Olen lähiaikoina miettinyt abortin etiikkaa. Omasta mielestäni se on ainakin osittain oikeutettua, koska jos tulevan lapsen äiti ei yksinkertaisesti kykene huolehtimaan lapsestaan syystää tai toisesta, olisi hänellä mielestäni oikeus aborttiin pelkästään lapsenkin kannalta, sillä mielestäni lapsen ei olisi hyvä syntyä perheeseen, jossa hänestä ei kyetä huolehtimaan. Toisaalta abortti on myös viattoman ihmisen murha ja sen takia sillä olisi myös syy olla laiton, varsinkin kun nykyään on mahdollista käyttää ehkäisyä, jolla kykenee estämään alkavan raskauden. Nyt kuitenkin haluaisin keskustelua abortin puolesta ja vastaan, onko se esimerkiksi hyväksyttävää ajatella ehkäisymenetelmänä?
Abortti
s.w.e.e.t.s.o.f.i.e.e
4270
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"onko se esimerkiksi hyväksyttävää ajatella ehkäisymenetelmänä? "
Ei.
ole mikään e-keino.
Aborttipalsta on tuolla toisaalla
Kun puhutaan ehkäisystä, niin puhutaan RASKAUDENehkäisystä. Abortti on SYNTYMÄNehkäisyä, eikä kuulu tälle palstalle millään tavalla.
keskeytys on täysin eri asia kuin raskauden ehkäisy. Älä mene sekoittamaan näitä kahta asiaa pohdinnoissasi.
Mikään ehkäisy ei ole 100% varma, eli raskaus voi alkaa huolellisesti ohjeiden mukaan käytetystä ehkäisystä huolimatta.