Hohhoijaa

Nyt on oltu taas tarpeeksi KiKu palstalla ja on loman tarve. Ne jutut siellä ovat aivan uskomattoman hulluja. Armoa, parannuksen tekoa, syntiä, kadotusta, luomisjärjestystä, rukoilua, jne. Kuinka aikuiset ihmiset voivat ottaa tuollaiset asiat ihan tosissaan?
Kaikkein eniten hämmästyttävät nämä uudesti syntyneet. Heidän maailmansa on todella karu ja armoton. Mikä ihme saa ihmisen siihen jamaan?
Täällä tuntuu multinikkihäiriköt viihtyvän yhtä hyvin kuin ennenkin.
Onko maailman ihmisistä suurin osa vedätettävissä olevia ilkeämielisiä hölmöjä?
23713
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

"Täällä tuntuu multinikkihäiriköt viihtyvän yhtä hyvin kuin ennenkin."

Eiks tämän palstan härö ole ollut aika hiljaista poikaa jo jonkun aikaa?

"Onko maailman ihmisistä suurin osa vedätettävissä olevia ilkeämielisiä hölmöjä?"

Ei ehkä suurin osa, mutta aika suuri osa kuitenkin. Kalle Isokallion mukaan älykkyys johtaa luovuuteen ja luovuus suvaitsevaisuuteen. En allekirjoita väitettä loogisessa mielessä, mutta onhan siinä jotain ideaa. Ainakin niin, että tyhmyys ei ainakaan johda luovuuteen saati sitten suvaitsevaisuuteen.

Äänestä
  • Olin hilajaas aikaani aikani, mut nyt oon baek ein markkinointi.

    Mitä tuo luovuus on? En ymmärrä tuota loppua sitten pätkääkään. Loogisesta ei tuon kanssa voi olla puhettakaan. Tyhmäily on ja pysyy täällä suomes 24/7, ei voi mittää enää täs vaihees ku jo paskottii housuihimme.

    Äänestä

tänä aikana meillä on paljon, paljon tietoa (infoähkyn verran) "mutta minne olemme kadottaneet viisauden" ? En muista kuka tuon on lausunut mutta niin se menee.

Äänestä
  • >>>Kalle Isokallion mukaan älykkyys johtaa luovuuteen ja luovuus suvaitsevaisuuteen.

    Äänestä

Tuli lueskeltua. Siellä on aikamoinen määrä sakkia, joiden kanssa ei oikein voi keskustella, koska ne vetoaa aina raamattuun, eikä niillä ole yhtään huumorintajua.

Äänestä
  • Siellä on menossa ilmeisesti Terve menoa Helvettiin-viikko. Kyllä on palsta täynnä änkyräuskovaa. Heidän selityksensä asioihin on täysin absurdeja. Onko ne tosiaan aikuisia ihmisiä kaikki?

    Äänestä

  • beenthere kirjoitti:

    Siellä on menossa ilmeisesti Terve menoa Helvettiin-viikko. Kyllä on palsta täynnä änkyräuskovaa. Heidän selityksensä asioihin on täysin absurdeja. Onko ne tosiaan aikuisia ihmisiä kaikki?

    Katos nyt.

    "Nykyajan liberaaliuusateistinen arvomaailma tuottaa juuri niitä ihmisiä, joilla ei ole empatiaa toisen, heikomman kärsimykselle. Sen arvoasettelun tulos on se, että heikot, sairaat ja vanhukset joutuvat apaattisesti käsi ojolla odottelemaan, josko rikkaammilta jotain tippuisi heillekin ja joita hoivaavat vain ne joilla on jokin uskonnollinen tai muuten terve aate huolehtia Herramme vähimmistä. Yhteiskunna huutolaisohjelma passivoi heidät ja alistaa entistä pahemmalle kurjuudelle ja ihmisarvon polkemiselle."

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9630203/47874318

    Mennäänkö vähän vielä höykyttämään?

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Se keskustelu siellä on kuin tuuleen huutaisi. Täysin turhauttavaa, kun ihmiset ovat niin läpeensä aivopestyjä, ettei alkeellisinkaan asia mene jakeluun.
    Mutta yritetään. Minä otan sen sellaisena urheilusuorituksena.

    Tuuleen siellä huudetaankin, mutta keskustelupalsta se vaan on. On se silti välillä ihan kiva kinata. Välillä?

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Katos nyt.

    "Nykyajan liberaaliuusateistinen arvomaailma tuottaa juuri niitä ihmisiä, joilla ei ole empatiaa toisen, heikomman kärsimykselle. Sen arvoasettelun tulos on se, että heikot, sairaat ja vanhukset joutuvat apaattisesti käsi ojolla odottelemaan, josko rikkaammilta jotain tippuisi heillekin ja joita hoivaavat vain ne joilla on jokin uskonnollinen tai muuten terve aate huolehtia Herramme vähimmistä. Yhteiskunna huutolaisohjelma passivoi heidät ja alistaa entistä pahemmalle kurjuudelle ja ihmisarvon polkemiselle."

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9630203/47874318

    Mennäänkö vähän vielä höykyttämään?

    "Nykyajan liberaaliuusateistinen arvomaailma tuottaa juuri niitä ihmisiä, joilla ei ole empatiaa toisen, heikomman kärsimykselle. Sen arvoasettelun tulos on se, että heikot, sairaat ja vanhukset joutuvat apaattisesti käsi ojolla odottelemaan, josko rikkaammilta jotain tippuisi heillekin ja joita hoivaavat vain ne joilla on jokin uskonnollinen tai muuten terve aate huolehtia Herramme vähimmistä. Yhteiskunna huutolaisohjelma passivoi heidät ja alistaa entistä pahemmalle kurjuudelle ja ihmisarvon polkemiselle."
    Mistä ne näitä oikeen keksii.Voi helevata sentään.

    Äänestä

  • old_profile_55791 kirjoitti:

    Tuotapa minäkin kyselen. Aivan ällistyttäviä asioita kirjoitetaan totuutena. Ei minkäänlaista kritiikkiä omia kirjoituksia kohtaan saati pohdintaa oman mielipiteen oikeellisuudesta. Kaikki vaan näppikseltä ulos, mikä mieleen juolahtaa.

    "Kaikki vaan näppikseltä ulos, mikä mieleen juolahtaa."

    - Ihan kuin meidän katti. En tosin lähetä niitä eteenpäin.

    Äänestä

  • old_profile_55791 kirjoitti:

    "Nykyajan liberaaliuusateistinen arvomaailma tuottaa juuri niitä ihmisiä, joilla ei ole empatiaa toisen, heikomman kärsimykselle. Sen arvoasettelun tulos on se, että heikot, sairaat ja vanhukset joutuvat apaattisesti käsi ojolla odottelemaan, josko rikkaammilta jotain tippuisi heillekin ja joita hoivaavat vain ne joilla on jokin uskonnollinen tai muuten terve aate huolehtia Herramme vähimmistä. Yhteiskunna huutolaisohjelma passivoi heidät ja alistaa entistä pahemmalle kurjuudelle ja ihmisarvon polkemiselle."
    Mistä ne näitä oikeen keksii.Voi helevata sentään.

    sinne äsken ilmestyi.

    "Tähän ollaankin menossa!
    pertsa2010 Käyttäjän viestit 1.2.2011 11:57 Vastauksia: 170 Lukukertoja: 2417 TEKSTIKOKO: Viestien esitystapa: Kohta me uskovaiset olemme muisto vain tuossa tulevassa todellisuudessa , kun homot , lesbot , trasvestiitit,
    biseksuaalit ,eläimiin sekaantujat ja pedofiilit kansoittavat valtiomme ja silloin meidän kristittyjen pitää
    tulla kaapista ulos!! "

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9624945/47895606

    Äänestä

  • ateistix kirjoitti:

    Tuollaiset kirjoitukset pistävät uskon ihmisiin tosi lujalle. Ainakin minun uskoni. Tuntuu tosi hurjalta, että osa ihmiskuntaa kulkee tuollaisin edellytyksin ymmärtää asioita. Ja heillä on vielä äänioikeuskin. Huh huh!

    että pertsoillakin on oikeus äänestää. Ei ihme, että koko maa on persiillään, kun suuri osa porukasta ei tajua politiikasta mitään. Joku poliitikko juttelee vaalitilaisuudessa mukavia, niin nämä menevät ja äänestävät sitä, vaikka heillä ei olisi mitään tietoa siitä, minkälaisia päätöksiä kyseinen poliitikko on aikaisemmin ollut tekemässä.

    Kumma juttu, että tämän yhden ehdokkaan puolueen kannatus on hirveessä nosteessa, vaikka hän vastustaa ehkäisyä, aborttia ja avioeroa. Ovatko suomalaiset jo 16-prosenttisesti katolilaisia? Ei kai sentään.

    Äänestä

  • En tajua tätä.

    "Kuinka kirkko suhtautuu tähän ilmiöön. Onko kirkko pysähtynyt miettimään mahdollisuutta, että kirkko onkin vain pieni pelinappula, jota käytetään hyväksi matkalla kohti suurempaa päämärää.
    Sukupuoletonta ihmiskuvaa."

    - Pelinappula mihin?

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    En tajua tätä.

    Eikä tämäkään ollut mikään suuren älyn näyttö:
    "Eli väitän. Bi-seksuaalisuuden malli tulee lisääntymään tulevaisuudessa vahvimmin. Pikkuhiljaa homoksi ja heteroksi luokittelu häviää kuvioista, ja jäljelle jää vain ihminen, joka voi valita tilanteen tullen aivan kummin vain. Tähän me olemme menossa. Homoseksuaalisuuden hyväksyminen on vain välivaihe."

    Tässä on oivallettu ihmisen seksuaalisen suuntautumisen ydin kovin kummallisesti. Uskomatonta.

    unbelievable

    - Ja mää sanon et mitä siit sit.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    En tajua tätä.

    "Kuinka kirkko suhtautuu tähän ilmiöön. Onko kirkko pysähtynyt miettimään mahdollisuutta, että kirkko onkin vain pieni pelinappula, jota käytetään hyväksi matkalla kohti suurempaa päämärää.
    Sukupuoletonta ihmiskuvaa."

    - Pelinappula mihin?

    pata-ateistin pääasiallisisn elämänsisältö on roikkua uskovaisten palstoilla. Etkö sinä ole sitten tullut vielä vakuuttuneeksi meistä, yritätkö valistaa ...Jos pidät meitä hörhöinä, luulisit viihtyvän fiksummassa seurassa. Eikö tiedeihmisten piireissä olisi sinulle ajankulua. Ei tarvitsisi etsiä iloaan usovaisten seurasta.

    Äänestä

  • mitä etsit Kössö kirjoitti:

    Yllättävää kirjoitusta(ilmeisesti uskovaisen päätteeltä) ateismi palstalla.

    Äänestä

  • beenthere kirjoitti:

    Eikä tämäkään ollut mikään suuren älyn näyttö:
    "Eli väitän. Bi-seksuaalisuuden malli tulee lisääntymään tulevaisuudessa vahvimmin. Pikkuhiljaa homoksi ja heteroksi luokittelu häviää kuvioista, ja jäljelle jää vain ihminen, joka voi valita tilanteen tullen aivan kummin vain. Tähän me olemme menossa. Homoseksuaalisuuden hyväksyminen on vain välivaihe."

    Tässä on oivallettu ihmisen seksuaalisen suuntautumisen ydin kovin kummallisesti. Uskomatonta.

    Joo, luin tuota ketjua, todella älytöntä scheissea. Nostan kyllä hattua kärsivällisyydellesi.

    En ymmärrä, mikä siinä seksuaalisessa suuntautumisessa on niin vaikeaa ymmärtää. Eihän siihen tarvita kuin hitunen introspektiota ja empatiaa. Olen pitkään jo tiennyt, että uskonnolla on kyky lamauttaa jälkimmäinen kokonaan. Nyt olen tullut siihen tulokseen, että uskonto voi tehdä ihmisen täysin sokeaksi myös omalle itselle, sille mitä seksuaalinen suuntautuminen itselle tarkoittaa, mitä merkitsevät rakkaus, seksi ja ihmissuhteet.

    Ja noita "tähän ollan menossa" ja "tätäkö halutaan?" -kommentteja lukiessa ei voi kuin itkeä. Tai nauraa. Maailmasta vieraantuneet moralistit ja uskonnolliset ideologit kommentoimassa yhteiskuntien tilaa ja trendejä. Huoh.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

beenthere kirjoitti:

Nyt on oltu taas tarpeeksi KiKu palstalla ja on loman tarve. Ne jutut siellä ovat aivan uskomattoman hulluja. Armoa, parannuksen tekoa, syntiä, kadotusta, luomisjärjestystä, rukoilua, jne. Kuinka aikuiset ihmiset voivat ottaa tuollaiset asiat ihan tosissaan?
Kaikkein eniten hämmästyttävät nämä uudesti syntyneet. Heidän maailmansa on todella karu ja armoton. Mikä ihme saa ihmisen siihen jamaan?
Täällä tuntuu multinikkihäiriköt viihtyvän yhtä hyvin kuin ennenkin.
Onko maailman ihmisistä suurin osa vedätettävissä olevia ilkeämielisiä hölmöjä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu