Jotain kummaa

Kun on viestei oikenn joukolla hävinnyt kuin pieru saharaan...


Ettei vaan ois valvjoan tunnukset joutunut vääriin käsiin?
3414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minulle oli tullut vino pino valituksia, joita sitten tarkastelin vähän tiheämmällä seulalla.

Tässä tapauksessa pitää ottaa esimerkkinä nämä Kikin automaatti jutut. Ei niissä suoranaisesti mitään hirveän pahaa ollut, joten siitä syystä en niitä heti poistanut, vaikka kieltämättä sormia syyhytti. Niistä tuli kuitenkin valituksia, joten minulla oli sitten hyvä syy laittaa ne poistoon. Totuushan kuitenkin on, että nämä KIKI nimimerkillä kirjoitetut jutut ovat häiriköintejä, joilla yritetään vain ärsyttää minua ja muita palstan lukijoita. Ne on vain monesti kirjoitettu niin rimaa hipoen, että pitää miettiä aika tarkaan, että kestääkö huumorini moisia.

Äänestä
  • Itse tänne aktiivisena kirjoittajana olen ollut erittäin tyytyväinen toimiinne. Hain itsekin seriffiksi silloin kun -S- lopetti, mutta täytyy sanoa että valinta osui oikeaa henkilöön. Itselläni tuskin olisi ollut aivan yhtä paljon aikaa ja motivaatiota "vaania" täällä. Linja on ollut erittäin hyvä ja poistot on tehty suorastaan hämmästyttävän tehokkaasti ja jopa vuorokaudenajasta riippumatta :)

    Kiitokset teille (jos olette monikossa) kun kolmessa vuorossa jaksatte siivilöidä roskaa... :)

    Äänestä

  • Tyytyväinen kirjoitti:

    Itse tänne aktiivisena kirjoittajana olen ollut erittäin tyytyväinen toimiinne. Hain itsekin seriffiksi silloin kun -S- lopetti, mutta täytyy sanoa että valinta osui oikeaa henkilöön. Itselläni tuskin olisi ollut aivan yhtä paljon aikaa ja motivaatiota "vaania" täällä. Linja on ollut erittäin hyvä ja poistot on tehty suorastaan hämmästyttävän tehokkaasti ja jopa vuorokaudenajasta riippumatta :)

    Kiitokset teille (jos olette monikossa) kun kolmessa vuorossa jaksatte siivilöidä roskaa... :)

    Kiitokset kehuista, niitä seriffit saa aika harvakseltaan, ennemminkin tuo palaute tuppaa olemaan aika negatiivista. Pyrin pitämään linjani loppuun asti.

    Minä pyörin näissä ympyröissä niin kauan kuin homma tuntuu mielekkäältä, mutta luultavasti viimeistään vuoden päästä päästän uuden miehen remmiin. Aikansa kutakin, niin kuin -s-:äkin sanoi tuossa keväällä. :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Mää kirjoitti:

Kun on viestei oikenn joukolla hävinnyt kuin pieru saharaan...


Ettei vaan ois valvjoan tunnukset joutunut vääriin käsiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu