YLE Teksti-tv
Asiantuntijat: Vanhanen oli jäävi
Eduskunnan perustuslakivaliokunta on
jatkanut asiantuntijoiden kuulemista
entisen pääministerin Matti Vanhasen
(kesk.) esteellisyysselvittelyssä.
Poliisin esitutkintamateriaaliin
perehtyneet kaksi asiantuntijaa pitivät
Vanhasta jäävinä päättämään RAY-
avustuksista Nuorisosäätiölle.
Professorit Olli Mäenpää ja Heikki
Kulla arvioivat, että oikeus-
kanslerilla oli pätevät perusteet
arvioida luottamuksen Vanhasen
puolueettomuuteen vaarantuneen.
Valiokunta kuulee ensi viikolla Matti
Vanhasta poliisitutkinnan tuloksista.
Asiantuntijat: Vanhanen oli jäävi
Eduskunnan perustuslakivaliokunta on
jatkanut asiantuntijoiden kuulemista
entisen pääministerin Matti Vanhasen
(kesk.) esteellisyysselvittelyssä.
Poliisin esitutkintamateriaaliin
perehtyneet kaksi asiantuntijaa pitivät
Vanhasta jäävinä päättämään RAY-
avustuksista Nuorisosäätiölle.
Professorit Olli Mäenpää ja Heikki
Kulla arvioivat, että oikeus-
kanslerilla oli pätevät perusteet
arvioida luottamuksen Vanhasen
puolueettomuuteen vaarantuneen.
Valiokunta kuulee ensi viikolla Matti
Vanhasta poliisitutkinnan tuloksista.
Vastaukset 6
Vanhimmat
HEEEEEEEHHEEHE!
jos se piiloutuu lautakasan taakse tai sojottaa tupessa niin ei käy kuinkaan.
ei keskustalaisille ole koskaan käynyt mitenkään ne on kaiken lain yläpuolella, ne on keskustalaisia. muistakaa äänestäjät tämä
Jääviys oli itsestään selvää. Nyt jää vielä auki kaksi asiaa: oliko jääviys rikollista Vanhasen taholta ja jos oli, niin oliko rikollisuus niin törkeää, tahallista tai törkeästä huolimattomuudesta johtuvaa, että syyte virkarikoksesta on aiheellista nostaa valtakunnanoikeudessa.
Perustuslakivaliokunnan työ on vielä kesken. Vasta eduskunta päättää syytteen nostamisesta eikä Vanhanen vielä sittenkään ole syyllinen mihinkään. Vasta oikeus voi ratkaista asian. Siihen saakka Vanhanen on syytön kaikkeen.
HAHHAHAHHAHAHAHHAHAHA!!
Jäävi vaan ei rikollinen
Valtion ylimmäällä kojhdolla jääviysden raja on huomattavasti korkeammalla kuin muilla koska niiden asioiden hoito joita ylin valtiojohto tekee vatii sitä.
Vanhnnen on tehnyt päätöksensä jo 2007-2008. Vanhnen on itse tiennyt saaneensa rahaa Nuorisosäätiöltä 2009. Jos rikospoliisi on kuullut Myös Jarmo Korhosta tämäkin asia on poliisin tutkintapöytäkirjassa. Tämä on myös ollut Jonkkan ja Perustuslakivaliokunnan tiedossa jo alusta asti.
Voiko sellainen jäävätä itsensä joka ei tiedä olevansa jäävi? Jos ei Tiedä saaneensa rahaa kyseiseltä taholta päätöksen teko hetkellä.
Onko luottamus Vanhasen puoluettomuuteen varantunut?
Valtakunnan syyttäjä sanoi Syytekynnys ei ylity. Proffa eilen sanoi Jääviys ei ole rikos.
Me emme tiedä mill perusteella Valtakunnan syyttäjä sanoi että syytekynnys ei ylity. Eli syytön.
KOSKA: AIna kun on syyllinen, syytekynnys ylittyy!!!! Laki ei voi olla sellainen että on niin pienesti rikkonut lakia että syytettä ei voi nostaa.
Siis JOKO syytetään tai sitten EI. Syyllinen tai sitten ei.
laki on näin yksioikoinen. Välimuotoa ei ole.
Rauhoitutaanpa nyt vähän.