani) kaduin ja kaipasin tyttöystävääni joka päivä varmaan pari kolme vuotta. Varmaan tämän nyt päättyvän suhteen suurin ongelma onkin ollut että hän oli mulle silloin lohtua jolla yritin unohtaa ex-tyttöystäväni. En vaan tajunnut sitä silloin, vaan luulin rakastuneeni häneen, vaikka luultavasti vain siirsin ex-tyttöystävää koskevat tunteet häneen. Sitten kun lopulta pääsin ex-tyttöystävästäni irti, alkoi tunteet nykyistä avokkiakin kohtaan hiipua samalla. En häntä koskaan rakastanut sillä tavalla kuin sitä exääni, johon tunsin syvän yhteyden, uskallan sen nyt vihdoin myöntää itselleni. Karu tarina, mutta näin sitä ihminen tekee virheitä. Ottakaa muut opiksi, älkääkä tehkö samoja virheitä.

Kaikkea hyvää, ja onnellisempaa tulevaisuutta sinulle da capo.

alkuperäinen kirj. kirjoitti:

Kiitos kannustavista sanoista ja myötätunnosta. Joo tiedän kyllä miltä se tuntuu kun eroaa ja sitten katuu. On tullut käytyä läpi sellaisiakin suhteita ja ihan vakaviakin. Etenkin yksi oli todella vakava ja kun se päättyi (mun aloitteestani) kaduin ja kaipasin tyttöystävääni joka päivä varmaan pari kolme vuotta. Varmaan tämän nyt päättyvän suhteen suurin ongelma onkin ollut että hän oli mulle silloin lohtua jolla yritin unohtaa ex-tyttöystäväni. En vaan tajunnut sitä silloin, vaan luulin rakastuneeni häneen, vaikka luultavasti vain siirsin ex-tyttöystävää koskevat tunteet häneen. Sitten kun lopulta pääsin ex-tyttöystävästäni irti, alkoi tunteet nykyistä avokkiakin kohtaan hiipua samalla. En häntä koskaan rakastanut sillä tavalla kuin sitä exääni, johon tunsin syvän yhteyden, uskallan sen nyt vihdoin myöntää itselleni. Karu tarina, mutta näin sitä ihminen tekee virheitä. Ottakaa muut opiksi, älkääkä tehkö samoja virheitä.

Kaikkea hyvää, ja onnellisempaa tulevaisuutta sinulle da capo.

Lue lisää

tää mun just kariutunut suhde sai siivet vähän samalla tavalla. tai aika paljon samalla tavalla. jooh...no. tuun kyllä vielä tähä threadii tarkistaa, mikäli täällä paljastat ratkaisut & seuraukset, mite sun kohalla nää setit meni.

hyvässä tilanteessa tosin olet -ainaki itse ajattelen aika läpällä sen draaman paljoutta mitä elämässäni tapahtui kolme vuotta sitten. melkein kuin oma elämä olisi ollut osa saippuasarjaa, joten kyllä ainakin sen suhteen olen löytänyt rauhan, vaikka pitkään asia(t) piinasivatkin.

luotan kyllä että me molemmat tipahdetaan jaloillemme kun suhtautuu asiaan sopivalla vakavuusasteella.

alkuperäinen kirj. kirjoitti:

Kiitos kannustavista sanoista ja myötätunnosta. Joo tiedän kyllä miltä se tuntuu kun eroaa ja sitten katuu. On tullut käytyä läpi sellaisiakin suhteita ja ihan vakaviakin. Etenkin yksi oli todella vakava ja kun se päättyi (mun aloitteestani) kaduin ja kaipasin tyttöystävääni joka päivä varmaan pari kolme vuotta. Varmaan tämän nyt päättyvän suhteen suurin ongelma onkin ollut että hän oli mulle silloin lohtua jolla yritin unohtaa ex-tyttöystäväni. En vaan tajunnut sitä silloin, vaan luulin rakastuneeni häneen, vaikka luultavasti vain siirsin ex-tyttöystävää koskevat tunteet häneen. Sitten kun lopulta pääsin ex-tyttöystävästäni irti, alkoi tunteet nykyistä avokkiakin kohtaan hiipua samalla. En häntä koskaan rakastanut sillä tavalla kuin sitä exääni, johon tunsin syvän yhteyden, uskallan sen nyt vihdoin myöntää itselleni. Karu tarina, mutta näin sitä ihminen tekee virheitä. Ottakaa muut opiksi, älkääkä tehkö samoja virheitä.

Kaikkea hyvää, ja onnellisempaa tulevaisuutta sinulle da capo.

Lue lisää

hänelle. Tuossa on nimittäin se totuus, minkä hänen tulisi kuulla. Ehkä hiukan karua, mutta voit todeta rakastaneesi häntä kyllä, mutta et kovin syvästi. Toisaalta nyt kuulostaa siltä, kuin olisit päässyt oman itsesi psykoanalysoinnissa loppuun, ja huomannut, ettet ole nykyistäsi koskaan rakastanut, vaikka tuossa aiemmin niin kerroitkin. Et vain ollut päästänyt edellisestäsi irti. Tässä tulee oppia se, että pitää edellinen suhde päättää henkisellä tasolla, ennen kuin aloittaa uuden.

Alkup kirjott kirjoitti:

No ei ole lapsia. Piste. Sillä asialla ei ole tässä mitään roolia.

Varmasti hän rakastaakin minua, mutta se johtuu siitä, ettei hän tunne minua oikeasti. Ajatukset, tunteet ja mielipiteet jotka ilmaisen hänelle ovat sellaisia joita oletan hänen haluavan kuulla eikä sellaisia joita mulla oikeasti on. Varmaan on mahdoton ymmärtää jos itse elää sellaisessa suhteessa jossa asioista puhutaan mut me ei puhuta oikeastaan mistään muusta kuin siitä mitä kaupasta pitää tuoda ja oliko hyvä Satuhäät jakso tms...

Enkä enää tiedä mitä tunsin silloin aikoinaan. Ihastusta? Nyt kun mietin mikä meitä yhdistäisi en keksi yhtään asiaa. Ja tosi reilua varmaan olisikin nyt jäädä tähän suhteeseen kun olen salaa tutustunut ja rakastunut toiseen. Viimeisen vastaajan mielestä olis varmaan reiluinta salata se ja jatkaa elämää niin kuin mitään ei olis tapahtunutkaan.

Lue lisää

sinulla on siihen uuteen naiseen? Siis että oletteko te jo viettäneet aikaa yhdessä ja menneet pitkällekin?
Muista vaan sellainen seikka, että pettämisellä alkaneista suhteistä yli 90% päätyy eroon luottamuspulan takia.
On selvää, ettei voi luottaa ihmiseen joka on pettäjä/kodinrikkoja.
Alkuhuumassa se unohtuu, mutta tulee myöhemmin kummittelemaan.

Jostain syystä miehet tarvitsevat aina uuden naisen uskaltaakseen erota.
Nainen voi erota ilman että on uutta katsottuna, opetelkaa miehet se sama asia ja vasta sitten voitte löytää uuden ja kunnollisen naisen, eikä kodinrikkoja-hupakkoa!

Eron jälkeen pitäisi olla noin 2 vuotta sinkkuna, psykologien mukaan.
Muuten ei uusi suhde kestäne kauaa.

Suosittelisin samaa sinullekin koska olet selvästi hukannut itsesi johonkin roolien ja toisen miellyttämisen pimeyteen, sinun pitäisi löytää itsesi ja olla yksin, eikä hypätä suoraan sylistä syliin.

Jos olet ollut suhteeseenne tyytymätön jo pari vuotta, niin eikös silloin voi ajatella, että se tyytymättömyytesi on eronne syy? Se uusi rakkaushan on vain sen tyytymättömyyden seurausta. Tosin ihmettelen, mikset ole sitten yrittänyt ratkaista ongelmiasi nykyisen kumppanisi kanssa. Vai oletko? Vaikka ei kai sillä nyt enää ole väliä, kun on tilanne on mikä on.

_Netta_ kirjoitti:

Jos olet ollut suhteeseenne tyytymätön jo pari vuotta, niin eikös silloin voi ajatella, että se tyytymättömyytesi on eronne syy? Se uusi rakkaushan on vain sen tyytymättömyyden seurausta. Tosin ihmettelen, mikset ole sitten yrittänyt ratkaista ongelmiasi nykyisen kumppanisi kanssa. Vai oletko? Vaikka ei kai sillä nyt enää ole väliä, kun on tilanne on mikä on.

Lue lisää

aapeellä on oikeus aloittaa uusi? suhde:)) Niin on, mutta kenen kanssa? Nykyisen salasuhteen vai jonkun kolmannen, joka ei vielä ole kuvioissa mukana?
Molemmat kommenttisi ovat tyypillisiä itsekeskeiselle henkilölle, jolla on taipumus luikerrella läpi siitä, missä rima on matallimmillaan.
jopa itselleenkin.

Toisaalta olet onnellinen ihminen. Kun sinä joskus tulet jätetyksi, sinulla ei ole muitten asianosaisten kannalta kiusallista tarvetta tietää, miksi puolisosi oikeasti lähti.

erottuaan kirjoitti:

aapeellä on oikeus aloittaa uusi? suhde:)) Niin on, mutta kenen kanssa? Nykyisen salasuhteen vai jonkun kolmannen, joka ei vielä ole kuvioissa mukana?
Molemmat kommenttisi ovat tyypillisiä itsekeskeiselle henkilölle, jolla on taipumus luikerrella läpi siitä, missä rima on matallimmillaan.
jopa itselleenkin.

Toisaalta olet onnellinen ihminen. Kun sinä joskus tulet jätetyksi, sinulla ei ole muitten asianosaisten kannalta kiusallista tarvetta tietää, miksi puolisosi oikeasti lähti.

Lue lisää

Voisitko perustella mielipiteesi? Eräs tuttavani jätti miehensä, koska ei saanut seksistä mitään irti tämän kanssa. Olisiko hänen sitten pitänyt eron syyksi ilmoittaa se, että "sori mutta seksi oli kanssasi aivan paskaa"? Miksi AP:n pitäisi kertoa avovaimolleen asia, joka loukkaa tätä, kun kertomatta jättämisestä ei ole mitään haittaa? Mitä pointtia tuollaisessa "rehellisyydessä" on? Jos AP kertoo, miksi hän on ollut tyytymätön suhteeseen, se on ihan tarpeeksi.

Jos on pakko valita, onko rehellinen vai hienotunteinen, minä olen mieluummin jälkimmäistä. Tämä ei tarkoita sitä, että hyväksyisin pettämisen. En hyväksy enkä ole koskaan itse pettänyt ketään. Mutta jos nyt on tuollaiseen tilanteeseen joutunut ja on joka tapauksessa lähdössä suhteesta, niin miksi turhaan pahoittaa toisen mieltä yhtään enempää kuin on pakko? Täällä on kovin helppo jeesustella ja moralisoida muiden elämänvalintoja. Miten mahtaisit itse toimia, jos joutuisit samanlaiseen tilanteeseen kuin AP?

_Netta_ kirjoitti:

Voisitko perustella mielipiteesi? Eräs tuttavani jätti miehensä, koska ei saanut seksistä mitään irti tämän kanssa. Olisiko hänen sitten pitänyt eron syyksi ilmoittaa se, että "sori mutta seksi oli kanssasi aivan paskaa"? Miksi AP:n pitäisi kertoa avovaimolleen asia, joka loukkaa tätä, kun kertomatta jättämisestä ei ole mitään haittaa? Mitä pointtia tuollaisessa "rehellisyydessä" on? Jos AP kertoo, miksi hän on ollut tyytymätön suhteeseen, se on ihan tarpeeksi.

Jos on pakko valita, onko rehellinen vai hienotunteinen, minä olen mieluummin jälkimmäistä. Tämä ei tarkoita sitä, että hyväksyisin pettämisen. En hyväksy enkä ole koskaan itse pettänyt ketään. Mutta jos nyt on tuollaiseen tilanteeseen joutunut ja on joka tapauksessa lähdössä suhteesta, niin miksi turhaan pahoittaa toisen mieltä yhtään enempää kuin on pakko? Täällä on kovin helppo jeesustella ja moralisoida muiden elämänvalintoja. Miten mahtaisit itse toimia, jos joutuisit samanlaiseen tilanteeseen kuin AP?

Lue lisää

Taidat nyt Netta jeesustella itse. Suomi on niin pieni maa, että väkisinkin lähdön syy paljastuu eli se salasuhde. Ja jos on yhteisiä tuttavia, asia paljastuu eron jälkeen satavarmasti. Toiset paljastavat lohduttaakseen, toiset ollakseen pirullisia.

ja mikä sellainen uuden suhteen alku on, että eron jälkeen salaillaan suhdetta? Epärehellistä.

Toiseen rakastuminen kannattaa ilmoittaa - voi senkin sanoa hienotunteisesti, niin ettei vie toiselta omanarvontuntoa ja aiheuta sairastumisia.

salarakas h-ri kirjoitti:

Taidat nyt Netta jeesustella itse. Suomi on niin pieni maa, että väkisinkin lähdön syy paljastuu eli se salasuhde. Ja jos on yhteisiä tuttavia, asia paljastuu eron jälkeen satavarmasti. Toiset paljastavat lohduttaakseen, toiset ollakseen pirullisia.

ja mikä sellainen uuden suhteen alku on, että eron jälkeen salaillaan suhdetta? Epärehellistä.

Toiseen rakastuminen kannattaa ilmoittaa - voi senkin sanoa hienotunteisesti, niin ettei vie toiselta omanarvontuntoa ja aiheuta sairastumisia.

Lue lisää

Kertoa vai ei? No sun x saa tietää siitä joka tapauksessa jossain vaiheessa. Erot sattuu molempiin tavalla tai toisella! Joten turha sitä kait pimitellä. Kun asioita lykkää/salaa käy helpost niin myös siin uudessa suhteessa.

JUUPAS EIPÄS kirjoitti:

Kertoa vai ei? No sun x saa tietää siitä joka tapauksessa jossain vaiheessa. Erot sattuu molempiin tavalla tai toisella! Joten turha sitä kait pimitellä. Kun asioita lykkää/salaa käy helpost niin myös siin uudessa suhteessa.

Lue lisää

Miten niin exä saa tietää välttämättä? Mihin te oikein perustelette sen? Siis joo, saa varmaan tietää uudesta suhteesta ehkä jotenkin, mutta tuskinpa sen yksityiskohtia ja milloin se on alkanut. Miten helvetissä kenenkään exä saisi sellaista tietää ellei ole pahimman luokan stalkkeri? Jos ei ole yhteisiä kavereita niin eihän siihen ole mitään mahdollisuutta. En tajua millaisissa tuppukylien pikkupiireissä ihmiset oikein elää, jos tuollainen on mahdollista.

_Netta_ kirjoitti:

Voisitko perustella mielipiteesi? Eräs tuttavani jätti miehensä, koska ei saanut seksistä mitään irti tämän kanssa. Olisiko hänen sitten pitänyt eron syyksi ilmoittaa se, että "sori mutta seksi oli kanssasi aivan paskaa"? Miksi AP:n pitäisi kertoa avovaimolleen asia, joka loukkaa tätä, kun kertomatta jättämisestä ei ole mitään haittaa? Mitä pointtia tuollaisessa "rehellisyydessä" on? Jos AP kertoo, miksi hän on ollut tyytymätön suhteeseen, se on ihan tarpeeksi.

Jos on pakko valita, onko rehellinen vai hienotunteinen, minä olen mieluummin jälkimmäistä. Tämä ei tarkoita sitä, että hyväksyisin pettämisen. En hyväksy enkä ole koskaan itse pettänyt ketään. Mutta jos nyt on tuollaiseen tilanteeseen joutunut ja on joka tapauksessa lähdössä suhteesta, niin miksi turhaan pahoittaa toisen mieltä yhtään enempää kuin on pakko? Täällä on kovin helppo jeesustella ja moralisoida muiden elämänvalintoja. Miten mahtaisit itse toimia, jos joutuisit samanlaiseen tilanteeseen kuin AP?

Lue lisää

vielä moneen ja moneen kertaan elämässään miettimään ja käymään läpi karille mennyttä suhdetta ja ex-pariaan. Se kuuluu tapahtuneesta selviämisprosessiin. Ja jätetylle pitää antaa edes mahdollisuus arvioida tapahtumat, asiat ja henkilöt oikeiden eikä valheellisten lähtökohtien perusteella.

Olen kokenut tuon pitkän suhteen loputtua. Minulle ex-mieheni päätti kertoa tosiasiat ( uusi ra-kastettu) mietittyään "ilmoitusvaihtoehtoja". Lievästi sanoen rankalta ja raadolliselta tuntui ja sel-viämiseen kului pitkä aikaa. Mutta ex oli oikeassa, kun ei sentään ryhtynyt narrinpeliä enää pitemmälle jatkamaan eikä jättänyt minua selviämään asianlaitoja luulemalla tai itselleni luulot-telemalla,
Narri on muuten se, joka narraa, ei se, jota narrataan.

Erossa kaikki osapuolet joutuvat aloittamaan uuden elämän, enkä ainakaan minä suosittele kenellekään muuta kuin puhtaalta pöydältä, tosiasioihin perustuvaa aloitusta.

SaanaMaana kirjoitti:

Miten niin exä saa tietää välttämättä? Mihin te oikein perustelette sen? Siis joo, saa varmaan tietää uudesta suhteesta ehkä jotenkin, mutta tuskinpa sen yksityiskohtia ja milloin se on alkanut. Miten helvetissä kenenkään exä saisi sellaista tietää ellei ole pahimman luokan stalkkeri? Jos ei ole yhteisiä kavereita niin eihän siihen ole mitään mahdollisuutta. En tajua millaisissa tuppukylien pikkupiireissä ihmiset oikein elää, jos tuollainen on mahdollista.

Lue lisää

taitaa olla varkaan moraali.

_Netta_ kirjoitti:

Voisitko perustella mielipiteesi? Eräs tuttavani jätti miehensä, koska ei saanut seksistä mitään irti tämän kanssa. Olisiko hänen sitten pitänyt eron syyksi ilmoittaa se, että "sori mutta seksi oli kanssasi aivan paskaa"? Miksi AP:n pitäisi kertoa avovaimolleen asia, joka loukkaa tätä, kun kertomatta jättämisestä ei ole mitään haittaa? Mitä pointtia tuollaisessa "rehellisyydessä" on? Jos AP kertoo, miksi hän on ollut tyytymätön suhteeseen, se on ihan tarpeeksi.

Jos on pakko valita, onko rehellinen vai hienotunteinen, minä olen mieluummin jälkimmäistä. Tämä ei tarkoita sitä, että hyväksyisin pettämisen. En hyväksy enkä ole koskaan itse pettänyt ketään. Mutta jos nyt on tuollaiseen tilanteeseen joutunut ja on joka tapauksessa lähdössä suhteesta, niin miksi turhaan pahoittaa toisen mieltä yhtään enempää kuin on pakko? Täällä on kovin helppo jeesustella ja moralisoida muiden elämänvalintoja. Miten mahtaisit itse toimia, jos joutuisit samanlaiseen tilanteeseen kuin AP?

Lue lisää

Itse näkisin asian niin, että jos seksi on paskaa, voi asian esittää jo ennen eroa ja yrittää kehittää sitä. Tämä siis ihan ensimmäiseksi. Jos kuitenkin eroaa, niin kyllä jokin oikea syy tulisi erolle antaa, eikä vaan todeta, että tunteet hiipuivat. Sitten tämä ex jatkaa samoja juttujaan seuraavassa suhteessa ja hups, taas erotaan samoista syistä. Jokainen suhde on toki erilainen, mutta kyllä se toinen tekijä on aina sinä itse. Siksi minä ainakin haluaisin tietää, miksi minusta erotaan, oli syy kuinka raadollinen tahansa. Muuten en voisi kehittää itseäni koskaan.

Ymmärrän toki hienotunteisuuden, eli sen, että ei sanota, että seksi oli paskaa, vaan todetaan, että seksielämä ei oikein enää innostanut ja emme sopineet seksuaalisesti yhteen tms. Mutta kyllä järkevässä suhteessa järkevien ihmisten kesken tulisi tällaisestakin asiasta käydä pitkät kehityskeskustelut ennen eroa. Tämä pätee ihan mihin tahansa muuhunkin syyhyn.

haijakka kirjoitti:

Itse näkisin asian niin, että jos seksi on paskaa, voi asian esittää jo ennen eroa ja yrittää kehittää sitä. Tämä siis ihan ensimmäiseksi. Jos kuitenkin eroaa, niin kyllä jokin oikea syy tulisi erolle antaa, eikä vaan todeta, että tunteet hiipuivat. Sitten tämä ex jatkaa samoja juttujaan seuraavassa suhteessa ja hups, taas erotaan samoista syistä. Jokainen suhde on toki erilainen, mutta kyllä se toinen tekijä on aina sinä itse. Siksi minä ainakin haluaisin tietää, miksi minusta erotaan, oli syy kuinka raadollinen tahansa. Muuten en voisi kehittää itseäni koskaan.

Ymmärrän toki hienotunteisuuden, eli sen, että ei sanota, että seksi oli paskaa, vaan todetaan, että seksielämä ei oikein enää innostanut ja emme sopineet seksuaalisesti yhteen tms. Mutta kyllä järkevässä suhteessa järkevien ihmisten kesken tulisi tällaisestakin asiasta käydä pitkät kehityskeskustelut ennen eroa. Tämä pätee ihan mihin tahansa muuhunkin syyhyn.

Lue lisää

Oletat erheellisesti, että kaikki ihmiset ovat järkeviä ja kykenevät käsittelemään tai keskustelemaan asioista järkevästi. Puhut haijakka koko ajan jostain olemattomista ideaalitilanteista, mikä on ihan kunnioitettavaa, mutta valitettavasti korkeat käsityksesi ihmisistä ja korkea moraalisi ei päde todellisessa elämässä.

Nih. Ilisti. kirjoitti:

Oletat erheellisesti, että kaikki ihmiset ovat järkeviä ja kykenevät käsittelemään tai keskustelemaan asioista järkevästi. Puhut haijakka koko ajan jostain olemattomista ideaalitilanteista, mikä on ihan kunnioitettavaa, mutta valitettavasti korkeat käsityksesi ihmisistä ja korkea moraalisi ei päde todellisessa elämässä.

Lue lisää

No kyllä ainakin omissa ihmis- ja parisuhteissani on kyetty keskustelemaan järkevästi, mutta se johtunee siitä, että ympärilleni on valikoitunut järkeviä ihmisiä. Ja ei minusta ole kohtuutonta odottaa esim. pitkän suhteen päättyessä reilua peliä, ts. sitä, että antaa vaikkapa pari tuntia elämästään vielä sille jätetylle, jotta hänkin saa realistisen käsityksen menneestä ja miten tulevaisuudessa tulisi toimia. En tosin ole tilastotieteilijä, joten en tiedä olenko minä ja ihmissuhteeni jotenkin outlier. On se aika äässistä (niin sanotusti), jos parisuhteet päättyvät toisen houdinimaiseen katoamistemppuun ja yhteen lauseeseen: tunteet vain loppuivat. Itse pyrin parempaan omissa eroissani.

Olen varma siitä siksi, että pystyn puhumaan hänelle juuri niistä tunteista, joista en ole koskaan pystynyt puhumaan avovaimolleni. En pelkää näyttää itseäni hänelle. Tai pelkään, mutta pystyn voittamaan pelkoni. Ja tietenkin tässä on kyse nimenomaan mun ongelmistani. En ole näyttänyt itseäni muillekaan ihmisille ennen, en ystäville enkä tyttö ystäville. Olen hävennyt itseäni. Uuden rakkaani kanssa en tunne niin ja se on ensimmäinen kerta elämässäni. Hän näkee ja hyväksyy mut kokonaan. Jos unohtaisin hänet, joutuisin palaamaan samaan häpeän ja pelon maailmaan jossa olen elänyt aina. En tiedä pystynkö siihen. Ainakaan en haluaisi sitä.

Ihmettelen näitä joiden mielestä olisi parasta unohtaa uusi rakkaus ja jatkaa entiseen malliin. Eikö se sitten olisi väärin avovaimoa kohtaan että teeskentelen loppu elämäni ettei mitään tällaista rakastumista toiseen tapahtunutkaan ja jatkamme yhdessä vaikka salaa kaipaan toisen luo?

Avovaimoni on joskus sanonut että jos hänen miehensä pettäisi häntä hän ei haluaisi tietää sitä. Eli onnen kulissi olisi hänelle tärkeintä. Siis se että hän saisi rakastaa ihannekuvaa miehestä ja jos tällä on jotain synkkiä salaisuuksia mies tekisi ne toivottavasti hänen tietämättään.

Alkuperr kir. kirjoitti:

Olen varma siitä siksi, että pystyn puhumaan hänelle juuri niistä tunteista, joista en ole koskaan pystynyt puhumaan avovaimolleni. En pelkää näyttää itseäni hänelle. Tai pelkään, mutta pystyn voittamaan pelkoni. Ja tietenkin tässä on kyse nimenomaan mun ongelmistani. En ole näyttänyt itseäni muillekaan ihmisille ennen, en ystäville enkä tyttö ystäville. Olen hävennyt itseäni. Uuden rakkaani kanssa en tunne niin ja se on ensimmäinen kerta elämässäni. Hän näkee ja hyväksyy mut kokonaan. Jos unohtaisin hänet, joutuisin palaamaan samaan häpeän ja pelon maailmaan jossa olen elänyt aina. En tiedä pystynkö siihen. Ainakaan en haluaisi sitä.

Ihmettelen näitä joiden mielestä olisi parasta unohtaa uusi rakkaus ja jatkaa entiseen malliin. Eikö se sitten olisi väärin avovaimoa kohtaan että teeskentelen loppu elämäni ettei mitään tällaista rakastumista toiseen tapahtunutkaan ja jatkamme yhdessä vaikka salaa kaipaan toisen luo?

Avovaimoni on joskus sanonut että jos hänen miehensä pettäisi häntä hän ei haluaisi tietää sitä. Eli onnen kulissi olisi hänelle tärkeintä. Siis se että hän saisi rakastaa ihannekuvaa miehestä ja jos tällä on jotain synkkiä salaisuuksia mies tekisi ne toivottavasti hänen tietämättään.

Lue lisää

mielenkiintoista että otit esille häpeän tunteen. Olen päättynyttä suhdetta kelatessani tullut siihen, että minä ja mies häpesimme molemmat ja molemmat olivat tahoillaan jo ennen suhdetta oppineet, että tunteet (etenkin pelko, haavoittuvuus ja rakkaus) ovat hävettäviä. Noita tunteita ei kumpikaan uskaltanut ilmaista. Molemmilla meillä oli myös sisäänrakentunutta häpeää - mulla se liittyi omaan ulkomuotooni (olin kolmekymppiseksi asti lihava, eikä häpeä omasta kropasta haihtunut, vaikka laihduin), miehellä taas se liittyi sairauksiin (hän oli alkoholisti ja alkoholistiperheestä kotoisin, lisäksi hänellä on eräs psyykkinen sairaus). Käytännössä esimerkiksi suuteleminen ja pitempään silmiin katsominen olivat sille sisäiselle häpeällemme "liikaa". Arkinen hellyys puuttui myös kokonaan, ja tajusin jo suhteen aikana, että minua hävetti kosketuksen kaipuuni. Muistan ajatelleeni, että kyllähän aikuisen ihmisen "kuuluu" pärjätä ja olla kaipailematta jotakin sylikkäin makailua. Moitin itseäni siitä, että olen liian herkkä ja tarvitseva. Jälkeenpäin ajatellen vaadin itseltäni tunteettomuutta, koska juuri tunteettomuudesta oli tullut keino selvitä suhteessa.

Toivottavasti itse tiedät, miten hoitaa häpeää pois itsestäsi. En usko siihen, että se katoaisi noin vain, sillä se nousee uudelleen pintaan otollisissa olosuhteissa. Tässä mun päättyneessä suhteessani olin ensimmäiset vuodet aivan huumassa ja asteittain pystyin kertomaan puolisolleni kaiken sellaisen, mitä koin tärkeäksi. Olin omasta mielestäni aito ja rehellinen, niin rehellinen kuin pystyin. Enkä hävennyt, en ainakaan kovin paljon. Sitten puolisoni petti minua toisen naisen kanssa ja halusi erota saman tien. Tämä tapahtui, kun olimme runsaat kaksi vuotta tunteneet. Erosimme joiksikin kuukausiksi. Itse olin vielä rakastumisvaiheessa ja aivan rikki, halusin palata yhteen miehen kanssa heti kun selvisi, ettei hänen uudesta suhteestaan tullut mitään. Mieskin halusi jatkaa. Tämä "uusi alku" päättyi sitten sekin samanlaiseen eroon puolitoista vuotta sitten. Itse näen eron syyt jo ensimmäisessä erossa, sillä en päässyt hylkäämisestä kunnolla yli. Tahtomattanikin pelkäsin, että jos olen jollain lailla "hankala" (ts. ilmaisen vaikeita tunteita, pyydän läheisyyttä vaikkei toinen sitä halua), niin tulen jätetyksi. Lukkiuduin näyttelemään, että kaikki on hyvin - vaikka kaikki ei ollut hyvin. En osannut enkä uskaltanut ilmaista sisintäni. Inhimillistä tämäkin kai, tilanne oli aika hankala.

Jos avovaimosi on sanonut haluavansa onnen kulissin, on hyvin mahdollista, ettei sinun mielikuvasi hänen tyytyväisyydestään teidän liitossanne ole totta. Hänellä voi olla omat kaipuunsa (kuten mulla), mutta hän ei vain niitä ilmaise, kun tuo näennäinen tyytyväisyys on hänelle tärkeämpää ja pelko pitää kiinni vanhassa. Näet hänet minusta aika yksiulotteisesti, jos jonkin aikaa sitten sanotun lauseen perusteella tulkitset hänen puolestaan, mitä hän haluaisi kuulla juuri teidän erossanne. Asetut myös hänen yläpuolelleen, päättelet hänen puolestasi tietäväsi, millaista elämää hän haluaa elää. Pelkäätkö hänen tunteitaan? Vaikka miten eroaikeesi ilmaisisit, hän loukkaantuu.

Sinänsä kuulostaa hyvältä häpeän väistyminen. Ehkä sinun pitää miettiä, miten voit erossa olla ruokkimatta häpeää? Tarkoitan, että ero voi tahtomattasikin pitää sinua kiinni häpeässä, jos erokeskusteluissa teet samoin kuin aina ennenkin liitossasi (eli piilotat itsesi avopuolisolta ja selittelet latteita lauseita).

parisuhdekaruselli kirjoitti:

mielenkiintoista että otit esille häpeän tunteen. Olen päättynyttä suhdetta kelatessani tullut siihen, että minä ja mies häpesimme molemmat ja molemmat olivat tahoillaan jo ennen suhdetta oppineet, että tunteet (etenkin pelko, haavoittuvuus ja rakkaus) ovat hävettäviä. Noita tunteita ei kumpikaan uskaltanut ilmaista. Molemmilla meillä oli myös sisäänrakentunutta häpeää - mulla se liittyi omaan ulkomuotooni (olin kolmekymppiseksi asti lihava, eikä häpeä omasta kropasta haihtunut, vaikka laihduin), miehellä taas se liittyi sairauksiin (hän oli alkoholisti ja alkoholistiperheestä kotoisin, lisäksi hänellä on eräs psyykkinen sairaus). Käytännössä esimerkiksi suuteleminen ja pitempään silmiin katsominen olivat sille sisäiselle häpeällemme "liikaa". Arkinen hellyys puuttui myös kokonaan, ja tajusin jo suhteen aikana, että minua hävetti kosketuksen kaipuuni. Muistan ajatelleeni, että kyllähän aikuisen ihmisen "kuuluu" pärjätä ja olla kaipailematta jotakin sylikkäin makailua. Moitin itseäni siitä, että olen liian herkkä ja tarvitseva. Jälkeenpäin ajatellen vaadin itseltäni tunteettomuutta, koska juuri tunteettomuudesta oli tullut keino selvitä suhteessa.

Toivottavasti itse tiedät, miten hoitaa häpeää pois itsestäsi. En usko siihen, että se katoaisi noin vain, sillä se nousee uudelleen pintaan otollisissa olosuhteissa. Tässä mun päättyneessä suhteessani olin ensimmäiset vuodet aivan huumassa ja asteittain pystyin kertomaan puolisolleni kaiken sellaisen, mitä koin tärkeäksi. Olin omasta mielestäni aito ja rehellinen, niin rehellinen kuin pystyin. Enkä hävennyt, en ainakaan kovin paljon. Sitten puolisoni petti minua toisen naisen kanssa ja halusi erota saman tien. Tämä tapahtui, kun olimme runsaat kaksi vuotta tunteneet. Erosimme joiksikin kuukausiksi. Itse olin vielä rakastumisvaiheessa ja aivan rikki, halusin palata yhteen miehen kanssa heti kun selvisi, ettei hänen uudesta suhteestaan tullut mitään. Mieskin halusi jatkaa. Tämä "uusi alku" päättyi sitten sekin samanlaiseen eroon puolitoista vuotta sitten. Itse näen eron syyt jo ensimmäisessä erossa, sillä en päässyt hylkäämisestä kunnolla yli. Tahtomattanikin pelkäsin, että jos olen jollain lailla "hankala" (ts. ilmaisen vaikeita tunteita, pyydän läheisyyttä vaikkei toinen sitä halua), niin tulen jätetyksi. Lukkiuduin näyttelemään, että kaikki on hyvin - vaikka kaikki ei ollut hyvin. En osannut enkä uskaltanut ilmaista sisintäni. Inhimillistä tämäkin kai, tilanne oli aika hankala.

Jos avovaimosi on sanonut haluavansa onnen kulissin, on hyvin mahdollista, ettei sinun mielikuvasi hänen tyytyväisyydestään teidän liitossanne ole totta. Hänellä voi olla omat kaipuunsa (kuten mulla), mutta hän ei vain niitä ilmaise, kun tuo näennäinen tyytyväisyys on hänelle tärkeämpää ja pelko pitää kiinni vanhassa. Näet hänet minusta aika yksiulotteisesti, jos jonkin aikaa sitten sanotun lauseen perusteella tulkitset hänen puolestaan, mitä hän haluaisi kuulla juuri teidän erossanne. Asetut myös hänen yläpuolelleen, päättelet hänen puolestasi tietäväsi, millaista elämää hän haluaa elää. Pelkäätkö hänen tunteitaan? Vaikka miten eroaikeesi ilmaisisit, hän loukkaantuu.

Sinänsä kuulostaa hyvältä häpeän väistyminen. Ehkä sinun pitää miettiä, miten voit erossa olla ruokkimatta häpeää? Tarkoitan, että ero voi tahtomattasikin pitää sinua kiinni häpeässä, jos erokeskusteluissa teet samoin kuin aina ennenkin liitossasi (eli piilotat itsesi avopuolisolta ja selittelet latteita lauseita).

Lue lisää

Ketju jatkukoon, jos on jatkuakseen, mutta minua alkoi nyt vituttaa tämä ketju niin paljon, etten enää palaa tähän. Tässä ketjussa on lähinnä kahden laisia viestejä.

Toiset on sellaisia, jotka yrittää lyödä lyttyyn, kun on rakastunut toiseen: se ei ole oikeaa rakkautta, unohda hänet ja palaa avovaimosi luokse, vitun naurettava pelle olet kun luulet ihastusta rakkaudeksi, se ei tule ikinä kestämään!

Ja toiset sitten tuollaisia, että onnea uuteen suhteeseen, kunhan tiedostat olevasi itseäsi pettävä kusipää ja ääliö. Pelkkiä katkeria besserwissereitä jotka luulevat että heidän kokemuksensa rakkaussuhteista ovat yleistettävissä kaikkiin muihinkin ja koska heidän kusiset suhteensa ovat menneet paskaksi tietyllä tavalla, kaikki muutkin ovat yhtä aivovammaisen typeriä kuin he.

Tiesin, ettei olisi pitänyt kirjoittaa tänne mitään, mutta pitipähän tämäkin paska saada oksennettua ulos. Lupaan, ettette saa koskaan tietää, kuinka asiassa kävi, ja olen helvetin tyytyväinen, kun tiedän, ettei ketään edes kiinnosta vittuakaan.

Ehkä eroan, ehkä en kirjoitti:

Ketju jatkukoon, jos on jatkuakseen, mutta minua alkoi nyt vituttaa tämä ketju niin paljon, etten enää palaa tähän. Tässä ketjussa on lähinnä kahden laisia viestejä.

Toiset on sellaisia, jotka yrittää lyödä lyttyyn, kun on rakastunut toiseen: se ei ole oikeaa rakkautta, unohda hänet ja palaa avovaimosi luokse, vitun naurettava pelle olet kun luulet ihastusta rakkaudeksi, se ei tule ikinä kestämään!

Ja toiset sitten tuollaisia, että onnea uuteen suhteeseen, kunhan tiedostat olevasi itseäsi pettävä kusipää ja ääliö. Pelkkiä katkeria besserwissereitä jotka luulevat että heidän kokemuksensa rakkaussuhteista ovat yleistettävissä kaikkiin muihinkin ja koska heidän kusiset suhteensa ovat menneet paskaksi tietyllä tavalla, kaikki muutkin ovat yhtä aivovammaisen typeriä kuin he.

Tiesin, ettei olisi pitänyt kirjoittaa tänne mitään, mutta pitipähän tämäkin paska saada oksennettua ulos. Lupaan, ettette saa koskaan tietää, kuinka asiassa kävi, ja olen helvetin tyytyväinen, kun tiedän, ettei ketään edes kiinnosta vittuakaan.

Lue lisää

miten

Ehkä eroan, ehkä en kirjoitti:

Ketju jatkukoon, jos on jatkuakseen, mutta minua alkoi nyt vituttaa tämä ketju niin paljon, etten enää palaa tähän. Tässä ketjussa on lähinnä kahden laisia viestejä.

Toiset on sellaisia, jotka yrittää lyödä lyttyyn, kun on rakastunut toiseen: se ei ole oikeaa rakkautta, unohda hänet ja palaa avovaimosi luokse, vitun naurettava pelle olet kun luulet ihastusta rakkaudeksi, se ei tule ikinä kestämään!

Ja toiset sitten tuollaisia, että onnea uuteen suhteeseen, kunhan tiedostat olevasi itseäsi pettävä kusipää ja ääliö. Pelkkiä katkeria besserwissereitä jotka luulevat että heidän kokemuksensa rakkaussuhteista ovat yleistettävissä kaikkiin muihinkin ja koska heidän kusiset suhteensa ovat menneet paskaksi tietyllä tavalla, kaikki muutkin ovat yhtä aivovammaisen typeriä kuin he.

Tiesin, ettei olisi pitänyt kirjoittaa tänne mitään, mutta pitipähän tämäkin paska saada oksennettua ulos. Lupaan, ettette saa koskaan tietää, kuinka asiassa kävi, ja olen helvetin tyytyväinen, kun tiedän, ettei ketään edes kiinnosta vittuakaan.

Lue lisää

ketjussa on selkeästi myös kolmannenlaisia viestejä ja kommentteja.
Niissä on paneuduttu ottamaan kantaa alkuperäiseen kysymykseen.

Näyttää kuitenkin siltä, että ne eivät pahemmin ole aapeetä kiinnostaneet.

Alkuperr kir. kirjoitti:

Olen varma siitä siksi, että pystyn puhumaan hänelle juuri niistä tunteista, joista en ole koskaan pystynyt puhumaan avovaimolleni. En pelkää näyttää itseäni hänelle. Tai pelkään, mutta pystyn voittamaan pelkoni. Ja tietenkin tässä on kyse nimenomaan mun ongelmistani. En ole näyttänyt itseäni muillekaan ihmisille ennen, en ystäville enkä tyttö ystäville. Olen hävennyt itseäni. Uuden rakkaani kanssa en tunne niin ja se on ensimmäinen kerta elämässäni. Hän näkee ja hyväksyy mut kokonaan. Jos unohtaisin hänet, joutuisin palaamaan samaan häpeän ja pelon maailmaan jossa olen elänyt aina. En tiedä pystynkö siihen. Ainakaan en haluaisi sitä.

Ihmettelen näitä joiden mielestä olisi parasta unohtaa uusi rakkaus ja jatkaa entiseen malliin. Eikö se sitten olisi väärin avovaimoa kohtaan että teeskentelen loppu elämäni ettei mitään tällaista rakastumista toiseen tapahtunutkaan ja jatkamme yhdessä vaikka salaa kaipaan toisen luo?

Avovaimoni on joskus sanonut että jos hänen miehensä pettäisi häntä hän ei haluaisi tietää sitä. Eli onnen kulissi olisi hänelle tärkeintä. Siis se että hän saisi rakastaa ihannekuvaa miehestä ja jos tällä on jotain synkkiä salaisuuksia mies tekisi ne toivottavasti hänen tietämättään.

Lue lisää

Vieraalle, joka ei vielä tunne sinua, vaan jolle voit rakentaa oman kuvasi, on aina helpompi puhua ja avautua. Tähän perustuu psykiatrien ja psykologien terapiat. Itse ihmisestä on kiinni kuinka rehellinen hän tässä uudessa tilanteessa on.

Oma vastuu parisuhteessa ei ole oman onnen tavoittelu, vaan yhteisen hyvän tavoittelu. Kun alat itseksesi etsimään omaa hyvääsi, miten voit kuvitella että enää edes tahtoisit yhteistä hyvää etsiä.

Ihminen on etevä selittelemään tekemisiään ja perustelemaan tekemättä jättämisiään. Vaikeinta onkin olla rehellinen itselleen. Oletkohan sinä sitä ollut?

Alkuperr kir. kirjoitti:

Olen varma siitä siksi, että pystyn puhumaan hänelle juuri niistä tunteista, joista en ole koskaan pystynyt puhumaan avovaimolleni. En pelkää näyttää itseäni hänelle. Tai pelkään, mutta pystyn voittamaan pelkoni. Ja tietenkin tässä on kyse nimenomaan mun ongelmistani. En ole näyttänyt itseäni muillekaan ihmisille ennen, en ystäville enkä tyttö ystäville. Olen hävennyt itseäni. Uuden rakkaani kanssa en tunne niin ja se on ensimmäinen kerta elämässäni. Hän näkee ja hyväksyy mut kokonaan. Jos unohtaisin hänet, joutuisin palaamaan samaan häpeän ja pelon maailmaan jossa olen elänyt aina. En tiedä pystynkö siihen. Ainakaan en haluaisi sitä.

Ihmettelen näitä joiden mielestä olisi parasta unohtaa uusi rakkaus ja jatkaa entiseen malliin. Eikö se sitten olisi väärin avovaimoa kohtaan että teeskentelen loppu elämäni ettei mitään tällaista rakastumista toiseen tapahtunutkaan ja jatkamme yhdessä vaikka salaa kaipaan toisen luo?

Avovaimoni on joskus sanonut että jos hänen miehensä pettäisi häntä hän ei haluaisi tietää sitä. Eli onnen kulissi olisi hänelle tärkeintä. Siis se että hän saisi rakastaa ihannekuvaa miehestä ja jos tällä on jotain synkkiä salaisuuksia mies tekisi ne toivottavasti hänen tietämättään.

Lue lisää

avokkisi on itse sanonut, ettei hän haluaisi tietää jos miehellä on uusi katsottuna, niin tee sitten niin, asiahan on selvä!
Minulla yksi ystävä sanoi samoin ja kun hänen mies petti, meni mies silti kertomaan siitä ystävälleni.
Ystäväni ei koskaan toipunut siitä, vaan jäi loppuiäkseen yksin.
Hänestä tuli jotenkin "häiriintynyt" sen tapauksen jälkeen ja en ole hänen kanssaan ollut enää muutamaan vuoteen tekemisissä, koska puhui ihan hulluja ja jotenkin työnsi kaikki pois luotaan ja sanoi haluavansa olla erakko..
Muutti maalle ja elelee siellä koirien kanssa, eikä halua tavata ihmisiä.
Eli kyllä nuo eroasiat pitää hoitaa niin, ettei sairastuta toista.
Ne jotka sanovat, että kuitenkin sen jostain kuulee että sinulla on uusi, niin sanoisin siihen, että ei nyt eron jälkeen tartte heti toisen syliin hypätä! otat omaa aikaa ensin. Se on se tärkein sääntö erossa, aina pitää parantaa oma sydän ensin, vasta sen jälkeen voi aloittaa uuden suhteen eheänä.
Kyllä se uusi rakas sen ymmärtää ja odottaa jos oikeasti sua rakastaa, jos ei niin saakin mennä.

Kertoa.itsekkin luultavasti kohta eroamassa.
Siksi,kun ei ole enää kivaa mitenkään.

Minut jätettiin myös pitkästä (ja minusta hyvästä) parisuhteesta ja syynä oli se, ettei mies tiedä, rakastaako tai haluaako enää olla kanssani... Hän kuitenkin vannoi, ettei ketään toista naista ole. Kului pari kuukautta ja kun kysyin miehen tunteista hän sanoi kuitenkin rakastavansa minua taas ja olin aivan ihmeissäni:(

Mietin lukemattomat kerrat, miksi ihmeessä mies halusi lähteä... kunnes hänen uusi ja ilmeisen mustasukkainen tyttöystävänsä otti minuun yhteyttä ja kertoi, että heidän suhteensa oli alkanut jo ennen eroamme. Tunsin itseni entistäkin petetymmäksi, mutta toisaalta oli helpotus kuulla eron todellinen syy!

Olen sitä mieltä, että kannattaa ehdottomasti kertoa totuus, jos aikoo jättää ja on rakastunut toiseen! Minun kohdallani ero olisi ollut helpompi ymmärtää ja olisin joutunut pohtimaan eron syitä huomattavasti vähemmän, jos olisin tiennyt heti eromme todellisen syyn!

Sen verran vielä, että ex joutui miltei kauhun valtaan, kun kerroin saaneeni yhteydenoton hänen uudelta onneltaan... Hän alkoi selitellä, kuinka kukaan muu ihminen ei voi tulla meidän suhteemme väliin yms. ja epäilen hieman, että häntä on alkanut ero kenties vähän kaduttaa?

mutta väärän päätöksen teit=(
ja varmaan sen huomasit itsekkin?
Voih=(

Samaa mieltä kuin muutama muukin kirjoittaja;
alkuperäinen kirjoittaja ei ole osannut kommunikoida eikä kertoa ajatuksistaan eli näyttää "todellsita" itseään, jonka takia suhde voi tuntua lattealta sekä hän on ihastunut toiseen naiseen.

Alkuperäiselle kirjoittajalle sanoisin että kertoisi rehellisesti eikä pitkittäisi asiaa.
Avokkisi tietää jo että sinulla on joku toinen tai epäilee, koska olet jollain tavalla muuttunut/ käyttäytynyt eri tavalla.

Itselle kävi myös näin. Yhä sattuu ja pahinta on että asiaa pitkitettiin koko ajan eikä mies osaa YHÄKÄÄN kommunikoida.
Mies on myös määriltävissä näköjään. Tämä..."toinen" nainen oli itse myös kihloissa ja todennäköisesti metsästi mieheni, kun meillä oli ongelmia.

Sanokaa mitä sanotte..Muuta kunnon selitystä en oikein suhteemme ongelmien selvittämättömyyden& kommunikoinnin puutteen lisäksi keksi, koska mies oli jo häät viime vuodelle suunnitellut aika tarkasti hääpäivä-ehdotuksineen sekä pitopalveluineen.

Asiat kannattaisi ensi selvittää ja puhua läpi ennen kuin eroaa & tekee lopun suhteesta.

Juuri eronneena sanoisin että en olisi asiaa paremmin osannut ilmaista !

Ihanko oikeasti olet ketjun aloittaja? Nopeastipa kaikki tällä kertaa selvisi.

Teit aivan oikein kun kerroit totuuden, vielä enemmän olisit satuttanut jos et olisi kertonut, sillä totuus tulee aina ilmi...... enemmin tai myöhemmin.

Se että sekoitit rakastumisen kiimaan ja pilasit elämäsi, on oman elämänhallintaa ja toivon tosiaan että olisit harkinnut tilannettasi tarkemmin, kuten moni täälläkin sinulle ehdotti.

Minun exäni ei kertonut, se selvisi minulle vahingon kautta, koko raadollisuudessaan ja romutti uskoni totaalisesti. Nyt palasia kerättyäni ja itseäni koottuani, olen onnellinen. Miten olisinkaan voinut olla onnellinen exäni kanssa joka niin väärin arvoin elämäänsä rakensi.

Niin makaa kuin petaa.....

Tämä on todella hyvä ketju neuvoineen puolesta ja vastaan erotilanteessa oltaessa.

Voi kun olis ollut tämmönen ketju, jonka olisin voinut lukea silloin, kun minun entinen mieheni sanoi juuri nuo sanat, että meillä ei ole enää mitään yhteistä.

Hän kertoi haluavansa eron, mutta ei kertonut sitä todellista syytä, jonka sain selville yksityisyyden suojaa rikkomalla. Ihmetellessäni hänen outoa käytöstään Jouluaattona. Hänen kännykässään oli viesti näillä sanoilla: Hyvää yötä rakas, voi kun saisin taas pian käpertyä kainaloosi.

Siihen romahti mun maailmani. Olin sokissa, enkä pystynyt ajattelemaan järkevästi ja heitin hänet ulos. Neljä kuukautta ryyppäsin ja en jaksanut hoitaa lapsiamme, joten hekin menivät isälleen.

Sen jälkeen en ole halunnut tavata lapsiaakaan. Erakoiduin täysin. En halua enää olla kenenkään kanssa tekemisissä. En pysty luottamaan enää ihmisiin.

Tuli kirjoitusvirhe ed. viestiin, siis:

Oletko tosissasi? Kuulostaa sen verran pahalta tekstisi.

Jos kuiten totta puhut niin toivotan sinulle voimia tulevaisuuteesi, me ihmiset kun olemme vain ihmisiä ja teemme virheitä. Anna anteeksi itsellesi, ja varmasti nyt osaat arvostaa onnea, kun sitä eteesi osuu.

Kiitos kun kerroit tarinasi alusta loppuun, jospa joku samaa asiaa pohtiva saisi valaistusta siitä.

Lämpöä ja voimia elämääsi, halauksen kera.

"Hitto että olette hirviöitä."

En väitä vastaan. Tekoani ei voi puolustella millään. Se oli vittumaisin, ilkein ja raain tekoni ikinä, ja kohdistui vieläpä ihmiseen, jota rakastan.

Kolmisen viestiä ylempänä ketjussa voitkin lukea, mitä siitä kaikesta seurasi. Ikävää ajatella, että joudun viettämään loppuelämäni yksin, mutta enköhän ole ansainnut sen.

Kiitos assadaamille lämmöstä.