Murha- Marski oli Aatun ja natsien kätyri!

Murha- Maski oli todella "taitava" taktikko, joka ei tajunnut tyhmyyttään edes sitä, että Hitler on hullu ja kaheli, jolla ei ollut mitään syytä hyökätä minnekään, ei varsinkaan Neuvostoliittoon. Lähes kaikki länsimaat ja niiden johtajat tajusivat, että Hitler on verenhimoinen hullu, mutta Suomessa kuviteltiin suuria Hitleristä ja sotarikollinen Ryti kehua retosteli Hitleriä neroksi.

NL ei edes hyökännyt jatkosodassa Suomeen, vaan Suomi hyökkäsi, koska siitä oli sovittu yhdessä natsien kanssa. Maata ei puolusteta hyökkäämällä, vaan omilla rajoilla.

Tajuatko sinä typerys edes sitä? Marski ei todellakaan pelastanut Suomea hyökkäämällä syvälle Neuvostoliitoon, vaan asetti Suomen miehitysvaaran alle. Stalinia ei kuitenkaan tämä pieni, köyhä ja täysin nujerrettu maa kiinnostanut niin paljon, että NL olisi Suomen miehittänyt, vaikka se olisi ollut lasten leikkiä, kun Suomi oli jo täysin nujerrettu ja aneli armoa ja rauhaa.

Neuvostoliitolla oli aivan toisen tason paisti mielessä, eli marssittaa voittoisat joukkonsa Berliiniin. Marski oli vain keulakuva ja päämajassa oli Marskia etevämpiä sotilaita. Marski tapatti typerillä ja toivottomilla hyökkäyskäskyillään tuhansia suomalaisia.

26

411

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 20+4

      Millä puolustatkaan varkaita? Minulla riittää kesäisin kaksin käsin paarmoja lahdattavaksi enkä tunne mitään huonoa omatuntoa.

      Venäläinen on laisllistetun varastamisen, kyyläämisen ja työleirien kannataja vielä perieytyvän opetuksen vuoksi. Ei viisumi vapautta vielä kahteen sukupolveen!

      Pyhitetty olkoot jokainen puniikin lopetuslaukaus.

      Kommarit olivat yhtä alhaisia kuin natsit.

    • hassu-1
    • huomenna klom 12

      Helsingin rautatiaseman pääoven edessä.

      Tapan sinut ilolla SAATANAN PUNIKKILUUSERI!

      Mutta ongelma on se, punikkilkuuseri, että arvioiin sinun olevan KRP:n keksintö...

      Joten hyvää jatkoa...

      • lronmikess

        ettäs tiedät...etkä Sinä mahdu sinne !!


      • HomoHessu

        eli otat moloa poskeen ja pyllyyn 20eurolla?


      • on kevyesti
        lronmikess kirjoitti:

        ettäs tiedät...etkä Sinä mahdu sinne !!

        KRP:n keksiontöä.

        Ellei ole -punikkiluuseri saa kúulan kalloon klo 12 pääovïoen edessä.

        Selviää tämänkin puniKikin "tosieläm,inen" - haiskahtaa tyyppi KERP:n keksinnöltä, mutta huomennahan tuo selviää...


      • Naurajasi!

        Tapa vaan itsesi vesipää, siinä ei häviä kukaan, eikä sinusta ole ketään tappamaan, sillä olet vain surkea nettihiiri piilossa kolossasi.


      • kehis.
        HomoHessu kirjoitti:

        eli otat moloa poskeen ja pyllyyn 20eurolla?

        lumenpudottelija-vastaa hyvin hänen älykkyyttään.Miten kehikselle käy kun tulee kevät? ;)


      • lardifani
        Naurajasi! kirjoitti:

        Tapa vaan itsesi vesipää, siinä ei häviä kukaan, eikä sinusta ole ketään tappamaan, sillä olet vain surkea nettihiiri piilossa kolossasi.

        Sittenhän teitä on kaksi! Milloin otat haasteesi vastaan, vespiä?


      • Hitman -1
        kehis. kirjoitti:

        lumenpudottelija-vastaa hyvin hänen älykkyyttään.Miten kehikselle käy kun tulee kevät? ;)

        Sinut on todettu mielisairaaksi, jonka kannabis ja homutesi aiheutti.


      • Tim0Torikka
        lardifani kirjoitti:

        Sittenhän teitä on kaksi! Milloin otat haasteesi vastaan, vespiä?

        Otatko vielä moloa poskeen kympillä?


      • Ironmikess & ass
        HomoHessu kirjoitti:

        eli otat moloa poskeen ja pyllyyn 20eurolla?

        Joo ja mähän kirjoitin paskaa, Stalin oli PASKA JÄTKÄ, mutta mun isä oli käpykaartilainen ja siksi olen KATKERA ja äiteemuori taas....noh arvaattehan.......


    • Marha-Murski

      Suomi taitaa ollakin ainoa maa, jossa on jäljellä muistomerkki natsijohtajasta?

      Kun katselee filmejä siitä horjuvasta swedupelle Murha-Marskista niin ei voi olla nauramatta! Lahtari on toivottavasti jossain helvetin kiirastulessa saamassa munaa perkeleeltä?

      • ei kuitenkaan

        'tarvitse kaataa punikkipatsaita, kuten itä-Euroopassa.

        Hyvää yötä. punikkiluuseri


      • umpisokeakuuroylipää

        ruotsinkielinen marski joukkojen johtajana, ei vide mitä dorkia tuohon aikaan on Suomessa ollut armeijassa.
        Yhtä hyvin olisivat voineet palkata umpikuuromykän ja sokean johtamaan armeijaa.


      • Marskin miehet
        umpisokeakuuroylipää kirjoitti:

        ruotsinkielinen marski joukkojen johtajana, ei vide mitä dorkia tuohon aikaan on Suomessa ollut armeijassa.
        Yhtä hyvin olisivat voineet palkata umpikuuromykän ja sokean johtamaan armeijaa.

        Se georgialainen bolsuluuseri oli satiaisia kuhiseva(siksi raapi muniaan jatkuvasti) kupan mädättämine aivoineen. Murhautti miljoonia Venäjän kansalaisia, armeijan parhaimmiston (upseerit)lähes kokonaan. TYHMÄ JÄTKÄ. Suomen onneks delasi ajoissa Jos Patton olis saanut tehdä kun oli ajatellut (kuoli "auto-onnettomuudessa")olis slobot niitattu jo Saksan itäisella rajalla. Ei olis ollut ns. Itäblokkia lainkaan, ei olis muureja tarvinnut rakentaa, eikä ns. rautaesirippua, ei miljoonia ihmisiä kuollut keskitysleireillä(Siperia), ei Katynin tapauksia, jne, jne. Venäjä olisi ONNELLLISEMPI tänä päivänäkin.

        Marski oli IÄKÄS, sehän oli tosiaisa, mutta oikea henkilö paikallaan.


    • tarkkapoika.

      Olet oikeassa, sillä Marski oli sotahullu luuseri, joka uskotteli naurettavalla miekantuppikäskyllään, että Suomi muka nujertaa Neuvostoliiton. Marski ei varmaakaan osannut tulkita karttaa, eikä ymmärtänyt, ettei kirppu voi uhoilla Karhulle.

    • suuri performanssi

      'tämä luuseripunikki tulee jokeltamaan klo 12 ja saa kuulan tyhmnään punikkikalloonsa...tai

      KRP myöntää, että idea oli hieman huono,

      Tuija Brax häviää kuitenkin koh´ta pois...hyvä niin...

    • Ex-kaverisi Tapani

      Olethan muistanut palautaa ne toimeentulotuki-hakemukset sosuun? Juuri ne, joita täyttelit jo silloin kuin Ahtisaari putosi johtajan pallilta.

      Lisäksi sinun on hyvä muistaa, olet edelleen auki mulle ne sohvan takaa kaksi vajaa kadonnutta konjakki pulloa että lahja viskini, jack Danielsin 50cl. Enkä myöskään unohtanut niitä kahta virolaista North State askia, jotka takin taskustani hävisivät.

      Mene itse Viroon. Se ei maksa halvimmillaan 20e enempään jottei toisten omia ottaa tarvitse.

      • ENTINEN kaveri

        Taitaa olla tunnettu pitkäkynsi, rrrkkeles! Tänne kans Malluaskit(6kpl), jotka vei kartsastani ja 50 ekee, jotka "lainasi" lompsastani.


    • Tarkkaavainen.

      Olet jälleen heikomman eli Neuvostoliiton puolella selvästi.

      "Maata ei puolusteta hyökkäämällä, vaan omilla rajoilla."

      Rakas Neuvostoliittosi ei tuota noudattanut 1939 vaan aloitti hyökkäyssodan. NL oli jo aiemmin siirtynyt aggressiopolitiikan linjalle, jota ilmensi hyökkäys Puolaan Natsi-Saksan liittolaisena. NL ei olisi tyytynyt pitemmällä aikavälillä mihinkään pikkuruisiin alueluovutuksiin (tai "-vaihtoihin"), vaan olisi rohmunnut lisää, kun helposti saa ja Saksan menestys lännessä säikäytti pahoin Neukkulan peluripoliitikot.

    • tasoa

      Tämäkö on se Hitman-1:n kyykyttäjä? Molemmat eri ääripäitten pellejä.

    • yksityisyrittäjä

      Kabinettia Mikkelissä,Airo johti sotaa.Stalinilta loppui aika ja sen takia hykkäykset keskeytettiin,tuli kiire Berliinin raiskauspippaloihin. Siitä pippaloista on tehty hiljattain elokuvakin," Eine frau in Berlin ",nimi kertoo jo jonkin verran.Suomessa sitä ei näytetty edes elokuvateattereissa,on ilmeisesti vain DVD levityksessä.Liittotuneet sanoivat Stalinille mihin suuntaan pitää mennä.Ja sen jälkeen meidän piti lyödä puukko saksalaisten aseveljien selkään.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      94
      5482
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      56
      4191
    3. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      34
      2409
    4. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      28
      2238
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1835
    6. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      15
      1494
    7. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      33
      1342
    8. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      20
      1158
    9. T, miten mun pitäis toimia

      Olen niin toivottoman ihastunut suhun...ollut jo liian,monta,vuotta. Lähestynkö viestillä? Miten? Sun katse...mä en kest
      Ikävä
      43
      1051
    10. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      22
      1048
    Aihe