YLEN:n ohjelma sai mietteliääksi

Kualewq

Katsoin Ylen ohjelman Jehovan todistajista ja se sai minut todella murheelliseksi. Miksikö? Siksi että tunnen joitain jehovan todistajia ja he ovat suurin osa todella fiksua porukkaa. Se ei tarkoita että olisin itse kuitenkaan ollut koskaan kiinnostunut tästä uskosta enkä tule olemaankaan.

Ohjelmassa oli, kuten Ylellä yleensäkin-hyvin asenteellinen ote Jehovalaisiin. (vrt ohjelmat lestadiolaisuuteen, joita takavuosina on ollut) Jos olisin Jehvan todistaja, minulla olisi todella syytä loukkaantua ohjelmasta. Se antoi hyvin yksipuolisen kuvan kyseisestä liikkeestä. Samalla tavalla näyttää media kohtelevan mm. Vanhoillislestadiolaisuutta. Kun ohjelmista puuttuu täysin objektiivisuus ollaan pahasti hakoteillä. Uskontoja käsittelevä ohjelmatarjonta pyrkii mustamaalaamaan uskovaisia tarkoituksellisesti.
Milloin tässä maassa on todellista suvaitsevaisuutta? Siihen lienee matkaa, näet asia vaikuttaa olevan niin että edes kotimaassa vahvasti vaikuttavia uskonnollisia liikkeitä ei suvaita.

20

345

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ilonen Jt

      "Tosi tarina-Todistajat" ovat esittäneet todistajat erittäi myönteisessä valossa ?
      Kannattaa katsoa ;D

      • Gurre Gabriel

        En ole Jehova enkä tunne vetoa heihin, mutta YLE:n ohjelma oli mauttomuudessaan uskomaton. Missä ohjelman objektiivisuus? Ohjelma oli kuin suoraa jatkoa vanhoillislestadiolaisuutta käsitteleviin ohjelmiin. Täyttä mustamaalaamista. Odotan innolla milloin YLE pystyy tekemään samankaltaisia dokumenttiohjelmia kuin vaikkapa BBC.

        Yle:llä on selvästikin vaikea käsitellä uskonnollisia liikkeitä, eritototen Vanhoillislestadiolaisuutta ja Jehovalaisuutta sekä helluntaisuutta. Ohjelmia vaivaa epäluuloisuus, yksipuolisuus, mustamaalaus sekä suoranainen pilkkaaminen ja halventaminen. Tämä parin viikontakainen ohjelma oli jälleen osoitus siitä.

      • Gurre Gabriel
        Gurre Gabriel kirjoitti:

        En ole nähnyt kyseistä ohjelmaa. Mistäköhän sen saisi?

      • Gurre Gabriel kirjoitti:

        En ole Jehova enkä tunne vetoa heihin, mutta YLE:n ohjelma oli mauttomuudessaan uskomaton. Missä ohjelman objektiivisuus? Ohjelma oli kuin suoraa jatkoa vanhoillislestadiolaisuutta käsitteleviin ohjelmiin. Täyttä mustamaalaamista. Odotan innolla milloin YLE pystyy tekemään samankaltaisia dokumenttiohjelmia kuin vaikkapa BBC.

        Yle:llä on selvästikin vaikea käsitellä uskonnollisia liikkeitä, eritototen Vanhoillislestadiolaisuutta ja Jehovalaisuutta sekä helluntaisuutta. Ohjelmia vaivaa epäluuloisuus, yksipuolisuus, mustamaalaus sekä suoranainen pilkkaaminen ja halventaminen. Tämä parin viikontakainen ohjelma oli jälleen osoitus siitä.

        Onko karttamissääntö, ja se että jehovantodistajien käsketään jättämään lähisukulaisensakin jos tämä jättää jehovantodistajuuden, sinusta terve toimintamalli?

      • hyvä ohjelma

      • faktaa lisää

      • ....
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        Onko karttamissääntö, ja se että jehovantodistajien käsketään jättämään lähisukulaisensakin jos tämä jättää jehovantodistajuuden, sinusta terve toimintamalli?

        Ei raamatusta voi vain rusinoita poimia. Jos taas historiaa katsellaan, VT:n ajan ihmiset erottivat seurakunnasta kivittämällä ja eikös ensimmäisten kivittäjien pitänyt olla sukulaiset. Siinä mielessä UT:n puolella vähäpuheisuus on kovin humaania.

    • >>Katsoin Ylen ohjelman Jehovan todistajista ja se sai minut todella murheelliseksi. Miksikö? Siksi että tunnen joitain jehovan todistajia ja he ovat suurin osa todella fiksua porukkaa.

      Otettiinko ohjelmassa kantaa a) jehovantodistajiin yksilöinä vai b) vt-seuran toimintamalleihin?

      >>Kun ohjelmista puuttuu täysin objektiivisuus ollaan pahasti hakoteillä.

      Kuinka objektiivisesti oletat asioita käsiteltävän esim. jehovantodistajien kokouksissa?

      >>Uskontoja käsittelevä ohjelmatarjonta pyrkii mustamaalaamaan uskovaisia tarkoituksellisesti.

      Väärin. Epäinhimillisiä toimintamalleja tarkastellaan kriittisesti, mikä on pelkästään tervettä, ei uskovaisia yksilöinä.

      >>Milloin tässä maassa on todellista suvaitsevaisuutta? Siihen lienee matkaa, näet asia vaikuttaa olevan niin että edes kotimaassa vahvasti vaikuttavia uskonnollisia liikkeitä ei suvaita.

      Suvaitsevaisuuteen auttaisi se että (tietyt) uskonnot pyrkisivät näyttämään mallia. Jehovantodistajat eivät suvaitse toisinajattelijoita lahkossaan, ja entisiä jäseniä suvaitaan vielä vähemmän. Tähän on kehitetty oikein karttamissääntökin. Kun sitten katsahtaa tänne todellisuuteen, niin normijantteri vähät välittää siitä mitä maailmankatsomusta kukakin edustaa, vaan suhtautuu ihmisiin ensisijaisesti ihmisinä. Erilaiset lahkot eivät toimi näin - valitettavasti. Ne toteuttavat toimintamalleissaan suvaitsemattomuutta, eivätkä kunnioita ihmisten uskonnonvapautta, ja se että asia nostetaan esille, kertoo (ainakin siinä suhteessa) terveestä yhteiskunnasta.

      • Gunnar Guatemala

        "Jehovantodistajat eivät suvaitse toisinajattelijoita lahkossaan, ja entisiä jäseniä suvaitaan vielä vähemmän. "Tähän on kehitetty oikein karttamissääntökin. Kun sitten katsahtaa tänne todellisuuteen, niin normijantteri vähät välittää siitä mitä maailmankatsomusta kukakin edustaa, vaan suhtautuu ihmisiin ensisijaisesti ihmisinä. Erilaiset lahkot eivät toimi näin - valitettavasti. Ne toteuttavat toimintamalleissaan suvaitsemattomuutta, eivätkä kunnioita ihmisten uskonnonvapautta, ja se että asia nostetaan esille, kertoo (ainakin siinä suhteessa) terveestä yhteiskunnasta. "

        Olen kyllä absoluuttisesti eri mieltä. Suomessa on uskonnon vapaus tämä tarkoittaa sitä että saa uskoa vapaasti tai olla uskomatta. Saa liittyä uskonliikkeeseen jäseneksi tai erota siitä. Jos yhteisön normit eivät kiinnosta ja haluaa vaikkapa elää avoimesti homosuhteessa, on yhteisöllä täysi syy puuttua asiaan. Jos homoilua harrastava ei halua luopua tavastaan, on liikkeellä oikeus tuomita se synniksi ja vaikkapa erottaa jäsen jos niin haluaa. Mikä tässä on niin vaikeaa. Kuulun itse Vanhoillislestadiolaisiin. Jos jokin mättäisi mielestäni liikkeessäni, voin erota siitä. Miksi räkyttäisin asiasta ja yrittäisin muuttaa uskonliikettä sisältäpäin? Jos haluaisin ehdottomasti käydä tansseissa ja käyttää alkoholia, tuskin minulla olisi haluakaan olla uskonliikkeessäni. Jos taas Jehovilla on sääntö että tupakkaa ei sallita, miksi tupakoiva koettaa ehdointahdoin roikkua tässä liikkeessä. Erotettuaan sitten nuristaan TV kameroiden edessä kuinka kauheata liikkeessä oleminen oli. Siitähän olisi VOINUT EROTA!!!!
        En pidä itsekkään karttamisesta, mutta Jehovilla olkoon oikeus siihen.

      • Gunnar Guatemala
        Gunnar Guatemala kirjoitti:

        Siis sanalla sanoen; Jos yhteisön säännöt, normit tai syntikäsitys tuntuu ahtaalta, on syytä tarkistaa suhdetta uskonliikkeeseen. Haluaako uskoa kuten tämä liike(oli sitten kyseessä mikä tahansa) Jos ei halua Voit erota. Jos haluat roikkua "lauman" joukossa, jää siihen mutta älä kapinoi liikkeen normeja vastaan. Tämä on onneksi täysin VAPAAEHTOISTA!

      • Gunnar Guatemala kirjoitti:

        Eroaminen ja erottaminen ei ole ongelma, päinvastoin. Karttaminen on. Karttaminen ei myöskään ole uskonnonvapautta, sillä uskonnonvapaudessa ei ole kyse siitä että saat kyllä valita, mutta väärästä valinnasta seuraa sanktio. Uskonnonvapaus tarkoittaa sitä että valinnan voi tehdä vapaasti - sanktioitta.

      • ....

        Ei ole tiuku saanut karttamista poistettua raamatusta. Preesenssiä vain pukkaa, mutta pakanan ja puplikaanin tulkinta ontuu pahasti. Eikä tarvitsisi kuin historiaa lukea ja sieltähän Juutalaisten suhde kyseisiin hemmoihin käy selväksi.

        Eikö ne ollu kuin toinen juutalainen, ei nyt aivan veli, mutta. Ei tainnu olla?

        Kiva jankata, että Jt on ihan itse kehitelly karttamisen omasta päästään.

        >>Tämä on onneksi täysin VAPAAEHTOISTA!

        Ei ole, koska vapaasta valinnasta seuraa sanktio.

        Vapaa monivalintatehtävähän se on rosmonkin esittämä: a) rahat tai b) henki. Voiko tuossa valinnan mahdollisuudesta huolimatta puhua aidosta vapaasta valinnasta?

      • .... kirjoitti:

        Ei ole tiuku saanut karttamista poistettua raamatusta. Preesenssiä vain pukkaa, mutta pakanan ja puplikaanin tulkinta ontuu pahasti. Eikä tarvitsisi kuin historiaa lukea ja sieltähän Juutalaisten suhde kyseisiin hemmoihin käy selväksi.

        Eikö ne ollu kuin toinen juutalainen, ei nyt aivan veli, mutta. Ei tainnu olla?

        Kiva jankata, että Jt on ihan itse kehitelly karttamisen omasta päästään.

        >>Ei ole tiuku saanut karttamista poistettua raamatusta.

        Eikä sitä että raamatun mukaan talolla voi olla spitaali. Jostain syystä kohtaa ei kuitenkaan noteerata vt-seurassa ollenkaan. Ehkei se vain kelpaa rusinaksi joka on mukava poimia sieltä?

        Mitä mieltä olet muuten siitä että Hertsykän mukaan kenenkään ei tulisi joutua tekemään valintaa uskonnon ja perheen välillä? Mitä se tarkoittaa noin niinkuin käytännössä, ja mihin kohtaan raamatussa tämä perustuu?

      • pankin orja
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        Eroaminen ja erottaminen ei ole ongelma, päinvastoin. Karttaminen on. Karttaminen ei myöskään ole uskonnonvapautta, sillä uskonnonvapaudessa ei ole kyse siitä että saat kyllä valita, mutta väärästä valinnasta seuraa sanktio. Uskonnonvapaus tarkoittaa sitä että valinnan voi tehdä vapaasti - sanktioitta.

        uskonnonvapaus toteutuu ihan täysin vapaasti ?

        Joku kylmä rinki peffan ympärillä tuntuu olevan jokaisessa uskonnossa?
        Jotkut pelkää helvetiä, toiset jtkn muuta.

        Puhe uskonnonvapaudesta on VAIN puhetta,joka ei toteudu.

        Eivät toteudu "ihmisoikeudetkaan", ei myöskään kaikki "kansalaisoikeudet".
        Tyhjää sananhelinää ne on!

      • pankin orja kirjoitti:

        >>Kerroppas esimerkki,MISSÄ uskonnonvapaus toteutuu ihan täysin vapaasti ?

        No esimerkiksi luterilaisessa kirkossa ei ole kirjallisia ohjeita entisten luterilaisten karttamiseksi.

        >>Jotkut pelkää helvetiä, toiset jtkn muuta.

        Se on uskonnon sisäistä teologiaa, eikä se liity yhteisön säätämään karttamissääntöön. Esimerkiksi jehovantodistajuudessa kun lakkaat uskomasta harmagedoniin, niin saat fudut jos et itse lähde ensin, ja sinua aletaan karttamaan. Luterilaisessa kirkossa kun lakkaat uskomasta helvettiin (johon ei ymmärtääkseni valtaosa luterilaisista usko muutenkaan nykyään) ja eroat kirkosta siitä tai mistä muusta tahansa syystä, niin missään ei lue eikä kukaan vaadi kirkon jäseniä karttamaan eronnutta.

      • jesssh !
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        >>Ei ole tiuku saanut karttamista poistettua raamatusta.

        Eikä sitä että raamatun mukaan talolla voi olla spitaali. Jostain syystä kohtaa ei kuitenkaan noteerata vt-seurassa ollenkaan. Ehkei se vain kelpaa rusinaksi joka on mukava poimia sieltä?

        Mitä mieltä olet muuten siitä että Hertsykän mukaan kenenkään ei tulisi joutua tekemään valintaa uskonnon ja perheen välillä? Mitä se tarkoittaa noin niinkuin käytännössä, ja mihin kohtaan raamatussa tämä perustuu?

        karttamisesta talon spitaaliin ;D
        Susta on kiva provoilla täällä, kuten GuardianAngelistakin?
        Raamatuntuntemuskin on....

      • jesssh ! kirjoitti:

        karttamisesta talon spitaaliin ;D
        Susta on kiva provoilla täällä, kuten GuardianAngelistakin?
        Raamatuntuntemuskin on....

        Kirjoittaja hehkuttaa mielellään kuinka raamatusta ei voi poimia rusinoita. Heitin vain yhden esimerkin että vt-seurassa (ja toki muuallakin) näin juuri tehdään.

        Tämä oli viimeinen viesti sinulle, trollille.

    • fghjkgfdsdfgnhgfds

      Tottahan se ohjelman asenne on. Vaikka subjektiivisesti kuinka uskottelee 'asian' olevan hyvä niin se ei käytännössä sitä voi olla koska ihmiset loppujen lopuksi pakotetaan samaan muottiin, tai erotetaan Jehovan Todistajista.
      Kyse oli siitä onko vapautta olla ja uskoa liikkeen sisällä ja toimia oman omantuntonsa mukaan. Vai onko toimittava niiden henkilöiden tahdon mulaan jotka nimettöminä vartsikkaan raamatun tulkintojaan kirjoittavat. Vastaus on yksiselitteinen;EI VOI!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      376
      8283
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      167
      2627
    3. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      948
    4. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      873
    5. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      12
      860
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      836
    7. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      833
    8. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      812
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      786
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      69
      725
    Aihe