Aina puhutaan “tulevaisuuden haasteista” ja “kestävästä kehityksestä”. Mutta missä ovat lopulliset ratkaisut? Oliko musta surma vain haaste kuten nykyinen ilmastonmuutos? Ovatko modernisoituvan maailman kohoavat masennustilastot myös kestävää kehitystä, ja kansan mielenterveyttä aiotaan ylläpitää lääkkeiden voimalla? Kuuluuko siihen myös se, että jokainen metsä valjastetaan teollisuuden palvelukseen, kuitenkin niin, etteivär happivarannot ehdy?
Mikäli kehitys on oikea suunta, miksi nämä ongelmat ovat olemassa? Kaikesta tästä ylellisyydestä huolimatta luonnonkansat ovat “sivistyneitä” ihmisiä onnellisempia ja vastaavasti he ovat säilyttäneet ympäristönsä luonnontilaisena – aivan kuten ristiretkien aikaan, kun eurooppalaiset raiskasivat luonnon kanssa sovussa eläneiden heimojen ympäristön ja koko elämäntavan.
Ulkoisesti kaikki saattaa näyttää täällä hyvältä: ruokaa on yli tarpeiden, hanasta tulee vettä, televisio viihdyttää ja länsimaalainen unelma kukoistaa. Pinnan alla asiat ovat kuitenkin raunioina. Kukaan ei ole koskaan tyytyväinen, elämä on vaikeaa ja stressaavaa eivätkä sodat lopu ikinä. Lisäksi ihminen tuhoaa törkeästi kaiken ympäriltään. Oletteko miettineet, onko meillä todella oikeutta massahakata metsiä, kuivattaa jokia, saastuttaa valtavia alueita keinotekoisilla myrkyillämme? Tai tuhota toisten eläinten asuinympäristöjä, pakottaa ne ahtaalle ja käyttää niitä omiin tuotekokeisiimme? Jonkinlainen tiedostamaton oikeutus tälle väärinkäytölle tuntuu olevan ajatus siitä, että ihminen on jotenkin “ylivoimaisen älykäs” - mutta tämän niin kutsutun älykkyyden takia on aina vain enemmän ongelmia. Hirvi metsässä tai teeri suolla – ei se tee näitä asioita, ja eikö se ole tyytyväinen?
Hiljalleen meidän itsetuholajimme on vain kaivanut omaa hautaansa, kaikesta viisaudestaan huolimatta. Kuvitteletteko kenties, että Jumala pelastaa teidät? Tai että tiedemiehet keksivät ratkaisut ongelmiimme, kaikki on taas hyvin ja voimme jatkaa Maan turmelemista? Tämä on teidän toiveajatteluanne. Niin te haluaisitte asioiden olevan. Mutta entä jos niin ei ole? Jospa tämä ilmastonmuutos ja pandemiat ovat aseita, joilla ihminen voidaan raivata pois loisimasta? Metafora ihmisestä “maailman syöpänä” on havainnollistava; Maa hyöjeksii tätä syöpää. Tulivuorenpurkaukset, massiiviset myrskyt, taudit – mitä ikinä planeettamme päästää valloilleen – ne kaikki tähtäävät ihmisten kuolemaan. Eivätkö merkit ole selvät?
Todella, viime aikoina ympäristöä onkin pyritty säästämään, mutta lähtökohta siihen on kunnioituksen sijaan halussa pelastaa omat nahkamme. Sen ohella siihen liittyy ajatus samanaikaisesta kehityksestä; siis lisää ihmisiä, lisää koneita, lisää teollisuutta. Niinkö saavutetaan tasapaino? Ei, on valittava jompikumpi. Näin pitkällä ollessamme on ainut vaihtoehto palata takaisin siihen, mistä kaikki alkoi. Sillä kaikki tämä johtuu vain esi-ihmisen mukavuudenhalusta, tahdosta saada turvaa. Tuo tahto kääntyi häntä itseään vastaan, ja nyt ihmislaji on tässä pisteessä. Näin pitkän matkan se on kulkenut vain kohdatakseen tämän totuuden.
Ihmismielellä on taipumus kieltää uhkaavia ja epämiellyttäviä asioita – ne vain suljetaan tietoisuuden ulkopuolelle eivätkä sikäli jää enää vaivaamaan. Kiellätkö nämä asiat? Olkoon niin: jos tahdot olla unelmoija, nuku ikuisesti. Käsittääkseni Suomi on maa, jossa avoin keskustelu on sallittua. Entä jos kyseessä on ihmiskunnan epäonnistuminen? Olenko vain yksi mielipuoli lisää, vai olenko oikeassa?
Mikäli kehitys on oikea suunta, miksi nämä ongelmat ovat olemassa? Kaikesta tästä ylellisyydestä huolimatta luonnonkansat ovat “sivistyneitä” ihmisiä onnellisempia ja vastaavasti he ovat säilyttäneet ympäristönsä luonnontilaisena – aivan kuten ristiretkien aikaan, kun eurooppalaiset raiskasivat luonnon kanssa sovussa eläneiden heimojen ympäristön ja koko elämäntavan.
Ulkoisesti kaikki saattaa näyttää täällä hyvältä: ruokaa on yli tarpeiden, hanasta tulee vettä, televisio viihdyttää ja länsimaalainen unelma kukoistaa. Pinnan alla asiat ovat kuitenkin raunioina. Kukaan ei ole koskaan tyytyväinen, elämä on vaikeaa ja stressaavaa eivätkä sodat lopu ikinä. Lisäksi ihminen tuhoaa törkeästi kaiken ympäriltään. Oletteko miettineet, onko meillä todella oikeutta massahakata metsiä, kuivattaa jokia, saastuttaa valtavia alueita keinotekoisilla myrkyillämme? Tai tuhota toisten eläinten asuinympäristöjä, pakottaa ne ahtaalle ja käyttää niitä omiin tuotekokeisiimme? Jonkinlainen tiedostamaton oikeutus tälle väärinkäytölle tuntuu olevan ajatus siitä, että ihminen on jotenkin “ylivoimaisen älykäs” - mutta tämän niin kutsutun älykkyyden takia on aina vain enemmän ongelmia. Hirvi metsässä tai teeri suolla – ei se tee näitä asioita, ja eikö se ole tyytyväinen?
Hiljalleen meidän itsetuholajimme on vain kaivanut omaa hautaansa, kaikesta viisaudestaan huolimatta. Kuvitteletteko kenties, että Jumala pelastaa teidät? Tai että tiedemiehet keksivät ratkaisut ongelmiimme, kaikki on taas hyvin ja voimme jatkaa Maan turmelemista? Tämä on teidän toiveajatteluanne. Niin te haluaisitte asioiden olevan. Mutta entä jos niin ei ole? Jospa tämä ilmastonmuutos ja pandemiat ovat aseita, joilla ihminen voidaan raivata pois loisimasta? Metafora ihmisestä “maailman syöpänä” on havainnollistava; Maa hyöjeksii tätä syöpää. Tulivuorenpurkaukset, massiiviset myrskyt, taudit – mitä ikinä planeettamme päästää valloilleen – ne kaikki tähtäävät ihmisten kuolemaan. Eivätkö merkit ole selvät?
Todella, viime aikoina ympäristöä onkin pyritty säästämään, mutta lähtökohta siihen on kunnioituksen sijaan halussa pelastaa omat nahkamme. Sen ohella siihen liittyy ajatus samanaikaisesta kehityksestä; siis lisää ihmisiä, lisää koneita, lisää teollisuutta. Niinkö saavutetaan tasapaino? Ei, on valittava jompikumpi. Näin pitkällä ollessamme on ainut vaihtoehto palata takaisin siihen, mistä kaikki alkoi. Sillä kaikki tämä johtuu vain esi-ihmisen mukavuudenhalusta, tahdosta saada turvaa. Tuo tahto kääntyi häntä itseään vastaan, ja nyt ihmislaji on tässä pisteessä. Näin pitkän matkan se on kulkenut vain kohdatakseen tämän totuuden.
Ihmismielellä on taipumus kieltää uhkaavia ja epämiellyttäviä asioita – ne vain suljetaan tietoisuuden ulkopuolelle eivätkä sikäli jää enää vaivaamaan. Kiellätkö nämä asiat? Olkoon niin: jos tahdot olla unelmoija, nuku ikuisesti. Käsittääkseni Suomi on maa, jossa avoin keskustelu on sallittua. Entä jos kyseessä on ihmiskunnan epäonnistuminen? Olenko vain yksi mielipuoli lisää, vai olenko oikeassa?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.