Kristus nousi kuolleista!
Itä-suomalaiset kanttorit mielellään laulavat ns. muoviliturgiasta eukaristiassa.
Minua kiinnostaa tietää mitä te, hyvät keskustelukanavalla kirjoittajat, pidätte muoviliturgian sävelmästä.
Itse koen siitä puuttuvan rukouksellisuuden.
Mielipiteitä odotellen
Kassialma
Itä-suomalaiset kanttorit mielellään laulavat ns. muoviliturgiasta eukaristiassa.
Minua kiinnostaa tietää mitä te, hyvät keskustelukanavalla kirjoittajat, pidätte muoviliturgian sävelmästä.
Itse koen siitä puuttuvan rukouksellisuuden.
Mielipiteitä odotellen
Kassialma
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kas, olen Joensuusta lähdettyäni unohtanut aktiivisesti Muoviliturgian olemassaolon ; )
Täällä lienee hiukan tarpeen valaista, mistä oikein on kysymys. 1960-luvulla silloinen kunnioitettu esipaimenemme, KP Arkkipiispa Paavali innostui vanhoista bysanttilaisista melodioista. Niitä alettiin sitten lanseeraamaan myös suomalaiseen liturgiseen käyttöön ja julkaistiin tuo hassunniminen kirja, jonka kannet ovat muovintapaista ainetta. Ymmärtääkseni melodiat sekä ihastuttivat, vihastuttivat että pitkästyttivät. Sittemmin niistä tuli osa arkkipiispa Paavalin perinnön vaalimista etenkin muutamissa Karjalan hiippakunnan seurakunnissa, joka tapa lienee säilynyt edelleen.
Henkilökohtaisesti en suuressa määrin lämpene muoviliturgian eukaristiasävelmille, joskin niitä on joskus hyvä vaihtelun vuoksi kuulla. Subjektiivinen käsitykseni kuitenkin on että suomalainen ja myös slaavilainen nuottikorva on tottunut hiukan toisenlaiseen harmoniaan.
Kuulostavatko ne samanlaiselta kuin kreikkalainen kirkkolaulu? Se ainakin on aika vierasta suomalaisella sävelkorvalla, voisi sanoa että todella "muinaista"... Mutta ihan jännää sinänsä, siitä voi jotenkin helposti antaa mielikuvien lentää johonkin tuhansien vuosien päähän ja ajatella, että paljon ei ole varmaan muuttunut niistä päivistä.
Muistelen hämärästi (olin aika nuori siihen aikaan...), että arkkipiispa Paavalin toivomus olisi ollut, että hänen seuraajansa antaisi Karjalan hiippakunnan liturgisen uudistuksen jatkua, ja kun Johannekselta tiedusteltiin asiaa virkaan valitsemisen jälkeen, niin hän totesi, että niin ei tule tapahtumaan. Lienee ollut kysymys samasta asiasta?
Kyllä, ihan oikein yhdistit asioita Kirahwi.
Muoviliturgian sävelmät muistuttavat paljon kreikkalaista kirkkolaulua, joskin kuoron osuudet on sovitettu täällä neliäänisiksi.
Paavalin toivomuskin näiden sävelmistöjen tulevaisuudesta pitää paikkansa, vaikka tämä toive ei toteutunutkaan. Hänen seuraajansa ei ollut asiasta kiinnostunut, mm. siksi ettei sattumoisin ole musikaalinen kuten edeltäjänsä. Lisäksi, uskoisin, asenteeseen vaikuttivat piispojen väliset erimielisyydet. Liturgisen uudistuksen jäljet kuitenkin jäivät vaikuttamaan joissakin seurakunnissa, jotka halusivat erityisesti vaalia arkkipiispa Paavalin hengellistä perintöä.
Niinpä - ja tottumuskin on mahtava voima.
Itse koin aikoinani Lontoossa Ukrainan kreikkalaiskatolisessa kirkossa suorastaan mystistä yhteenkuuluvuutta koti-Suomeen: samat venäläiset kirkkosävelmät soivat pyhässä liturgiassa...
Kristus nousi kuolleista!
Kiitos mielipiteistänne! - Itse en koe että muoviliturgia olisi samanlaista kuin kreikkalainen kirkkomusiikki. Muistaakseni muoviliturgia on aika vahvasti C-duurissa (en omista ko. kirjaa joten en voi tarkistaa) ja kreikkalaisilla on aivan oma asteikkonsa. Ulkomailla asuessani olin paljon kreikkalaisten palveluksissa, joten heidän kirkkomusiikkinsa on korvaani hyvän kuuloista.
Kassialma
Kirkkomusiikissa ja kaikessa musiikissa on kyse siitä mihin korva on tottunut. jos Itä-suomessa sitä on kuultu, on siihen myös totuttu. Siellä missä sitä ei ole kuultu ei siihen ole totuttu. Hyvin yksinkertaiselta kuulostaa, mutta se voi olla hyvin monimutkaista seurakunnissa, jossa surakuntien työntekijöiden täytyy yrittää miellyttää kaikkia. Kaikkien miellyttäminen on kuitenkin mahdoton yhtälö ja sen tietävät kaikki, jotka ovat olleet mukan seurkuntien päätöksenteossa.
uskon muoviliturgian olevan kova pala niille jotka sitä eivät ole kuulleet ja edelleen, jotka siihen eivät ole tottuneet.
Jyrkkä tuomitseminen tai puoltaminen on mielestäni aina merkki tietämättömyydestä, tai ymmärtämättömyydestä. Kannattaa siis ensin perehtyä ja tässä tapauksessa kuunnella ennen kuin sanoo jyrkkiä lausumia.
On myös muistettava, että seurakunnan kanttorilla on valta päättää, mitä hän kuorollaan laulattaa. Jyrkkä ei päin kanttorin naamaa jo ennen kuin veisuja on saatu harjoiteltua ja esitettyä on aika kova epäluottamuslause päin hänen naamaansa. Kanntorilla (koulutetulla sellaisella) on kuitenkin aika paljon tietoa siitä, mikä on liturgiseen elämään soveltuvaa, eli auttaa kirkkokansaa rukoukseen.
itse koen Muoviliturgian erinomaiseksi nimenomaan liturgiselta kannalta. On totta, että se ei edusta suoraan länsimaista melodista harmoniaa niin kuin suomalaisessa Venäjän hovikapellan kyllästämässä musiikissa on totuttu kirkoissamme kuulemaan, mutta se ei tarkoita sitä että se olisi huono.
Suomen ortodoksinen kirkkomusiikki on elänyt lähes koko lyhyen historiansa hyvin suppeilla teksteillä ja melodioilla. Viime päivinä on kuitenkin saatu paljon tekstejä(kiitos mm. Johannes Seppälän suomentaman minean) ja mielestni olis aika avata portteja muihin ortodoksisiin sävelmiin, sillä siellä piilee valtavat määrät toinen toistaan hienompia teoksia.
Ymmärrän, että muutos vaatii aina rohkeutta, nöyryyttä ja kärsivällisyyttä, mutta se tuottaa myös hyvin paljon hedelmää.
Niimpä voimme jäädä jännittyneinä odottamaan, mitä kirkkokuntamme tulevat kanttorit tuovat tullessaan.
Kristus nousi kuolleista!
Hyvä Jokke!
Kanttorilla on oikeus päättää mitä laulattaa kuorolla, mutta kovin yksipuolista on jos vain muoviliturgiaa laulatetaan. Toiset kanttorit tuntuvat jässähtäneen tässä paikalleen. Tuntuu kuitenkin omituiselta jos kanttoreita koulutetaan yksinvaltiaiksi kirkkomuusikoiksi ilman että heiltä puuttuu kyky keskustella seurakuntalaisten ja kuorolaisten kanssa kirkkolauluista -oikeuksia vai yhteistyötä vaiko herkkähipiäisen itseensäottamista? Kyselläänhän papiltakin kaikkea ihan asiallisesti, ilman että odotetaan papin miellyttävän! Asioista on voitava keskustella, ilman että heti ajatellaan miellyttämistä! Olen tavannut kanttorin, joka kuorolle esitti uuden melodian, kysyi mitä pidätte, harjoitellaanko. Kuorolaiset sanoivat rehellisesti halusivatko vai ei ja kaikki meni hyvin. SE KUORO LAULOI HYVIN!!! (Tuo kanttori ei muuten osannut miellyttää ketään). Ammattitaitoa on muutakin kuin se että "minä päätän, muut pysyköön tyytyväisinä". Valitettavasti tuo on nyky-yhteiskunnan trendi vähän joka paikassa.
On olemassa paljon muita upeita kirkkosävelmiä, joissa on "sitä jotain". Kanttori voisi miellyttää itseään jo oman kehityksensä kannalta sekä kuorolaisten kannalta ja harjoittaa muutakin kuin muoviliturgiaa. Mutta sehän vaatii työtä!
Sinun kirjoituksesi lopussa, kolmessa viimeisessä kappaleessa oli hyvin lohdullisia ajatuksia kirkkomusiikin kehityksestä.
Kassialma
Olet oikeassa. Ehkäpä selitin asiani turhan sekavasti. En siis tarkoita että muoviliturgia olisi ainoa okea liturgia. Tarkoitan vain, että sille voi antaa tilaa, mutta ei sitä tarvitse aina laulaa. Vaikka itse pidänkin kyseisestä teoksesta, ei sitä minunkaan mielestäni pitäisi aina laulaa. Itse koen vaan niinsanotun nuottiliturgian ahdistavaksi, jos se on ainut, mitä kirkossa saa kaikua.
Ideani olikin että vaihtelu ja uudet(hyvät) tuulet virkistävät. En viittaa tällä pelkästään muoviin, vaan kirkkomusiikin monimuotoisuuteen ja rikkauteen yleensä. Ja siis kanttori, joka laulattaa aina vaan samoja juttuja, oli sitten muovi-, tai nuottiliturgia on ehkä vähän tapojensa orja. Toki pitää muistaa, että tällaiset asiat ovat kiinni myös kuorosta. Millaseen musiikkiin heillä riittää potentiaali ja onko heillä halua oppia.
On itsestään selvää, että kanttori on surakuntansa palvelija ja kanttorin ensisijainen tehtävä mielestäni onkin saada ihmiset mahdollisimman lähelle Jumalaa kirkossa kirkkolaulun avulla.
Jos jossain ollaan törmäyskurssilla, vaatii se paljon nöyryyttä ja kärsivällisyyttä, sekä kanttorilta että seurakunnalta. En jaksa uskoa että yksikään kanttori tahallaan teksi jotain mikä ärsyttäisi muita, vaan uskon kanttorin tekevän työtään että hän saisi aikaan hyvää.
Jos muoviliturgia on liian kova pala jossin päin maailmaa, on ehkä sitten viisaampaa opettaa kuorolle jotain sellaista johon ei ole valmiita ennakkoasenteita. Se toki vaatii kanttorilta nöyryyttä, jos on kiintynyt muoviin.
Kristus nousi kuolleista!
Nyt meillä meni ajatus yksiin! Nuottiliturgia, "venäläisten upseerien sävellys", kuten eräs kirkkoherroistamme kerran sanoi, ei ole todellakaan ainoa joka omaisi oikeat sävelmät liturgiaan. Luulen, että nuottiliturgia soi parhaiten kirkoissa, joissa on hyvä akustiikka, kuorolaulutekniikalla sen sävelmistä saa ihan hienoja juttuja aikaan. Ne kuulostavat MINUSTA rukouksellisemmalta kuin muoviliturgia.
Oikeassa olet kuoron suhteen, varsinkin potentiaalin riittämisen suhteen. Luulisi, että halua oppimiseen löytyy - tylsäähän se olisi vuodesta toiseen laulaa samoilla sävelmillä.
En kuitenkaan puhuisi ennakkoasenteista, koska jokainen tähän keskusteluun osallistuneista puhuu omasta kokemuksestaan ja mielipiteistään muoviliturgiaa kohtaan.
En myöskään usko että kukaan kanttori tahallaan tekisi mitään ärsyttävää vaan kuten sanoit: kanttorin ensisijainen tehtävä on saada ihmiset mahdollisimman lähelle Jumalaa kirkkolaulun avulla. Suomessa ON hyviä kanttoreita!!!
Nöyryyttä tarvitaan meiltä kaikilta. Kärsivällisyyttä kaikissa ihmissuhteissa ja niiden tuomissa asioissa.
Kassialma
Kiintoisia ajatuksia esitätte kirkkolaulusta.
Olen saanut seurata hyvin läheltä joidenkin kanttoreidemme työskentelyä ja kunnioitan heitä hyvin paljon. Heillä on ammattitaitoa, sekä musikaalista, liturgista että pedagogista näkemystä. Onhan heistä kenties osa myös leipääntyneitä, mutta ortodoksisen kanttorin työ on niin vaativaa ja huonosti palkitsevaa, ettei sitä ilman sisäistä intohimoa kukaan jaksaisi tehdä. Sitä paitsi, kanttorin on aina otettava huomioon myös laulajansa, heidän määränsä, kapasiteettinsa ja kykynsä omaksua ja harjoitella uusia lauluja ohjelmistoon.
Kokemukseni mukaan kanttoreilla on niin syvä (kirkko)musiikillinen ammattitaito, että heidän valintoihinsa on hyvä tyytyä. Taitava kanttori tuo esiin koko kirkkolaulun historian kirjon tyylisuuntineen, väheksymättä bysanttilaisia tai myöskään pietarilaisia melodioita. Tavalliset seurakuntalaiset eivät yleensä tule ajatelleeksi, että vain harvat pappimme ovat tällä saralla kanttoreiden veroisia asiantuntijoita. "Venäläisten upseerien sävellyksiä" voi tietenkin mollata, mutta haluaisinpa nähdä sen kirkkoherran, joka kykenisi laulamaan esimerkiksi kaikki Lvovin säveltämät kanonit! Ja ovathan nekin laulut kaikkineen osa perinnettämme. Rukouksellisuus sitä paitsi ei välttämättä ole seurausta kirkkoveisun tyylistä vaan pikemminkin siitä kuinka se lauletaan.
Muoviliturgiasta on vielä lausuttava eräs huomautus. Riippumatta lainkaan sen sävelmien tyylistä pitää muistaa, että se on tehty täysin sellaista tilannetta varten, jossa pappi lukee eukaristian salaiset rukoukset ääneen. Jos niitä ei lueta ääneen, eukaristiaa toimitettaessa saattaa syntyä kiusallisia tilanteita. Kanttorit tietävät tämän, eivätkä siksi laulata Muoviliturgiaa siellä missä salaiset rukoukset luetaan hiljaisesti.
Enkä malta olla kertomatta tästä esimerkkiä, jota noin 10 vuotta sitten olin (laulajana) todistamassa. KP arkkipiispa Johannes tuli käymään Uuden Valamon luostarissa, jossa sattumoisin piti toimittaa liturgia ruotsiksi hänen johdollaan. Koko luostarista löytyi vain yksi liturgiasovitus på svenska, ja se oli tietenkin Muoviliturgia. Kaikki sujui hyvin niin kauan, kunnes eukaristia alkoi. Lauloimme äärimmäisen hitaasti "sinulle veisaamme"-osan, mutta sen jälkeen tuli kiusallinen hiljaisuus.
Sen rikkoi alttarin sivuovesta tuleva Pappismunkki Efraim, joka äkäisenä sanoi meille: "Laulakaa!" Kotvasen kuluttua samasta ovesta tuli myös isä Esipaimen, joka vielä äkäisemmin tiuskaisi meille: "LAULAKAA!" : )
t. vähäisempi Johannes,
kohta 20 vuotta kirkkolaulanut
Kun kuvittelin KP arkkipiispa Johanneksen murisevan laulakaa, tuli mieleen vitsi jota edesmennyt ylidiakoni Hannu Kononen viljeli. Kun hän puhui arkkipiispa Johanneksesta, sanoi hän näi
- Johannes, ei se teologi
Ja Leosta
- Leo, ei se viisas
...eihän kukkokaan käskien laula!
Osaan kyllä kuvitella isä Efraimin tiuskaisun - tai oikeammin palauttaa vastaavat tiuskaisut mieleen omalta Valamon ajaltani viitisentoista vuotta sitten, jolloin häntäkin alttarissa ponomarina palvelin.
KP arkkipiispan muistan alttarista enemmänkin hieman torkkuvana hahmona...
Rukouksellisuus on mahdollisimman epämääräinen käsite, jolla jokainen voi perustella mitä tahansa mieleistään kirkkolaulun tyylisuuntaa. Se voi tarkoittaa vaikka yksinkertaisuutta tai tunteisiin vetoavuutta, jopa paatosta. Liian usein se yhdistetään "huonoon" lauluun, eli silloin kun laulusta ei ole muuta hyvää sanottavaa, voidaan edes sanoa, että se oli rukouksellista. Subjektiivinen mielipide, jota vastaan on vaikea väittää.
Itse näkisin muovin kuten muidenkin liturgioiden hyvänä puolena sen, että ne ovat kokonaisuuksia. "Sekametelisoppa" saattaa häiritä rukousta enemmän kuin tukea sitä.
Ja kyllä kuorolaisissa on niitä vastarannan kiiskiä, jotka älähtävät kaiken uuden opettelua tyyliin, kun ei edes entisiä osata niin ei opetella uusiakaan. Ei niitä entisiäkään sillä asenteella koskaan opita. Siinä kanttori leipääntyy nopeasti.
Hei!
Epämääräisiä käsitteitä löytyy: rukouksellinen, rakkaus jne jne. Ei niitä pysty määrittelemään sanoilla, mutta kun on saanut kokea asian sen tuntee sisällään ja tunteellaan tietää mistä on kyse. Kuoro voi laulaa rukouksellisesti vaikka pieniä virheitä tapahtuisikin, - eivät ne ole vaarallisia - ja tuon rukouksellisuuden tietää kokemusperään nojaten.
Kysymys joka heräsi kirjoituksestasi: miksi laulaa kuorossa jos ei halua oppia uutta? Asenteenhan pitäisi olla: laulaa Jumalan kunniaksi. Ei kanttoreilla ole varmastikaan aina helppoa!!!
Kassialma