Asunto varainsiirtoveron vuoksi puolisolle

Varainsiirtoveron vuoksi mieleen tulee väistämättä mahdollisuus ostaa asunto puolison nimiin, sillä hänellä olisi vielä tämä verottumuus mahdollisuus. Tuo varainsiirtovero oman asunnon kaupasta on kyllä sen verran perseestä, että voisin nähdä vaikka hiukan vaivaa sen välttämiseksi. Muuttamaan joudumme minun työni vuoksi.

#1) Puolisolla ei ole omia varoja eikä juuri tulojakaan. Voiko tulla kyse, millä rahoilla talo on ostettu

#2) Mahdollista eroa varten, voinko tehdä esim. yksinkertaisen velkakirjan, jolla lainaan rahat hänelle esim. ostettavaa kiinteistöä vastaan.
4382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Täälläkö ei sitten mitään vastasuta saa ?

Äänestä

#1) Kyllä

#2) Velka katsotaan verotuksessa helposti lahjaksi, jos sitä ei ole tarkoitus lyhentää tai velallisella ei ole taloudellisia mahdollisuuksia sitä lyhentää

Äänestä
  • Puolison tulottomuus johtuu ns. aviopuolisoiden keskinäisestä elatusvelvollisuudesta. Koska minun tulot tulkitaan meille riittäviksi, ei hänellä ole oikeutta edes työttömyyskorvaukseen.

    Äänestä

  • A.p. kirjoitti:

    Puolison tulottomuus johtuu ns. aviopuolisoiden keskinäisestä elatusvelvollisuudesta. Koska minun tulot tulkitaan meille riittäviksi, ei hänellä ole oikeutta edes työttömyyskorvaukseen.

    asunto omiin niimiisi ja tee avioehto siitä sekä maksa kiltisti se varainsiirtovero joka loppujen lopuksi pieni summa verrattuna kädenvääntöihin omistussuteista ja veloista eron hetkellä. Oikeudessa 15-30,000 euroa palaa helposti. Ja se jää sinun maksettavaksi mikäli puolisosi on varaton. Puolisollasi olis kyllä oikeudet työttömyyskorvauksiin mikäli olisi kassan jäsen. Siihen ei puolison tulot taikka varallisuus vaikuta. Toimeetulo ja työmarkkiatukeen kylläkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muuttomatkalla kirjoitti:

Varainsiirtoveron vuoksi mieleen tulee väistämättä mahdollisuus ostaa asunto puolison nimiin, sillä hänellä olisi vielä tämä verottumuus mahdollisuus. Tuo varainsiirtovero oman asunnon kaupasta on kyllä sen verran perseestä, että voisin nähdä vaikka hiukan vaivaa sen välttämiseksi. Muuttamaan joudumme minun työni vuoksi.

#1) Puolisolla ei ole omia varoja eikä juuri tulojakaan. Voiko tulla kyse, millä rahoilla talo on ostettu

#2) Mahdollista eroa varten, voinko tehdä esim. yksinkertaisen velkakirjan, jolla lainaan rahat hänelle esim. ostettavaa kiinteistöä vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu